Lasten koulumenestyksen merkitys

Mulle riittää se, että lapsi tekee työtä ja yltää omaan parhaaseensa.

Esikoiselle on oppiminen ollut helppoa. Hän mm. oppi lukemaan 4-vuotiaana, sai alakoulun päätökseksi koulun parhaan keskiarvon ja seiskan päättäessä ka oli 9,3. Lisäksi on omassa harrastuksessaan maajoukkuetason urheilija. Häntä kannustan ilman muuta pysymään tasollaan. Mutta koulumenestyksestä häntä ei palkita erityisemmin, eikä arvosanoja kovasti hehkuteta, vaikka toki kerron olevani ylpeä. Kerron myös, että hän olisi aivan yhtä arvokas ilman suorituksiaankin.

Keskimmäinen taas joutuu tekemää selvästi paljon enemmän työtä oppimisen eteen. Ekan numerotodistuksen ka vitosella jäi alle kasin. Hänelle olen sanonut, että kasin kokeet ovat ihan hänelle hyviä ja niitä hän kevätpuolen kotiin toikin. Ka nousi 8,3een ja sitä juhlittiin ja siitä iloittiin! Nyt tytöllä on suunnitelmat nostaa vielä joitain numeroita ja siinä häntä tuen. Harrastuksessa hänellä olisi taitoja pidemmälle, mutta kokonaisuuden jaksamisen takia hän harrastaa ns. keskitasolla. Ja tykkää siitä

Kuopus aloittaa koulunsa ensi viikolla. Hän on fiksu (osaa lukea, laskee päässään kertolaskuja, tuntee kellon ja on kovin utelias oppimaan), mutta vilkas ja kyllästyy helposti. Toivon hartaasti viisasta opettajaa, joka osaisi kanavoida pojan oikein. Hän ei mene ekalle opettelemaan akateemisia taitoja vaan opiskelutaitoja

 

[QUOTE="Sirkkeli";30161485]Voi voi.

Lapseni on aina saanut hyviä todistuksia, ala-asteella täydellisiä, yläasteella kaikki yli ysin keskiarvolla. Tuo tyttö on niin oman tien kulkija, ihan omanlaisensa persoona. Kantaa oman muista poikkeavan tyylinsä ylpeänä muista välittämättä, tuo julki omat mielipiteensä, omaa vahvat mielipiteet ja perustelee ne. Ei kuitenkaan tyrmää muiden mielipiteitä, vaan ottaa oppia myös niistä jne. Ei todellakaan ole mikään robotti.

Sen verran opetin häntä pienempänä, että jos haluaa sen hevosen ja maatilan joita vinkui köyhältä yh-äidiltään, niin sitten pitää opiskella sen mukaan, että saa mukavapalkkaisen työpaikan.

No, tuolle tytölle koulussa pärjääminen on helppoa. On tunnilla läsnä, niin sepä jo riittää siihen ysiin ja kymppiin. Mutta helevetisti aiheuttaa muiden keskuudessa kateutta, että pärjää koulussa...[/QUOTE]

Oikeastaan voi sanoa että on iso karhunpalvelus lapselle se jos tunnilla läsnäolo riittää siihen että saa ysejä ja kymppejä. Silloin ei opi tekemään töitä sen koulumenestyksensä eteen. Lukiossa ja jatko-opinnoissa ei enää tunnilla läsnäolo riitä, vaan omatoimisesti joutuu myös opiskelemaan. Tärkeämpää kuin koulumenestys ja arvosanat on minun mielestäni se että oppii ahkerasti ja tunnollisesti tekemään ne annetut tehtävät. Oppii tekemään töitä.

Mulla oli yläasteella vielä yli ysin keskiarvo, lukion päästötodistuksessa enää vain 8,3 koska "luontainen lahjakkuus" ei enää auttanut vaan olisi pitänyt tehdäkin jotain. Tämän vuoksi olen sitä mieltä että ne seiskan ja kasin oppilaat (varsinkin pojat) saattavat pärjätä jatkossa paremmin.

Koulumaailma opettaa paljon mutta pari tärkeintä ovat mielestäni sosiaaliset taidot ja opiskelutaidot. Enäähän ei varsinaisesti koulussa opita ulkoa niitä kaikkia tarpeellisia asioita kuten joskus 50 vuotta sitten vaan lapsemme oppivat hakemaan tietoa ja analysoimaan sitä.

 

Itse en ihan ymmärrä sitä miksi vanhempien pitää kilpailla ala-asteikäisten lastensa numeroilla. Tietysti jos tulee nelosia niin pitää huolestua, mutta ei se maailma kaadu jos lapsi yhdestä kokeesta/aineesta saakin sen seiskan.

Silloin kun itse olin pieni, niin yhden koulukaverin porukat uhkailivat että jos ei saa vähintään ysiä joka kokeesta niin ei pääse enää ratsastustunneille... Kuulosti tosi hirveältä painostukselta. Toki hän noita numeroita sitten sai kun oikeasti raatoi niska limassa, joku 8-10 vee tyttö?!! :O Ei oikein lapsen elämää mielestäni...

Itse pellossa kasvanut ja esim. uskonnonkokeista vitosia saanut kuitenkin kirin hänen ohi "älykkyydessä" (eli numeroissa) yläasteella ihan kirkkaasti.

 

Mitä parempi koulumenestys jo ala-asteella, sitä helpompaa on opiskelu sitten myöhemmin. Ala-asteella luodaan se pohja niille jatko-opiskeluille niin tiedollisesti kuin taidollisestikin.

Ja mitenkään ei hyvä koulumenestys sulje pois lapsen muuta elämää, sosiaalisuutta, persoonallisuutta tai luovuutta.

Ja kokemuksesta puhun.

 

Toivoisin, että lapseni menestyisivät koulussa ala-asteelta saakka sen verran hyvin, että siitä muodostuisi positiivinen kierre. Että he eivät jättäisi mitään mahdollisuutta käyttämättä siksi että "emmä kumminkaan osaa". En tiedä, onko se nimenomaan suomalainen ilmiö, mutta kummasti tuntuu koulumenestys vaikuttavan ihmisten itsetuntoon vielä vuosien päästä. Poikkeuksiakin tietysti on.

Omat lapseni ovat vielä ihan pieniä, mutta selkeästi oppivat esim. kirjaimia ja numeroita vähän kuin itsestään. Varmaan osin geneettistäkin, molemmilla vanhemmilla yläasteen ka. noin 9,5 töitä tekemättä, ja itselläni vielä lukiossakin.

 

Joku kirjoitti ettei alakoulumenestys vielä kerro mitään tulevaisuudesta. Kyllä se jonkin verran kertoo. Tasoerot ovat todella suuria eikä kaikki saa kaseja suurellakaan ponnistelulla. Itselle työuran alussa tämä oli yllätys, olin kouluaikanani luullut että valtaosa saa kaseja tai parempia, ja että työmäärää kasvattamalla jokainen voi saada. Todellisuudessa lahjakkuuserot ovat suuria ja yllättävän paljon on oppilaita, joille esimerkiksi matematiikasta kasin saaminen on mahdottomuus. Nämä erot täytyy hyväksyä, ihmiset ovat erilaisia. Eikä kaikkien kohdalla auta tukiopetus, ei vaikka sitä antaisi joka päivä. Näiden oppilaiden koulutie vie kokemukseni mukaan jonkin konkreettisen työn pariin, eikä siinä ole mitään huonoa. Valitettavasti aina osa syrjäytyy, mutta usein taustalla on tällöin perheen ongelmia ja käytöshäiriöitä.
Sitten on erikseen oppilaat, jotka ovat normilahjakkaita teoreettisissa aineissa, mutta laiskoja. He saattavat parantaa suoritustaan helpolla myöhemminkin, jos jaksavat. Heidän kohdallaan kyse on usein siitä, että vapaa-aika kiinnostaa koulua enemmän ja suosio vertaisryhmässä on tärkeämpää kuin numerot. Opettajat näkevät nopeasti heistä, että kyse ei ole oppimisvaikeuksista. Joskus nämä oppilaat ajautuvat murrosiässä vaikeuksiin ja koko koulupolku vaarantuu ilman että kyse on millään tavalla heidän akateemisesta kompetenssistaan.
Yksi oppilasryhmä aiheuttaa välillä huolta, oppilaat joiden vanhemmat painostavat, preppaavat ja vaativat heille jatkuvaa tukiopetusta. Tällöin tekee mieli sanoa, että löysätkää vähän. Jos lapsi ei ole kypsä jollekin asialla, ei sitä voi väkisin hänen päähänsä laittaa.
Alakoulussa luodaan perusta oppimiselle, yläaste on osittain tämän kertausta, mutta myös syventämistä. Oman urani aikana olen kyennyt varsin monesta ennustamaan, mille koulutuspolulle oppilaat myöhemmin lähtevät. Monet ennusmerkit näkyvät jo alakoulussa. Poikkeuksia toki on joskus. Olen valitettavasti kyennyt myös ennustamaan ne, joilta jää peruskoulu suorittamatta. Lintsaaminen ja päihteet ovat käytännössä yleisin syy.
Itse olin koulussa laiska oppilas, mutta hoidin välttämättömimmän työn hyvin. Olin tarvittaessa tunnollinen mutten aina. Pelisilmän oppiminen on tärkeää jo koulussa. Mutta jokainen tarvitsee myös tuuria, jotta löytää oman alansa aikuisena. Melko merkityksellistä on myös vanhempien suhtautuminen kouluttautumiseen.
Yksi suojaava tekijä tulevaisuuden kannalta on sosiaalinen menestys. Jos lapsi pärjää vertaisryhmässään, sosiaalinen äly auttaa häntä aikuisenakin.

 

Joku kirjoitti ettei alakoulumenestys vielä kerro mitään tulevaisuudesta. Kyllä se jonkin verran kertoo. Tasoerot ovat todella suuria eikä kaikki saa kaseja suurellakaan ponnistelulla. Itselle työuran alussa tämä oli yllätys, olin kouluaikanani luullut että valtaosa saa kaseja tai parempia, ja että työmäärää kasvattamalla jokainen voi saada. Todellisuudessa lahjakkuuserot ovat suuria ja yllättävän paljon on oppilaita, joille esimerkiksi matematiikasta kasin saaminen on mahdottomuus. Nämä erot täytyy hyväksyä, ihmiset ovat erilaisia. Eikä kaikkien kohdalla auta tukiopetus, ei vaikka sitä antaisi joka päivä. Näiden oppilaiden koulutie vie kokemukseni mukaan jonkin konkreettisen työn pariin, eikä siinä ole mitään huonoa. Valitettavasti aina osa syrjäytyy, mutta usein taustalla on tällöin perheen ongelmia ja käytöshäiriöitä.
Sitten on erikseen oppilaat, jotka ovat normilahjakkaita teoreettisissa aineissa, mutta laiskoja. He saattavat parantaa suoritustaan helpolla myöhemminkin, jos jaksavat. Heidän kohdallaan kyse on usein siitä, että vapaa-aika kiinnostaa koulua enemmän ja suosio vertaisryhmässä on tärkeämpää kuin numerot. Opettajat näkevät nopeasti heistä, että kyse ei ole oppimisvaikeuksista. Joskus nämä oppilaat ajautuvat murrosiässä vaikeuksiin ja koko koulupolku vaarantuu ilman että kyse on millään tavalla heidän akateemisesta kompetenssistaan.
Yksi oppilasryhmä aiheuttaa välillä huolta, oppilaat joiden vanhemmat painostavat, preppaavat ja vaativat heille jatkuvaa tukiopetusta. Tällöin tekee mieli sanoa, että löysätkää vähän. Jos lapsi ei ole kypsä jollekin asialla, ei sitä voi väkisin hänen päähänsä laittaa.
Alakoulussa luodaan perusta oppimiselle, yläaste on osittain tämän kertausta, mutta myös syventämistä. Oman urani aikana olen kyennyt varsin monesta ennustamaan, mille koulutuspolulle oppilaat myöhemmin lähtevät. Monet ennusmerkit näkyvät jo alakoulussa. Poikkeuksia toki on joskus. Olen valitettavasti kyennyt myös ennustamaan ne, joilta jää peruskoulu suorittamatta. Lintsaaminen ja päihteet ovat käytännössä yleisin syy.
Itse olin koulussa laiska oppilas, mutta hoidin välttämättömimmän työn hyvin. Olin tarvittaessa tunnollinen mutten aina. Pelisilmän oppiminen on tärkeää jo koulussa. Mutta jokainen tarvitsee myös tuuria, jotta löytää oman alansa aikuisena. Melko merkityksellistä on myös vanhempien suhtautuminen kouluttautumiseen.
Yksi suojaava tekijä tulevaisuuden kannalta on sosiaalinen menestys. Jos lapsi pärjää vertaisryhmässään, sosiaalinen äly auttaa häntä aikuisenakin.

Ihan hyvä kirjoitus, mutta mistä tiedät opettamiesi lasten tulevaisuuden koulupolut?
Toisaalta kirjoituksessasi pelottava piiloajatus on se, että luokittelet lapset mielessäsi onnistujiin ja epäonnistujiin. Oletko miettinyt omaa käsitystäsi oppimisesta? Miten arvioit temperamentin osuuden? Luotko Rosenthal- vaikutuksella oppilaillesi tietynlaisen minäpystyvyyden? Oletko lukenut tutkimuksista, joissa kerrotaan, miten opettajan suhtautuminen oppilaan kyvykkyyteen vaikuttaa oppimistuloksiin?

 

Meillä lapsen opettaja sanoi 5-luokan syksyllä pitämässään vanhempainillassa, että nyt on käsillä viimeiset hetket sille, että lapsi saadaan kiinnostumaan koulusta ja ottamaan koulunkäynnistään itse vastuun. Opettajan mukaan hyvin harvoin käy niin, että lapsi vetää ala-asteen vähän niin tai näin ja sitten yläasteella yhtäkkiä herääkin panostamaan koulunkäyntiin täysillä. Ei se mahdotonta ole, mutta harvinaista.

Oma lapseni on ajoittain turhautunut siihen, ettei hän osaa englantia niin hyvin, kuin mitä toivoisi. Ongelma on siinä, että kun englanti tuli kuvioihin 3-luokalla mukaan, lapsi ei tuolloin opetellut niitä perusasioita kunnolla...ja nyt niihin perusasioihin kuitenkin törmätään jatkuvasti ja ne tosiaan pitäisi jo hallita. Tässä kohtaa ne pitää sitten opetella itsekseen...tai olla opettelematta. Mutta tuo jälkimmäinen tie ei kuitenkaan tilannetta ainakaan helpota tulevia kouluvuosia ajatellen.

Mielestäni koulunkäyntiin panostaminen on ihan äärimmisen tärkeätä aivan alusta saakka. Toki pitää sitä panostamista määritellä vähän sen mukaan, että onko lapsi 1. vai 6. luokalla, mutta juostenkusten ei ala-astetta läpi kannata viedä sillä menttaliteetillä, että kyllä siellä yläasteella sitten tulee luettua jne.
Meilläpäin on mahdollista (kuten varmasti myös muuallakin) pyrkiä eri aineita painottaville luokille yläasteen ajaksi. Mikäli en aivan väärin ole ymmärtänyt, niin näillä luokille pyritään todistuksen ja pääsykokeen kautta. Eli tässä kohtaa sillä todistuksella ja lapsen opiskelulla noin niin kuin muutoinkin on kyllä jo huomattava merkitys jo ala-asteella.

 

Mietin vain, että opettajaparka, kun luokasta löytyy parikymmentä lasta, jotka kaikki ovat oman tiensä kulkijoita...

Oma ajattelu on tärkeää, mutta se tulee iän myötä. Harva alakouluikäinen on siihen kyvykäs.

Harva nuori ja aikunenkaan on omaan ajatteluun ja oman tien kulkemiseen kyvykäs, kun aivopesu alkaa jo ala-asteella.

 

Meillä lapsen opettaja sanoi 5-luokan syksyllä pitämässään vanhempainillassa, että nyt on käsillä viimeiset hetket sille, että lapsi saadaan kiinnostumaan koulusta ja ottamaan koulunkäynnistään itse vastuun. Opettajan mukaan hyvin harvoin käy niin, että lapsi vetää ala-asteen vähän niin tai näin ja sitten yläasteella yhtäkkiä herääkin panostamaan koulunkäyntiin täysillä. Ei se mahdotonta ole, mutta harvinaista.

Oma lapseni on ajoittain turhautunut siihen, ettei hän osaa englantia niin hyvin, kuin mitä toivoisi. Ongelma on siinä, että kun englanti tuli kuvioihin 3-luokalla mukaan, lapsi ei tuolloin opetellut niitä perusasioita kunnolla...ja nyt niihin perusasioihin kuitenkin törmätään jatkuvasti ja ne tosiaan pitäisi jo hallita. Tässä kohtaa ne pitää sitten opetella itsekseen...tai olla opettelematta. Mutta tuo jälkimmäinen tie ei kuitenkaan tilannetta ainakaan helpota tulevia kouluvuosia ajatellen.

Mielestäni koulunkäyntiin panostaminen on ihan äärimmisen tärkeätä aivan alusta saakka. Toki pitää sitä panostamista määritellä vähän sen mukaan, että onko lapsi 1. vai 6. luokalla, mutta juostenkusten ei ala-astetta läpi kannata viedä sillä menttaliteetillä, että kyllä siellä yläasteella sitten tulee luettua jne.
Meilläpäin on mahdollista (kuten varmasti myös muuallakin) pyrkiä eri aineita painottaville luokille yläasteen ajaksi. Mikäli en aivan väärin ole ymmärtänyt, niin näillä luokille pyritään todistuksen ja pääsykokeen kautta. Eli tässä kohtaa sillä todistuksella ja lapsen opiskelulla noin niin kuin muutoinkin on kyllä jo huomattava merkitys jo ala-asteella.

Siinäpä hienosti omia ajatuksianikin kuvaavasta tekstistä erittäin hyviä pääpointteja.

 

Omillani ka hipovat kymppiä, mutta eivät he kyllä robotteja ole. Kovasti ovat kiinnostuneita lukemaan, KAIKKEA. Ja osaavat esittää asiansa ytimekkäästi ja jäsennellysti essee-vastauksissa. Meillä on opittu aikaisin lukemaan ja laskemaan ja esim kiinnostus urheiluun on tullut hitaasti. Nyt yläkouluiässä ovat itse halunneet aloittaa mieleisensä liikuntaharrastuksen. Tähän asti siis menty pihaulkoilulla ja koiran kanssa kävelyllä. Pienempänä lapsena illat kuluivat pihalla leikkien.

 

Akateemikko, hauskaa!

Joko joku akateemisille kateellinen provoaa, kun haluaa saada akateemiset näyttämään yksinkertaisilta, tai sitten ap ei todellakaan ole ollut yliopistonsa terävimmästä päästä.

Kyllä siitä pääsee yli. Älä huolehdi! Lapsi tekee oman valintansa ja sinä tuet häntä siinä.

 

Jospa lapset saavat elää lapsina vähän enemmän "huonompina" vuosina.

Minä en käsitä, miten "lapsi ei saa olla lapsi" jos OPPII jotain. Jos opettaa 3-vuotiasta lukemaan, jos tarkkailee ja tukee lasten koulumenestystä, jos opettaa lapset kotitöihin pienestä asti, on heti joku sanomassa että "lapsen pitää saada olla lapsi!"

Mutta mitä muuta koko lapsuus on kuin elämään oppimista? Parhaan palveluksen lapselleen tekee, kun antaa oppia mahdollisimman paljon - tarkoitan tietysti muutakin kuin kouluoppia.

Ja lapsista oppiminen on vain hauskaa, kun se tehdään lapsille sopivalla tavalla. Se on ensiarvoisen tärkeää. Jos se ei ole lapsilähtöistä, onkin syytä olla lapsuudesta huolissaan. Mutta itsessään se, että opetellaan ja opitaan - siinä ei ole mitään huonoa lapselle vaan päinvastoin!