Ehkä, mutta toisaalta mukana oli myös enemmän moraaliuteen ja kunnioitukseen perustuvia liittoja, koska oli enemmän yhteisesti jaettuja koodistoja ja tabuja näistä. Nyt oikein millään ei ole väliä sillee "vakavammin".
Vain äärimmäiselle kyynikolle ihmisen perusominaisuus on olla moraaliton. Maailma on paljon mitä päämme tekee siitä.
Varmasti. Mutta nykyisin naiset tai miehetkään eivät halua moraaliin ja kunnioitukseen perustuvia liittoja, vaan rakkauteen ja kumppanuuteen perustuvia, joissa kyllä ajatellaan kunnioituksen olevan luonnollinen osa. Nykyisin parisuhteen koossapitävä voima on tahto, ei velvollisuus.
Ei se tarkoita moraalittomuutta, mutta nykyisin painavimpia moraalisia kysymyksiä ei ole jotkut naisen seksuaalisuuteen liittyvät, vaan olemme onneksi päässeet ajattelussa eteenpäin. Joskus oli moraalinen ongelma, jos nainen harrasti vaikka esiaviollista seksiä ja siitä näkökulmasta on varmaan kauhean moraalitonta edes masturboida. Nykyisin moraalin tehtävä ei ole pönkittää valtarakennelmia, vaan tehdä maailmasta parempi paikka. Tai tämä on lähtökohta, vaikka eri ihmisillä on toki eri näkemykset siitä, mitkä ovat tärkeitä moraalisia kysymyksiä. Itse olen ainakin iloinen siitä, että moraaliset kysymykset ovat siirtyneet ihmisten henkilökohtaisen seksielämän ruotimisesta yleisinhimillisemmille ja globaalimmille tasoille. Seksikäyttäytymiseen moraali liittyykin nykyajattelussa lähinnä vain niissä tilanteissa, joissa suoraan vahingoitetaan toista, mutta kuulostaisi jo naurettavalta pitää naisten seksuaalisuutta moraalisena kysymyksenä tai vaikka masturbointia, homoseksuaalisuutta, avioliiton ulkopuolista seksiä, tms. Nämäkin ovat joskus edustaneet moraalittomuutta yleisessä ajattelussa - ja yleensä samoina aikoina, jolloin naisen seksuaalisuuskin oli kovin problematisoitu.