miksi mies ei soita

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja odottava olo käy tylsäksi
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
[QUOTE="huh huh";30133075]Kuulostat juurikin sellaiselta toiseen ihmiseen ripustautuvalta ressukalta, joka pyrkii jatkuvasti dominoimaan ihmissuhteissa (vaikka ei tässä aina onnistukaan), koska pelkää koko ajan niin helvetisti, että se toinen lähtee. :([/QUOTE]

En pelkää, vaan edellytän toiselta tiettyä tasoa siinä, miten hän minuun suhtautuu, koska tapanani on antaa itse paljon. Kyse on tasapainosta ja vastavuoroisuudesta, siitä, että molemmilla on hyvä olla suhteessa. Olisi ajanhukkaa tai masokismia yksinkertaisesti voida huonosti jonkun ihmisen kanssa ilman että asiaa parannetaan tai suhde lopetetaan. Olen aivan liian vahva persoona sellaiseen. Olen toki luonteenakin ongelmasuuntautunut, eli pyrin aina neuvottelemaan ja ratkaisemaan ongelmia enemmän kuin passiivisesti hyväksymään ne.

Myönnän kyllä olevani keskimääräistä vaativampi, mutta toisaalta en edes harkitse suhdetta suurimman osan naisista kanssa.
 
Perinteisestihän parhaat parisuhdevinkit saa niiltä, jotka eivät ole parisuhteessa, ja lastenhoitovinkit niiltä, joilla ei ole lapsia ;) Älkää tehkö niinkuin minä teen, vaan niinkuin minä sanon!
 
Tarkoitat varmaankin ratkaisusuuntautunutta tai ratkaisukeskeistä? :D Tuo ongelmasuuntautunut kun tarkoittaa sellaista trouble makeria...

No ok, sitä tarkoitan :) Mä taas en yleensä provosoi tai halua tietoisesti koetella toista, vaan jos asiat rullaa niin kehrään leijonana (oon leijona) ;)

Ja en siis halua, että asiat rullaa just kuin mä haluan (joillain naisilla on muuten tää, ehkä miehilläkin), vaan haluan, että mulle tärkeät asiat pyrittäisiin ottamaan huomioon kokonaisuudessa, koska mäkin yritän kovasti ottaa toiselle tärkeät asiat huomioon pitämällä samalla omista jutuistani ja niiden huomioinnista kiinni. Eli että molemmat vähän joustaa eikä mennä kummankaan ehdoilla _täysin_. Jos mä joustan ja toinen ei tai toinen laiminlyö jonkun tärkeän asian niin siitä ärähdän - toki aluksi asiallisesti - ja tahdon asian myös selvittää.
 
Tiivistäisin niin, että suhteen pointti ei mulle ole pitää se koossa - mikä on nähdäkseni aika helppo päämäärä, johon pystyy melkein jokaisen ihmisen kanssa kun vaan yrittää - vaan pitää se korkealaatuisena, joka on paljon haastavampi projekti ja johon ei läheskään joka ihmisen kanssa pysty.
 

Yhteistyössä