Mun tyttöä ei ainakaan ole tehnyt mikään Suuri Rakastaja.
Noin muuten, en ole havainnut tuttavapiireissä erityisiä sukupuolitoiveita suuntaan tai toiseen.
Lähinnä naisten suusta olen joskus kuullut poikatoivetta ja heistä jokainen on sellainen, jolla on jollain tapaa kompleksinen suhde äitiinsä, eli ehkä sitä kautta ajattelee pojan olevan helpompi.
Ja ehkä näin onkin, sillä samaa sukupuolta olevan lapsen kohdalla tulee ehkä syvemmin pintaan omat mahdolliset traumat jne., joita käy läpi lapsen kasvaessa.
Mulla on jostain syystä sellainen mututuntuma, että ne paljon puhutut erityisesti poikalapsia toivovat miehet ovat sellaisia haurasegoisia "äijiä", jotka eivät ole kovin älykkäitä saati sivistyneitä ja joiden mielenkiinnonkohteet rajoittuu lähinnä lätkään, olueen, kaikenlaiseen kilpailuun, moottoriajoneuvoihin ja ähisemiseen.
Ja huom: em. joukko sisältää vain ne "pakko saada poika!"-tyypit, ei rauhallisia toiveita tyyliin "olisihan se kiva joskus oma poika saada".
Mulla oli aina nuorempana selkeä toive siitä, että jos joskus lapsen saan, niin sen on PAKKO olla tyttö ja raskausaikana sain jopa pakkomielteen tuosta peläten ihan yhtä mahdollista poikaa.
Mun tapauksessa johtui omista kokemuksista, joiden myötä pelkäsin, että jos projisoisin tiedostamatta omia traumojani poikalapseen.
Ja ehkä haaveilin pääseväni toteuttamaan sellasta "unelma" äiti-tytärsuhdetta.
Yksi syy aina olleelle toiveelle oli varmaan sekin, ettei minulla koskaan ollut siskoa, jonka kanssa kasvaa ja tuo harmitti lapsena sekä nuorena.
Nyt yhden lapsen äitinä en näe noita asioita enää ihan noin - ehkä ihan iän myötä tulleen kehityksenkin vuoksi.
Ja toisaalta, mähän sain mitä halusin.