Mun mies on aika erikoistapaus...

Oletko naimisissa ja onko sinulla lapsia ja vakituinen työpaikka, jossa on myös päivittäinen työaika?

Mitä isäsi teki kotona?

En kommentoi, sori

 

Voisit sanoa suoraan, että sinua ei oikein huvittaisi tehdä kotitöitä ja tykkäisit, että joku muu tekee ne sinun puolestasi, jotta voit keskittyä omiin juttuihisi. Ei se mitään, se on ihan normaali - ja yleinen - olotila. Veikkaan, että suurin osa ihmisistä on samaa mieltä. Mutta yleensä ne kotityöt on vaan tehtävä itse, koska niitä ei voi täysin ulkoistaa ja aika harva haluaa sälyttää ne puolisonkaan niskaan. Ja vielä harvempi puoliso siihen suostuisikaan. Tuskinpa löytyy paljonkaan ihmisiä, joille kotityöt riittävät pääsisällöksi.

Aiempien ketjujen perusteella vaiokutti, että haluaisit jonkun eteerisen, älykkään runotytön, mutta nyt kuulostaakin siltä, että haluat jonkun kaulinta ja moppia heiluttavan riuskan emännän. Vähän ristiriitaista. Samassa ihmisessä nämä tuskin yhdistyvät - en voi kuvitella sitä runotyttöä tekemässä päätoimisesti siivous-, pyykkäys- ja kokkaushommia miehen leijuessa omissa abstrakteissa sfääreissään työhuoneessaan.

Ei se reppana näköjään ymmärrä itsekään, mitä se haluaa.

 

Mä en nyt vaan pysty uskomaan, että nämä naiset kärsivät toteuttaessaan kodin hoitoa ja sisustamista. Parisuhteet kuulostaisivat aika rankoilta, järjettömiltäkin projekteilta, jos kärsimys olisi päällimäinen olo sitä pyörittäessä omalta osaltaan. Eikös kaiken tämän pitäisi olla enimmäkseen nautinnollista työtä? En minä ainakaan osaa edes ajatella velvollisuuksiani ihanalle naiselle kärsimyksenä tai rankkana työnä vaan mukavana, nautinnollisena haasteena.

"Jotenkin" voi aistia, että se oma kokemus parisuhteen arjesta ja toisen kanssa yhdessä elämisestä puuttuu sulta.

Kyllä mäkin _sisutamisesta_ nautin, mutta siitä siivoamisesta, pyykkäämisestä ja ruuanlaitosta en. Mies nauttii omista jutuistaan, mutta ei noista kodihoitohommista.

Nautinnolliseksi yhdessä elämisen tekee se, että me molemmat joustamme omasta mukavuudenhalustamme ja teemme tasapuolisesti noita pakkopullahommia, vaikka ei niin hulluna huvittaiskaan. Se on katsos sitä _palvelevaa_ rakkautta se.

 

Se ei ole olennaista. Olennaista on nähdä kodinhoito myönteisenä asiana eikä kirouksena, siis niissä _yleisissä_ tapauksissa, joissa nainen sen valtaosin hoitaa. Jos tämä on helvettiä, ehkä rakkaus tai suhde ovat liian heikkoja ja jonkun toisen kanssa voisi onnistua paremmin. Itse en voisi yhteen mennäkään naisen kanssa, jonka kanssa vuorovaikuttamiseen asennoituisin kielteisesti. Toista ei oteta vaivaksi, vaan onneksi.

Siksi se mieskin osallistuu kodinhoitoon.

 

Ja ei se siivoaminen oikeastaan liity millään tavalla siihen, miten paljon rakastan puolisoani. Tietysti rakkaus pitää näkyä tekoinakin, mutta ei mun ja miehen läheinen liittokaan tee sitä että imuroiminen olisi muuttunut kauhean kiinnostavaksi meistä kummastakaan.
Ei rakkaus auta kaikessa.

Äsken oli just kuvaava tilanne: kävin antamassa suukon miehelle, pörrötin hiuksia ja kehuin häntä - mutta olen pakoillut puhdaspyykin lajittelua tämän päivän ja pakoilen edelleen.

 

Kunnes tulee arki.

Kyynistä. Ei rakkaus katso arkeen, vaan rakkaus elää arjesta huolimatta, jos se on kyllin vahva.

 

Niin tai se että me molemmat inhotaan siivoamista, lujittaa myös osaltaan meitä.

 

Kyynistä. Ei rakkaus katso arkeen, vaan rakkaus elää arjesta huolimatta, jos se on kyllin vahva.

Nyt pännii jo tuo sun idealistisuus niin paljon että lajittelen nuo pyykit raivon voimalla. Kiitoksia, tuo tehosi!

 

"Jotenkin" voi aistia, että se oma kokemus parisuhteen arjesta ja toisen kanssa yhdessä elämisestä puuttuu sulta.

Kyllä mäkin _sisutamisesta_ nautin, mutta siitä siivoamisesta, pyykkäämisestä ja ruuanlaitosta en. Mies nauttii omista jutuistaan, mutta ei noista kodihoitohommista.

Nautinnolliseksi yhdessä elämisen tekee se, että me molemmat joustamme omasta mukavuudenhalustamme ja teemme tasapuolisesti noita pakkopullahommia, vaikka ei niin hulluna huvittaiskaan. Se on katsos sitä _palvelevaa_ rakkautta se.

Palveleva rakkaus ei edellytä sisustamisen ja kodinhoidon tasapuolisuutta. Sillä jos näin olisi, moinen olisi mahdollista vain suhteissa, joissa näin on ja siten vain murto-osassa suhteita (historiassa ja tänä päivänäkin) olisi palvelevaa rakkautta. Näkemys on liian rajoittava ja ideologisesti värittynyt.

 

Nyt pännii jo tuo sun idealistisuus niin paljon että lajittelen nuo pyykit raivon voimalla. Kiitoksia, tuo tehosi!

Outoa, vaikka sinä olet meistä se uskova - ja siis "rauhan" löytänyt, ainakin teoriassa

 

Mä oon samaa mieltä.

 

Outoa, vaikka sinä olet meistä se uskova - ja siis "rauhan" löytänyt, ainakin teoriassa

Saan mä vihastua. Mut se jää siihen, ja tänä iltana mä jalostan sen kodinhoitoenergiaksi.

"Vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö", sanoi Jeesus.

Jaha, tuo paita kuuluu mulle, tuo on esikoisen....

 

Kyynistä. Ei rakkaus katso arkeen, vaan rakkaus elää arjesta huolimatta, jos se on kyllin vahva.

Höpöhöpö, kyllä arki on tappanut aika monta rakkaustarinaa. Siinä vaiheessa elämän realiteetit iskevät viimeistään vastaan, kun toinen on uupumuksen partaalla toisen luistellessa kaikista kotitöistä. Vaaleanpunaiset lasit karisevat aika nopeasti pois, kun ymmärtää, että toinen haluaakin olla suhteessa vain vapaamatkustajana ja kukkoilla herrana talossa.

 

Palveleva rakkaus ei edellytä sisustamisen ja kodinhoidon tasapuolisuutta. Sillä jos näin olisi, moinen olisi mahdollista vain suhteissa, joissa näin on ja siten vain murto-osassa suhteita (historiassa ja tänä päivänäkin) olisi palvelevaa rakkautta. Näkemys on liian rajoittava ja ideologisesti värittynyt.

Sisälukutaito?

Sisustus on mun juttu, miehellä on omansa. Se, että me molemmat teemme hommia joista emme nauti, jotta yhteinen arki olisi sujuvaa ja mukavaa, on juurikin sitä palvelevaa rakkautta - kummankaan ei tarvitse yksin raataa ikävien hommien parissa, vaan ne jaetaan, jotta molemmille jäisi aikaa omille kivoille jutuille ja yhteiselle mukavalle tekemiselle.

Liian vaikeaa sulle?

 

Saan mä vihastua. Mut se jää siihen, ja tänä iltana mä jalostan sen kodinhoitoenergiaksi.

"Vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö", sanoi Jeesus.

Jaha, tuo paita kuuluu mulle, tuo on esikoisen....

Hyvä. Mutta opettele kiitollisuutta, siihen sisältyy korkea moraali ja tietty tyyneys. Toki monella ihmisellä ei tätä ole. Mutta eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat.

 

Sisälukutaito?

Sisustus on mun juttu, miehellä on omansa. Se, että me molemmat teemme hommia joista emme nauti, jotta yhteinen arki olisi sujuvaa ja mukavaa, on juurikin sitä palvelevaa rakkautta - kummankaan ei tarvitse yksin raataa ikävien hommien parissa, vaan ne jaetaan, jotta molemmille jäisi aikaa omille kivoille jutuille ja yhteiselle mukavalle tekemiselle.

Liian vaikeaa sulle?

Edelleenkään, tuo sun malli ei ole edellytys palvelevalle rakkaudelle. Naisen on aivan mahdollista asennoitua kotitöihin nautinnolla ja rakkaudella. Asia riippuu keskeisesti ihmisen moraalin ja rakkauden tasosta, asenteesta, epäitsekkyydestä, ym.

 

Joku sanoi, että miesykkösestä aistii sen, ettei henkilöllä ole kokemusta parisuhteesta. Mietin ihan samaa. Toki aikaisemminkin monessa asiassa missä hänellä on ollut vankka näkemys siitä, miten asiat ovat tai niiden pitäisi olla, on ollut hirvittävä kitka reaalimaailman kanssa.

Tässä asiassa järjellä (?) ei vaan voi saavuttaa sitä, mitä kokemusmaailmalla. Jos ei ole kokemusta niin kuulostaa siltä, että lapsi puhuu jostain, mitä on lukenut kirjasta. Tavallaanhan asia onkin niin.

mies1, arki toisen ihmisen kanssa on jotain, mitä ei voi tietää tai suunnitella etukäteen, että miten se tulee menemään tai millaisena sen koette. Silloin kuin se toimii, niin se on elämän hienoimpia asioita. Toivottavasti pääset kokemaan sen joskus Mutta siihen on syynsä, miksi sen nimi on arki, eikä juhla (esim. jos siivoaminen yms. olisi ihanaa nautittavaa palveluntarjoamista, niin sen nimi varmaan olisi juhla).

 

Hyvä. Mutta opettele kiitollisuutta, siihen sisältyy korkea moraali ja tietty tyyneys. Toki monella ihmisellä ei tätä ole. Mutta eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat.

Mä oon kiitollinen nyt sulle, parhaillaan lajittelen pyyhkeitä (iPad on vieressä). Sit kun mun pitää hoitaa pihaa seuraavan kerran niin otetaan sitä ennen tappelu täällä, jookos?

 

Se ei ole olennaista. Olennaista on nähdä kodinhoito myönteisenä asiana eikä kirouksena, siis niissä _yleisissä_ tapauksissa, joissa nainen sen valtaosin hoitaa. Jos tämä on helvettiä, ehkä rakkaus tai suhde ovat liian heikkoja ja jonkun toisen kanssa voisi onnistua paremmin. Itse en voisi yhteen mennäkään naisen kanssa, jonka kanssa vuorovaikuttamiseen asennoituisin kielteisesti. Toista ei oteta vaivaksi, vaan onneksi.

Jonkun sellaisen kanssa, joka tekee kotitöitä. Tuo sinun ideasi toimii nimittäin toisinpäin myös - ja siksi rakastava mieskin haluaakin tehdä oman osuutensa kotitöistä

 

Höpöhöpö, kyllä arki on tappanut aika monta rakkaustarinaa. Siinä vaiheessa elämän realiteetit iskevät viimeistään vastaan, kun toinen on uupumuksen partaalla toisen luistellessa kaikista kotitöistä. Vaaleanpunaiset lasit karisevat aika nopeasti pois, kun ymmärtää, että toinen haluaakin olla suhteessa vain vapaamatkustajana ja kukkoilla herrana talossa.

En mä voisi tuolta pohjalta lähteä. Mulle rakkaus on käytännössä ikuista. Tietysti tämä asenne yksinään ei riitä. Mutta minähän sanoin jo, ettei sellaisessa suhteessa olekaan järkeä, jossa on vain yksi työntekijä. En siltikään tästä päättele, että kotitöiden olisi _pakko_ mennä tasan, sillä tuolla logiikalla melkein kaikki suhteet olisivat lähinnä raskaita, hirvittäviä, kärsimyksellä pyöriviä. Se on vähän sama kuin kommunismissa ajateltiin, että kaikki muut yhteiskunnat ovat hirveitä.

 

Kaupungeissa ei enää nykyään ole juurikaan mitään 'miesten töitä'. Ei tarvita polttopuita, remontit tekee ammattilaiset, pihojen auraukset tekee huoltoyhtiö ja autokin korjataan huollossa.

Aivan totta kovasti on vähentynyt miesten hommat, taisi olla niin että noin miljoona ihmistä asuu puulämmitteisessä talossa nykyään..

 

Edelleenkään, tuo sun malli ei ole edellytys palvelevalle rakkaudelle. Naisen on aivan mahdollista asennoitua kotitöihin nautinnolla ja rakkaudella. Asia riippuu keskeisesti ihmisen moraalin ja rakkauden tasosta, asenteesta, epäitsekkyydestä, ym.

Muuten hyvä teksti, mutta korvaa sana "nainen" sanalla "ihminen". Vaikka ei silti kotitöihin tarvitse asennoitua mitenkään erityisellä nautinnolla - ne on mahdollista tehdä sen kummemmin mystifioimatta niitä. Esimerkiksi joku siivous sujuu melkein huomaamatta kun tekee sen yhdessä ja samalla keskustelee jostain. Ruuanlaitto puolestaan on yhdessä parhaimmillaan tosi hauskaa ja osa ihanaa illanviettoa.

 

mies1, arki toisen ihmisen kanssa on jotain, mitä ei voi tietää tai suunnitella etukäteen, että miten se tulee menemään tai millaisena sen koette. Silloin kuin se toimii, niin se on elämän hienoimpia asioita. Toivottavasti pääset kokemaan sen joskus Mutta siihen on syynsä, miksi sen nimi on arki, eikä juhla (esim. jos siivoaminen yms. olisi ihanaa nautittavaa palveluntarjoamista, niin sen nimi varmaan olisi juhla).

Olet yksinkertaisesti väärässä. Arki ei ole vastakkainen rakkauden kanssa. Ei ainakaan minun suhteissani. Kyse on edelleen siitä asenteesta toiseen nautinnollisena työnä eikä hirveänä vaivana.

 

Jonkun sellaisen kanssa, joka tekee kotitöitä. Tuo sinun ideasi toimii nimittäin toisinpäin myös - ja siksi rakastava mieskin haluaakin tehdä oman osuutensa kotitöistä

Tuo on ideologiaa, ja toiminnaltaan kommunismia muistuttavaa

 

Muuten hyvä teksti, mutta korvaa sana "nainen" sanalla "ihminen". Vaikka ei silti kotitöihin tarvitse asennoitua mitenkään erityisellä nautinnolla - ne on mahdollista tehdä sen kummemmin mystifioimatta niitä. Esimerkiksi joku siivous sujuu melkein huomaamatta kun tekee sen yhdessä ja samalla keskustelee jostain. Ruuanlaitto puolestaan on yhdessä parhaimmillaan tosi hauskaa ja osa ihanaa illanviettoa.

Tietenkin tuo on mahdollista Ainoastaan kiistin, että se olisi yleistä, tulossa yleiseksi, tai pakollista.