Oletko sinäkin erityisherkkä?

Peyote
No meil on noi kaikki.
Eilen mä huomasin, et enkeli oli jättänyt sulankin merkiksi siitä kuinka erikoista sakkii ollaan. Kaikilla lapsilla ADD ja kristallilapsii toki molemmat. Ruuaks syödään vaan raakaruokii.
 
Kurkkuni kuroutuu umpeen ja saan epilepsiakohtauksen jos kerrostalossani joku käyttää huuhteluainetta. Lisäksi minulla on OCD koska tarkistan illalla onko ulko-ovi lukossa. Eksäni oli paitsi narsisti myös sosiopaatti. Myös vanhempani ovat sattumalta narsisteja. Lapseni eivät ole indigoja mutta erittäin aistiyliherkkiä ja pysyvät tyytyväisinä vain aistideprivaatiotankissa (käyn tällä hetkellä paperisotaa kelan kanssa, koska eivät suostuneet maksamaan meille tuota perheellemme välttämätöntä tankkia).
 
  • Tykkää
Reactions: krut
Mulla on OCD oikeasti, eli olettaisin olevani herkästi asioihin reagoiva ihminen (kun lapsuudessa ei ole tapahtunut mitään erityisen kamalaa, mikä ahdistuneisuuden olisi laukaissut) ja SILTI ärsyttää (tai huvittaa) kaiken maailman indigolapsi-termit ja se, miten kaikki on nykyään erityisherkkiä. :D
 
vierass
Olen, olen erityisherkkä. Ex:ää ei ole, on vain pitkäaikainen nyxä. Lapset ei ole indigoida, mutta diagnoosia löytyy. Yksi on ollut ja taitaa osin olla vieläkin kouluikäisenäkin sihtikurkku.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rätti Väsynyt;30737486:
Pilttihän syö mitä vanhemmat antaa eli osoitan sormellani vanhempia.
onneksi semperillä on nykyään soseina mm. intialaista kana masalaa, espanjalaista kalapaellaa, marokkolaista couscousia, thaimaalaista kookoswokkia ja amerikkalaista barbequetakin niin lapset voi totuttaa alusta asti vähän trendikkäämpiin ruokiin kuin mitä suomessa on totuttu! olen lähettänyt toiveen että lisäisivät valikoimiinsa vielä japanilaista sushia soseena.
 
"nanna"
Mä en ollut edes koskaan kuullut indigolapsista. http://www.auratransformation.se/FINLAND/auraIndigo.htm
Mut voi hyvänen aika!!!

Mä tunnen itseni oikeesti vanhaksi ja jotenkin.... Oonko mä jäänyt jälkeen muussakin kuin tekniikassa. Yhyy, ja ikää vasta 30.
 
"Sirkkeli"
Yhden viikon kuukaudesta olen erittäin räjähdysherkkä. Exäni on narsisti, samoin oli isäni. Äitillä ja sisaruksilla on kanssa jotain psyykkisiä ongelmia. Itse olen ihan normaali... :D

Lapsi ei ole indigo, uusavuton kyllä.
 

Yhteistyössä