Kysymys: Millä tavalla lapsen psyykkinen kehitys vaarantuu, jos vanhempi on impulsiivinen ja äkkipikainen?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ap.
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

ap.

Vieras
Jos vanhempi on luonteeltaan ja käytökseltään impulsiivinen eli toimii osin ilman etukäteistä ajattelua ja on äkkipikainen, niin miten se vaarantaa lapsen psyykkisen kehityksen, jos tämä impulsiivisuus ja äkkipikaisuus ei kohdistu lapseen mitenkään?

Vanhempi voi aikuisia kohtaan olla äkäinen (mutta ei aggressiivinen!) tai sanoa herkästi tyytymättömyytensä tai oman mielipiteensä asiasta, jopa vihaisesti, mutta lapsilleen ei ole tällainen, niin miten kehitys vaarantuu? Jos ajattelematta suuttuneena sanoo vaikka puolisolleen "haista v**tu" tai huutaa että "turpa kii" mutta ei tätä sano lapsille, niin miten se vahingoittaa lasta? Tai muuta vastaavanlaista käytöstä.

Lapsille on hyvä, hellä ja ns. normaali, ei korota tarpeettomasti ääntään eikä huuda, ei kohtele huonosti.

Haluaisin esimerkkejä siitä miten lapsi voi tällaisissa tilanteissa vahingoittua kehityksen osalta.
 
Mitä impulsiivisuutta on sellainen, jonka voi kohdistaa vain haluamiinsa ihmisiin?

Ei kai impulsiivisuus ole mitään ihmissidonnaista tai muutenkaan liity mihinkään muuten kuin että on luonteenpiirre. Tekee asioita sen kummemmin ajattelematta. Tämän vanhemman tapauksessa mm. ärtyessään sanoo asioita ajattelematta. Tai saattaa impulsiivisesti haluta lähteä reissuun... tai ostaa jotain. Lähinnä nyt tässä tapauksessa tarkoitan tuota että päästää suustaan asioita ajattelematta ensin. Ei ole kuitenkaan väkivaltainen tms.
 
Lapsi saattaa tuntea turvattomuutta ja ahdistua, vaikka käytös ei kohdistuisi suoraan häneen. Se kuitenkin tapahtuu hänen kotonaan, paikassa jonka pitäisi olla turvallinen. Joku lapsi saattaa toki myös tottua ja alkaa pitää käytöstä normaalina. Tästä taas lapsi vaurioituu siten, että alkaa itse soveltaa samaa käytösmallia ja joutuu vaikeuksiin koulussa ja ihmissuhteissaan.

Toisen vanhemman tuonkaltainen käytös johtaa helposti myös vanhempien eroon, jolla on omat tutkitut haittavaikutuksensa lapseen. Tai vielä pahempaa, provoisoi toisen vastaavaan tai pahempaankin ja molemmista vanhemmista tulee lapsen silmissä arvaamattomia ja turvattomia.

Aloittaja selkeästi puolustelee omaa käytöstään ja pitää sitä harmittomana. Näin ei todellakaan ole, vaan olisi syytä katsoa peiliin ja koittaa tehdä jotain käytökselleen. Hyväksyisitkö sinä lapseltakaan tuollaista käytöstä ja puhetta?
 
Lapsi saattaa tuntea turvattomuutta ja ahdistua, vaikka käytös ei kohdistuisi suoraan häneen. Se kuitenkin tapahtuu hänen kotonaan, paikassa jonka pitäisi olla turvallinen. Joku lapsi saattaa toki myös tottua ja alkaa pitää käytöstä normaalina. Tästä taas lapsi vaurioituu siten, että alkaa itse soveltaa samaa käytösmallia ja joutuu vaikeuksiin koulussa ja ihmissuhteissaan.

Toisen vanhemman tuonkaltainen käytös johtaa helposti myös vanhempien eroon, jolla on omat tutkitut haittavaikutuksensa lapseen. Tai vielä pahempaa, provoisoi toisen vastaavaan tai pahempaankin ja molemmista vanhemmista tulee lapsen silmissä arvaamattomia ja turvattomia.

Aloittaja selkeästi puolustelee omaa käytöstään ja pitää sitä harmittomana. Näin ei todellakaan ole, vaan olisi syytä katsoa peiliin ja koittaa tehdä jotain käytökselleen. Hyväksyisitkö sinä lapseltakaan tuollaista käytöstä ja puhetta?

Ensinnäkin nyt tässä aloituksessa ei ole kysymys keskustelun aloittajan elämästä, vaan toisesta ihmisestä, jonka aloittaja tuntee.

Ja toiseksi: aikuinen saa käyttäytyä toisin kuin lapsi. Lapsen ei sovi kiroilla tai käyttäytyä noin, mutta aikuinen on mielestäni siihen oikeutettu, koska on vastuussa elämästään.
 
Ei kai impulsiivisuus ole mitään ihmissidonnaista tai muutenkaan liity mihinkään muuten kuin että on luonteenpiirre. Tekee asioita sen kummemmin ajattelematta. Tämän vanhemman tapauksessa mm. ärtyessään sanoo asioita ajattelematta. Tai saattaa impulsiivisesti haluta lähteä reissuun... tai ostaa jotain. Lähinnä nyt tässä tapauksessa tarkoitan tuota että päästää suustaan asioita ajattelematta ensin. Ei ole kuitenkaan väkivaltainen tms.

Jos ihminen toimii ajattelemattomasti toisia aikuisia kohtaan, kohtelee hän ihan tasan samoin lapsiaankin. Tai pahemmin.
 
Ensinnäkin nyt tässä aloituksessa ei ole kysymys keskustelun aloittajan elämästä, vaan toisesta ihmisestä, jonka aloittaja tuntee.

Ja toiseksi: aikuinen saa käyttäytyä toisin kuin lapsi. Lapsen ei sovi kiroilla tai käyttäytyä noin, mutta aikuinen on mielestäni siihen oikeutettu, koska on vastuussa elämästään.

Useimmat meistä ajattelevat, että ihmisen, joka on vastuussa elämästään, olisi syytä käyttäytyä hyvin, ja vanhemmuuden valinneen henkilön olisi syytä tajuta olevansa jonkinlainen esikuva.
 
Ensinnäkin nyt tässä aloituksessa ei ole kysymys keskustelun aloittajan elämästä, vaan toisesta ihmisestä, jonka aloittaja tuntee.

Ja toiseksi: aikuinen saa käyttäytyä toisin kuin lapsi. Lapsen ei sovi kiroilla tai käyttäytyä noin, mutta aikuinen on mielestäni siihen oikeutettu, koska on vastuussa elämästään.

Niin, aikuinen voi kiroilla, mutta se vastuu tulee kiroilussakin siinä kohtaa, kun pitää kasvattajana näyttää lapsille esimerkkiä.

Ja samaa ihmettelen, kuin joku muukin. Miksi aikuinen esimerkiksi voi olla toisille aikuisille äkäinen vedoten luonteenpiirteeseen, mutta se sama luonteenpiirre ei kuitenkaan koske tätä samaa ihmistä, kun hän on lasten kanssa?
 
Lapsesta voi tulla hyvittelija eli sellainen, joka yrittaa haistella mista tuulee ja olla kiltisti ja sopeutua, ettei vanhemmille tulisi riitaa. Omat tunteet jaavat silloin sivuun.
 
Tai sitten tämä ihminen vain sattuu välittämään ja rakastamaan lapsiaan enemmän kuin aikuisia ihmisiä, joten ymmärtää olla tekemättä niin.

Tähän voisin vastata vain: luonteelleen kun vaan ei voi mitään. Kai sitä nyt saa lain rajoissa olla oma itsensä.

Nämä viestit nyt ovat pikkuisen ristiriidassa. Ihminen ymmärtää olla tekemättä jotain, mutta silti ei voi mitään luonteelleen. Yhdessä tilanteessa henkilö pystyy valitsemaan miten käyttäytyy, mutta toisessa ei, koska luonteenpiirteelle ei voi mitään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja säpäle harmaana;30685150:
Niin, aikuinen voi kiroilla, mutta se vastuu tulee kiroilussakin siinä kohtaa, kun pitää kasvattajana näyttää lapsille esimerkkiä.

Ja samaa ihmettelen, kuin joku muukin. Miksi aikuinen esimerkiksi voi olla toisille aikuisille äkäinen vedoten luonteenpiirteeseen, mutta se sama luonteenpiirre ei kuitenkaan koske tätä samaa ihmistä, kun hän on lasten kanssa?

Hmmm, no sanotaanko vaikka että itse ajattelen näin: Aikuinen kestää kiroilun ja äkäisyyden mutta lapset eivät ymmärrä miksi aikuinen käyttäytyy niin ja miksi syyttömille lapsille pitäisi käyttäytyä niin. Kai pitää sen verran järkeä olla, ettei ala pienille viattomille äksyämään.
 
Hmmm, no sanotaanko vaikka että itse ajattelen näin: Aikuinen kestää kiroilun ja äkäisyyden mutta lapset eivät ymmärrä miksi aikuinen käyttäytyy niin ja miksi syyttömille lapsille pitäisi käyttäytyä niin. Kai pitää sen verran järkeä olla, ettei ala pienille viattomille äksyämään.

No mutta ei kai se lapsen psyykettä vielä riko että joskus menee hermot ja ärjähtää lapselle. Tai jos lapsi pari kertaa esim. vuoden aikana kuulee kirosanan?
 
Alkuperäinen kirjoittaja säpäle harmaana;30685159:
Nämä viestit nyt ovat pikkuisen ristiriidassa. Ihminen ymmärtää olla tekemättä jotain, mutta silti ei voi mitään luonteelleen. Yhdessä tilanteessa henkilö pystyy valitsemaan miten käyttäytyy, mutta toisessa ei, koska luonteenpiirteelle ei voi mitään.

Antaa olla. En ala enempää tästä keskustelemaan.
 
Hmmm, no sanotaanko vaikka että itse ajattelen näin: Aikuinen kestää kiroilun ja äkäisyyden mutta lapset eivät ymmärrä miksi aikuinen käyttäytyy niin ja miksi syyttömille lapsille pitäisi käyttäytyä niin. Kai pitää sen verran järkeä olla, ettei ala pienille viattomille äksyämään.

Jos järkeä sen verran löytyy, voinee olla äkäilemättä aikuisillekaan. Syyttömiä nämäkin ovat toisen oikkuihin.
 
Edelleen yritän kuvitella tämän impulsiivisen aikuisen, joka polttaa päreensä toisten aikuisten ollessa eri mieltä kanssaan, mutta suhtautuu zeniläisen tyynesti kun pieni viaton uhmis kiljuu ja potkii ja räkii päälle.
 
Hmmm, no sanotaanko vaikka että itse ajattelen näin: Aikuinen kestää kiroilun ja äkäisyyden mutta lapset eivät ymmärrä miksi aikuinen käyttäytyy niin ja miksi syyttömille lapsille pitäisi käyttäytyä niin. Kai pitää sen verran järkeä olla, ettei ala pienille viattomille äksyämään.

Niin aikuinen kestää kiroilun ja äkäisyyden. Entä sitten? Tekeekö se kuitenkaan siitä kiroilijasta ja äkäilijästä fiksun? Ei todellakaan. Miksi ihmisellä on sen verran järkeä, ettei pienille viattomille ala äksyämään, mutta aikuisten kohdalla sitä järkeä ei sitten löydykään?
 
On se vahingollista, vaikka ei raivottaisikaan suoraan lapselle, mutta lapsi kuulee sen. Kyllä mua ainakin pelotti kuunnella lapsena kuinka äiti raivosi mm. puhelimessa tai hakkasi tietokonettaan kun se ei toiminut. Sinänsä aloitus ei kokonaan koske minua, koska kyllä se raivoaminen ja arvaamattomuus minuunkin kohdistui sanallisessa muodossa, joten en osaa sanoa olisinko psyykkisesti terveempi, jos äiti ei olisi minuun sitä koskaan kohdistanut. Mutta ihmettelen kyllä jos esimerkki-ihmisen hermot menee muiden kanssa helposti, mutta ei koskaan lasten kanssa.

Ja jos minä olisin se aikuinen, jolle tuttavasi raivoisi, niin en kyllä "kestäisi" sitä vieläkään kovin hyvin. Ja lapsena olin sulkeutunut, enkä uskaltanut kertoa äidille kuin positiivisia asioita, mutta kaikki ongelmat yritin viimeiseen asti pitää omana tietonani. Säpsähdin aina kun hän kutsui minua toisesta huoneesta, koska en voinut koskaan tietää, että olenko taas tehnyt jotain väärää, vai onko kyseessä ihan neutraali asia. Ja paljon muutakin haittaa on ollut, mutta koska käytös ei rajoittunut vain tuohon esimerkkiin, niin ehkä turhaa mennä sen pidemmälle seurausten luettelussa.
 
Ei siitä mitään tapahdu, lapset kestää kyllä nähdä elämää ja erilaisia ihmisiä. Paitsi tietysti psykotanttojen poispilaamat haavanlehdet. Taitaa monessa perheessä ärräpäät väliin lennellä, ei se ole vaarallista. Toki rajansa kaikella.
 
Impulsiivinen ei ole sama, kuin raivohullu. Impulsiivisuus tai äkkipikaisuus ei myöskään ole oikeutus huonolle käytökselle.

Minä olen impulsiivinen ja äkkipikainen. En silti äkkipikaisuuksissani raivoa ihmisille. Ärähdän helposti. Olen lasten kuullen haistattanut vitut miehelleni ja olemme riidelleet lasten kuullen. Toki vältämme sitä, mutta joskus tilanne ajautuu siihen, että erilaiset mielipiteemme kantautuvat lastenkin korviin.

Minä äitinä ja me vanhempina olemme ihmisiä. Me emme kykene karsimaan perusluonnettamme pois. Me pyrimme hillitsemään sitä parhaamme mukaan. Ihmiset riitelee ja sopii.

Minun ollessa lapsi, en koskaan kuullut vanhempieni varsinaisesti riitelevän. Tiesin, että vanhempani olivat riidelleet, kun äiti oli puhumatta isälle viikon. Sekin oli ahdistavaa. Ei siitä kuitenkaan mitään traumoja jäänyt.

Mun mielestä vanhemmilla on oikeus olla ihmisiä. Ei niiden tarvitse olla mitään viilipyttyjä maailman tappiin asti. Ei se maailma katsokaas niin pyöri.... Täällä on ihmisiä moneen junaan. Ihanimpia ovat ne, jotka ovat uskollisia itselleen. Ovat sitä, mitä ovat. Se ei silti tarkoita sitä, että oma perusluonne oikeuttaisi huonoon ja typerään käytökseen.
 
Tuskin kenenkään vanhemman täytyy muuttua toiseksi ihmiseksi lapsensa takia, mutta vanhemmuus lisää haastetta ottaa vastuu käytöksensä vaikutuksesta lapseensa. Vaikka ei kohtelekaan suoraan lasta huonosti, niin lapsi oppii vanhempia matkimalla ja toimii vanhempien antaman allin mukaisesti.

Jos vanhempi esmerkiksi suuttuu helposti ja ratkaisee riidat lähtemällä ovet paiskoen kodista pihalle, haistattelee toiselle vanhemmalle lähtiessään, nin lapsi todennäköisesti toistaa samaa käytösmallia kavereittensa kanssa. Hän ei tiedä, että asioista voi sopia ja tuntee siksi olonsa uhatuksi, jos tilanteessa muut toimivat toisin. Ja uhatuksi tuntiessaan lapsi voi suojella itseään vielä huonommalla käytöklsellä.

Jos on impulsiivinen, niin silloin on osattava selittää miksi toimii niin kuin toimii. Tärkeää on lapsen turvallisuus. Myös kivoissakin jutuissa, koska impulsiivisuus on myös hyväkin ominaisuus viisaasti kanavoituna.

Olen kasvanut erittäin impulsiivisen ja herkästi raivostuvan vanhemman lapsena, joka ei koskaan selittänyt minulle käytöksensä syytä. Vei pitkälle aikuisikään ymmärtää, etten ole syyllinen hänen kohtauksiinsa. Toki hänessä on myös se hyvä puolensa, eikä taustalla ollut sairautta tai alkoholismia. HÄn vain purki työpaineensa kotona, koska joutui hillitsemään itseään työssä.

Toivon, että tämä avaa ap:n ymmärrystä. Kannattaa seurata lasta ja kestääkö lapsi sen, että kotona voi sattua ihan mitä vain koska vain.
 

Yhteistyössä