The ketju

Status
Viestiketju on suljettu.
Itkettää ja tuntuu siltä, et oon ihan paska vanhempi ko saa edes yhtä kolmivuotiasta kuriin.
Meillä alkoi kova uhmaaminen kaksivuotiaana ja pahimmillaan oli 3,5 veenä. Et sä oo paska. Lapsesi vain tuntee sinut perinpohjin ja tietää, millä saa sinut reagoimaan. Voimia, kyllä tämä helpottaa. Ole rauhallinen ja johdonmukainen ja luo lapselle päiväjärjestys, joka toistuu. Lapset tykkää rutiineista.
 
Viimeksi muokattu:
No kun tää ei varsimaisesti ole edes tempperamenttinen. Ilkeäksi voisin kutsua. Ihan ko sillä ei olis pienintäkään tajua oikeasta ja väärästä, omasta tunnosta puhumattakaan. Se hoksaa jos ite kokee tulevansa väärin kohdelluksi, mutta ei älyä yhtään, et muille tulla paha mieli sen tekemisistä. Pyytää kyllä helposti anteeksi, mutta jatkaa about minuutin sisällä samaa ilkeilyä/tyhmäilyä mistä on just pahotellu.
Nauraa päin naamaa ko yrittää komentaa, kieltää ja selittää miksei voi käyttäytyä niin ko se käyttäytyy. Kolmeveesynttäreiden tienoilla tais alkaa, ja tuntuu vaan pahenevam. Äiti on vähän väsy.
Toi ny vähän riippuu... jos ilkeydeksi lasketaan pikkumiehen loputon kiinnostus vesilätäköihin tai puumajoihin, niin tolle et äitinä koskaan tule voimaan mitään. Siin on suuremmat voimat kyseessä.

Jos se ilkeys taas on kissankiusaamista, niin sille pitää laittaa välitön stoppi.
 
Itkettää ja tuntuu siltä, et oon ihan paska vanhempi ko saa edes yhtä kolmivuotiasta kuriin.
:hug:

Ihan ekaksi - et todellakaan ole mikään paska vanhempi. Kaukana siitä :)!

Sen sijaan otapa asia vaikka niin, kummalta kuin kuulostaakin, että olet ylpeä siitä, että pp uhamilee juuri sulle. Sillä - se on suurin luottamuslause lapselta ikinä. Samalla myös rakkauden tunnustus.

Äiti, minä kiukuttelen ja kiusoittelen, vänkään ja temppuilen juuri sen takia, koska sinä ymmärrät minua ja sinun seurassasi minä voin turvallisin mielin kokeilla rajojani, koska tiedän että kaikesta huolimatta sinä minua rakastat. Kuten minä sinua.

Sanotaan, että kun on leikki- ikäisenä kunnon uhma, niin murkkuikäisenä säästyy suuremmilta väännöiltä.

Tähän uskomukseen mä niin haluaisin toivoni heittää :D.

Kuuntele, mikä kiukuttaa. Ja valitse omat taistelusi. Ihan kaikkeen ei kannata eikä tarvitse mennä puuttumaan, aika nopeasti se rätinä lapseltakin loppuu, kun huomaa ettei saa tempuillensa vastakaikua. Ja - ihminen se olet sinäkin. Kyllä säkin saat tunteesi näyttää lapsellesi, että nyt patittaa äitiäkin, kun siinä mokoma temppuilet.

Kyllä sie selviät, aivan varmasti, tuostakin vaiheesta yli kohti seuraavaa vaihetta :)
 
Toi ny vähän riippuu... jos ilkeydeksi lasketaan pikkumiehen loputon kiinnostus vesilätäköihin tai puumajoihin, niin tolle et äitinä koskaan tule voimaan mitään. Siin on suuremmat voimat kyseessä.

Jos se ilkeys taas on kissankiusaamista, niin sille pitää laittaa välitön stoppi.
Lätäköitä varten on kuravaatteet ja kumisaappaat (olivat tarpeellisia viimeks tänään ko käveltiin kauppaan kaikkien lätäköiden kautta) :)
 
Temperamentti on syntymälahja. Kasvatuksella sitä voidaan ohjata positiiviseen suuntaan. Uhmailevaa, agressiivista lasta vähemmän negatiiviseen suuntaan. Arkaa lasta rohkaistaan jne. Lasta ei hylätä tunnemyrskyn keskellä vaan pysytään rauhallisina ja lohdutetaan, kun lapsi kykenee ottamaan lohdutuksen vastaan. Voimakkaat tunteet ovat lapselle pelottavia. Tunnemyrskyä käydään läpi omien rakkaiden eli vanhempien kanssa, vertaa vieraskoreus.
Empatia on opittu asia. Ihmislapsi ei ole empaattinen syntyissään. Tämä taito opetellaan kasvun myötä.
Lapsi hakee jatkuvasti ja ehtymättä vänhempiensa huomiota, kuin elämä olisi kiinni tästä huomiosta. Tavallaan näin onkin juuri vauvana, mutta ei poista tätä tarvetta.
 
Viimeksi muokattu:
Kirahville :hug: Itsellä oli pitkään "palkintona" karkkipussi. Sellainen oli vessan kaapissa aina valmiina. Purin lapsen raivon aiheuttaman oman kiukun ja turhautumisen syömisellä. Lopetin sen puolitoista vuotta sitten.
Tunne, sellainen tuli ja käsittelin sen, nyt lasken sen menemään ja pois...mielikuvaharjoitusta.
 
Kyllä mä puutaheinää saan sanottua mutta kun pitäs saada tietty lause suusta ulos niin ...en mä saa suuta auki ja kun yritän niin rupeen mumisee jotain ihan muuta.
Kuvittele henkilö, jolle puhut naurettavassa tilanteessa esim alusvaatteisillaan eteesi tai lokki heittämässä läjän päälaelle. Naura mielikuvalle. Noin, olet rennompi ja voit puhua.
 
Kirahville :hug: Itsellä oli pitkään "palkintona" karkkipussi. Sellainen oli vessan kaapissa aina valmiina. Purin lapsen raivon aiheuttaman oman kiukun ja turhautumisen syömisellä. Lopetin sen puolitoista vuotta sitten.
Tunne, sellainen tuli ja käsittelin sen, nyt lasken sen menemään ja pois...mielikuvaharjoitusta.
Mulla taas kaikki negatiiviset tuntemukset vie ruokahalun. Pahimman kriisin aikana putos paino alle 50 ja eron jälkeen oksensin melkein kaiken syömäni. Nykyään ei oo onneks mitään noin isoja juttuja. Eikä toivottavasti tulekaan. Eiköhän tää arki ala taas rullailemaan ko poika pääsee takas tarhaan ja viikonlopuksi isänsä tykö. Sit korkkaan hyvillä mielin kuoharin ja nautin sen.
 
  • Tykkää
Reactions: HopeaToffee
Status
Viestiketju on suljettu.

Yhteistyössä