Minua ärsyttää, kun nykyään on jotenkin automaatio, että vanhemmat ovat eronneet ja uudelleen naimisissa ja

  • Viestiketjun aloittaja ydinperheen äiti
  • Ensimmäinen viesti
vie-ras
Vuoro-asuminen

Vuoroasumisessa lapsi asuu vuorotellen molempien vanhempien luona.

Yleisimmin jakso on viikko, mutta lapsi voi myös asua vanhempien luona lyhyemmän tai pidemmän ajan kerrallaan.

Yhden vanhemman perheiden liiton puheenjohtajan Bodil Rosengrenin mukaan valtakunnallisesti noin 10 prosenttia erovanhemmista päätyy lasten tapaamisten suhteen vuoroasumiseen.

Pääkaupunkiseudulla luku on jopa 20 prosenttia.

Vuoroasuminen jakaa asiantuntijoiden mielipiteet | Helsingin Uutiset

Mielipiteitä on tietysti puolesta sekä vastaan.

Tietysti tapaamiset voivat olla vaikka ke-su tai to-ma yms. Eihän sen aina tarvitse olla vain se joka toinen vkl.
 
vieras*
Haittaisi hyvinkin paljon, koska olen äiti ja vieläpä erittäin rakastettu ja rakastavainen sellainen.
Isien oikeudet on taas sellasta tyypillistä miehistä ahneutta. Ei ajatella kuin omaa napaa. Lasten oikeudet on aina kaikkein tärkeimmät, ja lapsella pitää olla oikeus asua siellä missä äiti on, lapsen itsensä vuoksi. Äiti ajattelee aina ensin lasta, miehet ajattelevat aina ensin itseään.
Olet törmännyt outoihin miehiin tai sitten olet kehitellyt itse itsellesi jonkun ajatusjumittuman, jolla voit perustella itsellesi omia omanapaisia ratkaisujasi.
 
Ateisti
Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;30814462:
Ei mulla ole psykopaattiäitiä. Mutta huutaisin varmaan vaan "apua". Loogista myös, että huudetaan Jumalaa - jos uskoo, sillä Jumalanhan voisi kuvitella voivan oikeasti auttaa (itse tosin en kuulu tähän porukkaan enkä tunnusta mitään uskontoa) - tai vaikka omaa puolisoa, joka on varmaan aikuisille läheisempi.
Todella uskonnollinen lapsi pitää olla, jos huutaa Jumalaa apuun. :D
 
  • Tykkää
Reactions: virtsanpylväs
vie-ras
"Vuoroasuminen on tietysti lapsen kannalta paras ratkaisu niin kauan kun tietyt perusedellytykset on kunnossa, hyvä että se voidaan edes jossain määrin todeta. Edellytykseksi EI kuitenkaan todellakaan voida laskea vanhempien hyvä yhteistyö, katso alla. Oikeasti tarvittavat perusedellytykset on kaikki järjestettävissä ja siihen pitäisi todellakin panostaa. Toisen vanhemman yhteistyöhaluttomuuteen ei aina voida vaikuttaa, mutta se ei siis ole välttämätön edellytys.

Vanhemmat pitäisi tietenkin tajuta että on heidän velvollisuus järjestää vuoroasuminen parhaansa mukaan, huolimatta omasta katkeruudesta, kostonhalusta jne. , Väitteet hyvästä yhteistyöstä edellytyksenä ja että sen puuttuminen olisi ylipääsemätön este on vienyt ja vie jatkuvasti monelta lapsilta mahdollisuudet hyvään eronjälkeiseen elämään molmpien vanhempien luona. On todella surullista että jotkut ns. "asiantuntijat" kuten näköjään myös tämä Kiianmaa nostaa tämän esiin korkealla listalla edellytyksistä. Tämä johtaa käytännössä siihen, että jos toinen vanhempi (usein äiti) ei halua että lapsilla on yhtä hyvä suhde tai olematon suhde toiseen vanhempaan (usein isään) hänen ei tarvitse muuta kuin olla tekemäätä yhteistyötä ja samalla syyttää toista yhteistyökyvyttömäksi, väittää että on olemassa riitaa tms. Näin hän saa aikaan sen että lapset päätyvät hänen luo asumaan ja hän voi pahimmassa tapauksessa jatkaa heidän manipulointia ja vieraannuttamista sekä huoltokiusaamista eri tavoin.

Todellisuudessa vanhemmat tarvitsevat olla suhteellisen vähän yhteydessä ja asiat voi hoitaa ilman tiivistä yhteistyötä. Tämän kirjoitan omasta kokemuksesta kolmen lapsen isänä. Vuoroasuminen päinvastoin edesauttaisi yhteistyön syntymistä, koska molemmat näin ainakin osittain pakotettaisi siihen. Täysin perseestä keksitty joka-toinen-viikonloppu-järjestelmä taas vie hyvin helposti toiselta vanhemmalta (usein isän) mahdollisuudet olla mukana aktiivisena vanhempana ja oikeasti olla yhteishuoltajana mukana vaikuttamassa lasten elämään. Vieraannuttaja-vanhempi voi helposti jatkossa olla tekemättä yhteistyötä sekä olla antamatta tietoja toiselle, ilman seurauksia.

Suurin osa asioista siis hoituu mainiosti siitä huolimatta että ei olla koko ajan yhteydessä joka asiassa. Tavaroita ja vaatteita on suhteellisen helppo hankkia niin että molemmissa kodeissa on kaikki tarvittava, joten se ongelma on korjattavissa. Ja jos toinen ei kykene olemaan yhteydessä välttämättömissä asioissa ja "tekemään yhteistyötä" (se vähäinen mitä oikeasti tarvitaan) häntä ei saisi missään tapauksessa palkita siitä niin kuin usein nyt. Ennen kaikkea se ei todellakaan saisi olla este lasten vuoroasumiselle. Ei liene kovin vaikeata järjestää pakollista ohjausta ja tukea niille vanhemmille jotka eivät omillaan pysty rakentamaan yhteistyötä uudelleen eron jälkeen. Näin saisi takuulla monelle lapselle paljon paremmat edellytykset hyvään suhteeseen molempiin vanhempiinsa. Varmasti usein ensimmäinen eronjälkeinen aika voi olla vaikea yhteistyön kannalta jos on ollut vaikea ero. Kun alkujärkytys, katkeruus jne. laantuu useimmat pystyisivät varmasti rakentamaan yhteistyötä lasten parasta mielessä, se vaatisi kuitenkin sen että saisi edes mahdollisuuden näyttää että kyllä se onnistuu, ja aikaa. Nyt ei usein anneta edes mahdollisuuta jos ei valta-asemassa olevat vanhemmat ovat riittävän fiksuja ja epäitsekkäitä antaaksen sitä. Siihen ei voi kyllä (kuten usein nähdään) luottaa, ja sen takia vuoro-asuminen pitäisi olla laissa kirjattu lähtökohta. Jos todellakin on olemassa ylipääsemättömiä esteitä vuoroasumiselle ne pitäisi todistaa ja vasta korjaamiisyritysten jälkeen voisi siirtyä toisiin ratkaisuihin. Allekirjoittaneella käytännön kokemusta on ja kokemusta kertyy koko ajan lisää, valitettavasti negatiivisessa mielessä, varsinkin lasten kannalta. Herätkää jo viranomaiset ja lainsäätäjät (ja ennenkaikkea vanhemmat)."
 
"Tomi"
[QUOTE="leenis";30814481]jokkaisella ois hyvä olla rakastava isä, mutta ei se voi äitiä korvata millokaan.
Ilman issää lapsi kyl voi kasvaa ihan normaaliksi, mutta äidittömistä lapsista harvoin kasvaa ehjiä hyvin voivia aikusia. tää on mun näkemys. turha tämmösistä on tapella kun on jokkainen perhe ja ero omanlaisesa. joskus voi isän luona olla lapselle parempi kotio jos äiti on vaikka alkkis tai sairas.[/QUOTE]

Ilman äitiäkin voi kasvaa ihan normaaliksi. Ja ilman isää ei lapsi välttämättä kasva ehjäksi. Riippuu tilanteesta.

Isät ovat ihan yhtä hyviä kasvattajia kuin äidit. Isän menettäminen on ihan yhtä paha lapselle kuin äidin menettäminen. Tää on mun näkemys. Sukupuolella ei ole väliä, vaan sillä kuka on enemmän kasvattanut lasta liiton aikana. Jos on tasa-vertaisesti kasvatettu niin huoltajuuskin pitäisi jakaa tasavertaisesti.
 
vie-ras
Miksi äiti maksaisi elatusmaksua, jos elää lapsen kanssa ja elättää tätä. :headwall:
Johtuiskohan tuo 90% kuule ihan siitä, että lapset yleensä asuu äitinsä kanssa. :D

Ja niinhän sen kuuluukin olla, mun mielestä ja koko egosysteemin mielestä. Kyllähän äiti nyt kuitenkin on lapselle tärkeämpi kuin isä, äidit niitä lapsia synnyttää tähän maailmaan ja ovat niistä automaattisesti vastuussa.

Lapsi kuuluu isän huostaan vasta kun äiti ei pysty lapsesta huolehtimaan, tai ei halua.
:headwall:
 
Naimisissa oleva mies
Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;30814302:
Tästä aiheesta ei olekaan provoiltu ja tapeltu pitkään aikaan palstalla, joten kiva että otit asian esille. Mutta siis kuinka monen kanssa sun näkemyksen mukaan ihmisillä oikein on lapsia? Mietin vaan, kun yleisin tai keskimääräisin lapsiluku taitaa olla n. kaksi...

Eikä missään mätä. Nykytilanne on mennyt niin paljon parempaan aiemmasta. Ja minusta ideaalitilanne ei ole ydinperhe, vaan sellainen tilanne, jossa ihmisille ei tule mieleenkään alkaa taivastella toisten perhemuotoja. Mutta mitä sen on väliä, jos oma suhteesi on out of season, ei kai sitä tarvitse niin kauheasti miettiä, onko samanlainen kuin naapurinsa? Elää omaa elämäänsä vaan ja pyrkii onnelliseen tilanteeseen.
Ei kai se aina provo ole, jos ihmisiä huolettaa tämä nykytilanne jossa ihmiset eroaa niin lapsellisista syistä. Lapset menettävät toisen vanhemman ja saavat uuden isän, jota kenties vihaavat. Jos lapsia ei ole, niin sitten ei minua haittaa. Tosin silloinkin oudoksuttaa tuollainen pikainen naimisiinmeno ja pikainen ero, niin kuin avioliitto käsitteenä ei merkitsisi mitään. Jotkut meistä ovat vielä vähän vanhoillisia tässä asiassa, ei välttämättä uskonnollisia.
 
vierass
Hieman eri asia puhua biologisista faktoista, kuin työelämän pelisäännöistä.

Jos se susta on "syrjintää", että naiset niitä lapsia tekee tähän maailmaan, kautta koko eläinkunnan, niin sun täytyy sitten pyytää kauniisti naisilta, ettei ne enää koskaan synnytä, ettet tuntisi itseäsi niin syrjityksi. Koska faktahan on, että sinä et tässä elämässä synnytä sen paremmin ihmisvauvaa, kuin kirahvivauvaakaan. Naaraat saavat jälkeläisiä, myös ihmisnaaraat. Heitä kutsutaan tämän jälkeen äideiksi.
Lapsi on aina emonsa "omaisuutta", eli äitinsä.

Ihminen voi keksiä mitä milloinkin, mutta luonnonjärjestys ei tuosta taida muuttua lähimpään miljardiin vuoteen. :)
Mutta kukas ne alulle panee :whistle:
 
"totuus"
Moni isä ei halua lasta kuin joka toinen viikonloppu ja joilekkin sekin on liikaa. Alkoholi on suuri ongelma ja tulee aina olemaan, vielä en ole isää tavannut joka olisi "NORMAALI".
 
vie-ras
[QUOTE="aaaa";30814468]Se, onko isästä tai äidistä lähivanhemmaksi, riippuu ihan tilanteesta. Ei pidä ajatella että sukupuoli tekee toisesta vanhemmasta jotenkin paremman tai huonomman.[/QUOTE]

Ei pidäkään. Kuten ei myöskään sitä että vuoroviikot sopisivat kaikille.
 
vie-ras
[QUOTE="leenis";30814481]jokkaisella ois hyvä olla rakastava isä, mutta ei se voi äitiä korvata millokaan.
Ilman issää lapsi kyl voi kasvaa ihan normaaliksi, mutta äidittömistä lapsista harvoin kasvaa ehjiä hyvin voivia aikusia. tää on mun näkemys. turha tämmösistä on tapella kun on jokkainen perhe ja ero omanlaisesa. joskus voi isän luona olla lapselle parempi kotio jos äiti on vaikka alkkis tai sairas.[/QUOTE]

Näinhän tämä on.
 
zahra
Meidän esikoisella ja toisella lapsella ikäeroa 8vuotta, toisella ja kolmannella vain 1,2vuotta. Jostain syystä aina oletetaan että esikoinen on toisen miehen lapsi... .... Vähän aiheen vierestä, mutta ei kumminkaan. :D
Mun lapset on 17-, 15-, 4- ja 1,5- vuotiaat
Kaikki olettaa että kahden eri miehen kanssa
Mutta me tehtiin "eka erä" nuorina ja aateltiin että kaksi lasta riittää. Sitten vähän päälle kolmikymppisenä iski uusi vauvakuume :)
 
..........
[QUOTE="Tomi";30814509]Ilman äitiäkin voi kasvaa ihan normaaliksi. Ja ilman isää ei lapsi välttämättä kasva ehjäksi. Riippuu tilanteesta.

Isät ovat ihan yhtä hyviä kasvattajia kuin äidit. Isän menettäminen on ihan yhtä paha lapselle kuin äidin menettäminen. Tää on mun näkemys. Sukupuolella ei ole väliä, vaan sillä kuka on enemmän kasvattanut lasta liiton aikana. Jos on tasa-vertaisesti kasvatettu niin huoltajuuskin pitäisi jakaa tasavertaisesti.[/QUOTE]

Sulla on nyt pahasti hyvin paksut isälaput silmillä näiden juttujes kanssa. Realismi aika kaukana näissä kommenteissa.

Maailma on täynnä isättömiä, sekä lapsia että aikuisia, ei se ole mitenkään poikkeava olotila ihmiselle. En tiedä onko sitä koskaan tutkittu, monellako prosentilla ihmisistä ylipäätä on joku "isäksi" kutsuttu henkilö elämässä (muutakuin pappi :D)

Äidittömyys jättää kyllä jokaiseen äidittömään ison aukon, ja äiditön tuntee itsensä orvoksi. Näitä surullisia ihmiskohtaloita ja äitiä kaipaavia lapsia näkee laitoksissa.

Enpä ole koskaan kuullut tai nähnyt, että joku isätön tuntisi että häneltä puuttuu jotain elintärkeää elämästä. Isä on kiva olemassa, mutta ei se koskaan korvaa äitiä, tai ole sama asia.
 
............
[QUOTE="Tomi";30814509]Ilman äitiäkin voi kasvaa ihan normaaliksi. Ja ilman isää ei lapsi välttämättä kasva ehjäksi. Riippuu tilanteesta.

Isät ovat ihan yhtä hyviä kasvattajia kuin äidit. Isän menettäminen on ihan yhtä paha lapselle kuin äidin menettäminen. Tää on mun näkemys. Sukupuolella ei ole väliä, vaan sillä kuka on enemmän kasvattanut lasta liiton aikana. Jos on tasa-vertaisesti kasvatettu niin huoltajuuskin pitäisi jakaa tasavertaisesti.[/QUOTE]

Isät ovat ihan yhtä hyviä kasvattajia kuin äidit. Isän menettäminen on ihan yhtä paha lapselle kuin äidin menettäminen. Tää on mun näkemys. Sukupuolella ei ole väliä, vaan sillä kuka on enemmän kasvattanut lasta liiton aikana. Jos on tasa-vertaisesti kasvatettu niin huoltajuuskin pitäisi jakaa tasavertaisesti.[/QUOTE]

Sulla on nyt jotkut isälaput silmillä näiden juttujen kanssa. Realismi aika kaukana näissä kommenteissa.
Maailma on täynnä isättömiä, sekä lapsia että aikuisia, ei se ole mitenkään poikkeava olotila ihmiselle.
Äidittömyys jättää kyllä jokaiseen äidittömään ison aukon, ja ihminen tuntee itsensä orvoksi.
Enpä ole koskaan kuullut että joku isätön tuntisi että häneltä puuttuu jotain elintärkeää.
 
.............
[QUOTE="Tomi";30814509]Ilman äitiäkin voi kasvaa ihan normaaliksi. Ja ilman isää ei lapsi välttämättä kasva ehjäksi. Riippuu tilanteesta.

Isät ovat ihan yhtä hyviä kasvattajia kuin äidit. Isän menettäminen on ihan yhtä paha lapselle kuin äidin menettäminen. Tää on mun näkemys. Sukupuolella ei ole väliä, vaan sillä kuka on enemmän kasvattanut lasta liiton aikana. Jos on tasa-vertaisesti kasvatettu niin huoltajuuskin pitäisi jakaa tasavertaisesti.

Isät ovat ihan yhtä hyviä kasvattajia kuin äidit. Isän menettäminen on ihan yhtä paha lapselle kuin äidin menettäminen. Tää on mun näkemys. Sukupuolella ei ole väliä, vaan sillä kuka on enemmän kasvattanut lasta liiton aikana. Jos on tasa-vertaisesti kasvatettu niin huoltajuuskin pitäisi jakaa tasavertaisesti.[/QUOTE]

Sulla on nyt jotkut isälaput silmillä näiden juttujen kanssa. Realismi aika kaukana näissä kommenteissa.
Maailma on täynnä isättömiä, sekä lapsia että aikuisia, ei se ole mitenkään poikkeava olotila ihmiselle.
Äidittömyys jättää kyllä jokaiseen äidittömään ison aukon, ja ihminen tuntee itsensä orvoksi.
Enpä ole koskaan kuullut että joku isätön tuntisi että häneltä puuttuu jotain elintärkeää.
 
no joo
[QUOTE="Jere";30814331]
Tottakai on ihmisiä jotka eroavat sekä puolisosta että lapsista. Mutta on myös tapauksia jossa isä haluaisi viettää enemmän aikaa lasten kanssa mutta äiti ei anna tähän mahdollisuutta. Ja joskus on toisinpäin mutta tämä on hyvin harvinaista.

Minua ei haittaa elatusmaksut muuten, mutta naisetkin saisivat niitä maksella. Se on turhan harvinaista tämä naisten elatusmaksut. Elatusmaksujen maksajista noin 90% on tietääkseni miehiä.[/QUOTE]

Mulla on tällainen mies ja lapsilla isä.
Erottiin reilu vuosi sitten ja lapset ovat joka toinen vkl isällä.
Kertaakaan ei ole lomillaan ottanut paitsi silloin kun on isäviikonloppu ollut.
Elarit maksaa.

Mutta samalla tavallahan minä maksaisin elareita jos lapset asuisivat isällään.
 
Ei kai se aina provo ole, jos ihmisiä huolettaa tämä nykytilanne jossa ihmiset eroaa niin lapsellisista syistä. Lapset menettävät toisen vanhemman ja saavat uuden isän, jota kenties vihaavat. Jos lapsia ei ole, niin sitten ei minua haittaa. Tosin silloinkin oudoksuttaa tuollainen pikainen naimisiinmeno ja pikainen ero, niin kuin avioliitto käsitteenä ei merkitsisi mitään. Jotkut meistä ovat vielä vähän vanhoillisia tässä asiassa, ei välttämättä uskonnollisia.
Mitä ovat lapselliset eron syyt? Jotka siis ovat nykyisin kovinkin yleisiä?

Ei avioliitto varmaan kaikille merkitsekään. Monelle se on vain juridinen sopimus. Se tosin ei tarkoita, etteikö parisuhde merkitsisi, mutta kaikille avioliitto ei ole sitoutumisen synonyymi. Joillekin sitoutuminen tulee muuta kautta.
 
.........
[QUOTE="totuus";30814578]Moni isä ei halua lasta kuin joka toinen viikonloppu ja joilekkin sekin on liikaa. Alkoholi on suuri ongelma ja tulee aina olemaan, vielä en ole isää tavannut joka olisi "NORMAALI".[/QUOTE]
Näinhän se on.
Mies ajattelee luonnostaan omaa napaa ensin, sitten vasta lapsen, jos muistaa.
Ne ns.hyvätkin isät. Siinä sukupuolessa näkyy olevan hyvin hankala laittaa toisia edelle.
 
pyh
Olet törmännyt outoihin miehiin tai sitten olet kehitellyt itse itsellesi jonkun ajatusjumittuman, jolla voit perustella itsellesi omia omanapaisia ratkaisujasi.
Kyllä jokainen voi tämän havaita, jos vaivautuu tutkailemaan maailmanmenoa ilman silmälappuja. Ei siihen tarvita edes sitä että pitäisi itse sekaantua miehiin.
Mä en tarkoita että naiset ois pyhimyksiä, en todellakaan. Mutta vanhempina äidit menee kyllä sata nolla isien ohi.
 
hei vain
Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;30814648:
Mutta sehän on elokuvaa. En alkaisi elokuvan perusteella tehdä universaaleja yleistyksiä siitä, mitä kukakin huutaa pahassa paikassa :D
Kannattaa silti muistaa, että niitä elokuvia tekee miehet, jotka ovat ihan oikeita ihmisiä. Mitähän ajattelit että ne sitten huutaisivat hädänhetkellä, koska ovat yrittäneet tehdä realistisen elokuvan jossa huudetaan äitiä hädänhetkellä.
Meinaatkos että ne huutaisi "ELVIIIIS!"
 
Yhteistyössä