Muita vl-äitejä jotka haluaisi pois yhteisöstä, mutta rohkeus ei riitä?

Lestadiolaisuus on kyllä hemmetin magee uskonto. Appivanhemmat ovat vl. Anoppi selitti tippa linssissä että voi kun tekin vielä saisitte "palaamisen armon". Eli siis että olisimme taas vl.
Sanoin että meillä on asiat tosi hyvin. Ollaan tyytyväisiä elämäämme ja että meilläkin on oma ideologiamme joka KAI?? yhtä arvokas kuin vl-ideologia. Ehdotin että jos kunnioitettaisiin molemmat toistemme uskontoa koska kukaan meistä ei ole enempää oikeassa.. Anoppi hyvin tiukasti tähän totesi tietävänsä mikä on oikein ja totuus. justiinsa.
Eipä siitä aiheesta kannata sitten enempää keskustella.

 

Minua ahdistaa sekä usko siinä muodossa kun siihen tulisi uskoa että ihmiset. Enää ei ahdista se, että en ole uskomassa, se prosessi on jo käyty läpi, silmät ovat auenneet.

Lapset ovat parasta mitä minulla on, neljä ihanaa pientä. Puoliso elää meidän perheen arjesta aika irrallista elämää eikä hän tulisi koskaan ymmärtämään ajatuksiani. Vanhemmistani ja miehen vanhemmista ja muusta suvusta puhumattakaan. Tiedän kyllä, että joudun tästä vielä tilille, vähintäänkin sen kautta mitä vastaan lasten kysymyksiin, mutta alan olla jo pikkuhiljaa valmis.
En minä ole paha ihminen.

 

[QUOTE="a.p";30426225]Ymmärrän sinua. Meillä mies tietää tilanteen. Voisitkohan hiljalleen herätellä miestäsi ajattelemaan...[/QUOTE]

Miten olet ottanut asian esiin, onko sinulla muuta tukea esim. sisaruksista?

 

Itse vl:äitinä voin sanoa että ihmettelen näitä juttuja "jään yksin"! Miten niin? Minun sisaruksia on monta jättänyt uskonnon ja kaikki ystävät, sukulaiset yms on ihan samanlailla mukana heidän elämässä kun ennenkin Ja äidin sanoin ovat aina vain rakkaimpia <3 Ketään ei voi pakottaa uskomaan, se on aina henkilökohtainen ratkaisu Esim. Pappani ei ollut uskovainen mutta mummo oli ja ihan normaalia elämää elivät. Se että väkisin yrittää uskoa on melkeinpä vahingollisempaa kuin että eroaa uskosta koska sinä et ole oma itsesi sillä hetkellä kun esität toista kuin itseasiassa haluaisit olla. Rohkaistu juttelemaan miehellesi, oikea rakkaus kestää tuommoisetkin vaikka raskasta se varmasti alkuun on. Tsemppiä!

 

[QUOTE="Surusilmä";30428927]Miten olet ottanut asian esiin, onko sinulla muuta tukea esim. sisaruksista?[/QUOTE]

Tiedän miten ahdista tilanne sinulla on! Itse olin vuosia sitten samassa tilanteessa, kenellekkään en voinut puhua. Miehelle aloin hiljallee kertomaan ajatuksiani ja laitoin miehenkin kyseenalaistamaan asioita, tosin hän ei ole lähdössä liikkeestä. Sinäkin voisin ottaa miehen kanssa esille vaikka kyselemällä että hei mitä sinä ajattelet tästä ja tästä asiasta... tai ootko koskaan ihmetelly tuota tai tuota asiaa... ja esim vois lähtä miettimään mikä nykyään on "sallittua" ja ennen ei ollut.. ja miksi jollekkin on sallittua ja joillekkin ei.... tiedän että on vaikeaa puhua, jos vaistoaa toisesta ettei häntä kiinnosta tai hän ei ole ajatellu asioita. Mun mies on monesta asiasta samaa mieltä kanssani, mutta näkee paremmaksi jäädä liikkeeseen sen "hyötyjen" vuoksi, tosin sillähän ei ole tekemistä uskon kanssa enää.

Minulla on muutama samassa tilanteessa oleva ihminen tukena, se kyllä helpottaa ja toivon sinullekkin sellaista! Sinäkin voisin varovasti läheisten kanssa alkaa puhua... yllättäen sieltä voi löytyä samalla tavalla ajattelevia kuin sinä, näin on minulle ainakin käynyt. Voimia kovasti sinullekkin!

 

Tämä oli mielestäni aika hyvä kirjoitus, pitäisi kaikkien vl-ihmisten lukea!

http://www.kotimaa24.fi/kuin-olisin-tullut-ulos-valtavan-pressun-alta/

 

On kyllä käsittämätöntä, että vielä tänä päivänä ja tässä maassa jotkut ihmiset elävät noin, ja ovat niin kovan painostuksen alaisena, että eivät pysty edes irtautumaan tuollaisesta lahkosta, vaikka haluaisivat!

 

Minä täältä sivusta hihkaisen, että eroaminen vl-lahkosta EI TARKOITA eroamista uskosta. Jos lahko ahdistaa, mutta uskoa riittää, niin sitten vaan eroaa siitä lahkosta. Ei lahkosta eroaminen tarkoita uskon kieltämistä, uskoa voi vaikka kuuluu "vain" kirkkoon tai sitten vaikka ei kuuluisi mihinkään. Eli jos uskot, älä jätä uskoa vaan yhteisö joka sinua ahdistaa.

Ja tän neuvon antaja ei siis itse edes usko tai kuulu edes kirkkoon, mutta minä vain näen asian niin, että yhteisöstä eroaminen ei tarkoita, etteikö voisi ihan samalla lailla uskoa Jumalaan ja Jeesukseen. Ei vain elä vl-oppien mukaan tai kuulu siihen.

 

Minä täältä sivusta hihkaisen, että eroaminen vl-lahkosta EI TARKOITA eroamista uskosta. Jos lahko ahdistaa, mutta uskoa riittää, niin sitten vaan eroaa siitä lahkosta. Ei lahkosta eroaminen tarkoita uskon kieltämistä, uskoa voi vaikka kuuluu "vain" kirkkoon tai sitten vaikka ei kuuluisi mihinkään. Eli jos uskot, älä jätä uskoa vaan yhteisö joka sinua ahdistaa.

Ja tän neuvon antaja ei siis itse edes usko tai kuulu edes kirkkoon, mutta minä vain näen asian niin, että yhteisöstä eroaminen ei tarkoita, etteikö voisi ihan samalla lailla uskoa Jumalaan ja Jeesukseen. Ei vain elä vl-oppien mukaan tai kuulu siihen.

Ajattelen samalla tavalla, vl-uskon kieltäminen ei tarkoita uskon kieltämistä. Kukaan ei keneltäkään voi uskoa ottaa pois. Suurimpana murheena ja lähtemisen esteenä onkin monesti läheiset, jotka ovat vl-piirissä. Pelätään että aletaa syrjimään ja välttelemään yms ja pahimmassa tapauksessa hylätään. Hylkääjinä voivat olla sisarukset tai vl-piiriin kuuluvat läheiset. Vastikään yksi tuttu kertoi vl-uskon jättäneestä sukulaisestaan, piti mielenvikaisena ja ihmetteli miten sekaisin sen naisen on täytynyt mennä kun on uskon jättänyt. Että semmoista. Olipa kiva kuunnella sitä puhetta ja tietää että niin meistä ne piirit jättävistä tullaan mahdollisesti puhumaan. Järkytti suorastaan.

 

Mä ymmärrän tuo, se yhteisö kun on ns. turva siinä, aina kavereita, iso porukka joka ajattelee samalla tavalla. Se ei ole varmasti helppoa. Luultavasti sinä käyt läpi melkoisen aallokon joko oman pääsi sisällä tai sitten myös kavereiden ja sukulaisten kanssa, mutta sinä selviät. Kun sinä itse tiedät, mikä on sinulle parasta ja oikein, niin sinä pärjäät. Kavereita ja ystäviä saa muualta sitten, jos muut hylkäävät. Minusta tuollaisten asioiden vuoksi hylkäävät ovat jotenkin "sairaita". Ei kai sitä nätimmin voi sanoa. Siis jotenkin haksahtaneet ihan siihen maailmaan eivätkä näe todellisuutta.

Olen itse kasvanut vl-voittoisella paikkakunnalla ja vaikka en ole ikinä ollut vl, on "aina ollut selvää, että olen vääränlainen". Nyt kun asun muualla, olen ilokseni saanut huomata, että olen onnistunut jopa saamaan mukavia kavereita vl-ihmisistä. MINÄ, joka en kuulu edes kirkkoon. Ja minut on hyväksytty. Eli on paljon kiinni ihan siitä vl-ihmisestä, miten hän ajattelee ja toimii ja minkälainen on. Toiset menee massan mukana ja toiset osaa ajatella ihan ite asioita. Tämä toki pätee ihan mihin tahansa ihmisryhmään tai yhteisöön.

Jaksamista arkeesi, ole rehellinen itsellesi ja sitten toisille. Se auttaa sinua löytämään sen tien kulkea, missä sinulla on hyvä olla. Menettää siinä sitten samalla joitain ihmissuhteita tai ei. Mutta kuinka hyvä ystävä onkaan, joka toisen tuossa tilanteessa hylkää? Hylkäisitkö sinä ystäväsi, jos hän olisi homo? Jos hänestä tulisi helluntalainen? Jos hän eroaisi miehestään? Jne.

 

On kyllä käsittämätöntä, että vielä tänä päivänä ja tässä maassa jotkut ihmiset elävät noin, ja ovat niin kovan painostuksen alaisena, että eivät pysty edes irtautumaan tuollaisesta lahkosta, vaikka haluaisivat!

Puhumattakaan Jehovan todistajissa, joilla tosiaan pitäisi hyljätä kokonaan uskosta luopuneet sukulaiset ja ystävät. Varmaan aika samanmoista menoa on vl:n pahimmissa piireissä.

 

Pahimmat imetysnatsit löytyvät vl-äideistä, tiesin teitä olevan kaksplussassa paljon.

 

[QUOTE="hmm";30430984]Pahimmat imetysnatsit löytyvät vl-äideistä, tiesin teitä olevan kaksplussassa paljon.[/QUOTE]

Tämä taisi mennä pikkusen asian vierestä

 

Se on kyllä ihan uskomatonta miten vaikea tämä asia on! Välillä tuntee itsensä todella vahvaksi ja suunnittelee tosissaan miten asiat laittaa etenemään, sitten tulee heikko hetki ja tajuaa asioiden todellisen laidan, sen miten ihmiset tulee suhtautumaan yms... yhdenlaista kierrettä koko ajan ja toisaalta koko ajan nousee seinä vastaan. Tiedän, että vielä joku päivä tulee se vahva hetki ja annan mennä... mutta en tiedä milloin se on ja milloin olen siihen valmis. Olen ajatellut että hiljaa hyvää tulee....

 

Just niin, hiljaa hyvä tulee! Ei heiluvaa maitohammastakaan heti kiskota pihdeillä pois kun se ekan kerran nytkähtää
Uskonnosta läheminen on iso trauma ja on vain hyvä että ehdit ajatella asioita rauhassa läpi. Varsinkin kun todennäköisesti sinuun kohdistuu ainakin jonkinasteista puhuttelua/henkistä painostusta kun ilmoitat päätöksestäsi. On muuten hyvä miettiä valmiiksi strategia näihin hetkiin, muista suojella itseäsi rankkana aikana! Esim. voit hyvin kieltäytyä keskustelusta jos et jaksa. Älä tee sitä virhettä että yrittäisit vakuuttaa kaikkia läheisiäsi asiastasi, siinä voi ajautua pahimmassa tapauksessa välirikkoon. Näytä ennemmin hyvää esimerkkiä onnellisempana ja tasapainoisempana ihmsenä

 

Alkaa olla seura-aika.. löytyykö vielä muita joita seuroihin kiinnosta mennä?

 

Itse erosin lahkosta jo ala-asteella. Minä halusin kuunnella musiikkia, joka teki minut iloiseksi. Minä halusin katsoa televisiosta samoja ohjelmia mitä kaverinikin, minä halusin pitää koruja, minä halusin seurata urheilutapahtumaa, minä halusin elää.

Onneksi tuo päätös tapahtui jo noin varhain.

Elämäni olisi ollut yhtä helvettiä elää toisin.

 

Muutama vuosi sitten miehen kanssa juteltiin siitä minkalaista elämää vietettäisiin jos ei oltais uskomassa. Jollain tavalla se hivuttautui mieleen useammin ja useammin, molemmilla. Kunnes vuosi siitä juttelusta päätettiin että eiköhän se ole tässä koko vl-touhu. Oli meidän ihan hyvä olla uskomassa, mutta oli jäänyt monesta asiasta paitsi mitä uskovaiset "ei tee". Nykyaikana näitä "paheita" on tarjolla niin paljon koko ajan, että tuntuu ihanalta nykyään kun voi ottaa ne sellaisenaan vastaan eikä tarvitse kieltäytyä. Ei meistä mitään hulttioita ole tullut vaikka hommattiin telkkari, juodaan joskus viiniä, käydään teattereissa/konserteissa yms. Onneksi ollaan vielä nuoria (noin 30v) ja lapsiakin kolme niin jää aikaa nauttia tästä elämästä ihan toisella tavalla. Suku ja vl-ystävät eivät ole meitä hylänneet, onhan niin moni muukin tuttavistamme jättänyt tämän liikkeen. Alkuun tosin meitäkin jännitti miten lähipiiri suhtautuu, mutta ihan turhaksi pelko osoittautui. Nyt on ihanan onnellinen, rauhaisa ja tasapainoinen olo.

Ja kyllä mekin vielä uskotaan, omalla tavalla. Ei siihen vl-liikettä tarvi että voi olla uskonnollinen.

 

Nostan vielä

 

[QUOTE="a.p";30431140]Se on kyllä ihan uskomatonta miten vaikea tämä asia on! Välillä tuntee itsensä todella vahvaksi ja suunnittelee tosissaan miten asiat laittaa etenemään, sitten tulee heikko hetki ja tajuaa asioiden todellisen laidan, sen miten ihmiset tulee suhtautumaan yms... yhdenlaista kierrettä koko ajan ja toisaalta koko ajan nousee seinä vastaan. Tiedän, että vielä joku päivä tulee se vahva hetki ja annan mennä... mutta en tiedä milloin se on ja milloin olen siihen valmis. Olen ajatellut että hiljaa hyvää tulee....[/QUOTE]

Kuulostaa todella karulta elämältä, kun joutuu elämään vain muita ihmisiä miellyttääkseen ja miettimään jatkuvasti muiden ihmisten mielipiteitä.

Minä olen saanut elää normaalia elämää, olen tehnyt siitä mieleiseni, enkä ole koskaan miettinyt liikoja, mitä muut ihmiset minusta ajattelevat. Itse tiedän olevani kunnollinen ihminen ja se riittää. Uskovainen en ole ollut koskaan. Uusia ystäviä löytyy elämään vanhemmallakin iällä. Töistä, lasten harrastuksista ja omista harrastuksista on löytynyt monta mukavaa hengenheimolaista itselle. Osa on syventynyt ystävyydeksi asti.