Mies meni töihin vaikka oli sisäinen verenvuoto

Loukkaantuisitko kun mies lähtee tässä tilanteessa töihin ja jättää 4 lasta kotiin... tilanne siis tämä.... hoitovirheen seurauksena rutiini operaation yhteydessä sain sisäisen verenvuodon,henki meinasi lähteä ja vatsani jouduttiin leikka auki, jouduin tehohoitoon kun maksan & haiman takana oli verenvuodon seurauksena yli 5dl verta + latiossa lisää hyytymiä. Lääkäri oli nirhaissut maksaa ja suolivaltimoa puuduteneulalla.... Tulehdusarvot lähes 300 ja hemoglobiini laski 70.... eikä kipulääkitys toiminut millään tapaa. Epiduralia yritettiin kipuun mutta se puudutti vain niskan/rinnat, ei vatsaa.... 3vrk jälkeen minut siirrettiin teholta tehovalvonta osastolle. Mies meni tämän 3vrk päästä töihin koska vkl loppui ja alkoi maanantai).... Hoitoni meni sairaalassa päin mäntyä, olisin tarvinut läheisen tukea/apua.... ja 3 vanhinta lasta olivat kotona hädissään kesälomalla ja pelkäsivät että äiti kuolee (nuorin oli onneksi sentäs hoidossa).
Olin reilu 2vk sairaalahoidossa tehon jälkeen. Koko tämän ajan mies oli töissä normaaliin tapaan vaikka tiesi tilastani.
Eikä hän jälkikäteen edes suostunut auttaa hoitovirhevalituksen teossa.

Tässä on kylläkin kyseessä potilasvahinko eikä hoitovirhe.

 

No ap menasi kuolla. Siis oletko tosissasi sitä mieltä että puolison on hyväksyttävää (tai pitäisi) käydä töissä jos puoliso on kuolemansairas tai käy lähellä kuolemaa?? Kyllä minusta tuo on aika selvä viesti siitä että puoliso ei silloin enää rakasta eikä välitä. Suomessa valtiokin auttaa jos raha on niin tiukilla ettei ilman muutaman päivän palkkaa selviä elämästä.

Jos ap oli kuoleman kielissä teholla, siellä ei edes omaiset istu koko päivää pitämässä kädestä. Siellä kun on muitakin kuolemankielissä olevia, jotka tarvitsee tehostettua hoitoa ja rauhaa. Tiedän siitä että tyttäreni oli teholla ja siellä sai vanhemmatkin käväistä vain pari kertaa päivässä. Miten ap:ta olisi auttanut että ukko istuu käytävällä? Sitten kun ap pääsi pois teholta tilanne ei enää ollut kriittinen joten hyvin pystyy olemaan töissä eikä nysväämään sairaalassa.

 

Ei kait se mies mitään sairaslomaa siitä saa, että sinä olet sairaana? Ja joillekin se työnteko on keino pysyä järjissään, kotona olisi ollut hyödytön. Toki lapsille olisi pitänyt keksiä joku kaveriksi, vaikka olivatkin ilmeisesti kouluiässä, mutta ainakin alkuun. Vaikka täti, serkku, mummi tms etteivät yksin stressaa.
Mutta oikeasti se mies ei saa sairaan vaimon hoitolomaa. Ja sairaaolojaksolla katsotaan muutenkin, että se sairaala hoitaa. Minä olen nainen ja en olisi loukkaantunut siitä, että menee töihin. Siitä olisi loukkaantunut, jos ei olisi tullut minua katsomaan, jos ei olisi tehnyt lapsille ruokaa, siivonnut ja pyykännyt.. Tai jos olisi hypännyt vieraissa sairaalajaksoni aikana. Maailma ei voi pysähtyä jonkun perheenjäsenen sairauteen, niin ne vaan joutuvat käymään työssä syöpäänsairastuneiden perheenjäsenetkin.

 

Uutinen olisi ollut jos sillä miehellä olisi ollut sisäinen vernevuoto (kuten otsikko antaa ymmärtää).

 

No ap menasi kuolla. Siis oletko tosissasi sitä mieltä että puolison on hyväksyttävää (tai pitäisi) käydä töissä jos puoliso on kuolemansairas tai käy lähellä kuolemaa?? Kyllä minusta tuo on aika selvä viesti siitä että puoliso ei silloin enää rakasta eikä välitä. Suomessa valtiokin auttaa jos raha on niin tiukilla ettei ilman muutaman päivän palkkaa selviä elämästä.

Mulle suurin helpotus olisi se, että jos mä olisin kuoleman kielissä, niin mun puoliso pitäisi huolen ensisijaisesti meidän lapsista. Mun mielestä se on se kaikkein oleellisin juttu. Koska jos mä kuolisin, niin mä tietäisin, että se pystyy vastaisuudessakin huolehtimaan meidän lapsista, vaikka mua ei olisi.
Enkä mä sairaalassa tarvitsisi kenenkään apua. Sielähän on lääkärit ja hoitajat aina valmiina.

 

Jos ap oli kuoleman kielissä teholla, siellä ei edes omaiset istu koko päivää pitämässä kädestä. Siellä kun on muitakin kuolemankielissä olevia, jotka tarvitsee tehostettua hoitoa ja rauhaa. Tiedän siitä että tyttäreni oli teholla ja siellä sai vanhemmatkin käväistä vain pari kertaa päivässä. Miten ap:ta olisi auttanut että ukko istuu käytävällä? Sitten kun ap pääsi pois teholta tilanne ei enää ollut kriittinen joten hyvin pystyy olemaan töissä eikä nysväämään sairaalassa.

Parisuhteessa, ne kun usein perustuu tunteisiin, niin on tärkeää kokea itsensä rakastetuksi. Kyllä musta sellainen parisuhde jossa toisen kriittisestä tilasta ei välitetä vaan mieluummin mennään töihin on jo parhaat päivänsä nähnyt. Ap ei ehkä ollut elämänsä kunnossa kun palasi kotiin, niin olis ukko voinut edes vähän yrittää saada ap tuntemaan itsensä rakastetuksi huolehtimalla hänestä. Kyllä tuollainen käytös vie maton alta eli luottamuksen täysin. Se saa miettimään että mitä jos vaikka sairastuisi vakavammin tai kävisi jotain jolloin toimintakyky oikeasti kärsii pysyvästi? Ei ukko silloinkaan varmaan riennä apuun vaan lähtee toiseen suuntaan ja ap jää yksin.

 

Parisuhteessa, ne kun usein perustuu tunteisiin, niin on tärkeää kokea itsensä rakastetuksi. Kyllä musta sellainen parisuhde jossa toisen kriittisestä tilasta ei välitetä vaan mieluummin mennään töihin on jo parhaat päivänsä nähnyt. Ap ei ehkä ollut elämänsä kunnossa kun palasi kotiin, niin olis ukko voinut edes vähän yrittää saada ap tuntemaan itsensä rakastetuksi huolehtimalla hänestä. Kyllä tuollainen käytös vie maton alta eli luottamuksen täysin. Se saa miettimään että mitä jos vaikka sairastuisi vakavammin tai kävisi jotain jolloin toimintakyky oikeasti kärsii pysyvästi? Ei ukko silloinkaan varmaan riennä apuun vaan lähtee toiseen suuntaan ja ap jää yksin.

Oletuksia. Ap ei puhu sairaalasta pääsyn jälkeisestä ajasta vaan sairaalassaolon ajasta. Miehen olisi pitänyt jättää lapset ja työ ja istua ap:n vieressä osoittamassa suurta rakkautta.

 

Loukkaantuisitko kun mies lähtee tässä tilanteessa töihin ja jättää 4 lasta kotiin... tilanne siis tämä.... hoitovirheen seurauksena rutiini operaation yhteydessä sain sisäisen verenvuodon,henki meinasi lähteä ja vatsani jouduttiin leikka auki, jouduin tehohoitoon kun maksan & haiman takana oli verenvuodon seurauksena yli 5dl verta + latiossa lisää hyytymiä. Lääkäri oli nirhaissut maksaa ja suolivaltimoa puuduteneulalla.... Tulehdusarvot lähes 300 ja hemoglobiini laski 70.... eikä kipulääkitys toiminut millään tapaa. Epiduralia yritettiin kipuun mutta se puudutti vain niskan/rinnat, ei vatsaa.... 3vrk jälkeen minut siirrettiin teholta tehovalvonta osastolle. Mies meni tämän 3vrk päästä töihin koska vkl loppui ja alkoi maanantai).... Hoitoni meni sairaalassa päin mäntyä, olisin tarvinut läheisen tukea/apua.... ja 3 vanhinta lasta olivat kotona hädissään kesälomalla ja pelkäsivät että äiti kuolee (nuorin oli onneksi sentäs hoidossa).
Olin reilu 2vk sairaalahoidossa tehon jälkeen. Koko tämän ajan mies oli töissä normaaliin tapaan vaikka tiesi tilastani.
Eikä hän jälkikäteen edes suostunut auttaa hoitovirhevalituksen teossa.

Tästä ollaan jälkikäteen riidelty. Miehen mielestä ei tehnyt mitään väärää. Itsellä kivut oli sairaalassa pahemmat kuin yhdessäkään synnytyksessä ja olin todella huonona. Välillä kivusta tajuton. Ja lapset peloissaan kotona. Koen että jätti minut yksin. Väittää edelleen että perhe tärkeempi kuin työ. Teot kertoo toista. Viimeksi vuosi sitten oli vastaava tilanne kun sain molemminpuoleisen keuhkoveritulpan. Huoh... Tällaiset asiat tekee pikkasen turvattomuutta. Ja jättää tietynlaisen turvattomuuden.

Olen kai joku "maanantaikappale".... Ikääkin vasta alle 35..... ja on kaikenmaailman kremppoja.

Pitäskö tääkin vaan unohtaa ja antaa asian olla? En ainakaan enää odota turhia..... Olisin toivonut että ees lääkärin kierroilla ois ollut mukana tai pari tuntia aamupäivällä. Mutta ei niin ei....


Minusta jokaisella pitäs olla joku hädän hetkellä pitämässä puolia ja lohduttamassa.

Pakkohan elämän on jatkua. Miehen on pakko elättää ne lapset silloinkin kun sinä olet (nähtävästi vähän väliä) sairaalassa sairastamassa. Mä en ymmärrä mikä tässä nyt on se ongelma jos mies kuitenkin kävi sinua tervehtimässä sairaalassa, hoiti lapset ja perheen muuten yms. Toisten elämä ei pysähdy siihen kun yksi sairastaa, päin vastoin silloin on tärkeää nimenomaan huolehtia siitä että elämä rullaa kuitenkin eteenpäin että sairastavalla on sitten koti ja elämä mihin palata kun on toipunut. Työpaikan menetys tai palkan saamattomuus kun johtavat sitten usein siihen että että sitä kotia ei kohta enää ole (kun se sairastavakaan ei sitä rahaa perheelle tuo...).

 

Mulle suurin helpotus olisi se, että jos mä olisin kuoleman kielissä, niin mun puoliso pitäisi huolen ensisijaisesti meidän lapsista. Mun mielestä se on se kaikkein oleellisin juttu. Koska jos mä kuolisin, niin mä tietäisin, että se pystyy vastaisuudessakin huolehtimaan meidän lapsista, vaikka mua ei olisi.
Enkä mä sairaalassa tarvitsisi kenenkään apua. Sielähän on lääkärit ja hoitajat aina valmiina.

Mutta ap kertoi että kaksi lasta oli kotona hädissään, eikä mies selkeästi heidän hätäänsä ollut rauhoittamassa ja heistä huolehtimassa vaan töissä.

Ja käsi sydämellä, jatkaisitko miehen kanssa avioliittoa joka ei auta edes hoitovirhevalituksen tekemisessä jos apua pyytäisit? Kyllä minusta ap:n kaltainen tilanne on sellainen johon sitä puolison tukea tarvitaan, kuten muut suuret vastoinkäymiset esim. potkut, läheisen kuolema yms. Eli jos ei puoliso kykene tukemaan tuollaisissa tilanteissa niin miksi olla sellaisen ihmisen kanssa?

 

Mutta ap kertoi että kaksi lasta oli kotona hädissään, eikä mies selkeästi heidän hätäänsä ollut rauhoittamassa ja heistä huolehtimassa vaan töissä.

Ja käsi sydämellä, jatkaisitko miehen kanssa avioliittoa joka ei auta edes hoitovirhevalituksen tekemisessä jos apua pyytäisit? Kyllä minusta ap:n kaltainen tilanne on sellainen johon sitä puolison tukea tarvitaan, kuten muut suuret vastoinkäymiset esim. potkut, läheisen kuolema yms. Eli jos ei puoliso kykene tukemaan tuollaisissa tilanteissa niin miksi olla sellaisen ihmisen kanssa?

mistäpä se aappee sen lasten hädän tiesi kun itse oli taju kankaalla sairaalassa

kai se mies sen paremmin osas arvioida

 

Mutta ap kertoi että kaksi lasta oli kotona hädissään, eikä mies selkeästi heidän hätäänsä ollut rauhoittamassa ja heistä huolehtimassa vaan töissä.

Ja käsi sydämellä, jatkaisitko miehen kanssa avioliittoa joka ei auta edes hoitovirhevalituksen tekemisessä jos apua pyytäisit? Kyllä minusta ap:n kaltainen tilanne on sellainen johon sitä puolison tukea tarvitaan, kuten muut suuret vastoinkäymiset esim. potkut, läheisen kuolema yms. Eli jos ei puoliso kykene tukemaan tuollaisissa tilanteissa niin miksi olla sellaisen ihmisen kanssa?

Mistä ap tietää miten hädissään lapset on olleet?
Ei millään pahalla, mutta mun mielestä lapset ei hirveästi hätäile tuollaisista. Ne on itse kuolemattomia, kuten kaikki niiden läheisetkin. En mä nyt vaan usko, että lapset on hädissään pyörineet himassa keskenään viikkotolkulla miettien, että kuoleeko äiti nyt.

Ja siis mitä tulee tuohon hoitovirhevalituksen tekemiseen... niin mulle ei tulis mieleenkään kysyä mun mieheltä apua tollaseen. Johtuen ihan siitä, että se ei ole kovinkaan näppärä väsäilemään valituksia, toisin kuin minä. En siis osaa ottaa asiaan kantaa.

 

Mutta ap kertoi että kaksi lasta oli kotona hädissään, eikä mies selkeästi heidän hätäänsä ollut rauhoittamassa ja heistä huolehtimassa vaan töissä.

Ja käsi sydämellä, jatkaisitko miehen kanssa avioliittoa joka ei auta edes hoitovirhevalituksen tekemisessä jos apua pyytäisit? Kyllä minusta ap:n kaltainen tilanne on sellainen johon sitä puolison tukea tarvitaan, kuten muut suuret vastoinkäymiset esim. potkut, läheisen kuolema yms. Eli jos ei puoliso kykene tukemaan tuollaisissa tilanteissa niin miksi olla sellaisen ihmisen kanssa?

Missään ei lukenut että ap:n puoliso ei tukenut millään lailla. Ap olisi vain halunnut että mies olisi ollut sairaalassa aamupäivälläkin (eli ei ole sanonut etteikö mies vieraillut ollenkaan) ja kun sanoi ettei auttanut valituksen teossa niin ei selittänyt miksi ei auttanut (eli mikä siinä oli taustalla: eikö osannut, eikä ehtinyt juuri sillä hetkellä tms.). Ja jos sinne työhön on mentävä ettei saa potkuja tai joudu palkattomalle (milläs sitten maksetaan laskut, ja ne ap.n sairaalalaskut ja lääkkeet myös ??) niin lasten on pärjättävä omillaan sen aikaa. On kuitenkin tärkeämpää että lapset saa ruokaa suuhun kuin se että heitä pidetään kädestä. Asiat on laitettava tärkeysjärjestykseen silloin kun on poikkeustilanne, jotenkin on vain selvittävä ja kaikkien on joustettava. Ja nähtävästi kaikki meni oikein hienosti kuitenkin ja ainoa joka on jäänyt miettimään on ap joka on loukkaantunut siitä että mies ei ollut pitämässä kädestä aamupäivisin (kun kädet oli täynnä työtä muun elämän pyörittämisessä).

 

Mutta ap kertoi että kaksi lasta oli kotona hädissään, eikä mies selkeästi heidän hätäänsä ollut rauhoittamassa ja heistä huolehtimassa vaan töissä.

Ja käsi sydämellä, jatkaisitko miehen kanssa avioliittoa joka ei auta edes hoitovirhevalituksen tekemisessä jos apua pyytäisit? Kyllä minusta ap:n kaltainen tilanne on sellainen johon sitä puolison tukea tarvitaan, kuten muut suuret vastoinkäymiset esim. potkut, läheisen kuolema yms. Eli jos ei puoliso kykene tukemaan tuollaisissa tilanteissa niin miksi olla sellaisen ihmisen kanssa?

Näin juuri.

Mies ei siis mitenkään tukenut vaimoaan eikä lapsiaan silloin, kun häntä olisi eniten tarvittu. Ei tapahtuman akuutissa vaiheessa eikä sen jälkeen (keskustelu, valituksen tekeminen). Olisi todella omituista, jos ap:sta _ei_ tuntuisi pahalta.

Eli kyllä, loukkaantuisin. Ja olenkin loukkaantunut vähän vastaavassa tilanteessa, ja siitä miehestä tuli sittemmin entinen. Puolisoa ja lapsia tuetaan vaikeassa tilanteessa, ei suhteessa muuten ole oikein mitään. Ei tuen haluaminen tarkoita, että olisi pitänyt koko ajan sängyn vieressä päivystää pitämässä kädestä kiinni, kuten jotkut ilkeilivät. Onko teillä kokemusta siitä, miltä tuntuu jäädä yksi, kun eniten tarvitsisi toista ihmistä? Vai onko tällainen kokemus ehkä saanut teidät ajattelemaan, että muillakin pitää olla yhtä kurjaa?

Ja työsopimuslaki muuten tuntee tällaisenkin kuin poissaolo pakottavasta perhesyystä (4 luku 7 §).

 

No ap menasi kuolla. Siis oletko tosissasi sitä mieltä että puolison on hyväksyttävää (tai pitäisi) käydä töissä jos puoliso on kuolemansairas tai käy lähellä kuolemaa?? Kyllä minusta tuo on aika selvä viesti siitä että puoliso ei silloin enää rakasta eikä välitä. Suomessa valtiokin auttaa jos raha on niin tiukilla ettei ilman muutaman päivän palkkaa selviä elämästä.

Ap:han kirjoitti miehen menneen töihin 3 päivän päästä, siinä vaiheessa, kun hän pääsi jo teho-osastolta tehostetun valvonnan osastolle eli minä ymmärsin hänen kuntonsa selvästi kohentuneen ainakin hoitohenkilökunnan selvissä eli mies on kai sen kolme päivää ollut poissa töistä. Ei sieltä loputtomiin voi olla poissa.

Ja loman siirtämisen jättäminenkin on sinällään järkevää. Ap on ollut sairaalassa, enempi hän varmaan miestä tarvitsi avuksi kotiin tultuaan kuin siellä sairaalassa, jos ei sitä päänsisäistä puolta lasketa.

Aika monella alalla on YT-neuvottelut ollut päällä ja porukkaa on joutunut pihalle tiuhaan tahtiin. Poissaoloja ottaessa on monesti mietittävä, miten se tuossa tilanteessa vaikuttaa. Mutta hei - tärkeämpää se on ottaa vapaata tukeakseen puolisoa, vaikka työpaikka menee ja asuntolainat kaatuvat niskaan ja sen myötä menee talokin pakkomyyntiin.

Ap:ta kehoittaisin katsomaan asioita muualtakin kuin sen oman pikku näkökenttänsä sisästä ja lopettamaan itsesäälissä rypemisen.. Tuolla katkeruudella ainakin sen miehensä menettää.

 

En osaa asettua ap:n asemaan.
Enkä näe kamalaa halootakaan ap:n miehen käytöksessä... Itse olisin varmasti toiminut suht samoin... Eli jos mun puoliso olisi vakavasti sairaana sairaalassa, en istuisi hänen vuoteensa vierellä vaan hoitaisin arjen pyörityksen kotona. Tämä voisi tarkoittaa jopa sitä, että töihin olisi mentävä.
Kamalalta toki kuulostaa, että lapset olisivat yksin hädissään kotona... Minkä ikäiset lapset? Eikö ollut ketään tuttua ja turvallista aikuista / läheistä joka olisi voinut ottaa lapsia luokseen päiväksi?

Jos olisin itse sairaalassa, en kaipaisi miestäni tai lapsiani sinne ihmettelemään... lääkärit hoitavat, läheisten tehtävä ei ole istua vuoteeni vieressä ihmettelemässä tilaani.

Tiedän kyllä, että mun puoliso tukee minua kaikissa tilanteissa. Itse asiassa paremmin kuin minä häntä. Mä olen meillä se tunnekylmä akka, ja mies paljon ajattelevampi osapuoli. Mutta, vaikka mä olin jalka paketissa, liikunta kiellossa niin mies meni töihin. Olin neljän lapsen kanssa yksin kotona pari pivää. Meillä joutui silloin ne vanhimmat lapset hoitamaan arjen pyöritystä (tai lähinnä äidin hoitamista ) kotona. ei siitä kenellekään tullut traumoja, vaikka olinkin vakavasti sairaana ja toipilaana siis kotona. Tervehtymässä.

Kaikki meistä ei jaksa tai pysty tai halua puhua tunteistaan. Onneksi mun mies hyväksyy tämän ikävän puolen minussa. Rakastan häntä. Rakastan meidän lapsia yli kaiken, mutta en toitottele siitä. En jaksa enkä osaa puhua tunteista. Eli tunteista puhutaan hyvin vähän.

 

[QUOTE="jurristi";30489375]Näin juuri.

Mies ei siis mitenkään tukenut vaimoaan eikä lapsiaan silloin, kun häntä olisi eniten tarvittu. Ei tapahtuman akuutissa vaiheessa eikä sen jälkeen (keskustelu, valituksen tekeminen). Olisi todella omituista, jos ap:sta _ei_ tuntuisi pahalta.

Eli kyllä, loukkaantuisin. Ja olenkin loukkaantunut vähän vastaavassa tilanteessa, ja siitä miehestä tuli sittemmin entinen. Puolisoa ja lapsia tuetaan vaikeassa tilanteessa, ei suhteessa muuten ole oikein mitään. Ei tuen haluaminen tarkoita, että olisi pitänyt koko ajan sängyn vieressä päivystää pitämässä kädestä kiinni, kuten jotkut ilkeilivät. Onko teillä kokemusta siitä, miltä tuntuu jäädä yksi, kun eniten tarvitsisi toista ihmistä? Vai onko tällainen kokemus ehkä saanut teidät ajattelemaan, että muillakin pitää olla yhtä kurjaa?

Ja työsopimuslaki muuten tuntee tällaisenkin kuin poissaolo pakottavasta perhesyystä (4 luku 7 §).[/QUOTE]

Mistäs silloin saa rahaa perheelle kun se toinenkaan ei sairaspedistä tuo sitä rahaa perheen leipään?

 

Mistä ap tietää miten hädissään lapset on olleet?
Ei millään pahalla, mutta mun mielestä lapset ei hirveästi hätäile tuollaisista. Ne on itse kuolemattomia, kuten kaikki niiden läheisetkin. En mä nyt vaan usko, että lapset on hädissään pyörineet himassa keskenään viikkotolkulla miettien, että kuoleeko äiti nyt.

Ja siis mitä tulee tuohon hoitovirhevalituksen tekemiseen... niin mulle ei tulis mieleenkään kysyä mun mieheltä apua tollaseen. Johtuen ihan siitä, että se ei ole kovinkaan näppärä väsäilemään valituksia, toisin kuin minä. En siis osaa ottaa asiaan kantaa.

Ehkä sun lapset eivät hätääntyisi, mutta jospa se ap nyt sen verran omiaan tuntis? Ja on jopa saattanut tapahtneen jälkeen lasten kanssa jutella, että miten sujui kotona ja miltä tuntui?
Ja kyllä siinä valitusprosessissa voi muutenkin tukea ja auttaa kuin kirjoittamalla toisen puolesta..

 

[QUOTE="jurristi";30489375]Näin juuri.

Mies ei siis mitenkään tukenut vaimoaan eikä lapsiaan silloin, kun häntä olisi eniten tarvittu. Ei tapahtuman akuutissa vaiheessa eikä sen jälkeen (keskustelu, valituksen tekeminen). Olisi todella omituista, jos ap:sta _ei_ tuntuisi pahalta.

Eli kyllä, loukkaantuisin. Ja olenkin loukkaantunut vähän vastaavassa tilanteessa, ja siitä miehestä tuli sittemmin entinen. Puolisoa ja lapsia tuetaan vaikeassa tilanteessa, ei suhteessa muuten ole oikein mitään. Ei tuen haluaminen tarkoita, että olisi pitänyt koko ajan sängyn vieressä päivystää pitämässä kädestä kiinni, kuten jotkut ilkeilivät. Onko teillä kokemusta siitä, miltä tuntuu jäädä yksi, kun eniten tarvitsisi toista ihmistä? Vai onko tällainen kokemus ehkä saanut teidät ajattelemaan, että muillakin pitää olla yhtä kurjaa?

Ja työsopimuslaki muuten tuntee tällaisenkin kuin poissaolo pakottavasta perhesyystä (4 luku 7 §).[/QUOTE]

En mä tiedä. Mä en ole niin kovin tarvitseva. En ole kokenut, että yöksi jääminen sairaalaan olisi maatajärisyttävää, johon tarvitsisin tukea.
Ainut millä on tällaisissa tilanteissa merkitystä on se, että meidän jälkikasvulla on kaikki hyvin ja niistä pidetään huolta.
Minä kyllä pärjään.
Mutta mä en olekkaan mikään vässykkä.

 

Ehkä te olette sitten tyytyväisiä miehiin jotka ei kävisi katsomassa teitä 2 viikon aikana sairaalassa eivätkä auttaisi valitusten tekemisessä. Minusta nyt kuitenkin puolison kuuluu tukea ja näyttää se tukensa silloin kun itse on heikkona ja kun sitä apua pyytää.

 

Missään ei lukenut että ap:n puoliso ei tukenut millään lailla. Ap olisi vain halunnut että mies olisi ollut sairaalassa aamupäivälläkin (eli ei ole sanonut etteikö mies vieraillut ollenkaan) ja kun sanoi ettei auttanut valituksen teossa niin ei selittänyt miksi ei auttanut (eli mikä siinä oli taustalla: eikö osannut, eikä ehtinyt juuri sillä hetkellä tms.). Ja jos sinne työhön on mentävä ettei saa potkuja tai joudu palkattomalle (milläs sitten maksetaan laskut, ja ne ap.n sairaalalaskut ja lääkkeet myös ??) niin lasten on pärjättävä omillaan sen aikaa. On kuitenkin tärkeämpää että lapset saa ruokaa suuhun kuin se että heitä pidetään kädestä. Asiat on laitettava tärkeysjärjestykseen silloin kun on poikkeustilanne, jotenkin on vain selvittävä ja kaikkien on joustettava. Ja nähtävästi kaikki meni oikein hienosti kuitenkin ja ainoa joka on jäänyt miettimään on ap joka on loukkaantunut siitä että mies ei ollut pitämässä kädestä aamupäivisin (kun kädet oli täynnä työtä muun elämän pyörittämisessä).

Ap kyllä mainitsi että mies olisi saanut siirrettyä kesälomaansa jos olisi halunnut. Ap kertoi myös että mies ei olisi saanut potkuja vaikka olisi pari päivää ollut pois töistä.

 

Mistäs silloin saa rahaa perheelle kun se toinenkaan ei sairaspedistä tuo sitä rahaa perheen leipään?

No, ap olisi ehkä maininnut jos talous olisi kerrassaan kaatunut siihen, että mies ottaa muutaman päivän palkatonta vapaata ja muuten järjestelee asiansa niin, että pääsee sairaalaan vaimoa katsomaan silloin kuin on tilanne, jossa hänen läsnäoloaan toivotaan, ja järkännyt niille kotona oleville lapsille aikuista seuraa ja tekemistä osaksi aikaa, jos ei itse ole koko pariksi viikoksi voinut jäädä, tai esim. sopimalla lyhentää työaikaansa.

Ap myös mainitsi, että oli kesäloma-aika ja mies olisi halutessaan voinut jäädä lomalle suunniteltua aikaisemmin. Kesäloma on ihan palkallista kyllä.

 

Ehkä te olette sitten tyytyväisiä miehiin jotka ei kävisi katsomassa teitä 2 viikon aikana sairaalassa eivätkä auttaisi valitusten tekemisessä. Minusta nyt kuitenkin puolison kuuluu tukea ja näyttää se tukensa silloin kun itse on heikkona ja kun sitä apua pyytää.

ei aappee ole sanonu ettei mies ole lainkaan käyny vaan että mies ei päivystänyt lasareetissa 24/7

 

Jotenkin surullisia vastauksia olet ap saanut tai ehkä lähinnä hämmentäviä. Ihmettelen täällä taas ja useasti muutenkin millaisissa parisuhteissa ihmiset elää ja kuinka vähään tyytyvät enkä tarkoita sinua ap vaan näitä vastaajia, joiden mielestä miehesi käyttäytyi ihan oikein. Mielestäni miehesi olisi pitänyt tukea sinua huomattavasti enemmän. Meillä ainakin rakastetaan toisiamme niin älyttömän paljon ja kunnioitetaan toisen tunteita ja tätä meidän pientä perhettämme, että toisen rinnalla ja tukena olemme sekä hyvissä jutuissa, mutta myös, jos toinen on sairas. Lapsia tuetaan ja koko perhe pidetään koossa, huolehditaan ja autetaan, vaikka niissä "valitusten" laatitimissa, ihan kaikessa. Siirretään lomia, otetaan vapaita, silitetään ja pidetään hyvänä, passataan ja kerrotaan, että rakastetetaan ja kaikki menee vielä hyvin. Minä olin leikkauksessa, en henkitoreissani, mutta isossa leikkauksessa muutama vuosi sitten ja muistelen pelkällä lämmöllä sitä, kuinka hyvin mies hoiti silloin minua ja koko perhettä. Saman tekisin minä.

Eikä tämä koske vain meidän perhettä, me autamme muitakin läheisiämme. Ystäväni menetti vauvan jonkin aikaa sitten. Minä otin vapaata töistä ja autoin, pidin seuraan, tein ruokaa ja kuuntelin. Tässäkin tapauksessa miehesi olisi helposti saanut lomia siirrettyä, mutta ei jostain syystä tehnyt sitä. Mielestäni se on ollut todella väärin lapsianne ja sinua kohtaan.

Älä välitä näistä joistakin, jotka eivät selvästi ymmärrä rakkaudesta mitään. Sinulla on syytä olla hyvin loukkaantunut. Tapahtuma on ollut traumaattinen eikä miehestäsi ollut yhtään avuksi. Joillekin riittää, että "mies tuo leivän pöytään", minulle eikä onneksi monelle muullekaan, se riitä alkuunkaan. PArisuhde on paljon muutakin ja vastoinkäymisissä se usein mitataan. Yritä keskustella miehesi kanssa, kirjoita vaikka kirje, jos sekään ei auta, minä lähtisin, koska luottamus olisi viety täysin.

 

En mä tiedä. Mä en ole niin kovin tarvitseva. En ole kokenut, että yöksi jääminen sairaalaan olisi maatajärisyttävää, johon tarvitsisin tukea.
Ainut millä on tällaisissa tilanteissa merkitystä on se, että meidän jälkikasvulla on kaikki hyvin ja niistä pidetään huolta.
Minä kyllä pärjään.
Mutta mä en olekkaan mikään vässykkä.

Ei muakaan tarvits etulla katsomaan. Viimeksi mies taisi käydä kerran tuomassa mulle karkkia... Lapsia en halunnut sinne lainkaan. En halunnut varsinkaan pienimmälle mitään traumoja äidistä joka makaa letkuissa sairaalasängyssä.. Voi näyttää pahemmalta kuin onkaan. Lisäksi siellä samassa huoneessa oli muitakin sairaita. Osa kivuliaita ja heikkoja..
Toisaalta olin vain vajaan viikon. Mutta ennen kaikkea jattelen, että sairaalassa lääkäreiden ja hoitajien on tarkoitus hoitaa mua. Tukea saan tarpeeksi jo puhelimen välityksellä jos sitä tarvitsen.. Kotona kotijoukkojen tehtävä on sitten auttaa.

 

Ap kyllä mainitsi että mies olisi saanut siirrettyä kesälomaansa jos olisi halunnut. Ap kertoi myös että mies ei olisi saanut potkuja vaikka olisi pari päivää ollut pois töistä.

Mun mielestä on tärkeämpää että mies on sitten lomalla kotona auttamassa kun pääsen kotiin toipumaan. Sairaalassa mulla on henkilökunta auttamassa, kotona ei ketään jo mies joutuu silloin sitten menemään töihin.