Ihana mies, mutta ihme jutut hiertää.. apua:/

Asun ihanan, rakastavan ja hellän miehen kanssa joka on epäitsekkäin ihminen jonka tunnen. Arvostan näitä puolia ihan suunnattomasti, luotan häneen kuin kallioon.

Sitten se ongelma; hän ei osaa oikein jutella seurassa, puhuu hölmöyksiä ja yleistietämys on aika huono ja silti puhuu asioista kuin tietäisi niistä. Se ärsyttää aina vastaanottajia, oli sitten oma perheeni, minun ystäväni ja osalle omasta ystäväpiiristäänkin tuntuu olevan vähän hönön maineessa. Toisaalta, itse olen huomannut, että hänet aika usein silti väärinymmärretään, mutta ei osaa puolustaa itseään ja jättää mielummin sen väärän ymmärryksen päälle. Ei jotenkin taida sujuvaa keskustelua.

Oikeastaan haluaisin apua omiin häpeäntunteisiini. Vituttaa olla kuin viritetty kieli, aina kun jossain aikaa vietetään. Jokainen pieni nolo kömmähdys häneltä ahdistaa ja vituttaa aivan suunnattomasti. Ärähtelen ja kettuilen hänelle nykyään aina kun ei tiedä jotain asiaa, mitä 99% muista ihmisistä tietää... Ahdistaa oma pienuus, kun ihminen on kuitenkin kiltti.

Huooh sekava sepustus.. Onko kellään koskaan samanlaisia tunteita? Nuori tuo on vielä, mietin että johtuuko siitä... Pakko myös mainita, että tyhmä hän ei kyllä ole. Kerran keskustellaan joku asia niin se on ihan selvää pässinlihaa siitä eteenpäin, mutta sitten aina ärsyttää ja tulee se tunne kuinka "MITEN SÄ ET VOI TIETÄÄ TOLLASTA!?"

Pelkään että alan halveksimaan häntä.

 

Mulla vähän sama juttu. Mieheni on kyllä korkeakoulun käynyt, joten tyhmyydestä ei ole kyse. Ongelma on sosiaalisten tilanteiden hallinnasta ja ulosannista. Ei osaa jutella isossa porukassa luontevasti, joka minulle on jo työni puolesta arkipäivää. Mutta on ajan mittaan asiassa edistynyt. Ja jotkut asiat ei yksinkertaisesti kiinnosta niin on ihan pihalla... 30 vuotta kohta yhdessä oltu

 

Ex miehellä oli todella huono tietämys asioista ja kyllä se ärsytti.

 

Pitäisikö sen sitten riittää, että toinen on kiltti? No ei oo ainakaan kova vaatimustaso siinä tapauksessa.

Itse en tosin olisi ikinä rakastunut tai edes ihastunut sivistymättömään ja keskustelutaidottomaan mieheen. Paljastuuhan tuonkaltainen hönöys yleensä jo ensitapaamisella, viimeistään muutamien treffien jälkeen. Ja siihen jäisi, en voisi olla parisuhteessa typeryksen kanssa, en vaikka olisi kuinka kiltti tai komeakin. Ulkonäköpuutteita voi kompensoida älykkyydellä, mutta ei päinvastoin. Ja kiltteys nyt on sellainen perusoletus, onneksi ei ole parisuhderintamalla ilkeitä ihmisiä vastaan tullutkaan.

Kyllähän tuollainen sitä paitsi heijastuu myös ihmisen menestymismahdollisuuksiin elämässä. Sitä kautta taloudelliseen asemaan, eikä olisi kivaa koittaa yksin saavuttaa toivomaansa elintasoa, kun kumppani kykenisi korkeintaan johonkin matalapalkkahommiin.

 

piipii, juu omallakin on kohta kkoulu pulkassa. Tuntuu, että tietää tosi paljon tosi vaikeista asioista mutta yleistieto sitten hukassa.

Ja lisäksi, on mukavuuden/kiltteyden takia yleisesti ainakin perheen parissa tykätty ja muutamien kavereiden, mutta keskustelu on vähän jäyhää..


Mä koen ennen kaikkea painivani tässä mun omien ongelmien kanssa, jotka tuntuu jo tosi pahoilta. Onko muita jotka häpeää miestään ja häpeää sitä kautta itseään? Tunnen itseni niin huonoksi! Lisää kokemuksia kaipailen ja ihan mitä vaan neuvoa ja tukea.

 

Mua taas ärsyttää kun oma mieheni tuntuu "tietävän" kaikesta aina kaiken. Monesti väittelen vastaan ihan vain siitä ilosta että "etpäs olekkaan välttämättä oikeassa"

Kun oikeasti ihminen nyt ei vain voi tietää kaikesta kaikkea. Hän sanoo oman mielipiteensä kuin se olisi totuus. Jos asia voi olla joko niin tai näin eli enemmän kuin yksi vaihtoehto, niin hän kertoo että "ei, se on nyt kyllä näin"

 

Tämä hänen ns. "tyhmyys" on vähän vaikea selittää. Tunnetasolla esim. ihan leuat pudottavan älykäs ja aito. Osaa sanoa kaikki oikeat asiat vaikka ne olis kipeitäkin ja vaikeasti hahmotettavissa. Oon monesti saanut ihmetellä sitä, miten se osaakin olla niin järkevä.

Osaa keskustella MINUN kanssani vaikka mistä, ja niistäkin asioista, joista ei ennen tiennyt. Ei siis ole mun mielestäni tuomittu tyhmyyteensä, mutta tähän asti elämässä on tuntunut kiinnostavan asiat aika yksipuolisesti. Ja on siis sosiaalisesti vähän heikko, koska ei tunne mitään velvollisuutta siihen että jos joku ymmärtää hänet raivokkaasti väärin, että oikaisisi. Saattaa vaan diplomaattisesti todeta ettei ehkä ihan noin tarkoittanut.. tässä vaiheessa vaan nykyaikaisen keskustelukulttuurin edustajat on jo tempautunu innokkaasti tämän haastajan ivailevaan avaukseen ja oma siippa jää hiljaa kuuntelemaan. Ne ihmiset, ketkä on hänen kanssaan samalla aaltopituudella, pystyy keskustelemaan ihan normaalisti ja järkevästi kanssaan..

Lähinnä itse suurentelen omassa päässäni tätä asiaa. Oma epävarmuus ja huono itsetunto. Jos muuten rakastan, kunnioitan ja arvostan ihmistä, niin en kai mä tarvitse ketään toista mun arvoani nostamaan?

Häpeän itseäni ja sitä mitä muut minusta ajattelee, jos toisella on sosiaalisesti vaikeaa. Eihän se nyt voi olla oikein.

 

T
Osaa keskustella MINUN kanssani vaikka mistä, ja niistäkin asioista, joista ei ennen tiennyt. Ei siis ole mun mielestäni tuomittu tyhmyyteensä, mutta tähän asti elämässä on tuntunut kiinnostavan asiat aika yksipuolisesti. Ja on siis sosiaalisesti vähän heikko, koska ei tunne mitään velvollisuutta siihen että jos joku ymmärtää hänet raivokkaasti väärin, että oikaisisi. Saattaa vaan diplomaattisesti todeta ettei ehkä ihan noin tarkoittanut.. tässä vaiheessa vaan nykyaikaisen keskustelukulttuurin edustajat on jo tempautunu innokkaasti tämän haastajan ivailevaan avaukseen ja oma siippa jää hiljaa kuuntelemaan. Ne ihmiset, ketkä on hänen kanssaan samalla aaltopituudella, pystyy keskustelemaan ihan normaalisti ja järkevästi kanssaan..

Olisiko siis kuitenkin niin, että vika on enemminkin sinun lähipiirissäsi? Että ovat jotain aggressiivisia ja ivallisia inttäjiä.

Kerro joku konkreettinen esimerkki.

 

Voin hyvin samaistua noihin tuntemuksiin. Ongelma ei meillä ole siinä, etteikö mieheni tietäisi asioita. Päinvastoin, hänellä on laaja yleissivistys ja hän on ällistyttävän nopea omaksumaan uusia asioita. Ongelma on se, että sosiaalisissa tilanteissa mies on melko hiljainen ja välillä tuijottelee ihan muualle, sitten yhtäkkiä sanoo jotain "vitsinä", eikä kukaan ymmärrä. Hän tykkää heitellä sellaisia fingerporimaisia juttuja ilmaan, ja jos muut eivät tajua hölkäsen pöläystä hänen puheistaan, ei hän millään muotoa yritä selittää asiaa, vaan jutut jäävät ilmaan roikkumaan ja aiheuttamaan pienehköä hämmennystä. Ja jälkikäteen kun näistä jutellaan miehen kanssa, hän on itse vakuuttunut, että muut kyllä ymmärsivät. Välillä tulee myös sukulaisten kanssa noloja tilanteita eteen, kun mies on muka sopinut joitain asioita (esim. kyläily), hänen tyyliinsä sivulauseessa omituisiin vitseihin verhottuna, ja sitten myöhemmin tulee ilmi, että muut eivät ole taas tajunneet sanaakaan, eivätkä kehtaa sanoa etteivät ymmärrä.

Itselleni nuo keskustelutilanteet olivat ennen ihan hirveän noloja ja koin jatkuvaa stressiä siitä, että täytyisi jotenkin "tulkata" miehen puhetta muille. Sittemmin mies on kyllä pikkuisen kehittynyt asiassa ja itsekin jo hiukan älyää heittojaan selventää. Itse en enää jaksa.

 

Ehkä se johtuu nuoruudesta, kuten sanoit, ja mies voi mennä seurassa hieman lukkoon. Veikkaan että on ohimenevää, eiköhän hänkin opi ajan mittaan keskustelemaan Kaikilla ei ole noita sosiaalisia taitoja luonnostaan, mutta harjoitella tietysti pitää, eli anna miehen "mokailla" ja harjaantua omin päin. Tuskin se on sun perheelle tai kavereille mikään suurta ihmettelyä herättävä juttu. Kumppaninsa sanomisia kyttäävä hermokimppu saattaa kyllä pahentaa tilannetta

 

"Kumppaninsa sanomisia kyttäävä hermokimppu saattaa kyllä pahentaa tilannetta "

Nimenomaan! Ja tiedän löytäneeni siinä ihmisessä kappaleen taivasta ja kaikkien aikojen parhaan ystäväni. Jossain vaiheessa kun asia alkoi häiritsemään, mietin että jos hienovaraisesti neuvon jotenkin. Sitten alkoi hermo kiristymään kerta kerralta enemmän ja aloin käyttämään asiaa aseena tappeluissa, "kun sä et osaa ja oot sitä ja tätä ja tota". Ihan hirveetä

Hän ei alkuun uskonut, että hänen sosiaalisuudessaan olisi vikoja.. Joten koin, että jonkinlainen neuvominen olisi ollut hyvä. Mutta ehkä sitä pitää vaan tavata useemmin ihmisiä, ja olla liikaa kiinnittämättä huomiota tai ainakin pitää sisälläni asiat paremmin. Tai sen olen jo päättänyt, mutta tuntuu että pitää työstää omia ajatuksiaan ja häpeäntunteitaan ennen kuin se oikeasti onnistuu..

Sen voin sanoa että ei koskaan tarvitse hävetä, että hän olisi töykeä, öykkäröisi tai joisi liikaa. Auttaa oikeasti aina ja kaikessa, myös jos jossain vieraillaan. Hyvät puolet muistan silloin, kun joku muu käyttäytyy sillä tavalla, jolla hän ei koskaan.

Kaikilla meillä on puolemme.

 

lellu, kuulostaa tosi tutulta.... Uskon, että tuollaisessakin voisi kyllä kehittyä

 

No ethän sä voi olla rakastunut, jos et arvosta häntä? Jos siis pidät tyhmänä, niin miten suhde voisi pitemmän päälle onnistua? No ei mitenkään.

 

Haloo, mulle ei elämä ole ihan noin mustavalkoista. Jos luet muut viestini niin toivottavasti huomaat, että arvostan monessa asiassa ja paljonkin. Eihän tässä mitään vaikeaa olisikaan jos olisi pelkkiä negatiivisia tuntemuksia, sittenhän pistettäisiin lusikat jakoon.

 

Haloo, mulle ei elämä ole ihan noin mustavalkoista. Jos luet muut viestini niin toivottavasti huomaat, että arvostan monessa asiassa ja paljonkin. Eihän tässä mitään vaikeaa olisikaan jos olisi pelkkiä negatiivisia tuntemuksia, sittenhän pistettäisiin lusikat jakoon.

En sanonutkaan että pelkkiä negatiivisia tuntemuksia. Mutta minusta naisen ja miehen väliseessä suhteessa on erittäin tärkeää että nainen ihailee ja rakastaa miestään ja myöskin miehen älyä, koska muuten joko mies on tossun alla, koska nainen kuvittelee olevansa fiksumpi, tai sitten suhde tosiaan muuttuu halveksunnaksi. Väännä mulle rautalangasta miten voit olla rakastuneena mieheen, jonka takia joudut häpeämään? Se rakkaus ei tuu kestämään, väitän minä...

 

Jos et hyväksy kumppaniasi sellaisena kuin hän on, kannattaa antaa hänen vapautua suhteesta sinuun.

 

Ja mää olen niin vanhanaikainen, että uskon että naisen pitää ihailla jollain tapaa miestään. Silloin suhde toimii. Muuten liian helposti roolit vaihtuvat, ja miehestä tulee nössö jota nainen pompottelee. Liian usein näkee tällaisia pareja, ja minua se ällöttää.

 

No, kyllä minä ihailen miestäni. Jos joku kysyy multa, minkälainen hän on niin automaattisesti alan kertomaan kaikista hyvistä ja ihanista puolista. Mä olen eloisa ja harkitsematon ja aiheutan kaaosta tahattomasti, kun taas mies pitää kaikki palat järkevästi käsissään, on varsinkin isoissa ongelmatilanteissa se selkäranka ja tukipilari. Kyllä mä koen, että siinä on selkeät mies/nais -roolit ja ihan riittävät.

Ja astrolabe, tässähän minä yritän kipuilla asiasta ja miettiä kai tuota hyväksymistäkin, mitä haluaisin. Vai onko täällä kaikkien mielestä vaan paras erota heti, jos joku asia ei toimi ja on ongelma?

Aika häijyä, jos valtaosin kuitenkin rakastaa ja toisen kanssa haluaa olla.

 

Minun korviini kuulostaa siltä, että olet löytänyt mahtavan tyypin, joka kaikkien muiden hyvien puoliensa lisäksi ei arvosta itseään muiden mielipiteiden kautta. Jos joku ei tajua häntä, niin ei tajua... Hän ei ota siitä paineita.
Miksi haluaisit opettaa tällaisen ihmisen häpeämään itseään ja muuttamaan sitä mikä hänestä tekee hänet itsensä.

Jostain pienistä tavoista voi toisen ihmisen yrittää "opettaa" pois, mutta jos koet tarpeelliseksi muuttaa hänen luonnettaan, päästä hänestä irti. Poika ehkä löytää jonkun joka arvostaa häntä kokonaisuutena.

 

Oma mieheni oli alkuun tuollainen. Ensin se oli somaa mutta pidemmän päälle se alkoi vituttamaan. Ja juurikin mietti "miten sä et tollastakaan tajua?!". Nykyään halveksinkin häntä, eikä välillämme ole mitään. Paitsi lapset.

 

" Sitten alkoi hermo kiristymään kerta kerralta enemmän ja aloin käyttämään asiaa aseena tappeluissa, "kun sä et osaa ja oot sitä ja tätä ja tota". Ihan hirveetä .

Tappeluissa? Tappeletteko usein? Hyvässä parisuhteessa ei musta tapella. Korkeitaan kinastellaan jostain asioista. Keskustellaan eri mielisyyksistä, mutta ei tapella.

 

Meillä miehellä taas on hyvä yleissivistys: pärjää loistavasti vaikka minkälaisissa visoissa ja tietää paljon popkulttuurista jne. Looginen ajattelukyky taas on mitätön.

Itsellä taas yleistiedot huonot, mutta looginen ajattelukyky hyvä.

Välillä ärsytti suunnattomasti, kun toinen ei tajua itselle yksinkertaisia ja loogisia asioita, kuten veroilmoitus. Sitten älysin ettei hän häpeä sitä etten tiedä minä vuonna Lontoossa oli olympialaiset tai ketä oli mustat pantterit, joten miksi minäkään häpeäisin häntä. Molemmilla on omat vahvuudet ja ollaan niistä ylpeitä.

Ehkä sinäkin voisit miettiä missä miehesi on sinua parempi ja saisit niistä puolista arvostuksen häntä kohtaan?

 

Sama täällä. Mies on muuten aivan täydellinen, mutta erittäin, erittäin pahasti lukihäiriöinen ja kirjaviisaus ja uutisten seuraaminen on sattuneesta syystä hyvin vähäistä, minulle nuo taas ovat hyvinkin tärkeitä asioita. Ei myöskään osaa keskustella kovinkaan kummoisesti, monimutkaisempi ja monitasoisempi keskustelu, retoriikka yms. menee iloisesti ohi ja usein ei vain vastaa mitään tai esittää asiansa huonosti/väärin/vaikeasti ymmärrettävästi. Ei missään nimessä tyhmä, vaan hyvinkin älykäs mies, mutta onhan se niin helkkarin noloa silti.

 

Joo no siis "tappelu".. Minä tappelen ja mies ei.. Omia jäkätyksiäni siis, juuri tosta aiheesta. Ollaan oikeasti tapeltu ehkä kerran vuoteen, ja silloin olen itse tehnyt jotain niin tyhmää että menee miehen kynnyksen yli.

Mä oon itse varma tästä suhteesta, että se on liian arvokas heitettäväksi yhtään mihinkään tän ko. asian vuoksi. Tarvitsin jonkun kanavan purkaa ajatuksia, joista oli muodostunut iso mytty. Tää oli hyvä, että kirjoitin.

Inhottaa kyllä noi neuvot eroamisesta, minulla oli joskus kaveri joka oli aina innokkaana neuvomassa että eroa ja älä tee sitä ja tee tätä. Huonossa tilanteessa saattaa liian herkästi kuunnella tuollaisia juttuja. Te ero-neuvojat voisitte yrittää löytää sen kokonaisuuden asiasta ennen kuin alatte heittämään noita juttuja, ihmiset eroaa nykyään muutenkin niin helposti etten yhtään ihmettele että syy saattaa joskus jopa löytyä keskustelupalstamammojen neuvoista

 

Mun mielestä kuulostaa siltä, että olet miehen kanssa turvallisuuden takia. Mutta onko se oikeaa rakkautta? Mun mielestä jos rakastaa täysii, ei mieti toisen heikkouksia, koska niillä ei ole mitään väliä. Jos olet suhteessa vaan sen takia, että koet siinä olosi turvalliseksi, tulet ennemmin tai myöhemmin kyllästymään noihin asioihin jotka hänessä ärsyttää. Ja siihen se suhde kaatuu. Tai sitten siihen, että tapaat jonkun johon rakastut paljon syvemmin.