Ateistit eivät ymmärrä
Ateistit eivät ymmärrä mitään kristinuskosta ja Jumalan sanasta eli Raamatusta. Ateistien ymmärrys on rajoittunut ihmisen keksimiin virheellisiin teorioihin kuten alkuräjähdysteoriaan ja evoluutioteoriaan.
Ateisti sanoo että Jumalaa ei ole olemassa koska maailmassa on pahuutta, kuten kärsimystä, sotia, pedofiliaa, perhesurmia, nälänhätää jne. Ateisti ei olemattomassa ymmärryksessään tajua sitä että kaikki pahuus on syntiinlankeemuksen seurausta. Kun Aatami ja Eeva söivät hyvän ja pahan tiedon puusta hedelmän käärmeen muodossa olleen Saatanan houkuttelemana, niin ihmiskunta ansaitsi kaiken pahuuden itselleen.
Ateisti myös sanoo että Raamatussa Jumala on paha kun surmaa kansoja ja käskee tappamaan pienet lapsetkin. Ateisti ei kuitenkaan ymmärrä sitä että nuo kansat olivat tehneet syntiä, eikä sitä että ei niitä lapsia voinut jättää ilman vanhempia. Ne lapset piti tappaa. Todennäköisesti niistäkin olisi aikuisina tullut syntisiä pakanoita ja hekin olisivat joutuneet helvettiin ikuiseen kidutukseen.
Ateisti sanoo myös että Jumala on paha koska laittaa helvettiin joutuneet ikuiseen kidutukseen. Ateisti ei kuitenkaan ymmärrä sitä että rikkomus iankaikkista ja äärimmäisen hyvää Jumalaa vastaan ansaitsee iankaikkisen ja äärimmäisen pahan rangaistuksen. Helvettiin joutuneet kärsivät ikuisesti tulessa ja samalla Saatana ja muut langenneet enkelit eli demonit kiduttavat heitä kärsien samalla itsekin mieletöntä tuskaa. Jumala kuitenkin rakasti maailmaa niin paljon että antoi ainoan Poikansa kuolla ristillä ihmiskunnan syntien tähden. Jokainen kuka uskoo häneen pelastuu.
Matt.25:41 ""Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen."
Matt.25:46 ""Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.""