E
"elenia"
Vieras
Ensiksi, en ole koskaan ollut sellainen ihminen, joka kaipaa ystävyyksiä tai muita sellaisia ihmissuhteita, joissa vaaditaan tiivistä yhteydenpitoa. Minulla on ystäviä, joita tapaan erittäin harvoin, ja joiden kanssa puhun puhelimessa tai keskustelen chatissa vaihtelevasti, joskus päivittäin ja joskus ei pitkiin aikoihin. Yleensä siis harvemmin. Näemme harvoin, mutta ystävyys ei ole koskaan tuntunut siitä kärsivän mitenkään.
En edes oikeastaan tiedä, miksi tämä yksi asia vaivaa minua nyt, jotenkin haluaisin tälle ehkä jonkinlaisen selkeän pisteen sen sijaan, että tämä ihmissuhde vain katoaa. Kyse on eräästä ihmisestä, joka on ollut erittäin hyvä ystäväni noin kahdenkymmenen vuoden ajan. Osan tästä ajasta asuimme naapureina (sinkkuina) ja vietimme hyvin tiiviisti yhdessä aikaa. Myöhemmin muutimme eri puolille Suomea, tapasimme paljon harvemmin mutta ystävyys ei tuntunut siitä kärsivän. Tavatessa aina tiesi, ettei ole mitään väliä sillä kuinka usein tapaamme tai keskustelemme. Sellainen "yhteys" säilyi siinä vaiheessa kun molemmat avioituivat, saivat lapsia. Se säilyi vielä siinäkin vaiheessa kun hän erosi. Olemme siis eläneet monelaisia vaiheita läpi. Olemme kuitenkin olleet aina hyvin läheisiä. Ja tietysti siksikin yhteydessä, että olemme puolin ja toisin lastemme kummeja.
Nyt viimeiset pari vuotta kuitenkin on ollut jotenkin toisenlainen tunne. Sellainen pieni etääntyminen alkoi, kun hän aloitti nykyisen parisuhteensa. Toki ennenkin tämän 20 vuoden aikana kumpikin on omalta osaltaan ottanut välillä vähän etäisyyttä, mutta jotenkin nämä vime vuodet on tuntuneet kovin erilaisilta. Tapaamisehdotuksiin tulee vältteleviä vastauksia eikä hän itse enää ehdota tapaamisia. Yhteydenotot taitavat myös lähteä yleensä minun suunnastani, en ole pitänyt kirjaa, mutta sellainen yleiskuva on. Tämän vuoden puolella olen yrittänyt ehdottaa ja sopia jonkinlaista tapaamista (lapset viihtyvät yhdessä) useamman kerran. Tiedän, että monesti aikataulut on hankala sovittaa yhteen, se on ihan tuttua muiden ystävien osalta myös, mutta eniten ehkä häiritsee se, että vastausten sävy on muuttunut. En nyt suoraan lainaa mitään, mutta siinä missä ennen olisi esimerkisi saanut vastaukseksi "Voi harmi, meillä on just silloin vapaailta miehen kanssa", nykyisin tulee jotenkin todella formaalia vastausta "Hei, kiitos kivasta ehdotuksesta. Valitettavasti se ei kuitenkaan sovi juuri nyt aikatauluumme" jne, siis sellainen sävy joka kuulostaa lähinnä samalta, kuin työpaikkahakemukseen laitettu hylkäysvastaus.
Kyse siis ei ole mistään sellaisesta, ettei tapaisi ketään muutakaan ystäväänsä. Mä en oikein tiedä miksi tämä häiritsee minua, ehkä kyse on tosiaan siitä, että ensimmäistä kertaa 20 vuoden aikana minusta tuntuu siltä, että emme ole enää ystäviä. Sellainen jokin yhteys on yhtäkkiä kadonnut.
Mä en oikein tiedä nyt sitten, että mitä pitäisi tehdä. Jatkaa vaan samaan malliin, ehdotella tapaamista silloin kun tuntuu siltä, soitella jos on asiaa ja hyväksyä se, että toinen kuulostaa siltä, kuin puhelinmyyjä olisi soittanut. Vai hyväksyä se, että tämä jostain minulle tuntemattomasta syystä on nyt tässä ja kaikkein erilaisten vaiheiden jälkeen tämä ystävyys on tullut tiensä päähän, ainakin tässä vaiheessa elämää.
Tavallaan kai haluaisin vaan selkeän vastauksen. Että näin nyt kävi, kiitos ja hei. Tää on ensimmäinen kerta tämän ystävyyden aikana, kun näin on käynyt. Ensimmäinen kerta oikeastaan minkään ystävyyden aikana. Että kun oikeasti tuntuu siltä, että tämä on nyt tässä.
En edes oikeastaan tiedä, miksi tämä yksi asia vaivaa minua nyt, jotenkin haluaisin tälle ehkä jonkinlaisen selkeän pisteen sen sijaan, että tämä ihmissuhde vain katoaa. Kyse on eräästä ihmisestä, joka on ollut erittäin hyvä ystäväni noin kahdenkymmenen vuoden ajan. Osan tästä ajasta asuimme naapureina (sinkkuina) ja vietimme hyvin tiiviisti yhdessä aikaa. Myöhemmin muutimme eri puolille Suomea, tapasimme paljon harvemmin mutta ystävyys ei tuntunut siitä kärsivän. Tavatessa aina tiesi, ettei ole mitään väliä sillä kuinka usein tapaamme tai keskustelemme. Sellainen "yhteys" säilyi siinä vaiheessa kun molemmat avioituivat, saivat lapsia. Se säilyi vielä siinäkin vaiheessa kun hän erosi. Olemme siis eläneet monelaisia vaiheita läpi. Olemme kuitenkin olleet aina hyvin läheisiä. Ja tietysti siksikin yhteydessä, että olemme puolin ja toisin lastemme kummeja.
Nyt viimeiset pari vuotta kuitenkin on ollut jotenkin toisenlainen tunne. Sellainen pieni etääntyminen alkoi, kun hän aloitti nykyisen parisuhteensa. Toki ennenkin tämän 20 vuoden aikana kumpikin on omalta osaltaan ottanut välillä vähän etäisyyttä, mutta jotenkin nämä vime vuodet on tuntuneet kovin erilaisilta. Tapaamisehdotuksiin tulee vältteleviä vastauksia eikä hän itse enää ehdota tapaamisia. Yhteydenotot taitavat myös lähteä yleensä minun suunnastani, en ole pitänyt kirjaa, mutta sellainen yleiskuva on. Tämän vuoden puolella olen yrittänyt ehdottaa ja sopia jonkinlaista tapaamista (lapset viihtyvät yhdessä) useamman kerran. Tiedän, että monesti aikataulut on hankala sovittaa yhteen, se on ihan tuttua muiden ystävien osalta myös, mutta eniten ehkä häiritsee se, että vastausten sävy on muuttunut. En nyt suoraan lainaa mitään, mutta siinä missä ennen olisi esimerkisi saanut vastaukseksi "Voi harmi, meillä on just silloin vapaailta miehen kanssa", nykyisin tulee jotenkin todella formaalia vastausta "Hei, kiitos kivasta ehdotuksesta. Valitettavasti se ei kuitenkaan sovi juuri nyt aikatauluumme" jne, siis sellainen sävy joka kuulostaa lähinnä samalta, kuin työpaikkahakemukseen laitettu hylkäysvastaus.
Kyse siis ei ole mistään sellaisesta, ettei tapaisi ketään muutakaan ystäväänsä. Mä en oikein tiedä miksi tämä häiritsee minua, ehkä kyse on tosiaan siitä, että ensimmäistä kertaa 20 vuoden aikana minusta tuntuu siltä, että emme ole enää ystäviä. Sellainen jokin yhteys on yhtäkkiä kadonnut.
Mä en oikein tiedä nyt sitten, että mitä pitäisi tehdä. Jatkaa vaan samaan malliin, ehdotella tapaamista silloin kun tuntuu siltä, soitella jos on asiaa ja hyväksyä se, että toinen kuulostaa siltä, kuin puhelinmyyjä olisi soittanut. Vai hyväksyä se, että tämä jostain minulle tuntemattomasta syystä on nyt tässä ja kaikkein erilaisten vaiheiden jälkeen tämä ystävyys on tullut tiensä päähän, ainakin tässä vaiheessa elämää.
Tavallaan kai haluaisin vaan selkeän vastauksen. Että näin nyt kävi, kiitos ja hei. Tää on ensimmäinen kerta tämän ystävyyden aikana, kun näin on käynyt. Ensimmäinen kerta oikeastaan minkään ystävyyden aikana. Että kun oikeasti tuntuu siltä, että tämä on nyt tässä.
Kuten näette, asia on pyörinyt paljon mielessä.
