Avioero. Miksi näin vaikeaa?

["Hessu"]

Ilmoitin miehelleni haluavani erota n. kuukausi sitten. Naimisissa n. 4 vuotta, yhdessä n. 8 vuotta. Olen miettinyt eroa jo jonkin aikaa. Välillä on hyvä olla (kun mies hyvällä tuulella) ja halusin pitkään tehdä kaikkeni, että perhe pysyy kasassa. Välillä tehdään perheenä jotain kivaa. Seksielämä ja läheisyys on aina toiminut ja on ollut suhteemme kantava voima. Huonot hetket ovat taas niin kamalia ja ahdistavia, että sitä en vaan enää kestänyt. Meillä on yksi lapsi. Huonoja puolia miehessäni miksi eron halusin: Mieheni mielialojen vaihtelut. Ei koskaan tiedä millä tuulella toinen on. Joudun olemaan varpaillani ja yritän olla ärsyttämättä miestäni millään lailla. Usein pahalla päällä, negatiivinen lähes joka asiasta. Saa ajoittain kauheita raivareita täysin turhista asioista ja silloin pelkään häntä ja myös lapsi pelkää. Rikkoo tavaroita, huutaa ja käyttäytyy uhkaavasti. Ei pyydä anteeksi. Syyttää kaikesta minua. Ei nää itsessään koskaan mitään vikaa! Kilahtaa milloin mistäkin. Tuntuu, ettei hän kunnioita ja arvosta minua. Olen aina tehnyt kaikki kotityöt yksin, ruoka on valmiina kun mies tulee töistä. Hänen menonsa menee muiden edelle. Hoidan lapsen kaikki asiat. Mies kyllä leikkii ja koheltaa lapsen kanssa jne. Käyn myös itse töissä. Se onkin ainoa "oma aikani". Nyt mies on muuttanut vanhempiensa luokse. Kaikki käytännön asiat myös ahdistaa... Talon myynti, uusi koti, lapselle kaksi uutta kotia ja päiväkodin vaihto. Ja mitä vielä. Itsellä tunteet heittelee. Kaikkea helpotuksen, ahdistuksen ja ikävän väliltä. Kohtalo tovereita? suurin osa jotka miehen tuntee ovat sitä mieltä, että tein oikean ratkasun. Olen luonteeltani todella kiltti, en halua aiheuttaa kenellekää pahaa mieltä. Nytkin harmittaa kun mies on todella hajalla. Haluaisin pysyä hyvissä väleissä. Miehelle ero oli täysi shokki. Ei nää tulevaisuutta tämän jälkeen... Lapsikin on oireillut. Itse en aina tiedä teinkö oikean ratkaisun. Järki sanoo kyllä, sydän sanoo kyllä ja ei.

 

[Mahdollisuus]

Jos mies olisi valmis tekemään jotain suhteenne parantamiseksi, eikö teille pitäisi antaa mahdollisuus vielä? Kertomasi perusteella teillä on kuitenkin paljon myös hyvää suhteessanne. Oletteko kunnolla keskustelleet asioista, oletko kertonut mitä odotat, mihin olet väsynyt?

 

[Vierassss]

On se eroaminen iso ja vaikea päätös. Mun mielestä olo alkoi helpottaa, kun lopullinen päätös oli tehty. Käytännön järjestelyt on toki haastavia, ei se elämä aina helppoa ole eron jälkeenkään, mutta jotenkin kun yleinen mieliala ja tunnelma kohoaa, ahdistava ilmapiiri on poissa, niin sitä löytää voimat pärjätä. Omaa aikaa jää kyllä mulla ainakin erittäin olemattoman vähän nyt.

 

[Äijäx]

Vähän samoista syistä muija näytti mulle ovea muutama kuukausi sitten ja nyt ihmetellään, et mitä vittua?

Syyllinenhän mä olen, mutta...

 

["henni"]

En ole kohtalotoveri.. mutta toivon todella voimia sinulle <3 olet tehnyt sietämättömässä tilanteessa ratkaisun joka vielä jälkeenpäinkin vaatii paljon jaksamista.
Mies on nyt ensimmäistä kertaa tilanteessa jota ei voinut itse päättää..ja joutuu toivottavasti ehkä myös miettimään ettei parisuhteessa voi käyttäytyä miten tahansa - vaikka se toinen on tuki ja turva luvannut ollakin. Mutta siihen lupaukseen kuuluu myös se kunnioitus....
En tiiä..kirjoita ylös kaikki se paska mitä mies teki, ja sai sinut tuntemaan ja pelkäämään.. ajan kullattua muistot pystyt kirjoituksesta palauttaa mieleen tuon kokemasi tuskan ja huokaista helpotuksesta uudessa elämässäsi

 

[määää]

Minä mietin että 4vuodessako tuo mies on tuollaiseksi muuttunut? Toki jotku muuttuu jopa parissa kuukaudessa häiden jälkeen. kunhan mietin..

 

[eronnut]

En ota kantaa muuhun eroamisen vaikeuteen, olen itse myös eronnut aikoinani. Olen myös luonteeltani kiltti ja halusin että eron jälkeen säilymme kavereina ja väleissä ja muuta. Tästä seurauksena oli että mieheni käytti tätä hyväkseen ja menetin erossa hyvin huomattavan summan rahaa. Rahaa jota olin saanut lapsesta saakka lahjaksi mm. isovanhemmiltani. Hän siis kusetti minua erossa rankasti. Ja se kyllä V....TAAA minua vielä nykyäänkin aina välillä rankasti vaikka aikaa on kulunut jo yli 10 vuotta.

Jälkeenpäin tajusin asian koko laajuudessa mutta sitten se oli jo myöhäistä. Älä siis suostu epätasa-arvoiseen omaisuuden jakoon kiltteydessäsi!

 

["mä vaan"]

Ensinnäkin edes eron ajatteleminen ahdistaa ja se että lapsella tulee olemaan 2 kotia. Tiedän miltä tämä tuntuu. Erosin kun 1. lapseni oli n.2,5 vuotta ja samanlaisia "oireita" lapsen isällä. Mekin olimme naimisissa ja halusin lapsen takia säilyttää hyvät välit mutta se ei onnistunut. Mies tuli millon halusin kylään,muka lasta katsomaan mutta ei hänen kanssaan kuitenkaan viettänyt aikaa. Kun avioeron lopulinen päätös tuli postissa oloni helpottui mutta täysin pääsin yli erosata noin vuoden päästä. Minäkin menetin erossa perintöasioita kun kuulema kaikki oli yhteisiä ja kaikki piti jakaa tasan. Silloin en jaksanut asiasta vääntää mutta jälkikäteen olen harmitellut miten minua höynäytettiin.

PIDÄ PUOLESI JA PYSY PÄÄTÖKSESSÄ!! Se on loppuen lopuksi parempi olla yksin lapsen kanssa kun huonossa parisuhteessa jossa sut mollataan maanrakoon.

 

[MIES!]

Otan kantaa vain siihen että yrittäkää hoitaa ero sivistyneesti. Teillä on lapsikin.

Siihen en voi ottaa kantaa että kannattaako teidän vielä yrittää mutta siis että menisitte jonekkin parisuhdeterapiaan. Muuten siitä ns. yrittämisestä tuskin mitään tulee.

 

["Hessu"]

Kiitos hyvistä kommenteista! Puhuminen ei auta, kun ollaan asioista niin eri mieltä. Toivon, että asiat menevät nopeasti eteenpäin ja etenkin lapsen asiat hoituvat sovussa. Enkä pois sulje yhteen paluun mahdollisuuutta joskus tulevaisuudessa. Epäilen kuitenkin näin käyvän, kun tästä jaloilleni kunnolla pääsen minun on toden näköisesti parempi olla. Lapselle haluan tehdä tästä mahdollisen kivuttoman kokemuksen.