[QUOTE="Susu";30247225]Uskonnon ongelma ei ole ainoastaan se fanaattinen ja tuomitseva ääripää. Ihan tavalliset, suvaitsevaiset ja mukavat tapauskovaisetkin usein ajattelevat, ettei siitä seuraa mitään vahinkoa jos kertoo lapselle taivaasta, enkeleistä, jumalasta joka kuulee kaiken ja joka on aina oikeassa, vaikka mitä kauheuksia tapahtuisi. Ovathan ne jutut psyykkeelle tarpeellinen tapa käsitellä omaa ja rakkaiden kuolemaa ja siihen liittyvää pelkoa, mutta se johtaa tutkitusti myös peruskriittisen ajattelukyvyn vaarantumiseen aikuisiällä. Uskonnollisesti kasvatetuilla ihmisillä on selkeästi enemmän vaikeuksia tunnistaa vedätyksiä, huijauksia, höpötarinoita ja huuhaata informaation seasta. Uskonnollinen kasvatus helposti johtaa siihen vinoutumaan, ettei kohdista kritiikkiä tasapuolisesti: sitä voi olla ihan fiksu, lukenut ja sivistynyt ihminen, mutta silti uskoa puhuvaan käärmeeseen ja kokea juovansa jumalolennon verta kirkossa. Monet modernit uskovaiset toki myös tiedostavat, että Raamattua ei voi ottaa kirjaimellisesti, se kun on täynnään rautakautista kansantarua... mutta miksi sitten ylipäätään uskoa olentoon jota tuo vertauskuvallinen eepos väittää todeksi? Miksei voi olla uskomatta siihenkin, kuten tuhansiin muihin ihmiskulttuurin jumalselityksiin, ja rakastaa lähimmäistä ihan siksi että niin on helpompi itselläkin olla osana tätä maailmaa?[/QUOTE]
Mun kokemuksen mukaan ainakin vapaiden suuntien kristityt ovat todella kriittistä porukkaa. Niissä piireissä kasvaneena on törmännyt aitoon Jumalan voimaan ja huomannut, että se Jumala mistä siellä puhutaan on oikeasti olemassa... MUTTA se porukka on törmännyt myös kaikkeen huuhaahommaan niin paljon, että on tullut todella kriittiseksi sen suhteen mitä uskoo kun puhutaan Jumalan toiminnasta (ihmeparantumiset ym.). Tosin kriittinen realismi ja ihmeiden ja ajan ilmiöiden arviointihan on Uudesta testamentista nouseva asia. Niinhän kristittyjä kehoitetaankin tekemään.