Kadehditko koskaan salaa lapsettomia pariskuntia tai heitä joilla on vain yksi lapsi ?

Mä olen erittäin samaa mieltä. Musta kuulostaa oikeasti aika karmealta, kun sanotaan, että "täytyy tehdä esikoiselle pian sisarus". Niin kuin se olis joku tavara, joka esikoisen pitää saada ollakseen tyytyväinen. Monta sisarusta on ihan ok, kunhan ne kaikki on tehty vanhempien "tarpeita" ajatellen, ei niin, että "kun pitää tuolle Maijalle sentään kaveri saada".

Meinaatko ettei sitä toista lasta sitten rakasta? Vai mistä tuo kumma tavaravertaus tuli mieleen?

Ihan normaalia on ajatella että haluaa lapsilleen sisaruksia. Ihan yhtä paljon se toisena syntynyt on sisarus sille ensimmäiselle. Eli muuttaako se sitten sen ensimmäisenkin lapsen tavaraksi sinun mielestäsi?

Vastaus sitten kysymykseen vielä, että en kadehdi. En haluaisi olla lapseton, ja rakstan kahta lastani niin että "kipeää tekee". Kumpaakin yksilöllisesti, kummankin kohdalla rakkaus on kullekin omaa ja yksilöllistä. Vaikka tehtiinkin toinen siitäkin syystä että haluttiin ettei lapsia ole vain yksi. Uskomme että näin on kivempi lapselle. Niin sille ensimmäiselle kuin sille toisellekin .

 

En mä kadehdi. Mulla on ollut elämässä sellainen vaihe, että olen ollut lapseton, ja sellainen vaihe, että mulla on ollut yksi lapsi. Olen molemmista tilanteista halunnut aktiivisesti pois. Toki on sellaisia tilanteita, että kaipaisin rauhaa, ilman lapsia, ilman miestä, tai vaikka lähteä miehen kanssa kahdestaan viikoksi moottoripyöräreissulle. Mulla on nyt yksi pieni lapsi ja vauva, eikä enempää lapsia tulossa. Jossain vaiheessa elämä muuttuu taas niin, että lapset ovatkin itsenäisempiä ja mulla on mahdollista myös saada sitä rauhaa, tai me voidaan miehen kanssa lähteä niille reissuille. Ja tietysti odotan sitäkin aikaa, että me voidaan lähteä sinne moottoripyöräreissulle koko perhe!

 

En todellakaan kadehdi. Sain toivomani tytön ja pojan ja olen ikionnellinen heistä. Ennemminkin säälin lapsettomia, mutta onnekseen he (ainakin velat) eivät tiedä, mistä jäävät paitsi.

Nyt kun lapset ovat isoja, niin olen saanut taas oman vapauteni takaisin.

 

en kadehtdi, miksi niin tekisin. mulla on kuus ja päivääkään en ole katunut. mulla on kyllä ihan päin vastainen käsitys tuosta että lapsi on rauhallinen, kun on ainut lapsi. kyllä ne yleensä on joka asiasta marisevia kitinäpakkauksia

 

Meillä on neljä lasta ja jokainen on toivottu ja haluttu. Iät 20, 17, 12 ja 8. Tottakai sitä joskus kadehtii hetkellisesti vaikka mitä, mutta itse olen tällaisen perheen halunnut, enkä tosissani kadehdi lapsettomia tai yksilapsisia perheitä.

 

Kyllä kadehdin, ja ihan avoimesti enkä salaa. En silti omaa elämääni vaihtaisi - kaikkea ei voi saada ja lapset olen ihan itse halunnut. Kadehdin välillä myös eronneita ystäviäni, he kun saavat olla joka toisen viikon ihan kokonaan rauhassa Ja samalla tavalla osa mun sinkkuystävistäni on kertonut kadehtivansa perhe-elämääni. Kun kaikkea ei voi saada.

 

En kadehdi ainakaan yhden lapsen vanhempia. Mun mielestä ne ei tiedä mistään mitään Itsellä kaksi, ja se on hyvä. Lapsettomia.. Joo välillä. Mutta en sellaisia jotka ei arvosta ollenkaan lapsiperheitä, vaan pitää lapsia jonain pahuuden lähteenä

 

En. Mutta joskus salaa säälin.

 

Voi en! Olen huojentunut että saimme 3 lasta, koska he ovat niin tärkeitä toisilleen ja syliä sekä rakkautta on nyt "triplasti". Huojentunut olen siis siksi, että en tätä ihan näin suunnitellut kun luulin että ilman lapsia tai yhden kanssa olisi helpompaa.

 

En kadehdi. Ajattelen (tahtomattani), että he eivät ole saanett lasta tai lisää lapsia, vaikka olisivat halunneet. Yksilapsisen äidin oletan kärsivän sekundaarisesta lapsettomuudesta. Tiedän heti kolme yhden lapsen äitiä, jotka kipeästi haluavat toisen lapsen, mutta mies ei halua. Surullista.

 

Mulla on yksi lapsi, enkä halua enempää, vaika ymmärrän kyllä sisarusten arvon etenkin aikuisena.

Joskus kadehdin lapsettomia ystäviäni, joilla on aikaa ja varaa istua kolmena iltana viikossa testaamassa uusia ruokaravintoloita, katsomassa uusimpia näytelmiä, ja kuuntelemassa bändejä. Itse sanon ei 80%:sesti kaikelle vastaavalle. Toisaalta, olen minä sitäkin harrastanut. Tiedän etteivät he ole minua onnellisempia, ja että omat arvoni ovat muuttunet niin ettei sellainen elämä enää tyydyttäisi minua. En ajattele olevani parempi kuitenkaan. Ajattelen että keskitymme vain eri asioihin nykyään.

 

Itsellä yksi lapsi. Oli kyllä ehkä vähän liian ruusuiset kuvat perhe-elämästä mulla ennen kuin sain lapsen nyt ymmärrän hyvin niitä jotka ei halua naimisiin ja lapsia. Välillä kateellinen lapsettomille kavereille mutta itse halusin perheen ja vaikka se ottaa paljon niin se myös antaa! Aina ei niin tasapuolisesti mutta kuitenkin. Eikö ihmiset aina halua sitä mitä ei voi saada?

 

en kadehdi, itse olen onnellinen, että mulla on veli, jonka kanssa olen läheinen. Meillä kaksi lasta vuoden ikäerolla, ovat jo molemmat koululaisia, tuntuu mukavalta, että heistä on toisilleen seuraa, kun me ollaan töissä päivisin ja he tulevat kotiin koulusta. Lomareissuilla voivat mennä yhdessä lapsille järkättyihin juttuihin, ja me vanhemmat saadaan jäädä sivummalle katselemaan.

 

En kadehdi. Ajattelen (tahtomattani), että he eivät ole saanett lasta tai lisää lapsia, vaikka olisivat halunneet.

Sinä olet varmaan yksi niistä, jotka mummoiässä jankkaavat, että koska sitä jälkikasvua tulee, vaikka selvästi sanoo, että me emme halua ja olemme jo steriloitujakin. Ja silti jankkaa, koska kyllä kaikki salaa haluavat lapsia.

Tai sitten nuo ovat niitä jotka itse eivät saaneet tarpeeksi lapsia tai jotain. Aivan uskomattoman ärsyttävää, kiusallista ja tungettelevaa.

 

Joskus salaa kadehdin. Varsinkin kun en pysty tarjoamaan yh:na molemmille hyviä ja kalliita harrastuksia. En kahdenkeskistä aikaa enkä kalliita matkoja ja ravintolaillallisia. Kaikkeen menee rahaa tuplasti eikä raha riitä kun välttämättömään. Luulen että jos olisi yksi lapsi, niin hän saisi enemmän ja pystyisin tarjoamaan hänelle esim. erilaisia virikkeitä enemmän.

Mutta, en luopuisi kummastakaan. Leikkivät melkein aina keskenään eikä koskaan tule sanomaan, että äiti meillä on tylsää. Kaveri on omasta takaa ja eilenkin sanoivat, että on mukavaa kun on sisarus. Ja halasivat toisiaan <3 Ovat niin rakkaita etten osaa kuvitella elämää ilman molempia.

 

Kyllä kadehdin, tavallaan. Kuten moni on sanonut, en vaihtaisi lapsia pois mutta voisin kyllä hetkeksi vaihtaa elämää jonkun lapsettoman sinkun kanssa. Yksinolosta, riittävästä unesta, rauhallisista lukuhetkistä ynnä muusta on tullut ylellisyyttä, jota kaipaa.

Toisen lapsen hankkiminen ei onnistunut ihan helposti ja tuli mietittyä pitäisikö lapsiluku jättää yhteen. Moni asia oli kieltämättä helpompaa yhden kanssa mutta toisaalta uskon sisarussuhteen kasvattavan lapsia ja epäilen, että esikoisestamme olisi tullut melkoinen maailman napa ainoana lapsena, sillä kyllähän asiat pyörivät pitkälti hänen ympärillään ennen kuin toinen lapsi syntyi.

 

Toi on muuten hauska kyllä, kun joidenkin mielestä on niin paheksuttavaa tehdä lapselle sisarus/sisaruksia tai se, jos tekee lapsen (osittain) siitä syystä, että tahtoo elämälleen jonkin isomman merkityksen tmv.

Biologisesti ihan perusteltua kokea tyhjyyttä, jos ei ole jälkeläisiä ja saada "tarkoitus elämään" lisääntymisen kautta.
Ei se silti sitä tarkoita, että lapsi olisi ainoa merkityksellinen asia elämässä tai lapsessa roikuttaisiin tarpeettomasti.
Sama tuon sisaruksen tekemisen kanssa. Alkuajatus siitä, että tehdään lapselle sisarus ei tee sisaruksesta mitenkään vähemmän rakastettua ja tärkeää vanhemmilleen, tietenkään.

Mä olen itse perheestä, jossa lapsia ei ole millään tavalla erityisesti haluamalla haluttu ja suunniteltu, vaan meitä on vaan tullut.
En usko, että meistä kukaan kokee jotain kärsimystä aiheesta, vaan kaikki on yhtä rakastettuja.
Harmittaa kyllä oman lapsen puolesta vähän tuo, ettei hänellä ole sisaruksia eikä niitä luultavasti tule saamaankaan, kun itsellä niitä oli lapsena monta ja koin sen ainoastaan rikkautena.
Noh, onneksi hänellä on paljon sukulaisia ja läheisiä lapsia muuten, vaikkei se tietysti sama asia ole.
Joskus silti miettii, että on sitä itsekäs ihminen, kun ei halua lisää lapsia, vaikka lapselle se olisi vain plussaa.

 

Aika paljolti samoilla linjoilla kanssasi, Ciervo. Olen aina miettinyt, mikä sitten mahtaa olla hyväksyttyä sisältöä elämään, jos lapset eivät sitä ole.

 

[QUOTE="ffff";30598651]Ehkä jos on veli-veli tai sisko-veli.. mutta tuntuu, että siskot eivät koskaan tule keskenään toimeen. Ei lapsena, eikä aikuisena. Mulla on veli läheinen mulle, mutta siskot tehnyt lapsuudestani helvetin ainaisella nöyryytyksellä. Tuntuu, että aikuisena kukaan ei ole sen kummemmin siskojen kanssa tekemisissä, mutta veljiensä kyllä.[/QUOTE]

Mun sisko on aina ollut mun parhaita ystäviäni, ja on edelleenkin vaikka ollaan jo keski-ikäisiä. Veljeni kanssa taas en ole tullut koskaan toimeen. Kun mietin kavereitani keillä on sekä siskoja että veljiä niin naiset kyllä on nimenomaan siskojensa kanssa hyvissä väleissä ja monet eivät taas ole veljiinsä missään yhteydessä. Mun lähipiirin perusteella tuo siis on täysin päinvastoin kuin mitä sanoit.