Pystyttekö olemaan ystäviä lapsettomien kanssa?

Otsikossa kysymys. Onko teillä ystäviä, joilla ei ole lapsia? Tuntuu että he ovat jollain tavalla itsekkäämpiä (niin kuin itsekin olin ennen lapsia) eivätkä aina osaa asettua toisen asemaan. (Empatiakin kehittyy enemmän lasten myötä.)

Jos olen menossa tapaamaan lapsetonta kaveria ja olen järjestänyt lastenhoidon, kyllä ärsyttää jos perutaan viime tipassa siihen vedoten että edellisenä iltana meni vähän myöhään ja tuli juotua liikaa eikä oikein pysty näkemään.

Taidan keskittyä "lapsellisiin" ystäviini.

 

Mulla on useita lapsettomia ystäviä.

 

Olen lapseton, eikä minulla juuri muita olekaan kuin lapsettomia ystäviä. Muutamalla ystävälläni on lapsia.

 

Otsikossa kysymys. Onko teillä ystäviä, joilla ei ole lapsia? Tuntuu että he ovat jollain tavalla itsekkäämpiä (niin kuin itsekin olin ennen lapsia) eivätkä aina osaa asettua toisen asemaan. (Empatiakin kehittyy enemmän lasten myötä.)

Jos olen menossa tapaamaan lapsetonta kaveria ja olen järjestänyt lastenhoidon, kyllä ärsyttää jos perutaan viime tipassa siihen vedoten että edellisenä iltana meni vähän myöhään ja tuli juotua liikaa eikä oikein pysty näkemään.

Taidan keskittyä "lapsellisiin" ystäviini.

Todellakin pystyn. Ihania ihmisiä ovat myös lapsettomat kaverini.

 

Kyllä pystyn, mikäli kumpikin jaksaa kuunnella toistensa juttuja. En mä voi pidättäytyä puhumasta lapsistani, koska melkien kaikki tekemiseni jollain lailla liittyvät lapsiin. Mulla ei ole vaikeuksia kuunnella ystävän juttuja muusta kuin lapsiin liittyvistä asioista. Just tänään olin kahvittelemassa lapsettoman ystävän kanssa ja muutama tunti siinä hujahti tuosta noin vaan kuulumisia vaihtaessa.

 

Minun on jopa helpompaa pitää yllä ystävyyssuhteita lapsettomiin, koska heillä on keskimäärin enemmän aikaa ja mahdollisuuksia tavata kuin lapsia hankkineilla ystävilläni.

 

No totta kai pystyn, johan oli taas kysymys. Ja kyllä aikuinen ihminen kykenee empatiaa tuntemaan vaikka lapseton olisikin :-O

Lapseton ei tietty voi ymmärtää lapsiarkea kovin syvällisesti, ihan niinku mä en ymmärrä vaikkapa koiranomistajan arkea

 

Onhan lapseton vielä hyvin itsekäs, jotkut vielä jopa lapsen saannin jälkeenkin. Ärsyttää niissä lapsettomissa se ylenkatse perhe-elämää kohtaan, kun ne omat kemut ja riennot on kuitenkin niin paljon mukavampia ja se boheemi vapaus ihan eritoista kun kerojen kanssa kotona nysvääminen.

Ärsyttää kun ei kehtaa sanoa suoraan että en vaihtaisi osia mistään hinnasta, etkä muuten sinäkään, jos sinulla vain olisi kokemus omasta lapsesta.

 

Useampi lapseton ystävä löytyy. Tapaamisia lapsettomien kanssa saattaa olla helpompaakin järjestää.

 

Itsekkäämpiä? Kyllä on taas stereotypiat valloillaan. Miten ymmärtäisit hyvä ap ettei lapsetonkaan välttämättä voi keskittyä vain itseensä. En minä ainakaan eikä läheskään kaikki muutkaan.
En peruisi tapaamista koska "meni myöhään". En edes käytä alkoholia. Jos peruisin niin siihen on oikea syy.

 

Lähes kaikki mun ystävistä on lapsettomia. Ei ongelmia.

 

Suoraan sanottuna kyllä minä mieluumin pidän, omat "itsekkäät ja empatiakyvyttömät" lapsettomat ystäväni kun ap:n kaltaisen lapsellisen ihmisen, joka kuvittelee olevansa kovinkin paljon parempi ihmisen vaan sen takia että on lapsia saanut.

Ja juu, itselläni on lapsia...

 

Ne ihmiset, jotka lapsettomina peruvat tapaamisia krapulaan vedoten, peruvat niitä lapsia saatuaan milloin minkäkin noorapetterin aivastuksen vuoksi. Lapset eivät tee kenestäkään parempaa ihmistä. Eikä aloittajakaan loista kyvyllään asettua toisen asemaan.

 

Tietysti. Typerää ajatella, että lapsettomat ihmiset olisivat jotenkin epäkelpoja ystäviksi. Etenkin kun itse kärsin vuosikausia lapsettomuudesta, ja olisi ollut musertavaa huomata ystävien välttelevän minua sen lisäksi.

 

Sen verran toki jatkan, että ns. teinivaihteelle jääneet ihmiset, joiden elämä siis edelleen pyörii esimerkiksi alkoholin, juhlimisen ja irtosuhteiden ympärillä, ovat kyllä jääneet kaveripiiristäni. Mutta tuskinpa minunkaan elämäni heitä enää erityisesti kiinnostaisi. En tapaamisissa erityisesti puhu lapsistani ja kakkavaipoista (kärjistetysti), mutta on hankala kuitenkin löytää yhteistä tarttumapintaa kun elämäntilanteet ovat niin kaukana toisistaan. Mutta se ei tosiaan ole pelkästään lapsimäärästä kiinni.

 

[QUOTE="tuutikki";30196403]Ärsyttää niissä lapsettomissa se ylenkatse perhe-elämää kohtaan, kun ne omat kemut ja riennot on kuitenkin niin paljon mukavampia ja se boheemi vapaus ihan eritoista kun kerojen kanssa kotona nysvääminen.[/QUOTE]Ihmiset arvostavat eri asioita. Monet nyt vain ovat sitä mieltä, että kuvailemasi vapaus on paljon antoisampaa kuin "kersojen kanssa kotona nysvääminen". Siksi me olemme järjestäneet elämämme niin kuin olemme.

Ärsyttää kun ei kehtaa sanoa suoraan että en vaihtaisi osia mistään hinnasta, etkä muuten sinäkään, jos sinulla vain olisi kokemus omasta lapsesta.

Ihan hyvä, että pidät tällaiset typeryydet omana tietonasi. On nimittäin melkoisen röyhkeää teeskennellä tietävänsä toista paremmin, millaista elämää hän haluaa elää ja mikä hänet tekee onnelliseksi.

 

En pysty olemaan ystävä lapselliselle ihmiselle sillä se sattuu liikaa kun en voi itse niitä saada.

 

En tapaamisissa erityisesti puhu lapsistani ja kakkavaipoista (kärjistetysti), mutta on hankala kuitenkin löytää yhteistä tarttumapintaa kun elämäntilanteet ovat niin kaukana toisistaan.

Minusta elämäntilanteilla ei ole kovinkaan suurta merkitystä. Ei minulla ole ainakaan tapana jauhaa kavereideni kanssa mitään arkikuulumisia vaan keskustella aiheista, jotka meitä molempia kiinnostavat ja joihin molemmilla on jotakin sanottavaa. Sekä vanhemmat että lapsettomat voivat tuntea kirjallisuutta, seurata ajankohtaisia ilmiöitä, harrastaa ruoanlaittoa, pohtia psykologisia tai filosofisia ilmiöitä, ihmetellä maailmanmenoa... Harvalla ihminen elää niin kiinnostavaa arkea, että siitä riittäisi puheenaiheeksi.

 

En pysty olemaan ystävä lapselliselle ihmiselle sillä se sattuu liikaa kun en voi itse niitä saada.

Tämä onkin sitten varmasti ihan loistava paikka palstailla.

Kyllä pystyn olemaan. Ei mun ystävyys riipu siitä onko ihmisellä lapsia vai ei.

 

Elämäntilanteella ei tosiaan ole merkitystä.

Henkilökohtaisesti en puhu lapsesta/hänen asioistaan juurikaan ystävien kanssa, oli ystävällä lapsi tai ei.

 

Voi taivas mitä ajatuksenjuoksua ketjun aloittajalla! Itselleni lapsettomuus oli äärimmäisen tuskallinen asia ja on vieläkin, kun näen ystävieni lapsenlapsia. Onneksi kuitenkin ystäväni eivät määritelleet minua itsekkääksi ja epäempaattiseksi vain sen vuoksi, että en voinut saada lapsia, vaan sallivat minun kuulua elämäänsä epätäydellisenä lapsettomanakin. Toivottavasti ketjun aloittaja kasvaa joskus aikuiseksi ja alkaa nähdä maailmaa myös muualla kuin oman napansa ympärillä.

 

Yhtä lailla lapsellisesta ihmisestä voi ajatella hänen olevan itsekäs. Se itsekkyys näkyy vain eri tavoin, kuten niin, että mitään ei voi tehdä, ei voi tavata jne. kun on ne lapset. Eletään vain lasten ehdoilla ja unohdetaan kaikki muu. Jos nyt haluaa tässä kärjistää.

Harvoin kai näin mustavalkoisia asiat ovat. Eikä minun tuttavapiirissä ole itsekkäitä ihmisiä, olivat he lapsettomia tai lapsellisia.

Mä olin vielä kolmekymppisenäkin lapseton, mutta en pahemmin itseäni itsekkäänä ja epäempaattisena pitänyt. Mä kävin hoitamassa läheisteni asioita, toisin kuin monet muut perheelliset joilla ei ollut aikaa hoitaa muiden asioita kun oma perhe vei sen ajan. Minullakin oli omia menoja, mutta tarvittaessa pystyin laittamaan asioita tärkeysjärjestykseen - nyt tarvitaan jossain apua ja sinne mennään - minun kun tarvitsi neuvotella vain itseni kanssa, mihin pistän aikani. Mulla oli myös lapsellisia kavereita. En enää muista, kuinka paljon lapsista heidän kanssaan puhuin, mutta kyllä meillä paljon muutakin puheenaihetta riitti. Siihen ehkä tosin vaikutti se, että olin tuntenut kaverini jo ennen kuin he saivat lapsia. Yhteinen pitkä historia ja monet hauskat sekä ikävätkin kokemukset yhdistivät. Käytiin lapsista huolimatta bilettämässä, minä jonkin verran enemmän toki. Mutta ei meidän ystävyys lapsiin loppunut.

Ystävyys on nykyään vähän kärsinyt, kun muutin kauas, elämä vei mennessään. Ei ole mahdollista niin usein nähdä. Nykyään mulla on omia lapsiakin ja lähinnä lapsellisia kavereita vain, koska on enemmän nähnyt ihmisiä, joilla on lapsia ja siten tullut tutustuttua. Mutta vanhoja kavereita on ikävä, kun ei se enää vanhemmiten ole samanlaista se tutustuminen, kun yhteinen historia puuttuu.Omasta tahtokysymyksestä se myös on kiinni. Tosin nyt olen alkanut saada uusia tuttavia omien harrastusten kautta, ja siellä on sekä lapsettomia ja lapsellisia - harrastus yhdistää.

 

[QUOTE="tuutikki";30196403]Onhan lapseton vielä hyvin itsekäs, jotkut vielä jopa lapsen saannin jälkeenkin. Ärsyttää niissä lapsettomissa se ylenkatse perhe-elämää kohtaan, kun ne omat kemut ja riennot on kuitenkin niin paljon mukavampia ja se boheemi vapaus ihan eritoista kun kerojen kanssa kotona nysvääminen.

Ärsyttää kun ei kehtaa sanoa suoraan että en vaihtaisi osia mistään hinnasta, etkä muuten sinäkään, jos sinulla vain olisi kokemus omasta lapsesta.[/QUOTE]

No mitä hyötyä siitä lapsesta on?

 

Kyllä pystyn. Enkä puhu lapsestani kun olen viettämässä aikaa/iltaa kaverin/siskon kanssa, minulla on muutakin elämää...

 

Mielenkiintoista tietää että osa pystyy olemaan ystäviä ja osa ei.

Ehkä muotoilin kysymykseni väärin. Minua ärsytti se että olin itse odottanut tapaamista jonka lapseton ystäväni perui samana päivänä krapulaan vedoten. Tosiasia taitaa olla se, ettei häntä kiinnostanut nähdä, koska muuten ei olisi juonut niin paljon edellisenä iltana ja olisi tullut paikalle kun oltiin sovittu.

En puhu lapsista usein vaan kuulumisten lisäksi tykkään myös käsitellä eri ilmiöitä ja tunteita. Taitaa tosiaan tämä yksi "ystävä" mennä vaihtoon kun ei ole ensimmäinen kerta kun ei tee jotain mitä on sovittu etukäteen eli ymmärrän vihjeen.

Jäin miettimään onko minulla muita lapsettomia ystäviä tällä hetkellä ja täytyy sanoa että he ovat vähemmistö. Varmaan juuri siksi että elämäntilanteet muuttuu ja lasten myötä tulee uusia ihmisiä elämään ja myös omilla lapsuuden ystävillä on lapsia.