Kuinka pian eron jälkeen olette löytäneet uuden kumppanin?

  • Viestiketjun aloittaja Ero
  • Ensimmäinen viesti
skansaa
Exä löysi uuden jo ennen eron hakemista (7kk sitten), minulle olisi nyt ollut tarjolla yksi ehdokas mutta halusin olla yksin (ero tuli lopulliseksi ja viralliseksi 15.9.). Ehkä joskus joku sattuu kohdalle tai sitten ei. En panikoi, koska tällä hetkellä on just hyvä olla yksin :)
 
dsfds
takana n. 5 suhteen päättymistä (2 avoliittoja) ja koskaan en ole ollut viikkoa kauempaa sinkkuna. nyt naimisissa ja lapsia. jos ne edelliset ei ole olleet oikeita, pääsee hyvin yli :) jos mies nyt kuolisi tms. olisin varmaan lopun ikäni yksin. tuskin löytäisin yhtä sopivaa.
 
ikinä sinkkkuna
Pisin aika sinkkuna 1 viikko. 2 kertaa ollut naimisissa (kummastakin avioliitosta 1 lapsi), neljättä kertaa nyt vakavassa suhteessa. Yleensä on mennyt niin, että suhteesta suoraan uuteen, mutta tän viimeisen kohdalla ehdin olla viikon sinkkuna. Eli maanantaina ukko kävi hakemassa kamat, seuraavana maanantaina tapasin nykyisen. Nyt on ensimmäistä kertaa elämässäni sellainen fiilis, että jos oisin tavannut tämän nykyisen jo teininä, niin ei olisi koskaan tarvinnut kertaakaan erota. Täydellisempää kumppania mulle ei varmaankaan löydy.
 
Jessuss
Alkuperäinen kirjoittaja ikinä sinkkkuna;30316453:
Pisin aika sinkkuna 1 viikko. 2 kertaa ollut naimisissa (kummastakin avioliitosta 1 lapsi), neljättä kertaa nyt vakavassa suhteessa. Yleensä on mennyt niin, että suhteesta suoraan uuteen, mutta tän viimeisen kohdalla ehdin olla viikon sinkkuna. Eli maanantaina ukko kävi hakemassa kamat, seuraavana maanantaina tapasin nykyisen. Nyt on ensimmäistä kertaa elämässäni sellainen fiilis, että jos oisin tavannut tämän nykyisen jo teininä, niin ei olisi koskaan tarvinnut kertaakaan erota. Täydellisempää kumppania mulle ei varmaankaan löydy.
Ja kuvittelet että toi on normaalia? Toi kuulostaa lähinnä maaniselta. Et taida osata olla yksin lainkaan. Sit kun joskus vanhempana jäät ilman puolisoa ja uutta ei noin vaan löydykään, niin siinä on aika paljo itsetutkiskelua edessä, ethän sä edes tunne itseäsi kun hyppäät aina suhteesta toiseen.
 
huoh.
Ja kuvittelet että toi on normaalia? Toi kuulostaa lähinnä maaniselta. Et taida osata olla yksin lainkaan. Sit kun joskus vanhempana jäät ilman puolisoa ja uutta ei noin vaan löydykään, niin siinä on aika paljo itsetutkiskelua edessä, ethän sä edes tunne itseäsi kun hyppäät aina suhteesta toiseen.
Mitä välii? Elämä on nyt eikä turhaan anneta pillun kuivua varvien välissä.
 
Huh!
Alkuperäinen kirjoittaja ikinä sinkkkuna;30316453:
Pisin aika sinkkuna 1 viikko. 2 kertaa ollut naimisissa (kummastakin avioliitosta 1 lapsi), neljättä kertaa nyt vakavassa suhteessa. Yleensä on mennyt niin, että suhteesta suoraan uuteen, mutta tän viimeisen kohdalla ehdin olla viikon sinkkuna. Eli maanantaina ukko kävi hakemassa kamat, seuraavana maanantaina tapasin nykyisen. Nyt on ensimmäistä kertaa elämässäni sellainen fiilis, että jos oisin tavannut tämän nykyisen jo teininä, niin ei olisi koskaan tarvinnut kertaakaan erota. Täydellisempää kumppania mulle ei varmaankaan löydy.
Ja minä kun kuvittelin olleeni (liian) nopea, kun Nyxän tapasin 10kk eron jälkeen (tokihan sitä eroa oli mielessään tehnyt varmaan jo pari vuotta, mut virallisen eron!).
3kk Nykänen tapaamisesta olin raskaana jo. Nyt 10v yhdessä ja kaks yhteistä lasta:),, ei ollu laastari...ikikipsi ;)
 
ikinä sinkkuna
Ja kuvittelet että toi on normaalia? Toi kuulostaa lähinnä maaniselta. Et taida osata olla yksin lainkaan. Sit kun joskus vanhempana jäät ilman puolisoa ja uutta ei noin vaan löydykään, niin siinä on aika paljo itsetutkiskelua edessä, ethän sä edes tunne itseäsi kun hyppäät aina suhteesta toiseen.
En kuvittele. En itse asiassa kuvittele minkään olevan normaalia. En mun elämän enkä sun elämän. Kuvitteletko itse eläväsi normaalia elämää? Mikä on normaali elämä, kun meitä on tällä maapallolla lähes seitsemän miljardia yksilöä, elääkö kukaan meistä normaalia elämää?

Selvennän vähän. Ensimmäinen avioliittoon johtanut suhde kesti 7 vuotta. Seuraava 8. Kolmas oli vuoden pituinen laastarisuhde, jonka jälkeen oli tarkoitus olla yksin ainakin pari vuotta. Elämä vaan ei aina mee suunnitelmien mukaan. Kun eräänä päivänä vastaan käveli mies, joka on kaikista noista ollut eniten tosissaan ja jolla on tismalleen samat toiveet ja unelmat kuin minulla, joka pitää mua kuin kukkaa kämmenellä ja ymmärtää täysin ilman että aina tarvii edes ääneen puhua.. Olisiko normaalia sanoa, että "sorry, haluan olla normaali ja sen takia me ei voida tapailla, koska ei ole normaalia aloittaa seurustelua niin pian edellisen suhteen päätyttyä"...

No ei varmaan olekaan normaalia. Mutta onko kaikkien pakko olla normaaleja? Ja mistä voi lukea ne normit joiden mukaan kaikkien kuuluu elää? Ja haluaisinko minä tai haluaisitko sinä elää normaalia elämää, jos nuo normit olisivat kaikkien tiedossa ja luettavissa? En minä ainakaan. Haluan elää omaa elämää riippumatta siitä, pitääkö joku palstalainen sitä normaalina tai ei. Ja kyllä, tiedän, että jossain vaiheessa joudun olemaan yksin - ei kukaan tiedä milloin kuolema erottaa. Enkä puhu kuolemasta abstraktina käsitteenä - olen kerran elämäni aikana jo jäänyt leskeksi. Usko pois, itsetutkiskelu ei ole mitenkään poissuljettu vaihtoehto parisuhteessakaan. Sitä on harjoiteltu monet vuodet.

Siitä, osaanko olla yksin, en mene sanomaan varmasti, kun ei siitä ole hirveästi kokemusta. Mutta enpä ole osannut mitään muutakaan (et sinäkään) ennen kuin ne asiat tuli eteen ja oli vain opittava. Nyt nautin parisuhteestani ja olen siinä onnellinen. Uskon, että kun jään yksin, opin nauttimaan myös yksinolostani. Sen aika ei ole vielä. Ja se on kuules, aika normaalia, että ihminen hakeutuu parisuhteeseen, jos se ihminen on sellainen, joka kaipaa toista vierelleen. Kuten on myös aika normaalia sekin, että toiset eivät ikinä hakeudu parisuhteeseen, jos kokevat, etteivät ketään rinnalleen tarvitse. Siinäpä sitä normaaliutta kerrakseen. :D
 

Yhteistyössä