Yhteiskunnan tehtävä ei ole määritellä kuka rakastelee ketä, olettaen molempien olevan aikuisia ja täysissä hengen ja sielun voimissaan olevia ihmisiä. Yhteiskunnan sitä vastoin pitää ajatella ja suojella ns. ydinperhettä.
On totta että joku lyö lastaan, joku hyväksikäyttää ja kolmas tappaa. Niillä yksittäisillä teoilla ei ole merkitystä periaatteen kanssa. Jos periaate hylätään yksittäisten ja satunnaisten tekojen takia, ei Suomeen pääsisi ainoatakaan maahanmuuttajaa. Koska periaatteena on ydinperhe, ei yhteiskunta voi suosia homoparien adoptiota. Koska luonto ei sitä heille anna, miksi ihmisen se pitäisi väkisin antaa? Syyksi ei käy se, että joku lyö ja homo ehkä aina ei. Sillä ei ole tämän asian ytimen kanssa mitään tekemistä.
Kun sanotaan lause lapsella on oikeus isään ja äitiin, se pitää nähdä sanoja syvemmältä. Ei siinä tarkoiteta että yksinhuoltaja on epäonnistuja tai että lapsen saanut lesbo ei voisi elää kumppaninsa kanssa. Tuo lause on yhteiskunnallinen kannanotto. Se tarkoittaa lähtökohtaa ja ideaalia. Yhteiskunnan pitää jatkossakin tunnustaa heteronormatiivisuus, sillä sukua voivat jatkaa vain heterot ja homoseksuaaleja on 2% väestöstä. Homous ei ole sairasta, mutta tätä faktaa se ei muuta. Lapsi kuuluu lähtökohtaisesti miehelle ja naiselle. Ja vain lähtökohtaisuudesta voi puhua yhteiskunta, se ei voi ottaa osaa yksittäisiin tapauksiin.