Miten olette hyväksyneet oman vanhenemisenne?

Missä iässä huomasit rupsahtaneesi? Miten saat itsetuntosi kohoamaan? Minusta on niin epäreilua, että vielä nelikymppisenäkin olen niin ulkonäkökeskeinen ja oma rumentunut naama ärsyttää ja kroppaan on kertynyt kiloja, mitkä eivät lähde millään pois. Ällöttää olla niin mitättömän näköinen ja pyöreä. Olen yrittänyt monennäköistä järkevää dieettiä ja yritän syyä terveellisesti, mutta tulen niin vihaiseksi jos en saa viikonloppuisin herkutella.
Kun katselen työpaikkani naisia niin tuntuu, että kaikki yli 35-vuotiaat ovat löytäneet itsensä. Kauniit on kauniita, kaikki toiset katselevat heitä ihaillen ja tuntuu, että rumat eivät edes välitä ulkonäöstään. Minä olin nuorena ihan söpö, nyt en ole kyllä enää ja en vaan voi hyväksyä tätä, että olen niin mitätön. Kaikki sanovat, että muuta asennetta, mutta kun ei se auta, haluaisin nätin naaman ja hyvän kropan enkä tällaista perusmuumimammalookia. Ja vaatteet, hiukset, meikki on kyllä katsottu läpi, että niitä ei pysty parantamaan. Ja olen mukava, iloinen, hauska, huumorintajuinen, että tämä mielentilani ei näy missään läpi. Liikuntaa harrastan niin paljon kuin vaan pystyn. Mitä helkkaria tässä voisi tehdä????????

 

Itsetunto on aina ollut sen verran hyvä että vuosien karttuminen ei tunnu missään. Tosin mä oonkin vielä nuori, 32v

En jaksa pingottaa minkään dieettien kanssa, syön mitä hyvältä tuntuu. Esim. kesällä kevyesti ja kaikkea raikasta ja nyt kun ilmat viilenevät, niin mieli tekee tuhtia ruokaa. Liikakiloja ei ole kertynyt kun pitää lautasmallit järkevinä.

 

Siinä 43-45 v aloin rupsahtamaan. En mä oikeastaan ole ajatellut koko asiaa. Olin ihan nätti nuorena, joidenkin mielestä jopa kaunis, mutta en mä koskaan ulkoisilla avuillani saavuttanut yhtään mitään. Toki joskus käy mielessä, että vaatteet istuisivat paremmin ilman tätä möhömahaa. Ja olin ajatellut ostaa itselleni Desigualin talvitakin, mutta totesin, että en saakutti osta koossa 42 Katsotaan sitten, jos olen joskus kokoa 38.

 

Mä oon 44 enkä jaksa tuhlata elämää moisen miettimiseen. Ei tää miettimällä ja valittamalla miksikään muutu enkä mä nuorru vaikka mitä tekisin. Sitäpaitsi rypyt ja rupsahdukset kertoo eletystä elämästä. En oo lihonut, mutta eihän kroppa enää kakskymppisen ole ja harmaat hiukset täytyy sävyttää piiloon mutta hitot siitä.

 

Luonnolisena osana elämää. Ja ikä on vain numeroita

 

Joku vastaaja oli 32v, nehän on naisen parhaita vuosia!

Ap, kait se lähtee siitä että tunnet olevasi muutakin kuin ulkonäkösi. Siihen se ulkoinenkin kauneus ja itsevarmuus vanhempana pohjaa.

Ja jos haluaa saavuttaa jotain niin keinoja löytyy. Mitä liikuntaa harrastat? Minä sain salitreenillä just sellaisen kropan kun halusin. Siinä missä nuoret tytsyt peilailee itseään epävarmoina niin keskityn treeniin ja hyvään oloon, kropan muokkautuminen tulee siinä sivussa. Kivaa se on sekin, mutta terveys on se juttu.

Rankinta vanheneminen lienee naisille, jotka ovat tottuneet huomioon, kohottaneet sillä itsetuntoa tai itse määrittävät itseään turhan ulkonäkövetoisesti.

 

Joku vastaaja oli 32v, nehän on naisen parhaita vuosia!

Ap, kait se lähtee siitä että tunnet olevasi muutakin kuin ulkonäkösi. Siihen se ulkoinenkin kauneus ja itsevarmuus vanhempana pohjaa.

Ja jos haluaa saavuttaa jotain niin keinoja löytyy. Mitä liikuntaa harrastat? Minä sain salitreenillä just sellaisen kropan kun halusin. Siinä missä nuoret tytsyt peilailee itseään epävarmoina niin keskityn treeniin ja hyvään oloon, kropan muokkautuminen tulee siinä sivussa. Kivaa se on sekin, mutta terveys on se juttu.

Rankinta vanheneminen lienee naisille, jotka ovat tottuneet huomioon, kohottaneet sillä itsetuntoa tai itse määrittävät itseään turhan ulkonäkövetoisesti.

Minä en tiedä miksi minua niin masentaa ulkonäköni. Ehkä siksi, että nautin niistä katseista mitä sain nuorena. Mieheni ei ole myöskään (keskusteluista huolimatta) ryhtynyt kehumaan minua enemmin. Harrastan lenkkeilyä ja käyn jumpassa. Reipas kävely ja kiinteytysjumppa eivät siis muokkaa enää minun nelikymppistä varttani. Tämä on ollut ikuisesti ongelmani ja syksyisin olen todella masiksessa ulkonäköni johdosta. Minä en vain ole viehättävä ja se loukkaa... maksaisin vaikka paljon rahaa jos saisin vaihtaa ulkonäköä jonkun toisen kanssa. Kauniin ihmisen päällä kirpputorivaatteetkin näyttää hyvältä, monenlaiset kampaukset sopii ja kevyellä meikillä tekee paljon. Voisin vaihtaa vuoden palkkani siihen, että olisin kaunis ja siro!

 

Kokeile salia niin saatat löytää toimivan tavan muokata kroppaa. Minä ajattelen että kropan pitää olla sellainen että siinä viihtyy. Ei niinkään yleisen kauneusihanteet mukainen tai mahdollisimman nuoren näköinen. Siksi ylipaino ei minulle ole edes vaihtoehto. Tykkään käyttää esim istuvia hameita ja saappaita, en löytäisi mitään kivaa vaatetta ylipainoisena. Se olisi vieras kroppa. Uskon myös tyylin voimaan vaikka sanoitkin että kaikki on jo tehty. Kauniit vähän vanhemmat naiset ovat aina sinut oman tyylinsä kanssa, ovat löytäneet tyylin joka sopii.

Aikuiseksi kasvamisen yksi ydinoivalluksista on, että on vain yksi muiden joukossa. Vaikka itsevarmuutta tulee usein lisää niin tajuaa, että on vain pieni osanen maailmaa. Aina on kauniimpia, rikkaampia, menestyneimpiä. Entä sitten? Tuoko nuo asiat automaattisesti onnea? Jos olisit mielestäsi kaunis, todennäköisesti silti murehtisit ettet ole yhtä kaunis kuin joku toinen jos sinulla on siihen taipumusta.

 

En oo ikinä ollu mikään suuren luokan kaunotar niin ei tämä ikääntyminen ole tuntunut missään. Kroppa ei oo vielä juurikaan muuttunut - en tiedä josko sitten tulee kriisi, kun/jos alkaa lihoa tai katoaa toi vyötärö tai tulee allit tai jotain...

 

Olen 39 v ja elämäni kunnossa. Harrastan siis säännöllisesti juoksua ja kotosalla pientä lihaskuntoa.
Silmäkulmissa alkaa olla juonteita, mutta olisihan se hassua, jos olisin 20-vuotiaan näköinen kun oma lapsikin on yli 15 v. Ei tässä isompaa kriisiä ole tullut. Katsotaan ensi vuonna, kun 40 tulee täyteen

 

Ryppyjä on tullut selkeäst, harmaita hiiuksia ei ole vielä, mutta hiukset ovat ohentuneet radikaalisti. Näille asioille en mitään voi, joten siksi olen tehnyt kaiken voitavani sille mille voin eli olen laihduttanut ja treenannut vartaloni upeaksi. Sen ansiosta tunnen olevani vielä hehkeä ja vetävä. Voin käyttää mieleisiäni vaatteita ja ne istuvat hyvin.

Toki vanheneminen harmittaa, mutta se on kaikilla edessä.

 

Hienoa kuulla, että niin monet ovat onnistuneet kuntoilutavoitteissaan. Minä olen aina ollut hyvin taipuvainen ylipainoon ja painonhallinta on ollut elämässäni aina kovin vaikeaa. Nyt kun ei ole enää edes nättejä kasvoja niin tosiaan harmittaa. Ja harmittaa tämä harmittaminenkin. Olisi se rentouttavaa kun tekisi parhaansa (siis kuntoilu, meikki, kampaus, vaatteet) ja ANTAISI OLLA, koska tietäisi tehneensä kaiken. Nyt harmittaa kun ilmeisesti sitä tavoittelee jotain aivan muuta mihin pääsee... Miten sitä pääsisi siihen mielentilaan, että ei vaan harmittaisi?!? Mistä avaimet tyytyväisyyteen löytyy????

 

40 vuotta tuli mittariin vuosi sitten ja useampi vuosi on ollut jo ulkonäkökriisiä. Sain 38-vuotiaana vielä toisen lapsen, enkä sen jälkeen ole päässyt takaisin samoihin mittoihin, plus mahalihasten venyminen aiheutti pömppömahan.
En ole koskaan ollut kovin ulkonäkökeskeinen, ulkonäöltä sellaista vaatimatonta keskinkertaista perussuomalaista. Olen aina loistanut enemmän älylläni ja sosiaalisilla taidoilla miesvaltaisella alalla. Nykyään, vaikka olen urani huipulla, ulkonäöllinen vanheneminen harmittaa, varsinkin vartalon osalta. Naamassa ei onneksi ole ryppyjä, mutta hiukset vielä ohuistakin ohenee.
Ulkonäön nostaminen omissa ajatuksissani niin tärkeäksi tuntuu hullulta, kun kaikilla muilla elämänalueilla olen onnistunut kymppi plus. Ja koko ajanhan tässä rupsahtaa lisää, pitäisi oppia hyväksymään "vanhempi itsensä".

 

Toistaiseksi aika hyvin kun ei vielä paljoa ryppyjä. Tietynlainen raikkaus on kuitenkin kadonnut kasvoista. Ylipaino myös rumentaa, varsinkin kasvoja... Ei se kivaa ole, vanheta.

 

Hienoa kuulla, että niin monet ovat onnistuneet kuntoilutavoitteissaan. Minä olen aina ollut hyvin taipuvainen ylipainoon ja painonhallinta on ollut elämässäni aina kovin vaikeaa. Nyt kun ei ole enää edes nättejä kasvoja niin tosiaan harmittaa. Ja harmittaa tämä harmittaminenkin. Olisi se rentouttavaa kun tekisi parhaansa (siis kuntoilu, meikki, kampaus, vaatteet) ja ANTAISI OLLA, koska tietäisi tehneensä kaiken. Nyt harmittaa kun ilmeisesti sitä tavoittelee jotain aivan muuta mihin pääsee... Miten sitä pääsisi siihen mielentilaan, että ei vaan harmittaisi?!? Mistä avaimet tyytyväisyyteen löytyy????

Niinkuin joku muukin sanoi niin kokeile sitä salitreeniä. Oikeasti ei ole olemassa mitään "kiinteyttävää jumppaa". On olemassa kuntoa kohottavaa (lenkkeily, aerobic tyyppiset jumpat joissa lähinnä heilutaan) ja lihasta kasvattavaa treeniä (kuntosali). Muokkaamalla lihaksia saat ryhtiä ja muotoja koko kroppaan.

 

Niinkuin joku muukin sanoi niin kokeile sitä salitreeniä. Oikeasti ei ole olemassa mitään "kiinteyttävää jumppaa". On olemassa kuntoa kohottavaa (lenkkeily, aerobic tyyppiset jumpat joissa lähinnä heilutaan) ja lihasta kasvattavaa treeniä (kuntosali). Muokkaamalla lihaksia saat ryhtiä ja muotoja koko kroppaan.

Ongelma ei ole treeneissä, vaan oman itsensä hyväksymisessä. Vaikka treenaisit kuinka, tulet aina häviämään vanhenemiselle. Kaikki vanhenee koko ajan, ja lopulta kuolemme.
Pitäisi hyväksyä oma itsensä vajavaisuuksineen, ja elää ne about 40 vuotta onnellisena, ei rypyttömänä tai nuoruuden hehkeänä, vaan muuten onnellisena.

 

Miehen silmin nainen on kaunis jos hän voi olla oma itsensä, jos on kiloja kanna ne murehtimatta, sillä liika huolehtiminen ulkonäöstä heijastuu muuhun olemukseen, jos omana itsenä ei kelpaa miehelle etsi toinen.

 

Miehen silmin nainen on kaunis jos hän voi olla oma itsensä, jos on kiloja kanna ne murehtimatta, sillä liika huolehtiminen ulkonäöstä heijastuu muuhun olemukseen, jos omana itsenä ei kelpaa miehelle etsi toinen.

Voi, kun olisi noin helppoa. Ongelmana on se, ettei itse kelpaa itselleen. Miehelleni varmaan kelpaan, mutta itse olen niin kriittinen, etten kelpaa. Kukaan muu ei kritisoi, vaan se oma pään sisäinen minä.

 

En ole hyväksynyt. Täytin 30 nyt kesällä ja silmissä on ryppyjä, en tykkää hymyillä enää yhtään ku tulee niin syvät uurteet, ei muilla tämän ikäisellä ole sellaisia.

Mä kärsin kroonisista kivuista ja kroppa on sen mukainen, en voi siis harrastaa liikuntaa. Voin huonosti. Tunnen olevani elämäni ehtoopuolella.

 

Miehen silmin nainen on kaunis jos hän voi olla oma itsensä, jos on kiloja kanna ne murehtimatta, sillä liika huolehtiminen ulkonäöstä heijastuu muuhun olemukseen, jos omana itsenä ei kelpaa miehelle etsi toinen.

No voisiko joku mies (vaikka omani tai joku työkaveri) sanoa kauniisti joskus, että näytän hyvältä tai että olen hyvä tällaisena?! Kuulen kyllä miesten kehuvan työpaikan kauniita naisia. Minun kanssani vitsaillaan kaikenlaista, mutta koskaan en kuule mitään kehuja ulkonäkööni liittyen. Tahtoisin olla viehättävä jonkun silmissä. Olin nuorenakin. Voisin ottaa niitä baarin iskuyrityksiä (mitä tuli parikymppisenä) juuri nyt. Tarvitsisin todella huomiota!!! Tiedän kuulostavani todella typerältä tyhjäpäältä, mutta minulla on oikeasti nyt niin itsetunto nollissa. Tänäänkin kuuntelin kun joku työkaveri (mies) kehui töissä työkaveria (naista), kuinka tämä on kovin viehättävä ja ihana vaikka ikää on 42... mietin miksi kukaan ei koskaan minulle sano tällaista?! Miehet, teillä on vastuu pitää silmät auki.

 

No voisiko joku mies (vaikka omani tai joku työkaveri) sanoa kauniisti joskus, että näytän hyvältä tai että olen hyvä tällaisena?! Kuulen kyllä miesten kehuvan työpaikan kauniita naisia. Minun kanssani vitsaillaan kaikenlaista, mutta koskaan en kuule mitään kehuja ulkonäkööni liittyen. Tahtoisin olla viehättävä jonkun silmissä. Olin nuorenakin. Voisin ottaa niitä baarin iskuyrityksiä (mitä tuli parikymppisenä) juuri nyt. Tarvitsisin todella huomiota!!! Tiedän kuulostavani todella typerältä tyhjäpäältä, mutta minulla on oikeasti nyt niin itsetunto nollissa. Tänäänkin kuuntelin kun joku työkaveri (mies) kehui töissä työkaveria (naista), kuinka tämä on kovin viehättävä ja ihana vaikka ikää on 42... mietin miksi kukaan ei koskaan minulle sano tällaista?! Miehet, teillä on vastuu pitää silmät auki.

Kuten sanoin se liika tressaaminen omasta ulkonäöstä heijastuu muuhun olemukseen, itse valitsen mielummin naisen muiden kuin ulkonäköseikkojen takia.
Minä voisin avata sinulle oven ja samalla sanoa jotain kaunista. Nimimerkki sinulla on jo väärä, et ole haahka vaan joutsen, et vain itse näe sitä.

 

Ikää tulee ensi kuussa 46 v ja muutoin ok mutta nämä himputin menkat sais jo loppua kun nyt tullut vaihdevuosioireet ja ne on aivan sekasi. En ole koskaan peilin edessä keikkunut, aina on kelvannut sekä itselle että muille tällaisena.

 

Haahka, ei sua kukaan voi ihailla sun puolesta. Pikemminkin se menee niin päin että muut uskovat sinusta sen, minkä itse uskot itsestäsi. Teepäs joka ilta vaikka kuukauden päivät niin, että illalla menet peilin eteen, katsot itseäsi ja sanot ÄÄNEEN "Olet ihana ja rakastan sinua". Aluksi tuntuu oudolta mutta pikku hiljaa...

Muiden mielipiteistä en tiedä mutta itse olen paremman näköinen nyt kuin nuorempana, omasta mielestäni siis. Siinä iso tekijä on ollut oman tyylin löytyminen, nuorempana sitä yritti pysyä muodissa miten kuten onnahdellen. Painonnousuun taipuvaisena olen koko aikuisikäni joutunut vähän katsomaan mitä syön, joten en ole huomannut (ainakaan vielä) että paino jotenkin mystisesti olisi alkanut nousemaan. Vaihdevuosien jälkeen niin voi toki käydä.

 

Kuten sanoin se liika tressaaminen omasta ulkonäöstä heijastuu muuhun olemukseen, itse valitsen mielummin naisen muiden kuin ulkonäköseikkojen takia.
Minä voisin avata sinulle oven ja samalla sanoa jotain kaunista. Nimimerkki sinulla on jo väärä, et ole haahka vaan joutsen, et vain itse näe sitä.

Kiitos Tämä jo piristi suuresti. Kauniisti sanottu. Ulkonäöstä stressaaminen vie kauheasti energiaa, hyvää energiaa, jonka voisi käyttää jonnekin tarpeelliseen. Ja kun minä oikeasti teen kaikkeni ulkonäköni suhteen niin en näillä rahkeilla pysty enempään (jos ei puhuta uusista harrastuksista ja superterveellisestä kurinalaisesta ruokavaliosta) eli voi kun saisin sen sisäisen joutsenen avaamaan siipensä ja jättämään nuo haahka-ajatukset pois...

 

Olen nyt 35v ja elämäni tästä vasta alkaa
Lapset tehty, ihana perhe ja koti. Alan kehittämään itseäni eteenpäin.
Nyt menossa kuntokuuri, olen tyytyväinen itseeni ja elämääni.