Kun tän luki kokonaisuutena läpi, niin kirkkaana erottuu ne ketkä ovat jollain tapaa itse kokeneet katkeruutta tai vastaavaa ja keskittyvät nyt miettimään mustasukkaisuuksia sun muita epäolennaisuuksia ja toinen osa miettii esitettyä tapahtumaa. Kysymys oli toimiiko äiti oikein, onko oikein lapsille viedä heitä hyvin lyhyen ihastuksen perusteellla toisella paikkakunnalle eroon kaikesta heidän aiemmasta elämästä mukaanlukien heidän ilmeisen rakastava iskä. Onko se oikein, vai pitäisikö äidin avata silmät ja löytää toinen ratkaisu, ottaa aikalisä, uuden miehen muuttaa, tai jotain? No ap:n kommenttien perusteella oikeus päättää sen tässä tapauksessa mikä on todella ikävää, mutta onko sekään sitten oikein tai oikeutta lapsia kohtaan? Eli kokonaisuutena on äärimmäisen hankala löytää mielestäni äidin toiminnasta mitään oikeaa, vaan vaikuttaa vahvasti siltä että halu uuden rakkaan luo vie voiton kaikesta. Pidän äidin toimintaa näillä tiedoilla täysin vääränä ja epäoikeudenmukaisena. Riippumatta yksilön oikeudesta onneen, riippumatta paikkakunnista, riippumatta töistä, riippumatta oikeastaan mistää, jos isä on hyvä rakastava mies, kuuluisi äidin todeta että on pakko mennä, voidaanko käydä perheneuvonnassa sopimassa että olet lähi kuten alunperin halusit ja mä aloitan työt/elämän/rakkauden tai mitä ikinä aikookaan, uudella paikkakunnalla. Ja äiti samalla sopii isän kanssa maksimi tapaamiset yms, luulen että isä joustaa hyvin. Näin ideaali nettimaailmassa voisin toivoa, käytännössä oikeus päättää ja kaikki kärsii, lapset, vanhemmat, rahallisuus, uusioperhe, jne. Miksi jotkut ihmiset ei vain näe kokonaisuuksia, onko se minä-itse niin vahva joillakin?