Leikkipuistossa nähtyä ja koettua

Et ymmärrä ydintä.

Aikuiset ovat puistossa lastensa kanssa.
Jättävät lapsensa vieraan ihmiset huostaan, ilman sen kummempaa.
Eivät ole vuorovaikutuksessa lapsen kanssa ( katsekontakti)
Eivät ole vuorovaikuituksessa kanssani ja "tsekkaa" olenko turvallinen tai mitkä ovat aikeeni.

En halua keskustella itsestäni tai ominaisuuksistani, älä sinäkään ota sitä puheeksi.

Kysyn: Miten voi aikuisena toimia niin, että jättää lapsen "oman onnensa nojaan"?
Keskittyy omaan juttuunsa ja jättää lapsen ihan vieraan aikuisen vastuulle. Mukana oli pieni, ehkä parivuotias..minä häntä sitten auttelin siellä..
Äidillä oli jotain hauskempaa sillä hetkellä..

itelle se että jos on muita lapsia ja joku käyttäytyy mielestäni huonosti nih vaikee sanoo siitä samanlailal kun omalle lapselleen. Toki tuolla kun laivalla oltiin tulossa ja yks tyttö kävi kiinni lapseeni niin ärähdin et ketään ei satuteta ja se meni kertomaan sit vanhemmilleen jotka katteli pahasti sitten . Ite jo pienestä pitäen opettanu lapselle jakamisen ja toisen kädestä ei oteta ja antaakin aina mielellään muille lelujaan eikä omi ja nappaa jos joku on menossa ottamaan aikaa ja vaivaahan se vaatii...

 

Sinä kerrot antavasi lapselle huomiota tunnin päivässä. Minusta se on tosi vähän, joten ihmettelen mikä sinä olet arvostelemaan, että muut vanhemmat ei juuri tuolla leikkipuistossa ylenpalttisesti lastansa huomioineet. Minusta ainakin parhaiten tuota yhdessä ihmettelyä ja juttelua tehdään silloin kun ollaan kahdestaan, vaikkapa matkalla sinne leikkipuistoon ja tietysti myös kotona. Leikkipuistossa lapsella on muuta puuhaa ja hyvä niin, ei koko ajan tarvitse olla äidissä kiinni.

Onko sinulle lapsen huomioiminen ja leikittäminen leikkipuistossa jotain esitystä vai miksi sinusta on hyvä se tunnin mittainen huomiohetkesi antaa lapselle juuri silloin, kun hänellä olisi lapsistakin leikkiseuraa?

Ja jos et sattunut tietämään, ihmiset ovat persoonaltaan erilaisia, toiset ovat vieraiden seurassa ujoja eivätkä helposti rohkene ottamaan kontaktia. Tästä ei voi vetää mitään päätelmiä siitä, miten vuorovaikutus oman lapsen kanssa toimii!

minusta ei ujoudella ole mitään tekemistä sen kanssa että on omalle lapselleen läsnä.
Pelkkä katse on ihan vakuuttava sosiaalinen taito.


En ole niitä ihmisiä jotka olettavat lapsen selviävän itse. Varsinkin kun lapseni on nuori. Penkiltä spurtti lapsen luo, joka saattaa pudota puusta on aika riskialtis mielikuva. Kun lapseni on puussa, olen siinä vieressä. En penkillä älypuhelinta hellimässä.

 

Tiedän tunteen. Ollaan samassa leikkipuistossa ja lapset leikkivät innoissaan yhdessä, ja vanhemmat käyttäytyvät kuin oltaisiin jouduttu vahingossa samaan hissiin. Se tuntuu oudolta ja vähän loukkaavaltakin, jos itse on tottunut olemaan läsnä sosiaalisissa tilanteissa. Laura tuossa mielestäni avasi hyvin toista puolta asiasta. Toiset ovat ujoja eivätkä tykkää leikkiä julkisesti.

Minäkään en ole ikinä osanut leikittää lapsiani leikkipuistossa. Se on jotenkin vaan niin "vierasta", vaikka minulla kolme muksua onkin. Antaako tämän sitten ap:n kaltaisille ihmisille oikeiden tuomita minut surkeaksi vanhemmaksi ja säälimään minun lapsiani? Sen persuteella, että hän sattui näkemään minut lapsen kanssa leikkipuistossa, missä käyn ehkä kerran parissa viikossa?

Tervetuloa katsomaan minua omien ja naapurin lasten kanssa meidän pihalle, missä viedämme aikaamme useamman tunnin päivittäin ja missä MINÄ tunnen itseni mukavalta Ja samalla oisimme varmaan mennä katsomaan ap:n kotiin tilannetta, kun hänen lapselle antamansa tunnin huomiokiintiö on täynnä? Olisi ainakin kokonaisuus verrattavana eikä satunnainen tunti leikkipuistossa.

 

Lapsen kanssa oltiin puistossa, leikittiin tai hän leikki ja minä avustin leikkiä.
Autoin, kehuin ja innostin. Hän kiipeili muualla kuin telineissä, tasapainoili kivetyksillä, ihmettelimme hämähäkkiä ja koppakuoriasta ja löysimme vielä leppäkertun.

Puistossa oli monen ikäistä lasta, lapseni reippaasti alle kouluiän. Kohta mukanamme leikki kaikki puiston lapset, olimme salaisia hyönteisten etsijöitä.

Minä leikitin kuutta lasta omani mukaan lisäten. Kiinnostavaa on tässä se, mitä kaikkien muiden lasten vanhemmat tekivät...
Olivat älykkäästi penkeillään puhelimiaan näpräten ja vilkuilivat minua. Sen verran vaivautuivat että katsoivat: Lapsi tallessa kaikki o.k. Tuo mamma hoitakoot minunkin lapseni. Lapset innoissan kertoivat "salapoliisityöstään" ja vanhempien tylsät ilmeet olivat vastakaikuna.

Kun sitten puisto tyhjeni, jäljellä oli muutama lapsi ja teimme lähtöä, yksi iskä avasi suunsa ja halusi jutella..niitä näitä. Lopuksi kysyi että käymmekö täällä usein..

Halusin niin kysyä: ai että siksikö kyselet, jotta voit räplätä puhelinta sillä välin kun minä viihdytän lastasi?

En sitä kuitenkaan kysynyt..

En ole täydellinen äiti, mutta yritän nähdä lapseni, antaa heille minua itseäni. Ajallisesti se ei ole kovin kauaa, ehkä se tunti päivässä. Sitten he ovat tankanneet aikaansa ja voivat olla "irti" äidistä.

Jotenkin murehdin niitä lapsia, jotka olivat pettyneitä omien vanhempien reagointiin.
Lapset hakivat minusta sitä, mitä oma vanhempi ei antanut, kehua ja palautetta: mukavaa kun sinulla on hauskaa..oi mitä olet löytänyt...vau... kiva leikki..

En ole vielä ikinä kuullut, että joku olisi sanonut: mun lapsuuteni oli paska, siksi että minua kehuttiin liikaa, sain liikaa huomiota, sain liikaa rakkautta, minusta oltiin liian kiinnostuneita sain liikaa positiivistä huomiota tai että sain liikaa vanhempien aikaa..

Ymmärrän mitä ajat takaa. Varmaan osa vanhemmista ehkä halusikin päästä helpommalla ja näprätä kännykkäänsä.

Mutta uskon taas että osa vanhemmista ei tiennyt kuinka tilanteessa pitäisi toimia. He eivät osanneet luontevasti liittyä sinun ohjaamaasi juttuun ja turvautuivat siksi kännykköihinsä.

Lisäksi joku saattoi tuntea kateutta siitä, että olit niin taitava lasten kanssa.

 

Vaikutat kuitenkin äidiltä, joka puistotilneteessa tsekkaisi: Onko tuo aikuinen turavllinen. Voinko antaa lasten mennä tuon kanssa.

Olet ihana äiti:heart:

Samanlaisia ne sinun kohtaamasi vanhemmatkin todennäköisesti on. Eivät pahantahtoisia ja piittaamattomia, vaan ainoastaan ujompia ja epäsosiaalisempia kuin sinä. Mutta sinä ajattelet ensimmäisenä pahaa, etkä ainakaan aloituksellasi helpottanut yhdenkään ujon vanhemman kontaktin ottamista toisten lasten vanhempiin. Ajattelithan sinä pahaa siitäkin isästä, joka kanssasi tuli juttelemaan, harkitsit pahasti sanovasikin.

 

Ap on järkyttävä sädekehän kiillottaja... Katsokaa kaikki kuinka MINÄ leikin lasteni kanssa ja olen niin täydellinen äiti. Tukehdu täydellisyyteesi!

 

Et ymmärrä ydintä.

Aikuiset ovat puistossa lastensa kanssa.
Jättävät lapsensa vieraan ihmiset huostaan, ilman sen kummempaa.
Eivät ole vuorovaikutuksessa lapsen kanssa ( katsekontakti)
Eivät ole vuorovaikuituksessa kanssani ja "tsekkaa" olenko turvallinen tai mitkä ovat aikeeni.

En halua keskustella itsestäni tai ominaisuuksistani, älä sinäkään ota sitä puheeksi.

Kysyn: Miten voi aikuisena toimia niin, että jättää lapsen "oman onnensa nojaan"?
Keskittyy omaan juttuunsa ja jättää lapsen ihan vieraan aikuisen vastuulle. Mukana oli pieni, ehkä parivuotias..minä häntä sitten auttelin siellä..
Äidillä oli jotain hauskempaa sillä hetkellä..

Millä tavalla jättivät lapsensa vieraan ihmisen huostaan ja oman onnensa nojaan? Ja millä tavalla pitäisi tsekata onko joku turvallinen? Se, että lapsi leikkii ilman äitiään tai joku toinen äiti juttelee lapselleni puistossa ei ole minusta mitenkään ihmeellistä.

Eri asia, jos joku kävelemään opetteleva taapero siellä muksahtelee liukumäen rappusissa, eikä kukaan yhtään katso perään, mutta tuossa kertomassasi tilanteessa tuskin voi puhua oman onnensa nojaan jättämisestä.

Oletko koskaan ennen edes ollut lasten kanssa puistossa, jos tuo oli sinusta kovin hämmentävää?

 

minusta ei ujoudella ole mitään tekemistä sen kanssa että on omalle lapselleen läsnä.
Pelkkä katse on ihan vakuuttava sosiaalinen taito.


En ole niitä ihmisiä jotka olettavat lapsen selviävän itse. Varsinkin kun lapseni on nuori. Penkiltä spurtti lapsen luo, joka saattaa pudota puusta on aika riskialtis mielikuva. Kun lapseni on puussa, olen siinä vieressä. En penkillä älypuhelinta hellimässä.

Kyllä ainakin itse pystyn samalla tarkkailemaan sitä lasta vaikka kirjoittaisin sähköpostia, eihän se mitään hillitöntä tuijottamista vaadi. Mistä tiedät ettei vanhemmat tarkkailleet sinun tekemisiä, kerran niin aktiivisesti leikitti lapsia, niin ehkä et vain huomannut heidän katsettaan.

Ja kyllä jos leikkipuistossa olisi puu johon lapsi pääsee kiipeilemään niin olisin peppu poissa penkistä. Mutta mitään niin vaarallista puistoa en ole vielä tavannut. Ja kyllä luotan 5-vuotiaan kiipeilytaitoihin niin hyvin että uskon selviävän kiipeilytelineestä ilman että olen koko ajan alla. Ei sekään tee lapsen itsetunnolle hyvää jos äiti on koko ajan vieressä "varmistamassa" ettei vaan mitään tapahdu. Se viestittää lapselle ettei vanhempi usko lapsen taitoihin.

 

No lapsilla oli ainakin kivaa. Vai sekö tässä niin suuria tunteita herättää?

Olen itse sellainen, joka on viettänyt paljon aikaa lasten tekemisten ja leikkien parissa, koska se oli lasten pieniä ollessa maailman parasta puuhaa. Siis innostuin lasteni mahtavasta luovuudesta ja puuhakkuudesta, kirjasin siihen liittyviä asioita ym. Joten olen aina onnellinen siitä, jos lapsilla on kivaa. Tunteita herättää aloittajan asenne muita vanhempia kohtaan ja se, mitä naurettavia päätelmiä hän tekee.

 

luulen, että kaikki, jotka ivailee aloittajaa, tuntee piston sydämessään... kyllä itelläki väliin kyllästyttää istua siellä hiekkalaatikon reunalla, varsinkaan kun ei muita aikuisia ole, niin varmasti omakin naamavärkki on väliin nurinpäin ja ap.ta tuskin haittasi leikkiä miljoonan kersan kaa, toisten aikuisten asenne, eli katsotaan vaan tympääntyneesti omaa lasta, joka tulee aina väliin antamaan väliaikatietoja touhuistaan. aikuinen olisi voinut nostaa katseensa siitä kännykästä ja ilostuen sanoa jotain tyhjänpäivästä, että jaa löysitte sellasen, noni, mee vielä ettimään koppiksia no, en ollu paikalla, enkä voi tietää miten suurella norsunvitulla kenenkin naama oli tai oli olematta..

 

Siis mihin sä olisit niitä muita aikuisia tuossa nyt tarvinnut? Kun siihen yhtä koppakuoriaista olis ängenny kuusi, tai jopa 12 aikuista niin mikä idea siinä sun mielestäsi olisi ollut? Voi pyhä yksinkertaisuus taas! Älä hilaa niitä muita lapsia omiin puuhiis.

Ja sitten kun joku aikuinen tuli kuin tulikin juttusille niin saat siitäkin väännettyä pelkkää sontaa!

Taas näitä Pahoinvointi tursuaa jälleen kerran. Nainen naiselle susi...

Täysin samaa mieltä Äidin blogin kanssa LÄSNÄOLON tärkeydestä niin lapselle kuin parisuhteessa.

 

Samanlaisia ne sinun kohtaamasi vanhemmatkin todennäköisesti on. Eivät pahantahtoisia ja piittaamattomia, vaan ainoastaan ujompia ja epäsosiaalisempia kuin sinä. Mutta sinä ajattelet ensimmäisenä pahaa, etkä ainakaan aloituksellasi helpottanut yhdenkään ujon vanhemman kontaktin ottamista toisten lasten vanhempiin. Ajattelithan sinä pahaa siitäkin isästä, joka kanssasi tuli juttelemaan, harkitsit pahasti sanovasikin.

Näin. Mitä tämän isän olisi pitänyt sanoa? Olisiko pitänyt pahoitella, ettei osallistunut vetämääsi leikkiin? Olisiko pitänyt antaa "vuoden äiti ja muidenkin lasten leikittäjä" -palkinto? Olisiko pitänyt kehua ihanaksi persoonaksi?

 

Meni melkein puolitoista tuntia ennenkuin mies1 pääsi paikalle komppaamaan. Hidasta toimintaa tänään.

 

Oli tässä pointti nyt vanhemmissa tai heidän reagoinnissaan tai ei, niin nyt aloittaja kyllä nostat itsellesi sädekehää aika turhasta. Aloitus oikein pursuaa ylimielisyyttä. Asiat voi varmaan esittää ilmankin.
Ja miten sä pystyt seuraamaan monia penkillä istuvia vanhempia jos oot täysillä mukana koppisjahdissa? Ehkä joku on vahdannut sua vaikka kuinka kauan, mut sit lannistunut ja alkanut "näpräämään" puhelimen kanssa.

 

Minäkään en ole ikinä osanut leikittää lapsiani leikkipuistossa. Se on jotenkin vaan niin "vierasta", vaikka minulla kolme muksua onkin. Antaako tämän sitten ap:n kaltaisille ihmisille oikeiden tuomita minut surkeaksi vanhemmaksi ja säälimään minun lapsiani? Sen persuteella, että hän sattui näkemään minut lapsen kanssa leikkipuistossa, missä käyn ehkä kerran parissa viikossa?

Tervetuloa katsomaan minua omien ja naapurin lasten kanssa meidän pihalle, missä viedämme aikaamme useamman tunnin päivittäin ja missä MINÄ tunnen itseni mukavalta Ja samalla oisimme varmaan mennä katsomaan ap:n kotiin tilannetta, kun hänen lapselle antamansa tunnin huomiokiintiö on täynnä? Olisi ainakin kokonaisuus verrattavana eikä satunnainen tunti leikkipuistossa.

:headwallITÄÄ VÄÄNTÄÄ RAUTALANGASTA:

kyse on VUOROVAIKUTUSSUUHTEESTA.

Ei ole mitään tekemistä sen kanssa että leikitkö puistossa lapsesi kanssa vai et.
Vaan ETTÄ ISTUTKO PUHELIN KÄDESSÄ MYKKÄNÄ, koko sen ajan kun olette puistossa. Et vaihda edes katsetta lapsesi kanssa?
Ilman sen suurempaa huolta, jätät lapsen vieraan ihmisen turviin ja teet "jotain kiinnostavampaa".

Ymmärsivätkö nyt muutkin jotka eivät LEIKI PUISTOSSA.

 

Entä ap toisinpäin? Jos vaikka se isä olisi lapsensa kanssa ihaillut koppakuoriaista, olisiko oma lapsesi saanut mennä sitä katsomaan myös? Olisitko mennyt lapsesi mukana sinne isän viereen ihmettelemään koppakuoriaista vai sanonut lapsellesi, että tulepas pois sieltä toisten hoivista? Saako lapsesi ottaa kontaktia toisiin lapsiin ja aikuisiin ilman, että olet itse koko ajan mukana?

 

Miten olisit äb reagoinut, jos kaikki vanhemmat olisivat tulleet hakemaan lapsensa pois teidän leikistänne, kieltäneet osallistumasta? Milalista aloitusta saisimme silloin lukea.

 

No koska mun "irti äidistä" aika on just sillon puistossa toisin kuin sinulla. Älä sure, varsinkin tuo pienempi on niin kiinni minun sylissä (tai lahkeessa parkumassa kuten nyt huonona päivänä) että kannattaa ennemmin sääliä hartioitani . Tuntuukin kuin olisi kasvanut kiinni häneen. Isompi ei onneksi roiku lahkeessa, vaan hänen kanssaan vietetty aika kelpaa vieretysten keskustellessakin. Jos joku päättää lapsiani leikittää puistossa niin senkus, koen sen ehkä vähän rasittavaksi, koska tiedän mitä kaltaisesi heti kuvittelevat "tuo istuva äiti ei ole yhtään lastensa kanssa" (tietäisitpä vaan) ja vapaa-aikani keskeytyy siihen.

Se "käytkö usein täällä" on niin perus kysymys etten voi uskoa sinun kuvitelleen jotain tuollaista kysymyksestä.

Tänäänkin päivä alkoi pienemmän pahalla mielellä ja itkua riittikin iltaan asti vähän väliä, yritin tehdä ruokaa ja laskea hetkeksi maahan "BYÄÄÄÄÄÄ!!!" ja tein sitten ruuan lapsen kiljuessa kun sylissä rimpuili niin että kuuman veden kanssa meni vaaralliseksi. Kuvittelin katsovani yhden ohjelman, mutta ei kelvannut edes katselu lapsi sylissä eli sekin hetki meni. Purin hammasta vaan koska suoraan sanottuna vitutti, silti tyynesti leikin lapsen kanssa että olisi edes hetken tyytyväinen. Jatkuva huuto on niin hermoja raastavaa ettet uskokaan.

Mutta hei, käytiin sitten toiveikkaana puistossa ja lapsi leikki tyytyväisenä tunnin, luuletko tosiaan etten juuri sillon ottanut mieluummin sitä kahvikupposta ja lukenut sillä saatanallisella puhelimellani uutisia? Ei, tietysti vaan pyörin sen lapseni kanssa koko sen ajan etten hetkeäkään saisi olla rauhassa, toki! Yritän aina uuvuttaa itseni kaikilla mahdollisilla tavoilla koska minä olen äiti isolla ä:llä, en ihminen. En elä enää sekuntiakaan itselleni tästä elämästä, en varmasti vaikka olisi kuinka paljon mahdollisuuksia!

Nyt lapsi sentään herää vain max kolmesti yössä, eli ollaan jo paaaljon paremmassa tilanteessa kuin vielä kolme kk sitten, päivätkin menevät usein kohtuuhyvin ja toivon tämänkin olevan joku "vaihe" mikä menee nopeasti ohi.

Se on kiva asia että leikit siellä puistossa mukana, mutta mä en vaan jaksa. Otan sen hetkeni siellä helppoinakin päivinä koska ansaitsen sen, mutta nyt on taas jälleen mennyt päivät huonommin ja löhöilen siellä penkillä just niin kauan kuin lapset on tyytyväisiä, kuvittelit sinä mitä tahansa.

Toki nyt kun jenkeissä varsinkin asutaan, valitsen puiston jossa ne lapset voi oikeasti olla turvallisesti kun luen vaikka lehteä. Isommissa puistoissa tai avoimissa on pakkokin mennä mukana ettei tarvitse pelätä, mutta käydäänkin harvemmin sellaisissa kun haluan oman hetkeni.

 

Onneksi leikkipuistoissa käy myös niitä vanhempia, ketkä ymmärtävät toisiaan Jotkut osaavat ottaa rennosti ja tietävät, että lapsella on kivaa toisten kanssa, eikä siihen tarvitse juuri sillä hetkellä mennä hössöttämään.

 

Oli tässä pointti nyt vanhemmissa tai heidän reagoinnissaan tai ei, niin nyt aloittaja kyllä nostat itsellesi sädekehää aika turhasta. Aloitus oikein pursuaa ylimielisyyttä. Asiat voi varmaan esittää ilmankin.
Ja miten sä pystyt seuraamaan monia penkillä istuvia vanhempia jos oot täysillä mukana koppisjahdissa? Ehkä joku on vahdannut sua vaikka kuinka kauan, mut sit lannistunut ja alkanut "näpräämään" puhelimen kanssa.

Suomessa asuessa nämä tunnisti hyvin. Siellä joukossa on aina niitä jotka tulevat puistoon esiintymään,katselevatkin vähän muka huomaamattomasti muita "näkeeks noi"-tyylillä. Huvittavaa seurata. Ne on juuri sitä luokkaa jotka tekevät arvion ihmisistä viidenkin minuutin perusteella. (ja tämä EI sitten koskenut kaikkia mukana liihottavia vanhempia) Täällä en ole kyllä huomannut samaa, jotenkin paljon rennommilta vaikuttavat ihmiset eivätkä ole niin ehdottomia näissä asioissa, tai sitten se on vain tämä alue.

 

:headwallITÄÄ VÄÄNTÄÄ RAUTALANGASTA:

kyse on VUOROVAIKUTUSSUUHTEESTA.

Ei ole mitään tekemistä sen kanssa puistossa leikitkö lapsesi kanssa vai et.
Vaan ETTÄ ISTUTKO PUHELIN KÄDESSÄ MYKKÄNÄ, koko sen ajan kun olette puistossa.
Ilman sen suurempaa huolta, jätä lapsen vieraan ihmisen turviin ja teet "jotain kiinnostavampaa".

Ymmärsivätkö nyt muutkin jotka eivät LEIKI PUISTOSSA.

Eli jos lapset ovat tunnin verran puistossa omissa leikeissään, se tarkoittaa sitä, että vuorovaikutussuhteessa on ongelma. Me ainakin menimme puistoon tapaamaan kavereita ja liikkumaan. Kotona ehtii kyllä olemaan vuorovaikutuksessa ne loput 22 tuntia vuorokaudesta.

 

KYSYN SITTEN NÄIN:

Te uskotte kaikkien aikuisten haluavan vahtia teidänkin lapsia siellä pustossa?
Te uskotte, että se on teidän omaa aikaa: antaa apinoiden kiipeillä.
Te uskotte, että kaikki aikuiset ovat kilttejä jotka ovat puistossa.
Te uskotte, että vanhemman velvollisuuden päättyvät leikkipuiston porttien ulkopuolelle.
Te uskotte, että lapsi selviää asioista leikkipuistossa yksin.
Te uskotte että leikkipuistossa voi lomailla vanhemmuudesta.


ja sitä rataa..

 

No koska mun "irti äidistä" aika on just sillon puistossa toisin kuin sinulla. Älä sure, varsinkin tuo pienempi on niin kiinni minun sylissä (muutoin lahkeessa parkumassa) että kannattaa ennemmin sääliä hartioitani. Tuntuukin kuin olisi kasvanut kiinni häneen. Isompi ei onneksi roiku lahkeessa, vaan hänen kanssaan vietetty aika kelpaa vieretysten keskustellessakin. Jos joku päättää lapsiani leikittää puistossa niin senkus, koen sen ehkä vähän rasittavaksi, koska tiedän mitä kaltaisesi heti kuvittelevat "tuo istuva äiti ei ole yhtään lastensa kanssa" (tietäisitpä vaan) ja vapaa-aikani keskeytyy siihen.

Se "käytkö usein täällä" on niin perus kysymys etten voi uskoa sinun kuvitelleen jotain tuollaista kysymyksestä.

Tänäänkin päivä alkoi pienemmän pahalla mielellä ja itkua riittikin iltaan asti vähän väliä, yritin tehdä ruokaa ja laskea hetkeksi maahan "BYÄÄÄÄÄÄ!!!" ja tein sitten ruuan lapsen kiljuessa kun sylissä rimpuili niin että kuuman veden kanssa meni vaaralliseksi. Kuvittelin katsovani yhden ohjelman, mutta ei kelvannut edes katselu lapsi sylissä eli sekin hetki meni. Purin hammasta vaan koska suoraan sanottuna vitutti, silti tyynesti leikin lapsen kanssa että olisi edes hetken tyytyväinen. Jatkuva huuto on niin hermoja raastavaa ettet uskokaan.

Mutta hei, käytiin puistossa ja lapsi leikki tyytyväisenä tunnin, luuletko tosiaan etten juuri sillon ottanut mieluummin sitä kahvikupposta ja lukenut sillä saatanallisella puhelimellani uutisia? Ei, tietysti vaan pyörin sen lapseni kanssa koko sen ajan etten hetkeäkään saisi olla rauhassa, toki! Yritän aina uuvuttaa itseni kaikilla mahdollisilla tavoilla koska minä olen äiti isolla ä:llä, en ihminen. En elä enää sekuntiakaan itselleni tästä elämästä, en varmasti vaikka olisi kuinka paljon mahdollisuuksia!

Nyt lapsi sentään herää vain max kolmesti yössä, eli ollaan jo paaaljon paremmassa tilanteessa kuin vielä kolme kk sitten, päivätkin menevät usein kohtuuhyvin ja toivon tämänkin olevan joku "vaihe" mikä menee nopeasti ohi.

Se on kiva asia että leikit siellä puistossa mukana, mutta mä en vaan jaksa. Otan sen hetkeni siellä helppoinakin päivinä koska ansaitsen sen, mutta nyt on taas jälleen mennyt päivät huonommin ja löhöilen siellä penkillä just niin kauan kuin lapset on tyytyväisiä, kuvittelit sinä mitä tahansa.

Toki nyt kun jenkeissä varsinkin asutaan, valitsen puiston jossa ne lapset voi oikeasti olla turvallisesti kun luen vaikka lehteä. Isommissa puistoissa tai avoimissa on pakkokin mennä mukana ettei tarvitse pelätä, mutta käydäänkin harvemmin sellaisissa kun haluan oman hetkeni.

Harmillista että sun äitiytesi on noin rankkaa. Voimia:heart:

 

:headwallITÄÄ VÄÄNTÄÄ RAUTALANGASTA:

kyse on VUOROVAIKUTUSSUUHTEESTA.

Ei ole mitään tekemistä sen kanssa että leikitkö puistossa lapsesi kanssa vai et.
Vaan ETTÄ ISTUTKO PUHELIN KÄDESSÄ MYKKÄNÄ, koko sen ajan kun olette puistossa. Et vaihda edes katsetta lapsesi kanssa?
Ilman sen suurempaa huolta, jätät lapsen vieraan ihmisen turviin ja teet "jotain kiinnostavampaa".

Ymmärsivätkö nyt muutkin jotka eivät LEIKI PUISTOSSA.

Kuinka tarkkaan sä olet pystynyt seuraamaan jotain vanhempia jos tiedät, ettei esim tunnin aika kertaakaan tsekanneet missä lapset menee? :O En ole tosiaan koskaan törmännyt, vaikka ollaan monesti oltu aamusta iltapäivään asti kuutenakin päivänä viikosta..

 

:headwallITÄÄ VÄÄNTÄÄ RAUTALANGASTA:

kyse on VUOROVAIKUTUSSUUHTEESTA.

Ei ole mitään tekemistä sen kanssa puistossa leikitkö lapsesi kanssa vai et.
Vaan ETTÄ ISTUTKO PUHELIN KÄDESSÄ MYKKÄNÄ, koko sen ajan kun olette puistossa.
Ilman sen suurempaa huolta, jätä lapsen vieraan ihmisen turviin ja teet "jotain kiinnostavampaa".

Ymmärsivätkö nyt muutkin jotka eivät LEIKI PUISTOSSA.

Mina olen puistossakin aina läsnä vaikka puhelin kädessä olisikin. Tiedän kyllä, mitä lapseni touhua ja kenen kanssa (kerkesithän säkin lapsilauman leikkien ohessaa noteeramaan jokaisen vanhemman tekemisen ja vuorovaikutuksen omaan lapseensa ). Mitä tarkoittaa se, että "jätän lapsen vieran ihmisen turviin"??? Se, että en änkenyt leikkiin mukaan, kysnyt sinun nimeä ja sosiaaliturvatunnusta ja tarkistanut googlesta, että oletko joku rikollinen? Ymmärtäisin, jos ne vahnemmat olisivat lähteneet sieltä puistosta vaikka kauppaan, kun katsoivat, että joku leikittää lapsia. Mutta näin ei tainnut olla?

Mullekin tuli sellainen tunne, että olitko sä siellä leikkipuistossa ensimmäistä kertaan? Ja miten sinä sitten toimisit, jos sun lapsi lähtee vaikka toisen vanhemman ja lapsen leikkiin mukaan? Miten varmistat, että se toinen vanhempi on turvallinen ja sun lapsi ei missään nimessä jää senn vieraan henkilön turviin?