tulevan etäisän oikeudet ja sen semmoset synnytyksessä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja pähkäilemisiä..
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

pähkäilemisiä..

Vieras
onko kellään kokemusta/tietoa vastaavanlaisesta asiasta.

eli seurustelin pari vuotta tulevan lapseni isän kans. erosimme raskauden puolivälissä (nyt siis rv 37 menossa jo). erosimme ihan vain järkeenkäyvistä syistä, kun totesimme, että parempi erota hyvissä väleissä, ja antaa lapselle rakastava isä ja äiti omilla tahoillansa, sen sijaan että eroaisimme vasta kun lapsi olisi jo joutunut huomaamaan, että ei vanhempien välit ole parhaimmat mahdolliset, ainakaan jos samasa taloudessa asuttais. eli ero oli harkittu ja sopuisasti suunniteltu ja molemmat aiotaan pysyä lapsen tukena jatkossa, eri osotteissa vain.

nyt sitten sain joku viikko sitten kuulla sukukokouksessani, että minun puolelta suvussa esiintyny paljon erillaisia kehitysvammaisuutta, ja en ole asioista ollut oikeasti tietoinen, koska olen adoptoitu, ja vastikään tutustunu alkuperäiseen sukuuni.

asiasta kerroin tulevan lapseni isälle, sillä osa noista suvussani esiintyneistä sairauksista on perinnöllisiä. nyt toki huoli tulevsta vauvasta ja hänen terveydestään.tai eritoten omasta valmistautumisestani, mikäli tulee jotain yllättävää.
tämä isä oli hyvin tuohtunut,Minulle.syytti että olen pimittänyt häneltä moista tietoa, vaikka kerroin asiasta isälle parin päivän päästä, kun sain itse tietää. mutta nyt olen kuulemma hänen mielestä tahallani hankkiutunu raskaaksi ja synnytän tahallani hänelle vammaisen lapsen (ja sitähän ei voi tietää ennenkuin vauva syntyy..). eli nyt on välit tulehtuneet isään ja oikein kunnolla.

eli mietinki tuossa, että kun isä on tuolla kannalla ja jyrkästi, niin mikäli tuleva lapsi on sairas, tiedän, että haaveet lapsen kasvatuksesta hänen kanssaan eriosotteissa on mahdotonta, niin voinko lapsen synnyttyä, jos lapsi ei ole ihan terve, ainaki aluksi pitää lapsen terveystiedot itselläni?
 
Isällä ei taida olla mitään oikeuksia lapseen ennenkuin on lapsen tunnustanut. Ja sinä voit toki pitkittää tai jopa vastustaa tunnustamista josset häntä isäksi halua.
 
Juu tosi hienot välit teillä on.

Ymmärrän hyvin, että hän on aika kyr....ntynyt sinuun ja katuu, että olette koskaan tavanneet.

tiedoksi sinulle, että olin itsekin todella häkeltynyt, kun sain tietoon asioita suvustani. jos oisin tiennyt aiemmin, niin olisin luultavasti harkinnut tarkemmin lapsen hankintaa, tai ainakin olisin osannut valmistautua alusta asti paremmin. huolimatta sun keskenkasvusesta kommentistasi, tämä lapsi tulee saamaan ainakin rakastavan äidin, olipa terve tai ei.
eli koska et osannut vastata alkuperäiseen kysymykseeni, niin lue muita ketjuja, kiitos.
 
Onpa hankala tilanne, mutta ei kannata liikaa pelätä vauvan vammaisuutta. Oletko ollut normaaleissa sikiöseuloissa? Niissä tulee kuitenkin suurin osa ilmi.

Eipä sillä isällä ole mitään oikeuksia kun ei ole vielä kuitenkaan kerennyt tunnustaan. Jos tilanne näyttää siltä että ei miestä kiinnosta niin on ihan oma asiasi mitä haluat jakaa. Isäksi voit merkitä tuntematon.Tosin elareita et saa mitään muuta kuin Kelan minimin.
 

Yhteistyössä