N
Nimihirviö
Vieras
Olen perin oudossa tilanteessa; mieheni ystävä ja tämän vaimo käyttävät nimeä, jonka olen vaihtanut pois lähes 15 vuotta sitten! Nimeen liittyy painolasti, josta en halua keskustella yhdenkään sielun kanssa, ja kun lukion päätteeksi uskaltauduin viimein vaihtaa nimeni, olin tietysti äärettömän helpottunut. Vaihdoin virallisen nimeni lempinimeen, jota on käytetty niin kauan kuin saatan muistaa. Minua on kutsuttu tällä lempinimellä lapsena, vanhempani käyttävät sitä, samoin kaikki ystäväni ja sukulaiseni vain ja ainoastaan nämä kaksi ihmistä jostain tuntemattomasta syystä puhuttelevat minua tällä pois vaihtamallani nimellä!
Selvennykseksi vielä, esim. jos kastenimeni olisi ollut Katriina ja lempinimi Katri niin olisin vaihtanut viralliseksi nimekseni Katri. Ja nämä kaksi henkilöä ainoina edelleen käyttävät tätä Katriinaa.
Tämä on NIIN outoa, en edes tiedä MISTÄ he tietävät vanhan nimeni kenties kuulleet sen juoruna jostain. Mutta totta kai he myös huomaavat, ettei KUKAAN MUU käytä sitä nimeä! En tiedä miten sen nätisti ilmaisisin, että hei, lopettakaa toi! Nimiasia on mulle todella arka ja vanhassa nimessä ikävä kaiku, jota en todella haluaisi kuulla