[QUOTE="hepskukkuu";30281753]Peesi tälle. Eihän suomessakaan tarvitse mennä montaa sukupolvea taaksepäin kun ihmiset asuivat tuntuvasti pienemmissä asunnoissa, useampikin sukupolvi samassa. Esim anoppini kotona oli seitsemän lasta. He asuivat talon kolmessa huoneessa, joista yksi olinyhteinen keittiö. Peräkammarissa asuivat isovanhemmat ja ullakolla anopi "aikamispoika"-setä. Tuo pirtti on hädin tuskin 100 neliöinen, huoneita se viisi plus pihasauna ja huussi. Ihmettelen miten silloin on mahduttu. Ja nyt ei
Puhumattakaan mitä olen työn puolesta maailmalla kiertänyt. On todella yleistä että perheet asuvat hyvin pienesti ja eri sukupolvet samassa jos varallisuutta muuhun ei ole. Ihmettelenkin suuresti miten meillä päin on ajauduttu tälläiseen jossa jokaisella pitää olla se "lukaali" eikä siitä tunnu tulevan mitään jos lapset joutuu huoneen jakamaan.
Kun katson anoppiani tunnen suurta kunnioitusta. Heillä ei ole ollut lapsuudessa paljoa. Sotien jälkeen syntynyt sukupolvi. Kaikesta on ollut puutetta. Mutta ovatko he onnettomia? Ei. Harvoin olen tavannut noin huolta toisistaan kantavaa perhettä jossa on lämpimät välit. Ja kaikki ovat pärjänneet elämässä tekemällä asioita, keskittymällä siihen. Jotenkin tuntuu että moni ei enää edes tiedä miten omaa elämää hanskata ja että se oikeasti vaatii yllättävänkin paljon varsinkin viitseliäisyyttä.[/QUOTE]
Mahdatkohan hiukan romantisoida nyt entisaikojen savupirttejä ja suurperheitä? Ilmeisesti sitä ei ole koettu hyväksi asumismuodoksi, kun siitä kerran on haluttu eroon, muutenhan asuisimme edelleen niin.
Olet siis sitä mieltä, että työttömien pitäisi asua sukulaisten kanssa - vai meidän kaikkien? Mitä, jos työttömän muu suku on keskiluokkaisia ja työssäkäyviä? Mitä, jos työtön työllistyy - kuka lentää asunnosta ulos, hän vai muut työttömät sukulaiset?
Lapsilla ei välttämättä tarvitse olla omaa huonetta - huoneen voi hyvin jakaa sisaruksen kanssa. Mutta oma tila ja mahdollisuus omaan rauhaan täytyy olla. Noissa ihannoimissasi suurperheiden asunnoissa sellaista ei ollut, mutta eipä silloin tällaista tarvetta olisi lapsilla tunnustettu olevankaan. Kodin merkitys on muutenkin muuttunut - se ei ole enää vain paikka, jossa käydään metsätöiden välissä nukkumassa. Ja suhtautuminen lapsiin on muuttunut - enää ei 5-vuotiasta laiteta päiväksi yksin ulos. Ei entisaikaan vanhemmat seisoneet päiväkausia leikkipuistossa, vaan lapset olivat aika lailla omillaan. Kotona ei suinkaan vietetty aikaa samoin kuin nyt, ja eihän siellä olisi ollut tilaakaan.