teinkö väärin - ilkeä äitipuoli(ko?)

Miehen tyttö (8v) on meillä viettämässä talvilomaa ja oli tänään pappansa kanssa päiväristeilyllä. Päivä oli appiukkoni mukaan mennyt kaikinpuolin mukavasti. Oli syöty ja shoppailtu ja voitettu bingossa kauheat kasat karkkia ja rahaakin ja shoppailtu lisää kaikkea tytölle. Eli sellaista kaikkea kivaa mistä nyt tuon ikäisen kuvittelisi nauttivan.

No mentiin nyt illalla hakemaan tyttö papan luota ja ensitöikseen ku saapuvat laivalta (me oltiin siellä jo etukäteen) tyttö linnoittautuu eteiseen mököttämään. No jossain vaiheessa menin sinne kun tilanteen tajusin ja yritin kysellä lempeästi että mikäs on vialla ja että kertois niin voin auttaa. Ei vastannut mitään, istua tönötti lattialla pää polvissa ulkovaatteet päällään.

No menin sitten kysymään mieheltä ja appiukolta että tietääkö he tästä että mikä on homman nimi. He siihen sitten totesivat että kiva päivä on ollut ja tyttö on väsynyt eikä tykkää siitä että sai niin paljon huomiota (kun voitti bingon) ja että antaa mököttää siellä ja miettiä tilannetta yksinään.

No itseä alkoi ärsyttämään tuo mökötys. Jotenkin tosi kiittämätöntä ja siis tämä ei ole ensimmäinen kerta, tytöllä on vähän tapana olettaa että häntä varten järkätään kaikkea kivaa ja mitä siitä turhaan ketään kiittelemään kun niin ne hommat vaan menee. Joten menin sitten tuimaan sävyyn toteamaan tytölle että tuo käytös on todella kurjaa häneltä, jos ei ostetut lelut miellytä niin pitääkö ne antaa sitten pikkuveljille jos neidille ei kelpaa, ja tulisi viivana pois eteisestä pahoittelemaan käytöstään, että hänelle on yritetty järjstää kivaa ja tämäkö on kiitos..

Joo no, mulla on siis tapana sanoa vähän kurjasti välillä, oon sen kasvatuksessa oppinut kun äitini näki vain negaativiset asiat, koitan tehdä sen luonteenpiirteeni kanssa töitä ja tiedostan sen. Mutta siis meillä on tytärpuolen kanssa hyvät välit muuten.

No sitten tyttö tulikin hetken päästä pieni hymy naamallaan mulle toteamaan että ei hän ole väsynyt (oli myös todella väsynyt pitkän päivän jälkeen), mutta hän ei olis halunnut voittaa sitä bingoa kun se oli vähän outoa ja uutta mutta muuten oli tosi kivaa ja naureskeltiin yhdessä ja ruvettiin muina mimmeinä juttelemaan mitäs siellä laivalla kaikkea tekivätkään.

No mies tossa sitten totes et olivat appiukon kanssa toisessa huoneessa jutelleet että voikun mä taas niin ylireagoin ja sanoin pahasti tytölle jne. No kyllä tuli paha mieli. Oliko toi nyt sitten niin pahasti tehty/sanottu? Oisko pitänyt antaa tytön vaan mökötellä yksinään eteisessä? Olla sanomatta mitään?

Sanokaas nyt, miten olisitte ite hoitaneet tilanteen?

 

Mun mielestä hoidit ainakin tilanteen tosi hyvin. Kyllä tollaiseen käytökseen pitääkin puuttua

 

[QUOTE="åpoiuy";30668430]Mun mielestä hoidit ainakin tilanteen tosi hyvin. Kyllä tollaiseen käytökseen pitääkin puuttua[/QUOTE]

Miksi pitäisi puuttua tuollaiseen käytökseen? Ei 8-vuotias vielä osaa käsitellä tunteitaan fiksulla ja aikuismaisella tavalla.
Todellakin tuollainen päivä on pienelle lapselle rankka ja tottakai se purkautuu sitten niille, joista tyttö eniten välittää ja kehen luottaa.

 

Ois tuossa voinut odottaa jonkin aikaa, mutta ei nyt kauhea mokakaan ollut huomauttaa murjottamisesta.
Se vaan, että lapset on lapsia ja tuolleen saattaa käydä, että ei käyttäydytä loogisesti!

 

Ei minusta lapselle kannattais tuossa tilanteessa suuttua, mutta kyllä minusta lapselle saa kertoa että käytös ei ole kovin hyvää. Ei tuon ikästä enää minusta pitäis kääriä kuplamuoviin että kun on niin pieni niin ei niitä käytöstapoja tietenkään voida vaatia. Tottakai lapset kiukuttelee, etenki väsyneenä, mutta saa niille myös kertoa että mikä on toivottavaa käytöstä ja mikä ei, ja että jos lapselle erikseen järjestetään jotain mukavaa tekemistä, nähdään vaivaa asian eteen ja vielä maksetaan siitä, niin mököttäminen ja kiukuttelu ei ole sopiva kiitos ihan järjestelmällisesti.

 

Kyllä mä oletan että kahdeksanvuotias osaa väsymyksestä huolimatta ensinnäkin käyttäytyä asiallisesti ja toisekseen kertoa mikä harmittaa jotta asia voidaan käsitellä ja siirtyä eteenpäin.

Väsynyt ja harmistunut saa olla mutta ei silti saa täysin turhaa draamaa järjestää.

 

Kyllä kun mielestä oli yliteagointia. Jos kerta kaksi aikuista sanoo että lapsi on väsynyt ja on ilta. Sillä ei ole mitään tekemistä kivan pvä kanssa. Ei lapsi osaa järjellä ajatella että hei,olen väsynyt mutta en siitä kiukkua kun olen kaikkea saanut.

Aikuinen puuttuu asiaan aikuisella tavalla,ei sättimällä. Ohjata lapsi iltatoimiin ja nukkumaan. Kerta tiedossa on että lapsi oli väsynyt.

 

Se, mikä meni mielestäni överiksi, oli kysymys / uhkaus lelujen antamisesta pikkuveljelle. Tuollaiset lisäävät sisarusten välistä juopaa. Monet ovat vielä aikuisenakin katkeria siitä, miten sisarus sai enemmän ja itse jäi vähemmälle tai kuinka itseä kohdeltiin huonommin kuin sisarusta.

 

Teit oikein ottamalla aikuisena ohjat käsiin ja käskemällä tytön pois eteisestä, mutta syyllistäminen oli turhaa. Tunnistit kuitenkin syyllistämisesi syyt äitisi antamasta mallista, joten olet fiksu ihminen ja hyvä kasvattaja ymmärtäessäsi mitä kaikkinensa tapahtui.

Koska miehet eivät ottaneet vastuuta tilanteesta ja arvostelivat sinua, niin kysyppä miten he itse sen olisivat fiksusti hoitaneet. Eihän siellä olisi tapahtunut yhtään mitään ilman sinua ja tyttö olisi saattanut jäädä eteiseen aamuun saakka. Jonkun aikuisen piti ottaa vastuu lapsesta ja teit niin kuin hyväksi uskoit.

Elämää se vain on. Kaikkea ei voi aina suorittaa kympillä.

 

En näe, että olisit tehnyt lähtökohtaisesti väärin. Ehkä kellonaika oli väärä ja tilanne olisi ollut fiksumpi hoitaa kun lapsi ei ole väsynyt.
Oma lapseni on myös välillä tuollainen ihme asioista murjottaja ja syytä saa kaivamalla kaivaa. Olisi hyvin voinut jäädä itsekin istumaan eteiseen ja murjottamaan, vaikka olisi ollut kivakin päivä takana. Inhoaa keskipisteenä olemista ja tuo bingojuttu olisi ollut varmaan kauhistus.

Aikuisen tehtävä on kertoa lapselle, miten käyttäydytään. Rauhallisesti, mikäli mahdollista. Itse olisin ainakin sanonut lapselle, että papalle tulee tosi paha mieli kun on järkännyt kivaa tekemistä ja sinä olet noin kiittämätön. Minusta ainakin lapsen tulee ymmärtää se, että mukavat asiat loppuvat, mikäli niitä ei ymmärrä arvostaa.

 

Joo no siis itseäni vielä puolustelen sillä, että tuossa vaiheessa kun ensin menin tytölle lempeästi juttelemaan ja kysymään mikä hätänä, niin hän oli jo 15-20 min ainakin istunut eteisessä. Ja sen jälkeen kun sain tietää syyn, odottelin vielä 10 min ennen kuin menin "sättimään". Eli mielestäni annoin kuitenkin ensin mahdollisuuden keskutella asiasta kivasti. Ja lopulta tuo sättiminen nimenomaan tehosi, koska 5 min sen jälkeen tyttö kurkkasi eteisestä (odotin siinä edessä, antaen hänelle mahdollisuuden tulla juttelemaan tilanteesta) ja asia juteltiin kuntoon.

Ja joo, leluilla uhkailu oli vähän tyhmää, mutta halusin esittää asian hänelle tavalla jonka hän ymmärtäisi - hän on saanut kasan karkkia ja ihania itse valitsemiaan leluja ja tuollainen käytös ei ole reilua niitä kohtaan jotka hänelle ovat kivaa päivää olleet järjestämässä ja että lahjojen saamista ei ole kohtuullista palkita kiukuttelulla. Ja sehän siis tepsi, ja valitsin sanani kuitenkin niin ettei hän todellisuudessa luullut minun antavan leluja pikkuveljelle, vaan joutui ainoastaan pohtimaan miten olisi syytä käyttäytyä.

Ja tosiaan, pikkuveljille ei tullut tuliaisiksi mitään laivalta, ainoastaan tyttö sai lelut ja karkit sun muut.

 

Aloittajan toiminta on ymmärrettävää, mutta ei kovin aikuismaista. Lapset eivät käyttäydy rationaalisesti ja tunteiden käsittelyä vielä harjoitellaan. Teit kivasti, kun lohdutit lasta. Loppukädessä kuitenkin hoidit tilanteen uhkailemalla ja kiristämällä.

 

Lapsella on oikeus negatiivisiin tunteisiin. Ja tarvitseeko sitä papalle, isälle ja äitipuolelle olla vieraskorea ja piilottaa negatiiviset tunteet? Minusta ei, koska pappa on ilmeisesti lapselle läheinen ja hän tuntui lasta ymmärtävän.

Ihan mitä tahansa ei saa tietenkään tehdä vaikka harmittaisikin (satuttaa toisia, hajottaa tavaroita), mutta en minä nyt sentään murjottamisesta lähtisi rankaisemaan. Jos murjottamista esiintyisi täysin sopimattomassa tilanteessa vieraiden keskellä, niin silloin toki juttelisin asiasta lapselle ja pyrkisin tilanteen katkaisemaan, mutta eipä oikein silloinkaan mitkään huutamiset ja rangaistukset asiaa auta eikä varsinkaan tee muiden oloa mukavammaksi. Siis vaikka jossain juhlissa, murjottava lapsi voi aiheuttaa kummastusta, mutta raivoava vanhempi häiritsee muita vielä enemmän. Todennäköisesti lapsen olokin sellaisesta vaan pahenee ja pystyy entistä huonommin käyttäytymään positiivisesti.

 

Lapsellakin on oikeus tunteisiinsa. Niitä ei pidä vähätellä, eikä niistä pidä rangaista. Et voi myöskään tietää miten lapsi on kokenut sen mitä risteilyllä tapahtui.

 

Uhkailun olisin jättänyt kokonaan väliin. Keskustelua kiittämättömyydestä ja suhteellisuudesta olisin lykännyt tuonnemmaksi, kunnes tyttö on saanut pettymyksen käsiteltyä. Ehkä olisin juuri tuossa tilanteessa yrittänyt avata ja sanoittaa tytön tunteita. 'Olet ilmeisesti pettynyt kun..., mulla pettymyksiin helpottaa kun... jne.'

 

Okei, jos esitit leluasian niin, että hän on saanut paljon ja pikkuveljet eivät. Sillon se on ok. Minusta on hyvä, että lapset oppivat siihenkin, että kaikki eivät saa aina saman verran, vaan että toisella kertaa toinen voi saada jotiain ja toisella kertaa ei saa.

 

Lapsellakin on oikeus tunteisiinsa. Niitä ei pidä vähätellä, eikä niistä pidä rangaista. Et voi myöskään tietää miten lapsi on kokenut sen mitä risteilyllä tapahtui.

Minusta ap ei rangaissut lasta, ainakaan kirjoituksen perusteella ei sellaista käy ilmi. rangaistus olisi ollut vaikka se, että menettää viikkorahat jos ei lopeta murjottamista.

Ihan mielenkiinnosta kysyn: kauanko sitten itse antaisitte 8-vuotiaan murjottaa eteisen lattialla? Jos oli jo nukkumaanmenoaikakin lähellä.
Eikös nuo tilanteet ja kokemukset ole hyvä keskustella läpi, ei ne murjottamalla parane.

 

Tällaista keskustelua ei olisi appi ja aviomies edes käyneet, jos kyseessä olisi ollut lapsen äiti...

 

Tällaista keskustelua ei olisi appi ja aviomies edes käyneet, jos kyseessä olisi ollut lapsen äiti...

Tai olisivat käyneet, mutta käytyä keskustelua olisi pidetty normaalina keskusteluna, jonka käymiseen ei olisi kiinnitetty huomiota. Miehen kanssa tulee käytyä keskustelua useinkin (vaikka ei ole uusperhettä), koska meillä on aika erilaiset näkemykset asioista ja erilaset tavat.

 

Minusta ap ei rangaissut lasta, ainakaan kirjoituksen perusteella ei sellaista käy ilmi. rangaistus olisi ollut vaikka se, että menettää viikkorahat jos ei lopeta murjottamista.

Ihan mielenkiinnosta kysyn: kauanko sitten itse antaisitte 8-vuotiaan murjottaa eteisen lattialla? Jos oli jo nukkumaanmenoaikakin lähellä.
Eikös nuo tilanteet ja kokemukset ole hyvä keskustella läpi, ei ne murjottamalla parane.

Ainakin rangaistuksella uhattiin, olisihan lelujen antaminen pikkuveljelle ollut selkeästi sellainen. Eihän lapsi edes niistä leluista valittanut, vaan oli muusta asiasta mielensä pahoittanut, joten senkin puoleen uhkaus oli kummallinen. Sitä ei tarina kerro, pahoitteliko tyttö käytöstään vai jäikö uhkaus tyhjäksi, vaikka tyttö ei pyydetysti toiminutkaan. Tyhjät uhkaukset ovat omalla tavallaan ongelmallisia, vievät kasvattajan uskottavuuden. Tosin eipä noin epäreilun rangaistuksen toteuttaminen olisi minusta sen parempi ollut.

Jos minun lapseni murjottaa, toki pyrin hänen kanssaan asiasta keskustelemaan samantien. Mutta jos siitä ei tule mitään eikä lapsi halua keskustella, annan hänen käsitellä asiaa rauhassa. Jos nukkumaanmenoaika tulee, niin tietysti sitten mennään nukkumaan vaikka murjotus jatkuisi. Vanhempana minulla on oikeus määrätä lapsi iltatoimille ja nukkumaan, koska se tapahtuu lapsen edun nimissä. Sen sijaan minulla ei ole oikeutta määrätä lapsen tunteista, siitä että hänen pitäisi olla iloinen ja kiitollinen. Mikäli iltatoimet ja nukkumaanmeno ei murjotuksen vuoksi onnistuisi, siitä voisikin joku seuraamus tulla.

Positiivisia tunteita ei voi pakottaa, mutta niitä voi kyllä herätellä. Se ei tapahdu huutamalla ja rankaisemalla, vaan esim. ystävällisellä positiivisia asioita korostavalla puheella, hassuttelulla ja viemällä huomio pois ikävästä asiasta. Positiivisten tunteiden näyttelemistä taas ei minusta 8-vuotiaalta pidä läheistensä keskellä vaatia. Tietysti sen ikäiseltä voi jo vaatia, ettei kiukuspäissään riehuta ja huudeta ainakaan kodin ulkopuolella tai että synttäreillä kiitetään kaikista lahjoista. Mutta murjotus läheisten keskuudessa ihan ok.

 

Joo siis sen verran vielä korjaan, että en huutanut lapselle. Enkä riehunut. Enemmänkin voisin kuvailla tapaani esittää asia "tiuskaisemiseksi".

Joo, en ole ylpeä tuosta miten kiukustuessani asiat esitän, mutta ei se nyt mielestäni ihan pahimmasta päästä ole kuitenkaan. Ja tyttökin tietää miten nämä asiat meillä etenevät. Eli että ensin yritetään hyvällä ja jos se ei tepsi niin sanotaan jyrkemmin. Asiasta kuin asiasta. Rangaistuksia meillä ei käytetä, vaan asioista keskustellaan.

Oltiin siis pappan luona tuossa kohtaa. Jos oltais oltu kotona tai ihan heti lähdössä niin tilannetta ei olisi tapahtunut, koska olisin komentanut tytön viivana nukkumaan.

Mutta joo, mun pitää kyllä alkaa skarppaamaan ton tiuskimisen kanssa. Oppia ikä kaikki

 

Voit miettiä siltä kannalta, että pitääkö sun itse aina olla hyvällä tuulella ja ystävällinen vaikka kuinka väsyttäisi, ja kestää kaikki? Jos vastaus on ei niin ei sitten varmasti pienen lapsenkaan.

 

Hyvinhän sinä tilanteessa toimit ja sait sen ratkeamaan positiiviseen lopputulokseen.

 

Ei ap mun mielestä toiminut väärin. Ja selvästi tyttökään ei mitään traumoja saanut. Fiksu tyttö, ilmeisesti tajusi aapeen pointin ja lakkasi mököttämästä. Aikuisetkin tarvii välillä muistutuksen "ulkopuoliselta henkilöltä" siitä toisen ihmisen näkökulmasta ja ei siinä mitään pahaa ole. Eri asia, jos lapsi sanoo, että tahtoo olla rauhassa. Silloin lapsen pitää antaa olla rauhassa.

 

[QUOTE="...";30668701]Ei ap mun mielestä toiminut väärin. Ja selvästi tyttökään ei mitään traumoja saanut. Fiksu tyttö, ilmeisesti tajusi aapeen pointin ja lakkasi mököttämästä. Aikuisetkin tarvii välillä muistutuksen "ulkopuoliselta henkilöltä" siitä toisen ihmisen näkökulmasta ja ei siinä mitään pahaa ole. Eri asia, jos lapsi sanoo, että tahtoo olla rauhassa. Silloin lapsen pitää antaa olla rauhassa.[/QUOTE]

Ainoa mitä ap olisi voinut vähän tarkistaa oli se tokaisu että "annetaanko sitten lelut sisarukselle". Muuten meni mun mielestä aivan hyvin.

Ei meillä kahdeksanvuotias mökötä eteisen lattialla vaatteet päällä vaikka kuinka harmittaa. Vaatteet otetaan pois ja kerrotaan mikä harmittaa ja asiasta keskustellaan ja jos on todella niin väsynyt ja kiukkuinen ettei asiasta keskusteleminen onnistu niin sitten tehdään iltahommat ja mennään nukkumaan ja jutellaan aamulla.

Tunteita ei lapselta kielletä. Ohjataan vain purkamaan niitä tunteitaan oikein ja samaan aikaan ymmärtämään että tietyllä tavalla on opittava käyttäytymään silloinkin kun harmittaa ja että kiukun aihe on myös mitoitettava reaktioon (esim. että ei ole oikein heitellä tavaroita ja karjua siksi että banaani menee katki). Ei kouluikäiset meillä enää saa itkupotkuraivareita ja vaatteetpäällämököttämiskohtauksia ja jos siihen meinaa asiat mennä niin aikuinen ohjaa, juuri noin kuten ap teki, lapsen näkemään asian toisesta perspektiivistä.