Johan loppui viknkuminen mutta millä hinnalla?

  • Viestiketjun aloittaja Bad mama
  • Ensimmäinen viesti
Bad mama
Meillä on 5v poika jolla on vaikeuksia keskittyä. Ei ole diagnoosia mutta näin on asiantuntijat todenneet.

Olen selittänyt pojalle valehtelematta miljoona kertaa että pitää kuunnella ja totella, mitä ei saa tehdä ja mitä pitää tehdä, että voi aina valita onko kiltti tai ei, jne, jne.

Jo kauan olen ollut lopen kyllästynyt siihen että samasta asiasta pitää aina vääntää: pukemisesta, syömisestä, vessaan menemisestä, yleensä kaikesta, ennekuin alkaa tapahtumaan. Viikonloppuna sitten huusin kuin hyeena lapselle että nyt alkaa tottelemaan kerrasta tai alkaa tapahtumaan kaameita. Olin jo kieltänyt kaverisynttäreille menemisen mutta se ei ilmeisesti ollut tarpeeksi konkreettista koska sama meno jatkui.
Kun poika ei taaskaan totellut otin sitten ja revin joulukalenterin säpäleiksi (niitä on 4kpl joten menetys ei oikeasti ollut suuri). Tällä oli vaikutusta. Lisämausteeksi sanoin suutuspäissäni että jos ei ala tottelemaan niin seuraavaksi sakset kohtaa hänen suosikkipehmolelunsa ja alkaa muitakin leluja lentämään roskiin.

Aamulla kun lapsi heräsi hän sanoi että oli nähnyt unta että pehmolelu oli leikattu kappaleiksi ja oli niin ilonen kun se olikin ehjä :(
No eipä tarvinnut aamulla kuin kerran näyttää saksia niin alkoi homma sujumaan. Vähän kauhistunein silmin poika totteli kuin unelma. Silti oli jotenkin ikävä olo. En tiedä särkyikö jotakin pojassa mutta ainakin minulta särkyi jotain sisimmässäni.

Poika halasi ja suukotteli ja toivotti hyvää työpäivää kun lähdin ja kuitenkin minulla oli haikea olo ihan kuin jotakin peruuttamatonta olisi tapahtunut. Minun oli pitänyt käyttää keinoja mistä en itse pidä, tuollainen uhkailu on julmaa minustakin. Silti vaikutus oli haluttu, vihdoinkin. Katsotaan nyt sitten miten kauan tätä autuutta kestää...?
 
Bad mama
Niin, siis sitä piti kysymän arvon palstalaisilta että olenko teidän mielestä täys monsteri vai oliko toiminta teistä ihan ok? Käytättekö samanlaisia metodeja vai onnistuuko aina kaikki keskustelemalla?
Varsinkin jos on perheessä vähän ylivilkas ja keskittymishäiriöinen yksilö, miten saatte tottelemaan, pelkällä selittelyllä vai käytättekö näitä minusta vähän kyseenalaisia metodeja?
 
jöötä
Ei tuo minustakaan kivalta kuulosta, mutta kai se on vanhemman tehtävä olla joskus inhottavakin kunhan se on lapsen parhaaksi. Ja sinun tekisi ilman muuta oli. Koittaisin vielä jutella lapsen kanssa asiasta ja selvittää, miten hän tapahtuman koki ja ymmärsi. Ja käyttäisin tarvittaessa samaa konstia uudelleen.
Tarkemmin ajatellen tuon tasoisia kamaluuksia ovat varmaan useimmat kunnon kansalaiset lapsuudessaan kokeneet.
 
"..."
Oikeastiko? Uskon kyllä että pinna palaa jatkuvaan toistamiseen, mutta keinosi oli todella surkea. Mitä haluat lapselle opettaa? Että jos ei tapahdu hänen mielensä mukaan, hänellä on oikeus rikkoa toisen omaisuutta tai uhkailla väkivallalla? Hienoa. Surkea malli lapselle + pelolla kasvattamista.
 
piupo
Neljä joulukalenteria kertoo sinustakin jotain, joten kannattaisi katsoa ihan ensiksi peiliin. Sääliksi käy poikaa. Syytät lastasi keskittymishäiriöistä, mutta itse käyttäydyt kuin täys monsteri. Onko sinulle annettu jotain diagnoosia?
 
Voi pöppänää, tais pelästyä.:(

Ihan hirveää käytöstä sinulta. Hemput palo, se siitä.
Sitähän se on lasten kanssa, toistoa toiston perään.
Olisko joku palkintomenetelmä parempi kuin tuollainen hullu riehuminen?
 
"Netta"
Joskus vanhemman on hyvä näyttää, että on tosissaan vaatimuksissaan. Vähän lapsekkaastihan tuossa tietysti on vanhempi käyttäytynyt toki. Jos teillä on äiti-lapsi-suhde ennestään kunnossa ja perheessä turvallinen ilmapiiri vaikeuksista huolimatta, tuskin mitään peruuttamattoman kamalaa on tapahtunut.
 
"udg"
Niin, siis sitä piti kysymän arvon palstalaisilta että olenko teidän mielestä täys monsteri vai oliko toiminta teistä ihan ok? Käytättekö samanlaisia metodeja vai onnistuuko aina kaikki keskustelemalla?
Varsinkin jos on perheessä vähän ylivilkas ja keskittymishäiriöinen yksilö, miten saatte tottelemaan, pelkällä selittelyllä vai käytättekö näitä minusta vähän kyseenalaisia metodeja?
Niin se vaan välillä menee, että jos haluaa välttyä siltä, että lapsi käyttäytyy toisia kohtaan todella pahalta tuntuvalla tavalla, niin pitää käyttää rangaistuksia, jotka tuntuvat lapsesta hetkittäin hyvinkin pahalta. Tuossa kannattaa vaan miettiä sitä, että lapsi itsekin voi lopulta paremmin kun tietää, että on olemassa kuri aikuisten taholta eikä voi käyttäytyä miten vaan. Plus tietysti se, että te muut vältytte kärsimästä lapsen huonosta käytöksestä.

Se kaikkein huonoin ratkaisu on se, että jos yksi kurinpitokeino ei toimi, niin sitten vaan annetaan asian olla, eikä kokeilla tehokkaampia menetelmiä (jotka usein tosiaan ovat niitä lapsesta pahemmalta tuntuvia).

Ennen vanhaan tämä ajattelu oli enemmän itsestään selvää, kun esim. selkäsaunat olivat laajassa käytössä, jos lasta ei muilla keinoilla saatu tottelemaan. Ja selkäsaunan saaminenhan tuntuu lapsesta todella pahalta, mikä kyllä oli aikuistenkin tiedossa.

Tuo ideaali kaikkien lasten tottelemaan saamisesta pelkällä keskustelulla on kyllä ihan kumma ajatus, joka ei ikinä tule toimimaan.
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
Bad mama
Neljä joulukalenteria kertoo sinustakin jotain, joten kannattaisi katsoa ihan ensiksi peiliin. Sääliksi käy poikaa. Syytät lastasi keskittymishäiriöistä, mutta itse käyttäydyt kuin täys monsteri. Onko sinulle annettu jotain diagnoosia?
Joo, nyt niitä kalentereita on 3. Yksi ostettiin ennenkuin tuli postista ja lahjoituksina 3muuta.
Minulle ei ole tehty koskaan diagnoosia mutta keskittymishäiriöinen olen minäkin. Ollut koko ikäni, mutta kun aloitin koulun -72 ei mistään ad/hd:sta tai add:sta vielä tiedetty mitään. Oli vain lapsia jotka ei pärjänneet. Sekä minä että veljeni olimme kaikki huonoja keskittymään. Muistan elävästi miten pikkuveljeni oli maailman ärsyttävin lapsi kun ei ollut hetkeäkään paikallaan ja kokoajan keksi jotakin häiriötä, piti olla kieltämässä ja vahtaamassa että ei mitään vaaratilanteita tapahtuisi. Silti olemme kaikki ylioppilaita ja kouluttautuneita ammattiin. Töitäkin on kaikille riittänyt.

Oma poikani on samanlainen, aivan liian keksekiäs ja toiminnallinen. Vaaratilanteita kehittyy jatkuvasti kaikesta koheltamisesta ja siitä että tekee eikä mieti yhtään etukäteen mikä on turvallista tai mikä toisaalta voi olla vaaraksi. Ja tämä vaikka asiasta on puhuttu sen miljoona kertaa. Spontaanisuus on tietysti myös hyvä asia mutta vanhempana sitä toivoisi että lapsi oppisi mikä on vaarallista ja koska pitäisi olla varovainen. Jatkuva itsensä toistaminen kynttilöiden, autotien, autojen, veden, rinteiden ja vaikka minkä vaarallisuuden suhteen on erittäin kuluttavaa kun tuntuu että asia on joka ikinen kerta aivan uusi. Ihan kuin asiasta ei olisi koskaan puhuttu vaikka kysyttäessä lapsi osaa kertoa että ennenkuin menee suojatien yli pitää katsella ja kuunnella tuleeko autoja. Noin esimerkkinä.

Tämä kaikki sen lisäksi että kaikki arjen askareet sujuvat todella tahmaisesti kun aina ensimmäinen vastaus on että ei ehdi, ei nyt, tulen sitten, en halua, en osaa. Ei vaan pinna yksinkertaisesti riitä. Se joka väittää että pinna ei koskaan ole napashtanut ertyislapsen kanssa joka kuitenkin jotenkin on normaalin rajoissa, valehtelee. Mutta se on vain minun mielipiteeni, muut olkoot toista mieltä jos haluavat.

Ja mielipiteitä tässä haluankin, laidasta laitaan. Arvioin sitten itse mikä kirjoitus on minulle arvokas.
 
Niin, siis sitä piti kysymän arvon palstalaisilta että olenko teidän mielestä täys monsteri vai oliko toiminta teistä ihan ok? Käytättekö samanlaisia metodeja vai onnistuuko aina kaikki keskustelemalla?
Varsinkin jos on perheessä vähän ylivilkas ja keskittymishäiriöinen yksilö, miten saatte tottelemaan, pelkällä selittelyllä vai käytättekö näitä minusta vähän kyseenalaisia metodeja?
En nyt samanlaisia metodeja, mutta sellainen kaameus tuli kerran tehtyä, että tyttö jäi ainoaksi lapseksi joka ei saanut lelua kaupasta. Ei osannyt käyttäytyä sovitusti, huomautuksestani huolimatta. Tyttö oli n. 3-4v.
Se oli laaki ja vainaa sille käytökselle. Hän muistaa ilmisesti edelleen tuon kauppareissun ja on käyttäytynyt kaupassa asiallisesti siitä lähin.:D
Kyllä äidin sydän itki verta, mutta en voinut pyörtää päätöstäni.
 
"hellevi"
Niin niitä nykyajan ihania herranterttuja kasvatetaan, kun "määräyksenä" on, ettei aikuinen saa lapsen edessä osoittaa suuttumusta eikä rangaista mitenkään, vaan vaan jutella nätillä äänellä (koska muuten lapsi saa peruuttamattomat traumat).

Näiden nykyajan tiedostavien vanhempien "ei-traumaantuneiden" lasten kanssa onkin sitten opettajien, tarhantätien ym. todella mukava tehdä töitä, kun huolehtittavana on reilut 20 pikkuhitleriä, joille jokaiselle on kotona opetettu, että he ovat kaiken keskipiste ja että oman tahdon saa aina läpi, kun heittäytyy tarpeeksi hankalaksi. :D
 
Siis eihän tuossa ole mitään ihmeellistä. Jos itse perseilisitte työpaikalla ja pomo sanoisi, että seuraavalla kerralla tulee potkut, niin varmaan itsekin näkisitte painajaista että nyt ne potkut sitten tuli, ja helpottuisitte herätessänne. Ainahan sitä helpottuu, kun herää painajaisesta, oli aihe mikä hyvänsä.

Nykyvanhempia tuntuu harmittavan se, ettei lapsen kanssa voi olla kaveri. Ikään kuin pelkäisitte, että lapsi katkaisee välit, kun hänelle on tullut kurinpidollisista asioista paha mieli. Tottakai lasta pitää uhkailla/rankaista sellaisilla asioilla, joilla hänelle on merkitystä. "Jos et nyt tottele, niin emme maksa ajokorttia 18-vuotiaana" on melko tehoton 5-vuotiaalle. Toki tuollaisessa korostuu sitten se, että kehutaan vähän enemmän, kun tottelee oma-aloitteisesti tai on muuten reipas.
 
Bad mama
Voi pöppänää, tais pelästyä.:(

Ihan hirveää käytöstä sinulta. Hemput palo, se siitä.
Sitähän se on lasten kanssa, toistoa toiston perään.
Olisko joku palkintomenetelmä parempi kuin tuollainen hullu riehuminen?
Palkintomenetelmää on kokeiltu jo monta vuotta. Siihenkin paloi hihat lopulta kun heti kun oli saanut palkinnon teki mitä lystäsi. Sitten taas toruttiin ja selvitettiin asiaa. Kun oli seuraavan kerran taas aika saada palkinto se oli kivaa mutta ei se sitä huonoa käytöstä millään tavalla vähentänyt. Samat asiat oli edelleen yhtä vaikeat. Oli jotenkin hassua palkita asiasta joka sujui hyvin joka tapauksessa, lapsi kun ei missään vaiheessa siirtänyt sitä hyvää käytöstä niihin asioihin mitkä sujui huonosti ja missä oli ongelmaa. Nykyään en enää tarrroja jakele tai puuhelmiä tms mitä on ollut käytössä mutta kehun kyllä vuolaasti kun menee hyvin.

Olen pahoillani riehumisestani. Meillä istutaan paljon sylissä ja halaillaan ja pussaillaan. Poika osaa olla aivan ihana ja kehua äitiä kiltiksi ja kauniiksi ja vaikka mitä ylisanoja käyttää, jopa väsymykseen asti. Kun poika sanoo 100:tta kertaa päivässä että olen kaunis menettää sekin merkityksensä. Ja tämä siis ilman että olisi mitään erityistä torumista ollut edeltävästi. Saattaa avata silmänsä ja todeta heti alkuun: äiti mä tykkään susta. Useimmiten sanon tietysti takaisin että tykkään myös hänestä mutta miksi joka asian pitää mennä överiksi? Ja ihan joka asia!

Noh, menen taas tänään kotiin työpäivän jälkeen ja yritän olla parempi äiti ja kasvattaja.
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
"Alik"
Periaatteessa tämä on tosiaan aivan äärettömän yksinkertainen juttu. Jos aikuisella ei ole määräysvaltataistelun melskeessä kapasiteettia ampua isompikaliiberisella pyssyllä kuin lapsi niin sitten lapsi voittaa taistelun ja saa määräysvallan perheessä.

Lapsi ei varmasti lähde taistelussa hempeilyn tielle (hänellä ei ole siihen henkistä kapasiteettia) mikä johtaa siihen, että jos aikuinen näin tekee, niin hän häviää.
 
  • Tykkää
Reactions: Björn
Niiiiiiin, ja meillä on myös istuttu sillon tällön jäähypenkillä ikävuosina n. 3-4v (nuorin ja haastavin)!:wave:=)
Tuntui etteivät neuvottelut johtanut toivottuun tulokseen noina ikävuosina, tai sitten mun taidot eivät riittäneet. Jokatapauksessa se toimi.
Siinä sai olla tosin tarkkana että laps varmasti tulee kuulluksi ja tietää varmasti miksi joutuu istumaan ja meillä tuoli oli ihan näkösällä.

Meillä on ihan hirmu temperamenttinen tuo tyttö, periks ei anna.
Se on kyllä hyödyllinen ominaisuus, ei siinä mitään, kunhan kohdistaa oikeisiin asioihin. Äitiä täytyy kuunnella, nih prkl!


Että ei meilläkään mitään pulmusia olla.:D
 
Palkintomenetelmää on kokeiltu jo monta vuotta. Siihenkin paloi hihat lopulta kun heti kun oli saanut palkinnon teki mitä lystäsi. Sitten taas toruttiin ja selvitettiin asiaa. Kun oli seuraavan kerran taas aika saada palkinto se oli kivaa mutta ei se sitä huonoa käytöstä millään tavalla vähentänyt. Samat asiat oli edelleen yhtä vaikeat. Oli jotenkin hassua palkita asiasta joka sujui hyvin joka tapauksessa, lapsi kun ei missään vaiheessa siirtänyt sitä hyvää käytöstä niihin asioihin mitkä sujui huonosti ja missä oli ongelmaa. Nykyään en enää tarrroja jakele tai puuhelmiä tms mitä on ollut käytössä mutta kehun kyllä vuolaasti kun menee hyvin.

Olen pahoillani riehumisestani. Meillä istutaan paljon sylissä ja halaillaan ja pussaillaan. Poika osaa olla aivan ihana ja kehua äitiä kiltiksi ja kauniiksi ja vaikka mitä ylisanoja käyttää, jopa väsymykseen asti. Kun poika sanoo 100:tta kertaa päivässä että olen kaunis menettää sekin merkityksensä. Ja tämä siis ilman että olisi mitään erityistä torumista ollut edeltävästi. Saattaa avata silmänsä ja todeta heti alkuun: äiti mä tykkään susta. Useimmiten sanon tietysti takaisin että tykkään myös hänestä mutta miksi joka asian pitää mennä överiksi? Ja ihan joka asia!

Noh, menen taas tänään kotiin työpäivän jälkeen ja yritän olla parempi äiti ja kasvattaja.
Tiiä vaikka se diagnoosi napsahtais jossakin vaiheessa.
Mun mielestä vaikuttaa aika erikoiselta toi pojan käytös, voin tietty olla väärässäkin.
 
Neljälasta
Voi pöppänää, tais pelästyä.:(

Ihan hirveää käytöstä sinulta. Hemput palo, se siitä.
Sitähän se on lasten kanssa, toistoa toiston perään.
Olisko joku palkintomenetelmä parempi kuin tuollainen hullu riehuminen?
Nii-iin, toistoa toisen perään, normilasten kanssa ne toistot vielä menee järjellisissä rajoissa, mut erityislapsen kanssa aina ei....meillä 8v tyttö, jonka käytös välillä niin raivostuttavaa, juuri ap:n kuvaaman kaltaista.
Ite en oo (vielä) tuollaisiin rangaistuksiin lähtenyt, mut ymmärrän erittäin hyvin sen tunteen, että otan sakset ja leikkaan joulukalenterin silpuksi ja uhkaan tehdä saman pehmoille, kun se samasta aiheesta vinkuminen jatkuu kuudetta vuotta illasta toiseen parin tunnin ajan...:( ja mikään normaalikasvatus ei toimi (meillä on siis myös ne kolme muuta lasta, joiden kanssa elo sujuu ihan normaalisti, normit uhmat yms. kyllä, mut ymmärtävät asiat kuitenkin)
Eiköhän se sun lapsi siitä ap selviä!
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
vierus
Alkuperäinen kirjoittaja pointsit äidille;30457244:
Ihan oikein toimittu. Eiköhän tällainen ole huomattavasti parempi tapa kasvattaa lasta ja pitää kuria kuin entisaikojen tapa antaa selkäsauna.
Pieni pätkä suhteellisuudentajua ei tosiaan tekisi pahaa. Muutama vuosikymmen sitten oli täysin ok mätkiä lasta vyöllä olan takaa, jos sitä ei muuten kiinnostanut vanhempien totteleminen. Nykyään sitten taas on ilmeisesti paljonkin ihmisiä, jotka rypevät huonossa omassatunnossa kaulaa myöten ja suunnittelevat katumusharjoituksia, jos tuli vaikka revittyä rangaistuksena lapsen joulukalenteri tai uhattua lelujen paloittelemisella.
 

Yhteistyössä