teinkö väärin - ilkeä äitipuoli(ko?)

Minä annan omien lasteni mököttää niin kauan kuin niitä mökötyttää. Ei ne ikinä ole siihen tilaan jääneet. Tämän teen siksi, että minä inhoan sitä, että joku tulee avautumaan minulle silloin, kun mökötän. En ole kovin vastaanottavainen silloin.

 

Ainoa mitä ap olisi voinut vähän tarkistaa oli se tokaisu että "annetaanko sitten lelut sisarukselle". Muuten meni mun mielestä aivan hyvin.

Ei meillä kahdeksanvuotias mökötä eteisen lattialla vaatteet päällä vaikka kuinka harmittaa. Vaatteet otetaan pois ja kerrotaan mikä harmittaa ja asiasta keskustellaan ja jos on todella niin väsynyt ja kiukkuinen ettei asiasta keskusteleminen onnistu niin sitten tehdään iltahommat ja mennään nukkumaan ja jutellaan aamulla.

Tunteita ei lapselta kielletä. Ohjataan vain purkamaan niitä tunteitaan oikein ja samaan aikaan ymmärtämään että tietyllä tavalla on opittava käyttäytymään silloinkin kun harmittaa ja että kiukun aihe on myös mitoitettava reaktioon (esim. että ei ole oikein heitellä tavaroita ja karjua siksi että banaani menee katki). Ei kouluikäiset meillä enää saa itkupotkuraivareita ja vaatteetpäällämököttämiskohtauksia ja jos siihen meinaa asiat mennä niin aikuinen ohjaa, juuri noin kuten ap teki, lapsen näkemään asian toisesta perspektiivistä.

Minä olen ihan samaa mieltä. Kouluikäiset eivät enää istu vaatteet päällä eteisen lattialla murjottamassa ilman että se syy siihen murjotukseen tuodaan esille ja asiasta keskustellaan. Jollain kolmevuotiaalla voi olla tuollaisia uhmakohtauksia ja ne ovat ihan ok, mutta itsekin lähden siitä että lattialla murjottaminen ei ole ok. Ja myös läheisten ihmisten kanssa pitää käyttäytyä niin kuin "ihmiset" käyttäytyvät, ei läheinen suhde tarkoita sitä että saa käyttäytyä miten huvittaa. En itsekään tee niin, vaan kohtelen läheisiäni ihan samalla tavalla kuin muitakin ihmisiä.

Kyse ei ole tunteiden kieltämisestä. Tottakai lapsella on tunne-elämä vielä kesken, mutta minusta sitä pitää oppia kanavoimaan fiksusti eikä murjottamalla tai vaikkapa ovia paiskomalla (tätä meillä tekee teini ja sitä en hyväksy myöskään).

 

Kyllä meillä kahdeksan vuotias todellakin mököttää yksinään ja puhisee väsymystään. Siinä ei ole mitään outoa. Outoa olisi jos ei uskaltaisi näyttää tunteitaan.

Lapsi on vielä todella pieni eikä käyttäydy kuin aikuiset. Itsekkin väitin äitille vastaan kun totesi mun olevan väsynyt ja omani inttää taas mulle vastaan.

Itse tilanne on ok mennyt, mutta eihän sun siihen olisi ollut pakko puuttua ollenkaan, jos isänsä mielestä lapsi saa tasata omassa rauhassa tunteitaan niin sunkin pitäisi varmasti kunnioittaa sitä.

 

Minä olen ihan samaa mieltä. Kouluikäiset eivät enää istu vaatteet päällä eteisen lattialla murjottamassa ilman että se syy siihen murjotukseen tuodaan esille ja asiasta keskustellaan. Jollain kolmevuotiaalla voi olla tuollaisia uhmakohtauksia ja ne ovat ihan ok, mutta itsekin lähden siitä että lattialla murjottaminen ei ole ok. Ja myös läheisten ihmisten kanssa pitää käyttäytyä niin kuin "ihmiset" käyttäytyvät, ei läheinen suhde tarkoita sitä että saa käyttäytyä miten huvittaa. En itsekään tee niin, vaan kohtelen läheisiäni ihan samalla tavalla kuin muitakin ihmisiä.

Kyse ei ole tunteiden kieltämisestä. Tottakai lapsella on tunne-elämä vielä kesken, mutta minusta sitä pitää oppia kanavoimaan fiksusti eikä murjottamalla tai vaikkapa ovia paiskomalla (tätä meillä tekee teini ja sitä en hyväksy myöskään).

Ihmiset ovat yksilöitä. Omiin oloihinsa vetäytyminen ei vahingoita ketään ja kyllä siihen pitää olla oikeus niin aikuisilla kuin lapsillakin. Päiväkausien mykkäkoulut tietysti eri asia, mutta sen aikaa saa minusta murjottaa rauhassa kuka tahansa yksin, että ehtii tunteensa tasaamaan. Keskustelu sujuu sen jälkeen paremmin.

Joillekin sopii keskustelu heti tunnekuohun jälkeen, mutta esimerkiksi minulle ei. Nuoruuden avomiehen kanssa oli sellainen ongelma, että jos meillä oli ollut joku riita ja kaipasin hetken rauhaa rauhoittuakseni ja kootakseni itseni, toinen tunki väkisin välittömästi keskustelemaan. Se oli todella ärsyttävää ja yksi syy eroomme. Onneksi mieheni kanssa olemme samanlaisia ja annamme toisillemme tarvittaessa tilaa. Ja tottakai suon sen lapsellenikin! Tosin hän on yleensä suhteellisen nopeasti avoin keskustelulle, eli mitään pitkiä murjotuksia ei ole ollutkaan. Mutta aikaa saa sen verran kuin tarvitsee ja sitten jutellaan. Jos kiukkua ei ole purettu epäasiallisella tavallla, jollaisiksi lasken kotioloissa tavaroiden rikkomisen tai lyömisen ja ulkomaailmassa näiden lisäksi äänekkään kiukuttelun, ei keskustelu kuitenkaan sisällä minkäänlaista tuomiota saati rangaistuksia, käydään vaan asia läpi ja keskitytään sitten muihin asioihin.

 

Ihmiset ovat yksilöitä. Omiin oloihinsa vetäytyminen ei vahingoita ketään ja kyllä siihen pitää olla oikeus niin aikuisilla kuin lapsillakin. Päiväkausien mykkäkoulut tietysti eri asia, mutta sen aikaa saa minusta murjottaa rauhassa kuka tahansa yksin, että ehtii tunteensa tasaamaan. Keskustelu sujuu sen jälkeen paremmin.

.

En tarkoita sitä, että murjottaminen tai omissa oloissa oleminen olisi jollain tavalla kiellettyä. Kyllä meillä käsketään lapset omiin huoneisiin aika herkästikin miettimään tekemisiään ja käytöstään, jos vaikka eivät osaa käyttäytyä ruokapöydässä. Tai jos ovat pahalla tuulella. kaikki tarvitsevat omaa rauhaa joskus.

Se omassa huoneessa oleminen ja oman ajan tarve on minusta kuitenkin eri asia kuin kiukuttelu/murjottaminen vaatteet päällä eteisen lattialla. Se menee jo mielenosoituksen puolelle ja on huonoa käytöstä, ja sellaista en ainakaan omassa kodissani hyväksy.

 

Olen itsekin sellainen, että jos kiukuttaa niin haluan olla rauhassa eikä tiedä kenellekään hyvää tulla siihen jotain selvittelemään.

Mutta tämä tyttö ei ole sellainen. Hän ei viihdy yksin kivi kirveelläkään. Pyörii aina joko aikuisten tai pikkusisarustensa helmoissa, hänelle yksin leikkiminen tai ylipäätään minkään tekeminen yksin on lähinnä rangaistus.

Tytön luonteen tuntien tiedän että tuo mökötys oli huonosti toteutettu mielenosoituksellinen huomion haku, koska halusi että joku tulee häntä hyysäämään kun hänellä reppanalla on nyt paha mieli kun ei ois halunnut voittaa bingossa. Hän tyystin unohti ja jätti huomiotta, että paikalla olevat ihmiset ovat vaivalla järjestäneet hänelle kivaa. Ja se miten toimin sai hänet taas muistamaan tilanteen kokonaisuudessaan, hän reipastui, lopetti mökötyksen ja tuli pois eteisestä naureskellen jutellen siitä mikä häntä harmitti, itsekin tajuten että väsymyksessään käyttäytyi höpsösti. Jos asiaan ei olisi puututtu, hän olisi varmasti istunut eteisessä siihen asti että lähdimme kotiin, ja päätynyt mökötyksissään suoraan nukkumaan.

Tilanne piti ratkaista, ja niin tein. Olisin voinut hoitaa paremminkin, mutta olen vain ihminen minäkin.

 

Lapsi sai mököttää aikansa,
Sai lohtua ja kyselyjä
Ja sitten ohjattiin tilanteen "yli" vähän napakammin puuttumalla. Jonka jälkeen lapsi oli itsekin paremmalla tuulella.

Älä nyt ruoski itseäsi mistään ap, mun mielestä vanhempi joka puuttuu tilanteeseen osoittaa välittämistä enemmän kuin se joka vain jättää mököttämään. Välittäminen on sitäkin että pyrkii opastamaan vaikeista tunteista eteenpäin ja antaa järkevät mittasuhteet tilanteille. Ihan hyvin hoidettu tilanne, vaikka ainahan voi spekuloida loputtomiin niitä ihanteellisempia malleja.

 

En tarkoita sitä, että murjottaminen tai omissa oloissa oleminen olisi jollain tavalla kiellettyä. Kyllä meillä käsketään lapset omiin huoneisiin aika herkästikin miettimään tekemisiään ja käytöstään, jos vaikka eivät osaa käyttäytyä ruokapöydässä. Tai jos ovat pahalla tuulella. kaikki tarvitsevat omaa rauhaa joskus.

Se omassa huoneessa oleminen ja oman ajan tarve on minusta kuitenkin eri asia kuin kiukuttelu/murjottaminen vaatteet päällä eteisen lattialla. Se menee jo mielenosoituksen puolelle ja on huonoa käytöstä, ja sellaista en ainakaan omassa kodissani hyväksy.

Näin.

Mäkin saatan sanoa perheelle että nyt mua ottaa päähän todella paljon, antakaa mun hetki olla rauhassa. Mun mielestäni se on kuitenkin eri asia kun se että vaatteet päällä puhisisin ja draamailisin eteisen lattialla puhumattomana....

 

Hyvinhän sinä tilanteessa toimit ja sait sen ratkeamaan positiiviseen lopputulokseen.

Niin minustakin. Ei tuossa mitään ihmeellistä ollut. Aivan turhaan miehesi ja appesi puuttuivat
tilanteeseen. Ja kuten joku jo mainitsikin niin jos kyseessä olisi ollut oma lapsesi niin tuskin
olisivat edes puuttuneet. Eikö kukaan muu koskaan ole uhkaillut tai kiristänyt omia lapsiaan
vastaavalla tavalla?? Minä ainakin olen ja ihan kunnon teini-ikäisiä ovat tänä päivänä.

 

Toisaalta ja toisaalta. Riippuu kuka perheessä yleensä hoitaa nämä tilanteet - jos mies ja appi puuttuivat toimintaan tällä kertaa, puuttuvatko useinkin? Ja kun paikalla on sekä lapsen isä että ukki, ehkä heidän voisi antaa hoitaa tilanteen. Kun näemmä katsovat olevansa "pätevämpiä" sitä hoitamaan. Uusperheissä nämä asiat eivät aina ole niin yksiselitteisiä.

 

Se omassa huoneessa oleminen ja oman ajan tarve on minusta kuitenkin eri asia kuin kiukuttelu/murjottaminen vaatteet päällä eteisen lattialla. Se menee jo mielenosoituksen puolelle ja on huonoa käytöstä, ja sellaista en ainakaan omassa kodissani hyväksy.

Eihän siellä papan luona sen parempaa paikkaa todennäköisesti ollut, mihin voisi omiin oloihinsa vetäytyä. Sillä oliko ulkovaatteet päällä vai ei, en näe mitään merkitystä.

Ja jos kyseessä olikin mielenosoitus, jolla oli tarkoitus hakea huomiota, eikä silloin paras "rangaistus" ole jättää lapsi huomiotta? Näin ilmeisesti lapsen isä halusi tehdä, kuuluuko siihen äitipuolen mennä sekaantumaan?

Tuosta bingojutusta muuten. Lasten karkkibingoissa joihin minun lapseni on laivalla osallistunut, ihan kaikki on voittaneet jotain. Eikä lasta tietenkään pakoteta sellaiseen osallistumaan, ohjelma on tarkoitettu lasten iloksi eikä kiusaksi. Ohjaaja oli kyllä viimeksi aika painostava isompia lapsia kohtaan, kiusoitteli ja vaati voitontansseja, joten ymmärtäisin hyvin jos ujo lapsi olisi sellaisesta ahdistunut. Mutta sitten taas ne rahabingot, jotka myös mainittiin. Niissähän on ikärajana 18 vuotta. Jos pappa on laittanut lapsen lunastamaan palkintoa, siitä on siis saattanut aiheutua jotain hämminkiä, jonka lapsi on kokenut noloksi. Muistuttaisin pappaa tuosta ikärajasta. Ihan ystävällisesti, koska kyse on todennäköisesti ollut tietämättömyydestä tai ajattelemattomuudesta. Mutta ei ne muut mukavat jutut kuitenkaan oikeuta laittamaan lasta osallistumaan ikärajojen vastaisesti rahapeleihin, vieläpä ilmeisesti vastoin tahtoaan.

 

Olen sitä mieltä, että pikkujuttu tuo mitä tapahtui, ja pikkujuttu mitä sanoit lapselle.

Aivan älyttömän pieni asia että sitä kannattaisi edes vatkata sen enempää kenenkään puolesta. Ei edes täällä palstalla kenenkään pohtia että miten olisi pitänyt toimia.

Elämä nyt vaan on sellaista, että välillä on kivaa, välillä kurjaa, välillä nauretaan, välillä suututaan, välillä itketään.

Ei lapsi tuosta rikki mennyt eikä traumoja saanut. Pahempi se on että joka iiiikistä pikku pikku juttua lähdetään käsittelemään kasvatusoppaiden avulla.

 

Itse en käsitä tätä kyllä pitäisi nyt olla kiitollinen asennetta, antaa väsyneen lapsen olla, miksi isä ei lasta hakenut vaan närkästynyt äitipuoli jonka mielestä lapsi oli kiittämätön, lisäksi vielä uhkailtiin lelujen viennillä äitipuolen omalle lapselle, toivottavasti et jatka tällä tyylillä.

 

Itse en käsitä tätä kyllä pitäisi nyt olla kiitollinen asennetta, antaa väsyneen lapsen olla, miksi isä ei lasta hakenut vaan närkästynyt äitipuoli jonka mielestä lapsi oli kiittämätön, lisäksi vielä uhkailtiin lelujen viennillä äitipuolen omalle lapselle, toivottavasti et jatka tällä tyylillä.

Näin saadaan taas lisää kiittämättömiä lellipentuja.

 

Näin saadaan taas lisää kiittämättömiä lellipentuja.

Erittäin pelottavaa jos aina kaikesta kiitollinen äitipuoli koodaa lapsipuolensa kiittämättömäksi lellipennuksi js vertaa vielä kiitolliseen omaan lapseensa, jotain rajaa aikuisillekin.