M
"mins"
Vieras
Itsellä ei ole tähän mennässä tullut koskaan käytyä baarissa, mikä on herättänyt jonkinasteista ihmettelyä tutuissa.
No nyt sitten menin sinne, ja täytyy sanoa, että taitaa jäädä ensimmäiseksi ja viimeiseksi kerraksi. Ensin huomiota herättää se, miten kallista kaikki on. Juomien litrahinnat ovat arviolta kymmenkertaiset kotona nauttimiseen eli Tallinnan viinakauppojen hintoihin verrattuna.
No sitten kun on sen juomansa pitkin hampain ostanut (puhdas kokeiluhan tämä on, eli kirpaisee vain kerran), niin seuraa varsinainen antikliimaksi. Eli se, ettei siellä baarissa ole mitään tekemistä. Sen kun vaan istuu pöydässä ja katselee, kun vieraat humalaiset ihmiset naapuripöydissä jauhavat keskenään ties mistä. Puolisen tuntia jaksoin tuota menoa ja sen jälkeen poistuin kadulle ja pyöräilin kotiin.
Jos tuo on sitä "viihteellä oloa", miten monet niin tuntuvat kaipaavan niin ihmettelen kyllä heidän käsitystään viihteestä.