Apua uhmaikäisen äidille!

Ihan oikeasti, täällä palstalla kun teitä hyvin-kasvattavia äitejä riittää, auttakaa minua, joka haluaisin tulla kaltaiseksenne! Miten kasvatan lapseni (~3v) hyväkäytöksiseksi?

Olen itse kiltti ja yritän huomioida parhaani mukaan lapsen(leikimme,ulkoilemme,luemme yms. yhdessä paljon) , en hyväksy lainkaan väkivaltaa tai kirosanoja. Jäähy on käytössä muttei tunnu tehoavan. Olen jämäkkä, johdonmukainen (samoista syistä jäähylle varoituksen jälkeen... Sama systeemi kuin telkkarissa). Silti lapsi on uhmaamassa minua jatkuvasti eikä ole edes vieraskorea, vaan voi esim. sukulaisissakin ruveta käyttäytymään huonosti. Tämä on jatkunut nyt pahana monta kuukautta...

Toivottavasti tulisi hyviä vinkkejä, alkaa tuntua toivottamalta kun lukee aina viestejä että lapsi joka haukkuu/lyö/tuhmailee on kasvatettu huonosti. Olen yrittänyt parhaani mutta jotain teen ilmeisesti väärin.

 

Ei kiinnosta.

 

Minua kiinnostaa, vinkkejä vinkkejä.

 

Jos kaikki on kasvatuksessa kohdallaan, niin eipä siinä muuta tarvita kuin pitkää pinnaa. Tsemppiä sinne, varmasti lopulta helpottaa.

Itse kaksi uhmista kasvattaneena voin sanoa, että olin esikoiseni kanssa liiankin "johdonmukainen". Jälkikäteen ymmärsin, että auktoriteetti tulee jostakin ihan muusta kuin siitä että sanoo 500 kertaa ei silloin kuin kolmevuotias sanoo kyllä. Huumori ja suhteellisuudentaju vievät usein pitemmälle kuin jatkuva sotajalalla olo - tietyntyyppisten lasten kanssa varsinkin. Kasvattajana olo on ihmissuhde, ja lisäksi se on kasvamista.

 

Meidän 2,5vuotiaalla on hirmuinen tarve korjata tekonsa.
Esim. JOS alkaa pelleilee portaissa, nii aikani varotan, sit annan viimisen mahdollisuuden kävellä nätisti tai sit äiti kantaa. Ja jos ei usko, niin kannan portaista pois.
-Mutta tarina ei lopu tähän. Joka kerta kun teen näin, tai oli se sit mikä tahansa tilanne, lelujen siivoaminen, telkkarin sammuttaminen mikä vaan, ja jos päädytään siihen että minä hoidan asian, niin lapsi itkee aaaaaaaiiivan hirvittävästi, aivan lohdutonta hervotonta itkua.
-Koska hänen pitää päästä sit itse kävelemään nätisti ne portaat. Hän itkee ja rimpuilee nii kauan että pääsee takas niihin portaisiin, menee jopa täsmälleen samalle portaalle, ja tulee ne nätisti ylös.
Ja sitten syliin vähän nyyhkyttämään ja pyyhkimään kyyneleet.
Eli esim jäähy ei toimisi meillä ollenkaan, lapsi kirkuisi sielä vaikka puoli tuntia.

 

Siin telkkariohjelmassa se jäähy on käytössä myös hyvin paljon niiden vanhempien vuoksi, oletko huomannu? Ne vanhemmat on monesti itse sellasia jotka ei kykene hillitsemään itseään, kohtelevat lasta epäoikeuden mukaisesti kieltämisessä ja rankaisemisessa, mutta kun he riehumisen, räyhäämisen ja jatkuvan sotajalalla olemisen sijaan (niinku joku tuolla sanoikin), niin ne vanhemmat itse pysyvät rauhallisena, oikeuden mukaisina, eivätkä ole ennalta-arvaamattomia epäoikeudenmukaisia raivopäitä. Kun lapsi on jäähyllä, niin aikuinenkin ehtii rauhottua.

 

Sori jäi tekstiä puuttumaan..
Siis kun vanhemmat räyhäämisen sijaan keskittyvät toteuttamaan jäähyä, niin ne..

 

Meillä samantapainen rappu -tilanne tapahtuu jotakuinkin näin:

Usean varoituksen jälkeen, jos lapsi ei tee elettäkään noustakseen portaita ylös, nostan lapsen syliin ja aloitan kantamisen kotiin. Tässä vaiheessa lapsi haukkuu minut, ja todennäköisesti yrittää lyödä. Yleensä tässä vaiheessa pysähdyn, lasken lapsen takaisin alas, kerron että lyödä ja haukkua ei saa koska .... ja pyydän tulemaan vielä kerran itse tai sylissä. Tähän lapsi ei yleensä vastaa mitään vaan irvistelee, joten kannan kotiin ja puhutaan vielä eteisessä miten ikävää käytös oli ja lapsi usein pyytää anteeksi, joskus ei millään luonnistuisi.

Jäähyllä poika rauhoittuu ja skipataan tuo mätkimis-vaihe. Joskus pienempänä istuttiin alas yhdessä kun tuli kiukkua, mutta kun meni lyömiseksi niin koin paremmaksi jäähyn kuin väkisin kiinni pitelemisen...

Saa kertoa missä menee vikaan, ehkä itse en vaan huomaa ...

 

Yrittäisin ratkaista tilanteet ensin huijaamalla, esim. rajoittamalla vaihtoehtoja tai antamalla jonkun tehtävän. Taapero ei yleensä ajattele laatikon ulkopuolelta. Pieni lapsi haluaa olla aikuisille mieliksi, mutta hänen täytyy myös saada osallistua ja harjoitella omaa tahtoa. Huumori ja leikiksi laittaminen toimii monissa tilanteissa. Annan myös usein periksi ja yritän pian uudestaan. Varaan aikaa ja odotan, että lapsi päätyy ainoaan oikeaan vaihtoehtoon omien ratkaisujensa kautta, joko siksi ettei muita vaihtoehtoja ole tai siksi, että kaikilla vaihtoehdoilla on haluamani lopputulos. Jäähyä en käytä.

Muista, että lapsi harjoittelee omaa tahtoaan ja opettelee tuntemaan itsensä. Pakottamalla et opeta hänelle mitään. Unohda rajat. Ohjaa mieluummin lasta positiivisesti oikeaan suuntaan, ehdota hänelle ratkaisuja ja anna hänelle mahdollisuus oppia hallitsemaan tunteitaan. Tarkoitus ei ole saada lasta toimimaan heti oikein, vaan antaa hänelle mahdollisuus oppia itse oikea toimintamalli. Tue lapsesi omaa tahtoa, äläkä häpeä tai tukahduta sitä. Tottelevaisuus ei ole hyvän kasvatuksen merkki.

Ehkä joku Raisa Cacciatoren kirja sopisi sinulle.

 

Kiitos vvv hyvistä pointeista! Noilla alueilla minulla on kyllä kehitettävää, myönnän sen. Annan vaihtoehtoja pienissä asioissa, mutta ehkä olen liian ehdoton joissain... Sain paljon pohdittavaa.

Jos vielä luet ketjua, kuinka toimisit käytännössä, jos esim. Taapero löisi? Tai haukkuisi? Tai kiroilisi?

 

Jos mahdollista, niin en ole reagoinut mitenkään. Yleensä näytän ilmein ja sanallisesti, ettei nyt ollut hyvä juttu, mutta rangaistusta ei seuraa. Jos lyöminen on häiritsevää, tietenkin joudun estämään lasta. Odottelen, että lapsi rauhoittuu ja suostuu esim. syliin tai tissille (taaperoimetän). Jos lyöminen kohdistuisi johonkuhun muuhun, varmaankin poistaisin lapsen tilanteesta ja rauhoituttuaan hän saisi palata pyytämään anteeksi. Taapero ei ole koskaan pahantahtoinen, vaan raivoaminen johtunee siitä, ettei hän hallitse vielä tunteitaan. Siksi keskityn lapsen rauhoitteluun ja pyrin itse pysymään rauhallisena. Vältän huomion siirtämistä muualle esim. televisioon ja pyrin siihen, että lapsi rauhoittaa itse itsensä minun avullani. Enimmäkseen kuitenkin välttelen näitä tilanteita reagoimalla alkavaan kuumumiseen perääntymällä ja sovittelemalla. Temperamenttisen lapsen kanssa rämä on vaikeampaa, mutta ei mahdotonta. Erityisen helppoa on löytää ratkaisu silloin, kun kiukkupuuska toistuu jossain tietyssä arkisessa tilanteessa. Yritän hahmottaa, mistä raivari tuli ja mikä olisi taaperolle tyydyttävä ratkaisu. Joskus se voi olla tosi pienestä kiinni. Lapsi voi esim. haluta itse mennä ensin rappusia. Tai kotona pitäisi olla jotain hauskaa odottamassa. Itse rappusten nousemisesta voi tehdä leikin.

Mitä haastavampi lapsi, sitä vähemmän rajoja ja sitä enemmän rakkautta. Lapsen tunteiden hallinta kehittyy omaan tahtiinsa, joten koita olla ottamatta paineita ulkopuolisten ohjeista ja tuomitsemisista. Opettele mieluummin tuntemaan lapsesi paremmin.

 

No ehkä se palkitseminen tissillä nyt kannattaa ainakin jättää pois. Tuostahan oppii vaan että vähän karjuntaa niin jo on nänni suussa. Mieti teetkö sitä itsesi vai ravitsemuksen vuoksi?

 

^ Päteekö sama siihen että itkevä tai kiukkuhuutava lapsi otetaan syliin? Jos pätee, miksi sylillä "palkitseminen" on ok mutta imetyksellä ei? Vai kuulutko sinä siihen ryhmään, jonka mielestä lasta ei saisi lohduttaa jos aikuisen mielestä ei ole syytä suruun/pelkoon/garmiin, lapsi ei "huonolla käytöksellä" (eli hallitsemattomien tunteiden keskellä) ansaitse aikuisen rakkautta? Miksi sylittely, halaaminen, suukko tai silitys olisi normaalia ja imetys sitten yhtäkkiä vain äitiä varten?

vvv:llä on monta hyvää pointtia, joskin käytännössä kahden lapsen kanssa on ollut pakko vähän vähentää neuvottelua ja lisätä käskyttämistä, ja sekin on jees, onneksi ei ole pakko olla täydellinen.

 

Itse en usko tuohon jäähymenetelmään, vaan paljon tehokkaampaa on, kun "tuhmasti tehnyt" lapsi otetaan syliin, istutaan niin kauan paikallaan kunnes rauhoittuu, ja sitten selitetään, miksi niin ei saa toimia.

Tärkeintä on kuitenkin muistaa, että kyseessä on pieni lapsi, joka ei ilkeyttään toimi väärin, vaan koska ei vielä osaa sääntöjä eikä esim tunnusta/osaa näyttää esim. turhautumisen tunnetta samoin kuin aikuiset. Eli ne on vain opeteltava. Eikä kannata olettaa, että toisin kun telkkarissa, ne hyvät tavat opittaisiin päivissä tai edes viikoissa. Aikaa siihen menee paljon enemmän ja noita opetustuokioita joutuu toistamaan kymmeniä ja kymmeniä kertoja.

 

[QUOTE="vvv";30693441]Jos mahdollista, niin en ole reagoinut mitenkään. Yleensä näytän ilmein ja sanallisesti, ettei nyt ollut hyvä juttu, mutta rangaistusta ei seuraa.

Enimmäkseen kuitenkin välttelen näitä tilanteita reagoimalla alkavaan kuumumiseen perääntymällä ja sovittelemalla.[/QUOTE]

Hui kamala. Mun äitini oli juuri tuollainen kasvattaja. Omasta mielestään ihan ihannevanhempi, kun ei puuttunut lastensa asioihin. Me lapset taas tulkitsimme, että äiti ei välitä. Jouduin purkamaan tämän tunnelukon psykologilla, kun sain omia lapsia. Lapsen tärkein asia maailmassa on yhteys. Ensin on äitisymbioosi, ja sitten yhteys maailman ja itsen välillä. Jos tätä yhteyttä ei saa maailman tärkeimpään ihmiseen peilaamalla, voi seuraus olla ikävä.

 

[QUOTE="milla";30693639]Hui kamala. Mun äitini oli juuri tuollainen kasvattaja. Omasta mielestään ihan ihannevanhempi, kun ei puuttunut lastensa asioihin. Me lapset taas tulkitsimme, että äiti ei välitä. Jouduin purkamaan tämän tunnelukon psykologilla, kun sain omia lapsia. Lapsen tärkein asia maailmassa on yhteys. Ensin on äitisymbioosi, ja sitten yhteys maailman ja itsen välillä. Jos tätä yhteyttä ei saa maailman tärkeimpään ihmiseen peilaamalla, voi seuraus olla ikävä.[/QUOTE]

Eihän tuo kurjoittaja sanonut, etteikö puuttuisi. Hän vain sanoi, ettei rankaise. Mielestäni jotain kolme-neljä-viisi vuotiasta lasta ei tulekaan rankaista. tuon ikäiset vielä opettelevat niitä sosiaalisia taitoja ja hyväksyttyjä käyttäytymissääntöjä.
Mielestäni on väärin rankaista siitä, että ei osaa jotain asiaa.
Sen rankaisun sijaan tulee jeskittyä opettamiseen.

 

^ Päteekö sama siihen että itkevä tai kiukkuhuutava lapsi otetaan syliin? Jos pätee, miksi sylillä "palkitseminen" on ok mutta imetyksellä ei? Vai kuulutko sinä siihen ryhmään, jonka mielestä lasta ei saisi lohduttaa jos aikuisen mielestä ei ole syytä suruun/pelkoon/garmiin, lapsi ei "huonolla käytöksellä" (eli hallitsemattomien tunteiden keskellä) ansaitse aikuisen rakkautta? Miksi sylittely, halaaminen, suukko tai silitys olisi normaalia ja imetys sitten yhtäkkiä vain äitiä varten?

vvv:llä on monta hyvää pointtia, joskin käytännössä kahden lapsen kanssa on ollut pakko vähän vähentää neuvottelua ja lisätä käskyttämistä, ja sekin on jees, onneksi ei ole pakko olla täydellinen.

Kyllähän huonosta käytöksestä täytyy rangaista. Sama se on aikuisilla. Hyvä opettaa jo lapsesta asti, että "ei toivottu käytös" johtaa johonkin negatiiviseen. Aikuiset saavat sakkoja/vankilaa lakien rikkomisesta. Päähän paijaaminen johtaa myöhemmin ongelmiin.

 

[QUOTE="...";30693647]Eihän tuo kurjoittaja sanonut, etteikö puuttuisi. Hän vain sanoi, ettei rankaise. Mielestäni jotain kolme-neljä-viisi vuotiasta lasta ei tulekaan rankaista. tuon ikäiset vielä opettelevat niitä sosiaalisia taitoja ja hyväksyttyjä käyttäytymissääntöjä.
Mielestäni on väärin rankaista siitä, että ei osaa jotain asiaa.
Sen rankaisun sijaan tulee jeskittyä opettamiseen.[/QUOTE]

Taisit olla eilen lapsesi kanssa pihalla. Ihan kamalaa kun oltiin lasten kanssa ulkona ja siellä oli äiti kahden lapsensa kanssa. Vanhempi poika koko ajan kiusasi lastani, häiritsi leikkiä. Tämä äiti yritti puhumalla saada lastaan lopettamaan. Välillä antoi tyhjiä uhkauksia. Ei siinä loppujen lopuksi auttanut kun lähteä kotiin. Toki itse sanoin tuolle pojalle mutta selvästi ei kunnioita myöskään muita aikuisia. Ei siinä nyt voinut alkaa toisen lasta nostaa korvista ylös vaikka olisin kyllä sillä tehnyt varmasti pojalle ja tämän äidille palveluksen. Äidillä oli selvästi jäänyt omasta lapsuudestaan jotain traumoja ja yritti pönkittää omaa itsetuntoaan käytöksellään.

 

En ole ajatellut tissiä palkintona, vaan keinona lapselle rauhoittua. Tv, lelu, kännykkä, nami jne olisivat palkintoja ja huomion siirtämistä, mutta tissille lapsi osaa rauhoittua ja saa tunteensa hallintaan. Eli sama kuin syli tai sovinto.

Tottakai puutun tilanteeseen, mutta en tee sitä rangaistuksien tai seuraamuksien kautta, vaan ohjaamalla lapsen tunteiden hallintaan. Lapsellakin on oikeus mielipiteisiinsä ja tahtoonsa, enkä minä aina ole oikeassa, vaikka lapsi olisi kuinka pieni. En saavuta mitään omalla ehdottomuudella ja jääräpäisyydellä. Yritän ymmärtää lapsen mielenliikkeitä ja toimia niiden mukaan. MInutkin on kasvatettu ilman rangaisuksia ja seuraamuksia. Seurauksena ovat olleet hyväkäytöksiset ja voimakastahtoiset sisarukset, joilla on erinomainen äiti-lapsi-suhde. Psykologia ei ole tarvittu.

Mitä voimakastahtoisempi lapsi, sitä vaikeampaa pakottaminen hyvään käytökseen on. Lapsen kanssa täytyy tehdä yhteistyötä ja ohjata - ei pakottaa - hänet oikeaan suuntaan. Sillä tavoin lapsen omaa tahtoa ei myöskään tuhota kasvatuksen sivutuotteena.

 

Taisit olla eilen lapsesi kanssa pihalla. Ihan kamalaa kun oltiin lasten kanssa ulkona ja siellä oli äiti kahden lapsensa kanssa. Vanhempi poika koko ajan kiusasi lastani, häiritsi leikkiä. Tämä äiti yritti puhumalla saada lastaan lopettamaan. Välillä antoi tyhjiä uhkauksia. Ei siinä loppujen lopuksi auttanut kun lähteä kotiin. Toki itse sanoin tuolle pojalle mutta selvästi ei kunnioita myöskään muita aikuisia. Ei siinä nyt voinut alkaa toisen lasta nostaa korvista ylös vaikka olisin kyllä sillä tehnyt varmasti pojalle ja tämän äidille palveluksen. Äidillä oli selvästi jäänyt omasta lapsuudestaan jotain traumoja ja yritti pönkittää omaa itsetuntoaan käytöksellään.

No sinä saat pahoinpidellä ladtasi ihan niin paljon kun haluat, mutta turha kuvitella, että lapsi sillä oppii erottamaan oikean väärästä. Noilla rankaisuillasi vain opetat lapsen pelkäämään ja toimimaan tietyllä tavalla ihan vain rankaisun pelosta.
Itse taas haluan opettaa lapseni oikeasti ymmärtämään, mikä on oikein ja mikä väärin ja miten toisia ihmisiä on hyvä kohdella. Näin lapsi toimii oikein silloinkin, kun minä tai joku muu ei ole vieressä vahtimassa ja rankaisulla uhkailemassa. Sinun menetelmälläsi lapsi todennäköisesti toimii oikein silloin, kun on kiinnijäämisen vaara, mutta muulloin ei.

 

Kyllähän huonosta käytöksestä täytyy rangaista. Sama se on aikuisilla. Hyvä opettaa jo lapsesta asti, että "ei toivottu käytös" johtaa johonkin negatiiviseen. Aikuiset saavat sakkoja/vankilaa lakien rikkomisesta. Päähän paijaaminen johtaa myöhemmin ongelmiin.

Mielestäni nuo sosiaaliset taidot ja käyttäytymissäännöt ovat ihan samanlaisia taitoja kuin muutkin. Ne pitää opetella. Eikä missään opettelussa rankaisu toimi hyvänä motivaationa opettelulle.
Mieti kun lapsesi opettelee lukemaan tai kävelemään tai vaikka vessassa käymään. Aina kun hän epäonnistuisi harjoitellessa, antaisit rangaistuksen. Ei kovin motivoivaa.

 

vvvv:llä on hyviä pointteja. En itsekään kannata rangaistuspainotteista kasvatusta tai lapsen tahdon nujertamista. Usein ristiriidat voi pienellä kekseliäisyydellä välttää. Mutta aina ei voi sovitella ja perääntyä vaatimuksissaan. Joskus lapsen etu tai käytännöt elämän vaatimukset edellyttävät ehdottomia rajoja.

Minutkin kasvatettiin vapaasti ja rangaistuksitta. Se oli pääsääntöisesti hyvä asia, mutta tietyissä asioissa ehdottomia rajoja olisi tarvittu. Esimerkiksi muistan hyvin, miten äitini perusteli hampaidenharjauksen tärkeyttä. Joskus hän keksi myös tapoja, joilla sai minut siihen motivoitua. Hän siis kyllä panosti asiaan, ei ollut vain välinpitämätön. Mutta ei ne kekseliäätkään keinot aina toimineet ja kun niihin kyllästyin, en sitten vaan harjannut hampaita eikä minua siihen pakotettu. Minulla oli jo ala-asteella paljon reikiä. Mielestäni tässä asiassa lapsen etu kuitenkin vaatii vanhemmalta sitä jääräpäisyyttä ja ehdottomuutta. Lapsi ei vielä ymmärrä omaa parastaan, on vanhemman velvollisuus huolehtia että se kuitenkin toteutuu.

Kysyisinkin siis vvvv:ltä, miten ratkaiset asian, jos lapsi yksinkertaisesti kieltäytyy hampaiden harjauksesta? Tai entä, jos sinun pitää mennä töihin ja lapsen hoitoon, mutta lapsi kieltäytyy pukemisesta? Et saa motivoitua lasta ja aikataulut painavat päälle. Jätätkö lapsen hampaiden harjauksen väliin tai myöhästytkö töistä sovitellessasi ja neuvotellessasi lapsen kanssa?

 

Mulla on vilkas 4,5v poika ja vaikka olaan oltu johdonmukaisia niin kyllä se oma tahto lapsella kasvaa iän myötä ja tulee sellaista tahallsita kiusantekoa ja ilkkumista tuohon vielä lisäks niin kyllä hermoja koetellaan. Meillä esim kiroiluun on toistaseksi huomiotta jättäminen ja kiroilut on jääneet ykittäisiksi. Samoin joissain tilanteissa joku pelleily ruokapöydässä voi loppua kun ei kun toetaa etten viitsi katsoa. Ja se pitkä pinna ja huumori mukaan..joksus piene läpsisynkin voi muuttaa hippaleikiksi tai haiksi tai kutituksesi, muuten sitä saa olla sotajalalla ja jäähylä koko lapsuusiän.