Kadehditko koskaan salaa lapsettomia pariskuntia tai heitä joilla on vain yksi lapsi ?

Me olemme mieheni kanssa kumpikin ainoita lapsia. Mä en ole lapsena koskaan kaivannut sisaruksia ja mulla oli oikein onnellinen ja tasapainoinen lapsuus. Vietimme perheenä paljon aikaa.
Mieheni on myös ainokainen ja hänen mielestään ollut aina erityisen etuoikeutettu siitä, että on saanut olla ainoa lapsi. Mies ei ole millään tavalla hemmoteltu ja ei ole saanut ns. "mitään ilmaiseksi", mutta jotenkin kokenut kuitenkin aina, että ainoat lapset olisivat onnellisempia.
Tunnen monia ainokaisia ja musta tuntuu, että ainoat lapset ovat aina jotenkin rauhallisia, kohteliaita ja hyvin menestyneitä.
Toisaalta joskus kadehdin lapsettomia pariskuntia... Sitä vapaa-aikaa mitä heillä on ja aina on mahdollisuus tehdä mitä haluaa. Töiden jälkeen voi ottaa päikkärit tai mennä kaupungille ja illalla harrastuksiin... kesälomalla saa vaan olla ja rentoutua.

Mulla on kolme lasta ja rakastan heitä ja en tietenkään pois antaisi... Joskus vaan sisimmässäni kadehdin heitä, joilla on vain yksi lapsi tai ei lapsia..

 

En kadehdi sanan varsinaisessa merkityksessä. Joskus olen harmissani, ettei minulla ole samalla tavalla aikaa lapsilleni, kuin niillä tutuilla, joilla on vain yksi lapsi. Tuntuu että yksilapsiset perheet viettävät paljon enemmän aikaa yhdessä ja lapset ovat aina jotenkin rauhallisempia. Toinen on juuri nuo kesälomat, jotka neljän lapsen kanssa ei todellakaan aina ihan lomalta tunnu. Jos nyt saisin päättää, tekisin vain kaksi lasta, mutta en tietenkään omistani luopuisi ja olen onnellinen, että minulla on heidät.

 

Kyllä joskus kadehdin En minä omaa elämääni silti mihinkään vaihtaisi.

 

Mulla ei ole vielä lapsia ja kyllä mä ainakin yhden haluaisin. Joskus minä ihmettelen sitä, että haluaako joku oikeasti esimerkiksi neljä lasta tai enemmän. Mä olen jotenkin kai outo, mutta jos joku saa neljännen lapsen, niin mä jotenkin ajattelen, että se on aina vahinko ja ei kai kukaan nyt oikeasti neljää lasta halua. Mutta joku haluaa varmasti. Meitä on moneen junaan.

 

Mulla on vain yksi lapsi. Kadehdin niitä joilla on useampi lapsi.

 

Itse olen myös ollut ainut tenava ja en ole ikinä osannut sisaruksia kaivata. Mulla on ollut hyvä lapsuus ja mahtavat vanhemmat, joilta olen saanut aikaa ja rakkautta. Ei se sisaruksien määrä nyt sitä kerro tuleeko penskasta onnellinen vai onneton.
Mulla on itsellä yksi lapsi ja tyytyväinen näin. Kolme olisi aika maksimi omalla kohdallani. En mä silti ketään kadehdi.

 

Kyllä mä joskus ehkä salaa kadehdin heitä, joilla on yksi lapsi..

 

Olisihan kaikki helpompaa ja halvempaa yhden kanssa Mutta kyllä minä olen jokaisen lapsistani hartaasti tähän maailman toivonut.

 

Mun mies on myös perheen ainokainen ja ollut aina jotenkin ylpeä siitä, että on saanut olla ainut lapsi.

 

Mä nyt vaan oikeasti väitän, että kukaan ei oikeasti halua kolmea lasta enempää. Neljä lasta tai enemmän on yleensä jotain oman tyhjiön täyttämistä elämässä ja niiden lasten kautta haetaan jotain, mitä ei ole saavuttanut tms.

 

Minä olen vielä niin nuori, että ei ole omia lapsia. En siis osaa sanoa, kun en oikein tiedä millaista lapsen kanssa sitten oikeasti tulee olemaan.
Perheen ainoat lapset pärjäävät aina jotenkin hyvin koulussa ja ovat sellaisia jotenkin leppoisan oloisia. Toisaalta samanlaisia tyyppejä löytyy muistakin.

 

Lapsettomia pariskuntia kyllä.. tai oikeastaan kadehdin salaa niitä jotka saavat elää sinkkuna! Mennä ja tulla miten tykkää...kukaan ei motkota pesemättömistä pyykeistä tai mistään. Kaikki aika itselle!

Toisaalta yksi lapsi ja toisaalta kolme... Neljä olisi itselleni ainakin liikaa.

 

Mä olen oikein tyytyväinen tähän yhteen. Sitä mä välillä mietin, että jos noita lapsia ois vaikka kaks tai kolme, niin tulisko vähemän näitä "mulla ei ole mitään tekemistä" -valituksia. Vai onko tää vaan tätä yksilapsisen oletusta, että sisarukset aina leikkivät keskenään eikä niillä tule koskaan tylsää ?

Yksilapsisena perheenä meillä on ollut mahdollisuus kustantaa lapselle hänen toivomansa harrastukset. Mulla ei myöskään olisi ehkä psyyke kestänyt useampaa, kun tämän yhdenkin kanssa oli alku kovin vaikeaa.

 

Ei, säälin heitä. Tiedän että ne naiset sydämessään kärsii! Nainen on luotu synnyttämään neljä-viisi lasta. Vähempi ei täyty naisen sydämen kaipuuta.

 

En tosiaankaan kadehdi. Olen itse ainut lapsi ja pienenä en osannut kaivata sisaruksia. Nyt aikuisena olen alkanut kaipaamaan sisaruksia, kun suku on todella pieni ja tietyllä tavalla tuntuu raskaalle, että on yksin vastuussa vanhemmistaan, kun he vanhenevat. Itselläni on 2 lasta ja vaikka he joskus tappelevatkin (pienenä enemmänkin) niin kiintymys on selvä ja aina on kaverikin paikalla.

 

No rehellisesti sanottuna kyllä. Olisi paljon enemmän aika lapselle. Mulle tämä kaksi on jotenkin ihanteellinen lukumäärä. Mulla on myös joku hassu oletus, että kukaan ei oikeasti halua suurperhettä ja jotenkin tulee sellainen sääli, jos joku saa esim. neljännen tai viidennen lapsen ja aina käy mielessä, että se ei varmasti ollut sunniteltu. Oletan, että ihmiset kadehtivat aina lapsettomia ja yksilapsisia perheitä. Mutta mä siis olen onnellinen, että mulla on kaksi.jos olisi vain yksi, niin ehkä tuntuisi, että jotain puuttuu.

 

[QUOTE="Deborah";30598613]Ei, säälin heitä. Tiedän että ne naiset sydämessään kärsii! Nainen on luotu synnyttämään neljä-viisi lasta. Vähempi ei täyty naisen sydämen kaipuuta.[/QUOTE]



:headwall:

 

[QUOTE="ainokainen";30598631]En tosiaankaan kadehdi. Olen itse ainut lapsi ja pienenä en osannut kaivata sisaruksia. Nyt aikuisena olen alkanut kaipaamaan sisaruksia, kun suku on todella pieni ja tietyllä tavalla tuntuu raskaalle, että on yksin vastuussa vanhemmistaan, kun he vanhenevat. Itselläni on 2 lasta ja vaikka he joskus tappelevatkin (pienenä enemmänkin) niin kiintymys on selvä ja aina on kaverikin paikalla.[/QUOTE]

Ehkä jos on veli-veli tai sisko-veli.. mutta tuntuu, että siskot eivät koskaan tule keskenään toimeen. Ei lapsena, eikä aikuisena. Mulla on veli läheinen mulle, mutta siskot tehnyt lapsuudestani helvetin ainaisella nöyryytyksellä. Tuntuu, että aikuisena kukaan ei ole sen kummemmin siskojen kanssa tekemisissä, mutta veljiensä kyllä.

 

Ja mitä tulee tuohon monilapsisuuteen... Mä kyllä uskon, että on naisia ja miehiä, jotka oikeasti haluavat suuren perheen. Ei siksi että uskonto niin sanoo, vaan siksi, että todella ovat lapsirakkaita ja kokevat, että suuri perhe on se mitä he haluavat.

Mutta se, mitä tuo yksi Deborah tuossa kirjoitti, on täyttä sontaa.

 

[QUOTE="ffff";30598651]Ehkä jos on veli-veli tai sisko-veli.. mutta tuntuu, että siskot eivät koskaan tule keskenään toimeen. Ei lapsena, eikä aikuisena. Mulla on veli läheinen mulle, mutta siskot tehnyt lapsuudestani helvetin ainaisella nöyryytyksellä. Tuntuu, että aikuisena kukaan ei ole sen kummemmin siskojen kanssa tekemisissä, mutta veljiensä kyllä.[/QUOTE]

Tuo taitaa olla muuten totta Mulla on veljeeni hyvät välit, mutta siskon kanssa aina ollut jotain kinaa. Ystäväpiirissäkin tuntuu siltä, että veljiin on aina välit kunnossa, mutta siskojen kanssa ei ole paljoa tekemisissä.

 

Mulla on yksi lapsi ja riittää minulle. En halua enempää. En silti kyllä ole koskaan ajatellut, että kukaan kadehtii lapsilukumäärää. Toiset haluavat yhden, toiset kuusi, toiset ei yhtään jne..

 

Tuo taitaa olla muuten totta Mulla on veljeeni hyvät välit, mutta siskon kanssa aina ollut jotain kinaa. Ystäväpiirissäkin tuntuu siltä, että veljiin on aina välit kunnossa, mutta siskojen kanssa ei ole paljoa tekemisissä.

Mä taas en tunne ketään joka ei olisi sisaruksiensa kanssa väleissä

 

Mä olen hyvissä väleissä siskoni kanssa. Veljen kanssa en ole. Veljeä en ole nähnyt pariin vuoteen.

 

Mulla on vain yksi lapsi. Kadehdin niitä joilla on useampi lapsi.

Sama täällä.

 

Lapsettoman vapaata elämää toisinaan kaipaan.