Tähän väliin lukuvinkki, joka antaisi sopivasti perspektiiviä asiaan. Eli Aki Ollikaisen teos Nälkävuosi. Lyhyt kirja, ehtii lukea vaikka ennen uutta vuotta. Se antaisi varmasti monille vähän perspektiiviä, ei ole pitkää aikaa siitä, kun Suomessakin kuoltiin nälkään ja ihmiset olivat eläimiä toisilleen. Se että sellaisesta ei ole juuri nyt pelkoa, ei johdu siitä että me olisimme vaan niin ylivertaisia ihmisiä Afrikan nälkäänäkeviin verrattuna. Aika, jolloin asiat oli täälläkin vielä toisin on vasta lähihistoriaa. Ei täältäkään nälkäongelmat hetkessä kadonneet ja voimmeko oikeasti tuudittautua siihen, että nykyinen yltäkylläisyyden aika jatkuu. Vai tuleeko vielä meille tai lapsillemme se päivä, kun täytyy katsella voimattomana läheisten kuolemaa ja kuihtumista. Jos samalla tietää, että muualla maailmassa ihmiset elävät yltäkylläisyydessä, eikö synnyttäisi katkeruutta nähdä lapsensa kuolevan nälkään? Minä voin myöntää, että ainakin minulle kävisi näin. En pystyisi ajattelemaan, että lapseni nyt vain kuuluu kuolla koska valtio on köyhä ja on sattunut useampia katovuosia peräkkäin, samalla kun muualla maailmassa lihavuus olisi merkittävä terveysongelma.
Ei voida olettaa, että yhteiskunta kehittyy ja ne rakenteelliset ongelmat ratkaistaan juuri silloin, kun ihmiset taistelevat hengestään ja viimeisistä ruuanmurusista. Ensin ratkaistaan nälkä, sen jälkeen voidaan panostaa muihin ongelmiin, koska nälkäänäkevä ihminen ei ole kiinnostunut muusta kuin siitä, mistä saadaan ruokaa itselle ja lapsille jotta selvitään seuraavaan päivään.
Kehitysavussa lienee lähinnä se ongelma, että se on riittämätöntä ja epäluotettavaa. Jos nälänhätä herättääkin joitain länsimaalaisia antamaan paljostaan roposia niin että osa saadaan pelastettua, osa ehtii kuolla ja seuraavan nälänhädän ja nälkäkuolemien uhka leijuu ihmisten yllä koko ajan. Sitä paitsi puutteellinen ravitsemus lapsuudessa vaikuttaa myös henkiseen kehitykseen, suoraan sanottuna vaikea aliravitsemus lapsuudessa tekee ihmisistä tyhmempiä ja siten kyvyttömämpiä ratkaisemaan yhteiskunnan rakenteellisia ongelmia myöskään aikuisina. Joten ennen kuin voidaan todeta, ettei vaan auta antaa ruokaa nälkäänäkeville, pitäisi riittävän ruoka-avun jatkua vuosikymmeniä. Näin ei ole tapahtunut ja ennen kuin voidaan vain kyynisesti todeta ettei apu auta kuitenkaan, pitäisi minusta tuota testata, toki muuhun valistukseen yhdistettynä. Ihmisille pitäisi syntyä luottamus siihen, etteivät lapset kuole nälkään ja sairauksiin, jotta heillä olisi kiinnostusta panostaa perhesuunnitteluun. Sillä miten voi suunnitella lapsilukua, jos lapsikuolleisuus on valtaisaa?
On näissäkin avustusmaissa ne parempiosaiset olemassa mutta ei, ei heillä ole tarvetta autella niinkään kun se on länsimaalaisten tehtävä. Suurin osa avusta, varsinkin rahallisesta, menee näiden sotalordien taskuihin joko suoraan tai välillisesti, sitten varastetaan vielä ruoka-avustustuksista suurin osa ennekuin perille pääsevät niitä oikeasti tarvitseville. Mutta olkaa hyvät, auttakaa näitä pahiksia vain leveämpään elämään ja pitäähän nyt kunnon tykit olla millä sotia. 