Miksi mustalaiset saa käyttäytyä miten tahansa?

  • Viestiketjun aloittaja ihmettelen...
  • Ensimmäinen viesti
ihmettelen...
Esim. 1 : pikaruokaravintolassa mustalaisporukka syljeskeli lattialla, jättivät kaikki roskansa pöytiin ja ympäristöön. Poistuessaan vielä hyppivät ulkona pöydillä.

Esim. 2. Kaupassa oli jonoa KAKSI ihmistä, mustalaiseukko ei halunnut jonottaa joten hän huusi tarvitsevansa myyjän ja sai sen.

Esim. 3 He saavat parkkeerata autonsa vaikka ulko-oven eteen kaupassa, vaikka olisivat siinä muun liikenteen tiellä. Ja 99 % parkkeeraavat invapaikalle.
 
mä...
Itse ihmettelen myös samaa. Ihan turha heidän on valittaa, kun heitä ei hyväksytä. Omalla käytöksellään sen aiheuttavat. Tuossa joku kyseli miksi ap ei sanonut mitään, mutta eihän noille ulkopuolinen uskalla poikkipuolista sanaa sanoa tai tulevat päälle.
 
ihmettelen..
koska sinä et sano mitään. Taisit vaan katsoa hiljaa sivusta sitä syljeskelyä ja roskaamista ja pöydillä pomppimista ja invapaikoille pysäköintiä.
Siis sä luulet et yksi suomalainen nainen saisi mustalaisporukan käyttäytymään kunnolla :D

Joo en sanonut mitään, eikä sanonut kukaan työntekijäkään. Siitä saa syytteet rasismista ja pahimmillaan puukosta.
 
kaalojuuli harmaana
Ei pitäisi saada. Ei tietenkään. Kyllä meitä koskee ihan samanlaiset odotukset kuin muitakin, harmi vain että osa meistä tummista on unohtanut tämän ilmeisesti kokonaan. Näen itse punaista kun törmään vastaavaan. Ikävää että nämä näkyvimmät ja mieleenpainuvimmat tapaukset ovat juuri negatiivisen huomion kohteita, toivottavasti tapaat joskus toisenlaisiakin yksilöitä koska ei myö kaikki käyttäydytä kuvailemallasi tavalla, todellakaan, vaikka se ehkä tällä hetkellä siusta saattaa siltä tuntua.

Haluan vielä sanoa että nämä kuvailemasi asiat ovat puhtaasti huonoa käytöstä, epäkohteliaisuutta ja välinpitämättömyyttä - mitä muuta mie vielä tähän listaisin - eivät mustalaisuutta tai romanikulttuuriin kuuluvaa.
 
  • Tykkää
Reactions: Asiankannattaja
rdbv
5 000 000 suomalaista pelkää 10 000 mannea?
Kahvilassa missä on esim 50 ihmistä, saa 5 mannea tehdä mitä lystää.
Ei helvetti, sen verran pitäs olla yhteishenkeä, että kun ne alkaa elämömään 50 ihmistä kantas ne pihalle!
 
Mies...

Ketkä teiltä odottavat mitään? Henkilökohtaisesti mulla ei ole mitään muuta kokemusta mustalaisista kuin huonoa, voin ihan vilpittömästi sanoa että teidät saisi kaikki ajaa Suomesta pois.. Ja pahoittelen jos olen rasisti, mutta kysyn nyt kuitenkin a. onko sulla rikosrekisteriä?
b.oletko töissä?
c.Mitä hyötyä sinusta on kenellekkään jos otetaan oma suku pois laskuista?
 
Jatkan vielä... Tuohon tosiaan pitäisi puuttua mutta toisaalta mie ymmärrän esim. Kauppojen henkilökuntaa, monesti nämä häiriköt käyttäytyy uhkaavasti ja pelottavasti, joten varmasti vaikea mennä siihen väliin tai kovin suureen ääneen vastustaa. En itsekään hakeudu seuraan jossa tunnen oloni uhatuksi, olipa kyseessä toinen mustalainen tai ihan valkolainen.

Mitä mie omasta puolestani voin tehdä, on lähinnä katsoa omaa käytöstäni ja kasvattaa lapseni niin ettei saa silmiä päästään hävetä tuommoisen takia. Itseäni nuorempia, yläkouluikäisiä ja siitä alaspäin, voin tietysti ojentaa sanalla jos jotain näen, muuhun en juuri pysty ja sama se on monella muulla. Vanhemmilla on valta mutta ei hyökään kaikkea nää tai tiedä eikä hyökään toki kaikki ole oikeudenmukaisia tai sydämeltään sivistyneitä.
 
Mies...
5 000 000 suomalaista pelkää 10 000 mannea?
Kahvilassa missä on esim 50 ihmistä, saa 5 mannea tehdä mitä lystää.
Ei helvetti, sen verran pitäs olla yhteishenkeä, että kun ne alkaa elämömään 50 ihmistä kantas ne pihalle!
Tähän kyllä vaikuttaa SUomen haista vittu oikeuskäytännötkin, mannet rikkoo paikkoja sylkee lattialle ym auta armias jos menet ja heität sen vaikka pihalle tästä kahvilasta niin lopputulos on se että maksat 1000€ korvauksia.
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama
Ketkä teiltä odottavat mitään? Henkilökohtaisesti mulla ei ole mitään muuta kokemusta mustalaisista kuin huonoa, voin ihan vilpittömästi sanoa että teidät saisi kaikki ajaa Suomesta pois.. Ja pahoittelen jos olen rasisti, mutta kysyn nyt kuitenkin a. onko sulla rikosrekisteriä?
b.oletko töissä?
c.Mitä hyötyä sinusta on kenellekkään jos otetaan oma suku pois laskuista?
Näihin kysymyksiin olen vastannut pidemmässä ketjussa, löydät sen nimimerkkini takaa. Ei ole rikosrekisteriä ja työpaikkakin löytyy. Olemassaoloani minun ei lie tarve perustella kenellekään. Ymmärrän siunkin kannan, mutta en ymmärrä hyökkäävyyttä ihmistä kohtaan jota sie et tunne - muutoin asenteesi varmaan olisi toisenlainen. Kovin rakentavalta tämä meidän keskustelun avaus ei kyllä tunnu, kannattaako tätä edes jatkaa?
 
"pii"
Kukaan ei sano mitään joten mikään ei muutu.
Näin. Sama juttu huonosti käyttäytyvän nuorison kanssa, kukaan ei koskaan sano mitään, paitsi ehkä parin kuukauden päästä innostuu vaahtoamaan asiasta jossain nettipalstalla.
Mä sanon aina, kaikille, jos joku käyttäytyy törkeästi. En mahda sille mitään, olen aika temperamenttinen.
En ole vielä saanut keneltäkään puukosta, mutta joskus - harvoin - olen saanut muita ihmisiä mukaan ojentamaan sikailijoita. Kyllä suurimmalla osalla menee jakeluun, kun vähän suutahtaa muttei sorru asiattomuuksiin. Enkä todellakaan ole mikään auktoriteettia huokuva ihminen, pituuttakin on mahtavat 150 cm :D
 
Mies..,
Näihin kysymyksiin olen vastannut pidemmässä ketjussa, löydät sen nimimerkkini takaa. Ei ole rikosrekisteriä ja työpaikkakin löytyy. Olemassaoloani minun ei lie tarve perustella kenellekään. Ymmärrän siunkin kannan, mutta en ymmärrä hyökkäävyyttä ihmistä kohtaan jota sie et tunne - muutoin asenteesi varmaan olisi toisenlainen. Kovin rakentavalta tämä meidän keskustelun avaus ei kyllä tunnu, kannattaako tätä edes jatkaa?
Okei, sitten pyydän nöyrimmin anteeksi olen nyt 35vuotiaana kohdannut ensimmäisen mustalaisen joka elättää itsensä ja ei tee rikoksia, ei huono varsinkin kun tunnen paljon mustalaisia... Ja olen oppinut kantapään kautta että sieltä löytyy paljon "ihmisiä" ketkä kusettavat vaikka äitiään jos mahdollisuus on.
 
ihmettelen..
Tuli muuten vielä yksi esimerkki:

Sairaalassa on vierailuajat jotka ovat yleensä hyvin tiukat. Mutta ei mustalaisilla. Heillä saa olla se 20 sukulaista mukana myös vierailuajan ulkopuolella.

Oli joskus mukava maata päivystyksessä kun vieressä oli itseään puukottanut mustalainen ja hänellä oli 5 kaveria mukana ja niistäkin puolet kailotti kovaan ääneen puhelimessa. Eipä siinä muilla juuri rauhaa ollut.
 
"pii"
Ketkä teiltä odottavat mitään? Henkilökohtaisesti mulla ei ole mitään muuta kokemusta mustalaisista kuin huonoa, voin ihan vilpittömästi sanoa että teidät saisi kaikki ajaa Suomesta pois.. Ja pahoittelen jos olen rasisti, mutta kysyn nyt kuitenkin a. onko sulla rikosrekisteriä?
b.oletko töissä?
c.Mitä hyötyä sinusta on kenellekkään jos otetaan oma suku pois laskuista?
Anteeksi vaan, mutta kyllä sulla nyt joku rasismi tms. hämärtää järjenkäyttöä. Miksi ihmeessä kaalojuuli olisi velvollinen selittelemään sulle elämäntilannettaan tai jonkun random-mustalaisen käytöstä? Sama kuin minä kävisin täällä syyttelemässä palstan perheellisiä, kun näen huonosti käyttäytyvän lapsen.
Mä ainakin odotan kaikilta peruskäytöstapoja, mustalaisiltakin. Mutta tottahan se on, että harvoin kukaan puuttuu yhtään mihinkään, vaikka kyseessä ei olisikaan puukon kanssa heiluva mustalainen.
 
Miess..
TK nähtyä mannelauma tuli sisään ja alkoi häiriköidä odotustilassa jossa oli lapsia ja vanhuksia, pakkohan heidän oli sitten paskasakki ottaa jonon ohi että heistä päästiin eroon..

Kaupassa koettua, mannet tunki hameenhelmaan ja taskuihin tavaraa minkä kerkisivät kauppiaan puuttuessa tilanteeseen riuskat nuoret eläkeläiset kaivoivat morat esiin ja karkuun..

Autokauppiaana koettua, auto hajotettiin takuuaikana 99% varmuudella itse että saatiin rahat takaisin..

Useamman kerran nähtyä, usein nuorehko manne kaksikko käyttäytyy hyvin ja jopa nöyrän pelkurimaisesti tapahtumissa mutta kun sitä paskasakkia on niin paljon että saavutetaan mies ylivoima niin johan alkaa silkkitakin hartiat kiristämään.
 
Yhteistyössä