Lapsella puutteita tunne elämän- ja vuorovaikutus taidoissa, vaikuttaa sisarukseen, vanhemmat ei tee mitään :(

Mitä voin äitipuolena tehdä tilanteelle, jossa miehen kouluikäisellä lapsella on puutteita seuraavissa perus tunne elämäntaidoissa? Heti alkuun voin kertoa, että minulla ei ole lasta vastaan mitään ja toimisin heti, jos huomaisin lapsellani vastaavaa, koska se on lapsen parhaaksi. Tämän vuoksi olen ihmeissäni, kun lapsen vanhemmat eivät tee asialle mitään. Käytös kohdistuu alle koulu ikäiseen sisarukseen. Sisarus kokee käytöksen ikäväksi, minä olen pyytänyt että lapsien isä tekee asialle jotain ja kasvattaa lastaan tämän äidin kanssa. Lapsi elää yhtä paljon kummankin vanhemman luona.

Mies sanoo ettei ole varsinaista kiusaamista mutta myöntää että on huonoa käytöstä. Hän on jotenkin epävarma tunnetaitojen opettamisessa. Lapsilla on kuitenkin sama isä, ja tämän vuoksi voisi olettaa, että haluaa kummankin lapsen parasta. Nyt on jotenkin sujut sen kanssa että isompi jatkaa samaa rataa ja pienempi ottaa vastaan kaiken. Ei kerro lapsen äidille, kun ajattelee, ettei hän voi tehdä asialle mitään, koska lapsella ei ole toisessa kodissa vastaavia ongelmia, siellä oleva sisarus on niin pieni.

Kai lapselle pitää opettaa perusvuorovaikutus- ja empatiataitoja molempien vanhempien toimesta, eikä vaan jättää pienempi sisarus kärsimään kohtelustaan/ ottamaan mallia ja isompi elämään vailla tärkeitä taitoja?

EMPATIAKYKY
VUOROVAIKUTUSTAIDOT
TOISTEN HUOMIOONOTTAMINEN
puutteellisia:

Ei osaa katsoa asioita toisen kannalta.

Ei osaa joustaa, suuttuu/uhkailee/ poistuu tilanteesta jos toinen sanoo mielipiteensä yhteisessä tekemisessä.

Pyrkii pomottelemaan ja viemään esim. leikkiä/peliä oman mielensä mukaan ( "tule tänne, mene tuonne, anna minä teen ensin, minä olen paras hahmo, odota minua kun olet pelissä edelläni, anna minä teen kaiken hienon").

Stressaantuu kun toinen ehdottaa jotain ja yrittää kaikin keinoin muuttaa asian oman mielen mukaiseksi.

Ei osaa tehdä kompromisseja.

Joustaa vain jos se ei ole itseltä pois.

Uskottelee pienemmälle että vain hänen tapa on oikea. Mitätöi toisen mielipidettä, ei kuuntele, torjuu, manipuloi sen vastaamaan omia toiveita.

stressaantuu todella paljon jos pienemmät sisarukset leikkivät välillä kaksin, eikä hän ole mukana.

Käyttäytyy epäkohteliaasti/ tylysti toista kohtaan eikä kadu sitä.

ei pyydä anteeksi oma aloitteisesti, jos tulee tilanne että pitää pyytää niin se ei ole vilpitön.

Kaikki asiat /oma huono käytös on muiden syytä, ei myönnä omia virheitään.

Kun huonosta käytöksestä on annettu seuraamus, miettii vain sitä, miten väärin häntä kohdellaan kun huonosta käytöksestä seuraa jotain, ei kadu tekoaan, ei huonoa omaatuntoa. Murehtii silläkin hetkellä eniten sitä jos muut aloittavat leikin ilman häntä.

Sanoo ymmärtävänsä virheensä vain sen takia, että seuraamus päättyisi( esim. laitettu miettimään käytöstään omaan huoneeseen). Ei ole aidosti ymmärtänyt mitä teki väärin/ ei katumusta/ ei ymmärrä virhettään, koska huono käytös jatkuu pian uudestaan.

Jättää kertomatta virheestä ja valehtelee usein vielä senkin jälkeen kun asia tulee tietoon.

Ei kestä toisen hyvää tai iloa.

Ei osaa iloita aidosti toisen puolesta. Kertoo miten hänellä on jokin ollut vielä paremmin.

Toisen paha olo ei herätä minkäänlaista vastakaikua. Pahimmillaan saattaa olla jopa tyytyväinen löytäessään toisen ihmisen*kipupisteet ja haavoittuvuuden ja käyttää näitä hyväkseen ilman mitään syyllisyyttä. *

Iloitsee nuorimman sisaruksen puolesta jos saa sillä pahan mielen sille sisarukselle jota talloo.

Todella huono itsetunto.

Pettymyksen/ häviämisen sietokyky on heikko. Esim. Pelit joissa on yksin häviää, romahtaa. Pelit joissa on yksi voittaja ja hävinnyt muiden kanssa niin pärjää.

Peittää huonon itsetunnon esittämällä roolia koulussa ja kavereilla. On kertonut että kohtaa siellä itse pompottelua ja määräilyä. Joustaa kavereille liikaakin. On opettajan kertoman mukaan hyvä tyyppi ja saa mielenkiintoisilla jutuillaan huomion itseensä ja muut tykkäämään.

Lapsi on muuten mukava ja eloisa, mutta nämä piirteet ovat saaneet huolestumaan koska lapsi voi selkeästi huonosti huonon itsetunnon takia ja sivullisetkin ovat alkaneet kärsiä siitä ja ajan myötä ottavat varmasti mallia.

 

Anna lapselle selkään niin käyttäytyy paremmin, kun pelkää selkäsaunaa. Paavikin sitä suosittelee.

 

Ymmärsinkö oikein, että nuo vuorovaikutuksen ongelmat ilmenevät vain suhteessa sisaruksiin? Tai nimenomaan tähän sinun ja miehesi yhteiseen lapseen? Että koulussa ja kaveripiirissä ei ole samankaltaisia ongelmia, ja on ihan tykätty kaveri? Minkä ikäinen lapsi on kyseessä?

 

olet kyllä aika hämmentävän tarkan listan tehnyt lapsipuolesi tunne-elämän kieroon kasvamisesta. Väkisinkin tulee mieleen kuinka onnistut piilottamaan ikävät ajatuksesi lapselta? Jos ei mies kasvata niin kasvata sinä. Ei kai tunnetaitoja kurittamalla ja rankaisemalla opeteta vaan ystävällisellä ja rakastavalla neuvomisella..En näe syytä miksi äitipuolikin ei voisi tähän osallistua.

 

olet lapsen kasvattaja! Miksi itse ajattelet, että lapsen kasvattaminen ei kuuluisi sinulle, vaan isälleen ja biologiselle äidilleen?

Sinä kin nimenomaan olet tämän lapsen kasvattaja!

Ota lapsi usein syliisi, anna hänelle aikaasi. Osoita ihan konkreettisesti että rakastat häntä yhtä paljon kuin omaasi ja ajattelet hänen parastaan. "Lapsi jota rakastetaan oppii osoittamaan rakkautta, lapsi jota kunnioitetaan oppii kunnioittamaan myös muita."
Aikuisten kuuluu näyttää lapsille, kuinka toisia ihmisiä kohdellaan! Lakkaa etsimästä virheitä tuosta miehesi lapsesta ja ala rakastamaan!

 

Positiivista huomiota lapselle ja positiivisten asioiden huomaamista. Lapset ovat hyvin taitavia näkemään sanattoman viestinnän. Jos koet, että lapsi on ongelmallinen niin samalla saatat tahtomattasi vahvistaa lapsen ongelmakäyttäytymistä.

 

En jaksanu lukea koko romaania. Yksinkertaista vähän vois olla hyvä neuvo muutenkin. Monesti muutenkin äidit ja kai sitten äitipuoletkin joutuu miettiä jakeksiä konsteja kasvatusongelmiin, miehet on yksoikoisempia.

 

Alle kouluikäinen vasta opettelee kyseisiä taitoja, muistathan olla itsekin esimerkkinä ja turvallisena kasvattajana

 

Sä et rakasta sitä niin kuin rakastat omaa lastasi. Lapsi ymmärtää sen ja ikävä tunne purkautuu häiriökäyttäytymisenä sisaruspuolta kohtaan. Koita lisätä hellyyttä ja huomiota myös tätä miehen lasta kohtaan. Auttaa varmasti. Mutta välittämisen pitää olla aitoa.

 

[QUOTE="Jjj";30648117]Sä et rakasta sitä niin kuin rakastat omaa lastasi. Lapsi ymmärtää sen ja ikävä tunne purkautuu häiriökäyttäytymisenä sisaruspuolta kohtaan. Koita lisätä hellyyttä ja huomiota myös tätä miehen lasta kohtaan. Auttaa varmasti. Mutta välittämisen pitää olla aitoa.[/QUOTE]

Aivan erityisesti hellyyttä ja huomiota kannattaa korostaa silloin, kun lapsi käyttäytyy huonosti, koska huono käytös on oire akuutista rakkauden puutteesta. Myös erilainen lapsen palkitseminen toimii usein näissä tilanteissa.

Kaikkein tärkeintä on tehdä lapselle selväksi, että kunnioitat ja arvostat häntä juuri sellaisena kuin hän on.

 

Miten sinä oikein kuvittelet, että näitä asioita opetetaan? Koko sepustuksen pohjalta tuli lähinnä mieleen, että ehkä lapsi toteuttaa sinulta opittua mallia pikkusisaruksiin. Eli pomottaa, mitätöi eikä ota toisten tunteita huomioon.

Sinun merkityksesi tunnetaitojen "opettamisessa" on aivan yhtä tärkeä kuin lapsen isän. Sinun pitää olla lasta kohtaan empaattinen, huomioida hänen tunteensa ja hyväksyä erilaisuus.

Rankaisetko sinä lasta ja jos, niin millaisista asioista (konkreettisia esimerkkejä)? Sehän saattaisikin olla vain biovanhemman vastuulla, mutta taatusti sinä saat olla lapselle empaattininen, lohduttaa ja kannustaa.

 

Eipä tuossa voi kun kasvattaa. Jutella, oikasita huonoa käytöstä, kiittää hyvästä, kannustaa, pelata, vaikka pelit päättyisivät huutoon (on muuten aika yleistä pienillä lapsilla), kohentaa lapsen itsetuntoa, kehua, halata, olla taas tuomarina, kun leikit ei suju. Sitä tää on. Lapsi varmasti kokeilee rajansa molemmissa paikoissa ja kaikkia aikuisia kohtaan. Siltä sä et säästy. Toisaalta tuo, että lapsi saattaa aistia mahdollisen kiukkusi tai oman lapsesi puolustamisen, saattaa vaikuttaa paljonkin lapsen käytökseen. Meillä on yhden isovanhemman kanssa haasteena se, että tykkää yhdestä lapsenlapsesta enemmän kuin toisesta. Eipä kumpikaan käyttäydy kovin hyvin kyläreissuilla. Varsinkin tuo tykätympi hätääntyy aina, kun mummola lähestyy. Lapset reagoi aika tiukasti noissa jutuissa.

 

Miten sinä oikein kuvittelet, että näitä asioita opetetaan? Koko sepustuksen pohjalta tuli lähinnä mieleen, että ehkä lapsi toteuttaa sinulta opittua mallia pikkusisaruksiin. Eli pomottaa, mitätöi eikä ota toisten tunteita huomioon.

Sinun merkityksesi tunnetaitojen "opettamisessa" on aivan yhtä tärkeä kuin lapsen isän. Sinun pitää olla lasta kohtaan empaattinen, huomioida hänen tunteensa ja hyväksyä erilaisuus.

Rankaisetko sinä lasta ja jos, niin millaisista asioista (konkreettisia esimerkkejä)? Sehän saattaisikin olla vain biovanhemman vastuulla, mutta taatusti sinä saat olla lapselle empaattininen, lohduttaa ja kannustaa.

Kehun ja kannustan lasta samoin kun muitakin lapsia, onnistumisista, hyvästä käytöksestä yms.. hellin säännöllisesti, mutta olen miettinyt miten paljon vaikuttaa kun isänsä ei osaa oikein osoittaa sellaista vanhimmalle lapselleen. Olen kiinnostunut jokaisen perheen lapsen kasvattamisesta ja olen yrittänyt vinkata isälle lasten tarpeista, kuinka jokaisen kehitystä täytyisi tukea.Välitän samoista asioista kun muidenkin kohdalla. Lista on tarkka, halusin avata asian itselleni, että aidosti näen, missä kaikessa pitäisi auttaa. Olen varmaan liian kova analysoimaan asioita, avaan muitakin asioita mielelläni tekstin muotoon

Meillä menee niin päin että mies ei opeta lapselle uusia taitoja, eikä ota mukaansa tekemään mitään. Nehän tukisi itsetunnon kehitystä. En mitätöi lasta, mutta miehelle olen jutellut, etten pidä siitä, ettei ole kiinnostunut tukemaan lapsensa kehitystä ja kasvatusta. Itse en vanhempana osaisi olla lapsilleni niin koska sehän on välittämistä.

Osasin jollakin tavalla odottaa että asia käännetään minun viaksi koska kirjoitan äitipuolena. Äitinä saisi varmaan erilaisen vastaan oton jos olisi huolissaan tuollaisista asioista. Yritämme miehen kanssa keksiä jokaiselle lapselle ikänsä mukaisia seuraamuksia, vanhimman kohdalla on ollut aiheina valehtelu, kohtelee huonosti pienempiä, leikkiessä pomottelee eikä ota toisia huomioon, on ilkeä... mielestäni kyseisiä taitoja opetellaan jo alle kouluikäisenä, nuorimpien kanssa harjoittelemme päivittäin toisten huomioon ottamista, jakamista, reilua leikkiä, kaikkia asioita mitä pitkässä "romaanissani" kirjoitin. Nuoremmat ovat empaattisia toisiaan kohtaan ja ikänsä puolesta ymmärrettävästi vielä harjoittelevat sitä. Odotanko sitten liikoja tältä isommalta? Olen käsittänyt että 10- vuotiaalla pitäisi olla hiukan enemmän vuorovaikutus ja kanssa eläjien huomioon ottamis taitoja hallussa kun alle koulu ikäisillä. Siksi kysyin,että onko normaalia että lapsi on noin epävarma ja kylmä.

Ongelmia on ollut muuallakin mutta ne eivät tule esille samallalailla kuin tämän yhden sisaruksen kanssa. Jos meille tulee muita lapsia leikkimään, niin tämä vanhin lapsi ahdistuu. Haluaa jollakin tavalla hallita tätä yhtä lasta. Ei viihdy kun tulee vieraita. Kavereiden kanssa on yhden kanssa kerrallaan ei viihdy isommassa porukassa. Olisin kyllä huolissaan muidenkin lasten kohdalla jos tuollaista ilmaantuisi. Ja epävarmuus on muuallakin kuin meillä. Muualla ei tule leikissä romaanissani kirjoitettuja juttuja koska muualla ei ole pienempiä leikkiin sopivia kavereita ketä voi pomottaa ja oman ikäisten kanssa on itse pomotettava.

 

AP:n kirjoituksesta saa sen kuvan, että häntä kiinnostaa ainoastaan oman lapsensa asiat ja puolison edellisestä suhteesta oleva lapsi tekee kaiken väärin. Onkohan AP keskittynyt ainoastaan ylianalysoimaan toisten lasten jokaista tekoa omaa lastaan kohtaan ja ylitulkitsee lasten keskinäiset normaalit kahinat jotenkin omaa lastaan kohtaan olevana hyökkäyksenä? AP lienee epävarma omasta ja lapsensa asemasta perheessä. Suosittelisin AP:N menevän vaikka johonkin terapiaan, koska tuon luokan epävarmuus näkyy lapsissa sitten myöhemmin...

 

Yritämme miehen kanssa keksiä jokaiselle lapselle ikänsä mukaisia seuraamuksia, vanhimman kohdalla on ollut aiheina valehtelu, kohtelee huonosti pienempiä, leikkiessä pomottelee eikä ota toisia huomioon, on ilkeä...

Jos lapsen käyttäytyminen on usein moitittavaa, niin silloin ei pitäisi kiinnittää huomiota lainkaan pieniin käytösongelmiin, vaan keskittyä lapsen onnistumisin. Jos teillä on seuraamusmenettely käytössä, niin se ei auta ongelmallisesti käyttäytyvää lasta, koska hän saa silloin jatkuvasti palautetta siitä, että hän on epäonnistunut, paha ja vastenmielinen ihminen. Hän alkaa uskoa siihen itsekin ja käyttäytyy siten kuin hänen odotetaan käyttäytyvän eli ilkeästi. Nyt tarvitaan positiivisuutta ja välitöntä palkitsemista.

 

Yritämme miehen kanssa keksiä jokaiselle lapselle ikänsä mukaisia seuraamuksia, vanhimman kohdalla on ollut aiheina valehtelu, kohtelee huonosti pienempiä, leikkiessä pomottelee eikä ota toisia huomioon, on ilkeä... mielestäni kyseisiä taitoja opetellaan jo alle kouluikäisenä, nuorimpien kanssa harjoittelemme päivittäin toisten huomioon ottamista, jakamista, reilua leikkiä, kaikkia asioita mitä pitkässä "romaanissani" kirjoitin. Nuoremmat ovat empaattisia toisiaan kohtaan ja ikänsä puolesta ymmärrettävästi vielä harjoittelevat sitä. Odotanko sitten liikoja tältä isommalta? Olen käsittänyt että 10- vuotiaalla pitäisi olla hiukan enemmän vuorovaikutus ja kanssa eläjien huomioon ottamis taitoja hallussa kun alle koulu ikäisillä. Siksi kysyin,että onko normaalia että lapsi on noin epävarma ja kylmä.

Ongelmia on ollut muuallakin mutta ne eivät tule esille samallalailla kuin tämän yhden sisaruksen kanssa. Jos meille tulee muita lapsia leikkimään, niin tämä vanhin lapsi ahdistuu. Haluaa jollakin tavalla hallita tätä yhtä lasta. Ei viihdy kun tulee vieraita. Kavereiden kanssa on yhden kanssa kerrallaan ei viihdy isommassa porukassa. Olisin kyllä huolissaan muidenkin lasten kohdalla jos tuollaista ilmaantuisi. Ja epävarmuus on muuallakin kuin meillä. Muualla ei tule leikissä romaanissani kirjoitettuja juttuja koska muualla ei ole pienempiä leikkiin sopivia kavereita ketä voi pomottaa ja oman ikäisten kanssa on itse pomotettava.

Kuulostaa kovin seuraamuskeskeiseltä tuo kasvatus. Ehkä rankaisette liian herkästi ja/tai kohtuuttomilta tuntuvin tavoin. Rangaistusten koventaminen harvoin toimii, lapsi saattaa muuttua niitä kohtaan välinpitämättömäksi jos niitä tippuu jatkuvasti. Lapsesta saattaa myös tuntua epäreilulta, jos pienemmät sisarukset selviävät vastaavasta käytöksestä muutaman minuutin jäähyllä ja hän saa paljon tuntuvamman rangaistuksen. Olisi ollut tosiaan kiva kuulla konkreettisia esimerkkejä. Kuulostaa kuitenkin liian rangaistuskeskeiseltä, jos jo jostain "pomottelusta" seuraa rangaistuksia. Kyllä sellaiseen pitäisi riittää ohjaus, ääritilanteessa ohjaaminen eri leikkeihin, jos pomottelun takia yhteisleikki ei ollenkaan suju. On kuitenkin tavallista, että leikkikumppaneista selvästi vanhempi ohjaa leikin kulkua voimakkaammin, siinä ei siis mitään erityisen huolestuttavaa.

On mahdollista, että olet oikeassa siinä että lapsi ei ole tunne-elämän kehitykseltään ja sosiaalisilta taidoiltaan ikätasolla. Jos hänen kehitystasonsa niissä vastaakin vaikka 5-vuotiasta, ei kuitenkaan auta vaatia välittömästi 10-vuotiaan ikätasoon sopivaa käytöstä, vaan tukea kehitystä siltä lähtötasolta, jossa lapsi nyt on. Ei hän voi yht´äkkiä hypätä kehityksessä vuosia eteenpäin.

Ja jos ikäistensä parissa lapsi joutuu kiusatuksi, siihen on tietysti tärkeää puuttua.

 

Niin onko lapsi siis minkä ikäinen? 10???? Saisiko tähän vastauksen, kiitos! Valaisisi hiukan asiaa enemmän.

 

AP:n kirjoituksesta saa sen kuvan, että häntä kiinnostaa ainoastaan oman lapsensa asiat ja puolison edellisestä suhteesta oleva lapsi tekee kaiken väärin. Onkohan AP keskittynyt ainoastaan ylianalysoimaan toisten lasten jokaista tekoa omaa lastaan kohtaan ja ylitulkitsee lasten keskinäiset normaalit kahinat jotenkin omaa lastaan kohtaan olevana hyökkäyksenä? AP lienee epävarma omasta ja lapsensa asemasta perheessä. Suosittelisin AP:N menevän vaikka johonkin terapiaan, koska tuon luokan epävarmuus näkyy lapsissa sitten myöhemmin...

Jos oma lapseni käyttäytyisi tuossa iässä noin sisarusta kohtaan, katsoisinko vain vierestä hyväksyvästi? En todellakaan. Nyt kun äitipuolena olen huolissaan niin olen kaikkea negatiivista. Harmi, mutta ei kenenkään lapsen pitäisi joutua väärin kohdelluksi kotonaan ja yleensä vanhemmat puuttuvat siihen. Tuntuisi kurjalle että minä olisin ainut joka puuttuu ja vanhemmilla ei ole kasvatus vastuuta. Jostakin varmaan johtuu että lapsen vuorovaikutustaidot ovat tuota luokkaa, ja vanhemmat ovat kasvattaneet lapsensa. Itse pyrin opettamaan lapsille oikean ja väärän, en tiedä mikä on ollut vanhimman lapsen kohdalla ajatuksena vanhempien kasvatus työssä. Lapsen itsetunto on ainakin surullisen alhainen. Emme varmaan ole täydellisiä mutta itse yritän aina ajatella mikä on lapselle parasta.

 

Niin onko lapsi siis minkä ikäinen? 10???? Saisiko tähän vastauksen, kiitos! Valaisisi hiukan asiaa enemmän.

10- vuotias on kyseessä.

 

Jo tuossa eka viestissä mainitset useamman kohdan lapsen käytöksestä, joista näkee, että hän kokee tulevansa kohdelluksi eriarvoisesti. Tilanteen korjaaminen pitäisi alkaa siitä. Se ei tarkoita sitä, että pikkusisaruksen kiusaaminen sallitaan. Mutta toisaalta ihan kaikkeen lasten väliseen ei kannata sekaantua, sillä eikös isosisaruksen yleensä kuulukin olla asioista paremmin perillä kuin pikkusisaruksen, olla toista osaavampi ja tietävämpi.

 

Jos oma lapseni käyttäytyisi tuossa iässä noin sisarusta kohtaan, katsoisinko vain vierestä hyväksyvästi? En todellakaan. Nyt kun äitipuolena olen huolissaan niin olen kaikkea negatiivista. Harmi, mutta ei kenenkään lapsen pitäisi joutua väärin kohdelluksi kotonaan ja yleensä vanhemmat puuttuvat siihen. Tuntuisi kurjalle että minä olisin ainut joka puuttuu ja vanhemmilla ei ole kasvatus vastuuta. Jostakin varmaan johtuu että lapsen vuorovaikutustaidot ovat tuota luokkaa, ja vanhemmat ovat kasvattaneet lapsensa. Itse pyrin opettamaan lapsille oikean ja väärän, en tiedä mikä on ollut vanhimman lapsen kohdalla ajatuksena vanhempien kasvatus työssä. Lapsen itsetunto on ainakin surullisen alhainen. Emme varmaan ole täydellisiä mutta itse yritän aina ajatella mikä on lapselle parasta.

Sinä kirjoitat nyt kahdesta asiasta ihan sekaisin. Tunnetason kehityksestä sekä empatiasta ja toisaalta säännöistä, oikean ja väärän opettamisesta. Empatia ei kehity rangaistuksilla, vaan sillä, että lapsi saa osakseen rakkautta. Että häntä lohdutetaan kun hänellä on paha mieli, hänen onnistumisistaan iloitaan ja hänen itsetuntoaan tuetaan. Toki jollain opettavaisilla tarinoilla ja keskustelulla on myös merkityksensä siinä, kun toisen tunteisiin eläytymistä harjoitellaan, mutta avainasemassa on kuitenkin se, miten empaattisesti lasta itseään kohdellaan.

Tulee surku lapsen puolesta. Vanhemmat ilmeisesti välinpitämättömiä ja äitipuoli pahentaa tilannetta entisestään koittamalla rangaistuksilla korjata empatiakyvyn puutetta, vaikka lapsi tarvitsisi ennen kaikkea rakkautta ja hyväksyntää.

Et kirjoita mistään väkivallasta tai vakavammasta, joten vaikutuksia niihin pikkusisaruksiin voit oikeasti parhaiten lieventää vahvistamalla heidän(kin) itsetuntoaan. Ei ole pakko suostua toisen pomotteluun, ei leikkiä leikkejä joita ei halua leikkiä. Eikä välittää, jos toinen purkaa pahaa oloaan ja negatiivisia tunteitaan jollain ilkeilyllä. Mutta ei sen isosisaruksenkaan ole pakko leikkiä pikkusisarusten pillin mukaan. Jos yhteisleikit ei suju, niitä ei vaan ainakaan sillä hetkellä leikitä. Rangaistuksille ei kuitenkaan ole tarvetta tällaisissa lasten ristiriitatilanteissa, ellei tosiaan ole kyse väkivallasta tai vaikka toisen lelujen tahallisesta rikkomisesta. Anna lapsillesi työkaluja selviytyä näistä tilanteista, älä itse sekaannu joka kahnaukseen. Todennäköisesti tämä 10-vuotias ei koe sinua puolueettomaksi, joten puuttumisesi voi vain aiheuttaa kapinahenkeä ja pahentaa tilannetta.

 

Isommalla lapsella voi olla myös neurologista ongelmaa taustalla. Toisaalta voi olla mallioppimistakin, jos olet sama joka kirjoitti aiemmin isän pinnan venyvyydestä eri lasten suhteen.

 

Oli melkein kuin minun kynästä ap:n kijoitus. Miehellä myös kaksi poikaa joille ei ole opetettu tunne-elämän asioita. Käytös on välillä aikuisia mielistelevää ja välillä ihan halveksuntaa. Koen, että sisimmässään kuitenkin pelkäävät, koska edellinen äitipuoli ollut väkivaltainen jossain määrin. Tilanne tuntuu tosi haastavalta. Kaiken huippu, että mies ottaa TOSI rennosti (välinpitämättömästi) poikiensa opettamisen/kasvattamisen.
Ei tosiaan oo äitipuolena helppoo, varsinkaan tällaisessa tilanteessa, jossa jonkun aikuisen pitäisi kiireesti ottaa ns. ohjat käsiinssä.

 

Oli melkein kuin minun kynästä ap:n kijoitus. Miehellä myös kaksi poikaa joille ei ole opetettu tunne-elämän asioita. Käytös on välillä aikuisia mielistelevää ja välillä ihan halveksuntaa. Koen, että sisimmässään kuitenkin pelkäävät, koska edellinen äitipuoli ollut väkivaltainen jossain määrin. Tilanne tuntuu tosi haastavalta. Kaiken huippu, että mies ottaa TOSI rennosti (välinpitämättömästi) poikiensa opettamisen/kasvattamisen.
Ei tosiaan oo äitipuolena helppoo, varsinkaan tällaisessa tilanteessa, jossa jonkun aikuisen pitäisi kiireesti ottaa ns. ohjat käsiinssä.

Meillä kans mies suhtautuu välinpitämättömästi samoihin kasvatus juttuihin kuin teillä. Kun itse haluaa korjata jotain lapsen asiaa, saa vain pahan leiman otsaan. Harmi. En todellakaan ajatellut pahaa aloituksellani....

 

Missä kohtaa lapsi on ap:n perheen hierakiassa, taitaa olla alimpana, edelle menevät omat ja yhteinen lapsi. Sitten ollaan huolissaan miten huonosti tämä pahnanpohjimman vaikuttaa prioroteetti ykkösellä oleviin lapsiin.
Ja mieskin sitten on ihan kyvötön eikä osaa osoittaa tunteitaan myötätuntoni on lapsen puolella.