The ketju

Status
Viestiketju on suljettu.
Ihkun ja Inannan miehet on semmoisen "herää pahvi"- ravistelun tarpeessa. Varmasti hyviä ja kilttejä miehiä, mutta yhtä tyhmiä kuin minä. Joten kirjoitan heille tarinan, jonka voitte vaik tulostaa ja laittaa tyynyn päälle.

Mulla tuli ero eteen, koska mä en osannut olla läsnä. Yks tekosyy on se, että duunissa matkoineen meni vähintään 10h ja toinen se, että vapaa- aika meni lasten kotia rempatessa. Kolmeen asti kun ahersi, niin tuon just ripille päässeen kastevesi saatiin omasta hanasta.
Mulla ei ollut aikaa istua koneella, mutta en siltikään ollut läsnä. Koti oli paikka, jossa on vuode, vaimo ja pieniä ihmisiä joiden lukumäärän ja nimet muistan.
Mut läsnäolo ei ole sitä, että kattokaa videota sillä aikaa kun mä pelaan.

Se, että paloin loppuun, sairastuin masennukseen ja lääkäri komensi pitkälle sairaslomalle ja että aloin itselääkitä itseäni viinalla ei ollut eron syy, vaan ainoastaan viimeinen naula itse rakentamaani arkkuun.

Niinpä eräs aurinkoinen maaliskuinen päivä rouva laittoi tekstiviestin - meidän pitää keskustella. Keskustelu oli kahden sanan mittainen - tahdon avioeron.

Sillä hetkellä aurinko sammui.

Antaisin oitis toisen tai molemmat käteni jos pystyisin keksimään aikakoneen ja tekemään asioita toisin. Mutta ymmärrän rouvan ratkaisun hyvin.

Joten koittakaahan olla viisaampia kuin minä ja keskustelkaa ihanan rouvanne kanssa ennenkuin hän sanoo, että meidän pitää keskustella.

Eromiehenä elo ei ole kivaa.

Ja ei, semmoiseksi päästäkseen ei tarvitse olla nyrkit savessa ryyppäävä ja perhettä lumihankeen heittävä moottorisahamurhaaja. Jos ei juo tai ainakaan lyö ei kanna kovin pitkälle. Tulee eteen - ei kiinnosta, jolloin peli on loppu.

Joskus kandee hetki miettiä mitä peliä pelaa ja mitä onkaan panoksena.
Iltaa. Tämä on loistava kirjoitus. Itsekin opin tuon kantapään kautta. Lapsia ei onneksi ollut ja koitin sovittaa järjettömät ylityömäärät emännän nukkumiseen. No väsyttäänhän tuo alkaa. Toisaalta töihin on helppo karata ja vältellä arjen pikku ongelmia. Mutta virheistä opitaan ja ensi kerralla toimin toisin.
 
  • Tykkää
Reactions: Asiankannattaja
no moni varmaan arvasi mutta ei näköjään kaikki. Musta olis ollut reilua että itse olisi saanut kertoa tai olla kertomatta siitäkin huolimatta että asia olisikin ollut ilmeinen.Se että puolesta mennää kertomaan on minusta epäreilua.
Sovitaan siis, että oli epäreilua niin ei tavitse vääntää tätä enempää.

Pahoitteluni siis Tweetille.
 
Tosin jos istuu vaan "nukkumaluukussaan" jallujen kanssa, käy lähikaupassa ja pelaamassa shakkia lähibaarissa niin voipi olla että joutuu ootteleen meleko pitkän ajan.

Voi loppua aika kesken.
no en mäkään mikään kovin aktiivinen ole tuolla ulkona,mistä sitä ees etsis?
ehkä vaan möllistelen tän talven yli ja sitten mietin keväällä ellei jotain ihmeitä nyt tapahdu.eikä tapahdu.tietäähän sen.
 
Status
Viestiketju on suljettu.

Yhteistyössä