Älä viitsi noin kovasti tuomita. Sinähän et sitä päätä mitä kukakin rakastaa. Eikä uskontoihin kannata suvaitsevaisuutta sekoittaa, tai voi raamatusta lukea suvaitsevaisuutta naispapeista, homoista, miesten pitkistä hiuksista jne.
Jos uskontojen jumalia kutsuu mielikuvitusolennoiksi (joita ovatkin täysjärkisten mielestä) niin sehän vasta kumpuaakin rakkaudesta? Ateistitkin miettivät usein ihmisten parasta ja yrittävät vain varoittaa uskovia etteivät enempää sekoittaisi päitänsä tälläisiin joulupukkeihin/jeesuksiin/nooanarkkeihin/fiktiivisiin hiekkakansan satuihin.
Kuulostat kovin fanaattiselta.
Se on mielestäni aina vaarallista, oli kyseessä uskonto tai ateismi.
Miksi minä päättäisin mitä kukakin rakastaa? Sanoin vain että halveksuvasti toisten uskosta puhuminen ei ainakaan kumpua rakkaudesta.
Uskovissa on suvaitsevia kuten ateisteissakin.
Suurin osa uskovista ei vain ole mielestäni sisäistänyt syvintä sanomaa, eli sitä rakkautta,hyväksymistä,armollisuutta,suvaitsevaisuutta,myötätuntoa jne.
Itse koen että se on kristinuskossa ja monissa muissakin ollut se syvin sanoma, joka on jäänyt ihmisten omien valtataisteluiden,kontrollinhalujen ja tuomitsimisien alle.
Olet siis sitä mieltä, että kaikki uskovat ovat mielenterveysongelmista kärsiviä?
Voikun asia olisikin noin yksiselitteinen.
Ymmärrän ateistien halun puuttua, sillä usein ihmiset todella sekoittavat päänsä uskontoihin ja tässä puhun niistä fanaattisista uskovista joiden kanssa keskustelukin on kuin hakkaisi päätään seinään.
Oman pointin esilletuonti kuitenkin toimii huonosti, jos se lähtee pilkkaamisesta ja halveksumisesta.
Ei kukaan enää halua kuulla tai ymmärtää asiaasi, kun olet jo lähtöpisteessä tehnyt selvästi miten pidät vastapuolta typeränä,mielenvikaisena ja kykenemättömänä päättämään omista asioistaan.
Se että pyrkii avoimesti ja suvaitsevasti ymmärtämään ja kunnioittamaan vastapuolta, on mielestäni hyvän ja hedelmällisen keskustelun lähtökohta.
Aggressiivinen käännyttäminen tai halveksuminen suuntaan tai toiseen on aina yhtä hanurista.