[QUOTE="minää";30423802]Pelkään että "vahinko" on käynyt ja saatan olla raskaana. Miehelle olisi kauheaa, mutta ei minulle. Miten miehenne ovat reagoineet asiaan kun olette kertoneet raskaudestanne, joka ei ole heidän puolestaan toivottu?[/QUOTE]
Meillä kävi juurikin näin tänä vuonna.
Olen syönyt pillereitä, lasta ei ollu tarkotus hommata vielä muutamaan vuoteen, koska ei olla oltu yhdessäkään kuin reilu vuosi, ja suht nuoria vielä ollaan, mullaki koulut kesken (amk). Pillereitä käytin oikein, mutta siitä huolimatta tulin paksuksi.
Olin aina puhunu miehelle, että jos tulisin vahingossa raskaaksi, niin abortti, joten kun mies kuuli että oon raskaana, niin kysyi ekana että "no millon hoidat homman?" eli siis teen abortin. Sanoin, että en sano vielä mitään tuohon, haluan miettiä koko asiaa. Koska ei se yllättäen ollukaan niin helppoa vaan päättää että joo teen abortin. Olihan se miehelle aika kova pala alussa, mies yritti painostaa että päätä nyt jo mitä teet, mutta hänen mielestään ei olis fiksua pitää lasta kun ollaan "liian nuoria" (yli 20 kumpikin kuitenkin..) ja pitäis olla koulut käytynä, rahaa säästössä reilusti, jne, jne. Mutta sanoi että teen mitä vaan, niin hän pysyy tukena.
Päätin sitten pitää lapsen. Aluksi mies oli aika vaisu asiasta, mutta tuli sitten niskapoimu-ultraan mukaan. Siellä vielä paljastui että raskaus oli viikon pidemmällä kuin luultiin, ja ei olis saanu enää aborttia. Sanoin miehelle ultran jälkeen (en tosissani, mutta kuitenkin), että "nyt on sitten liian myöhästä enää perua tätä", mutta mies sanoi että ei haittaa.
Nyt on rakenneultrakin jo takana. Mies oottelee jo innoissaan uutta tulokasta, on hommattu uudempi auto ("perheauto") ja tarvikkeita ja mies kovasti tunnustelee potkuja mahan päältä.. Että niin ne asiat muuttuu.. Olis tuo mies halunnu lapsia kuitenkin, mutta ei ihan vielä, mutta ei voi elämää määrätä joka asiassa ja nyt mennään näin.