Älä pidä vaunujen suuaukolla sitä peittävää rättiä, voit tappaa vauvasi vahingossa :(

  • Viestiketjun aloittaja "harmaana"
  • Ensimmäinen viesti
Me oltiin muutama päivä sitten liikenteessä pienimmän päiväuniaikaan ja koska poikaa kiinnosti kaikki se, mitä ympärillä tapahtui paljon nukkumista enemmän, laitoin vaunuverhon paikoilleen.

Koska sää oli melko lämmin, kokeilin kädellä MONTA kertaa vaunujen lämpötilaa sisältä, mutta ainakaan käteen ero ei tuntunut. Lisäksi kokeilin vauvan niskaa useaan otteeseen, eikä se ollut hikinen tai sen lämpimämpi kuin nilkatkaan, jotka eivät siis olleet vaunuverhon alla.

Itse käytän siis verhoa estääkseni vauvaa näkemästä kaikkia virikkeitä silloin, kun hänen tulisi nukkua. Talvella vaunuverhoa tuli käytettyä lumisateella ja voisin otaksua käyttäväni verhoa syksyllä vesisateen yllättäessä. Näin kesällä sitä on tullut käytettyä silloin, kun vauvaa ei saa muutoin auringolta piiloon. Tällöin laita verhon yleensä ns puoliksi. Verhoa voi myös käyttää tarvittaessa peittona, joten siltäkin osin se on mielestäni kätevä.

Pitääpä ottaa lämpömittari mukaan ja testata miten ne asteet nousee. En kuitenkaan saata uskoa, että siellä vaunujen sisällä olisi 22 ilman verhoa ja 35 verhon kanssa, sillä käteen ei tosiaan eroa ainakaan huomannut, eikä vauva ollut mitenkään hikinen tai lämmin.

Mutta testaan. Sillähän se selviää. Ensin verhon kanssa ja kun poika nukahtaa, niin tsekkaan mittarilukeman ja avaan verhon. Ja myöhemmin sitten tsekkaan sen lukeman uudelleen.

Ja verhoissakin on varmasti sitten eroja. Ja vaunuissa. Osassa saa "tuuletusikkunan" auki jne.
 
Vaunut aina varjoon. Vaunuissa on kuuma kuin teltassa helteellä!
Miten tuon pystyy toteuttamaan? Siis että vaunut ovat aina varjossa? Ymmärrän, jos kyse on vauvan nukuttamisesta omalla pihalla, mutta meillä ei vaunuja ole käytetty tuohon puuhaan kertaakaan, vaan niitä käytetään silloin, kun liikutaan paikasta A paikkaan B. Eikä ne tiet yleensä pelkästään varjossa ole.
 
nooops


Kesällä helteellä niitä harsoja kuuluu pitää tämän mallisia ja näin kiinnitettynä.

Pidetään tuollaista valkoista dookya vaunuissa kyllä. Koska ensinnäkin se suojaa vauvaa auringonsäteiltä. Eli siis vauvan ihoa ja silmiä. Vauvaa me ei pueta pipoon ja pitkiin kalsareihin helteellä, vaan vaippa/ body riittää kun makoilee kopassaan. Eikä koppaan tarvita mitään peittoja ja makuupusseja, tosi lämpimästi jotkut kyllä pakkaa, nähty on :/ Aurinkovarjo meillä on, en tykkää. Se on aika hankala kun menee tuolla esim busseissa, sitä saa veivata auki ja kiinni ja taivutella puolelta toiselle jne.

Lisäksi tuo verho toimii näköesteenä kyllä, koska vauva rauhoittuu paremmin niin unille eikä esim. kirkkaat valot häiritse pikkuista. Enkä kyllä tykkää siitäkään jos hirveesti vaunuun kurkitaan, koska -> pöpöt. Samaten kauppakeskuksessa mieluiten laitan suojaa eteen koska -> pöpöt. Suojaa ainakin jonkin verran. Tottakai pitää kattoa että vauvalle ei tule liian kuuma jos tuon verhon laittaa kokonaan eteen, eli vauvan niskan tunnustelu aika ajoin on ihan järkevää. Ei ainakaan meillä ole tullut ongelmia.
 
nlnlln
Itse käytin sellaista ötökkäsuojaa, taisi olla musta väriltään. Olen aina suhtautunut epäilevästi kaiken maailman harsovirityksiin, niiden läpi ilma ei tosiaankaan kierrä.
 
mikä tolkku
Kuomu, hyttyssuoja tai sadesuoja, päivänvarjo, kääntöaisa. Jos noilla ei pärjää vaan tarttee jonkun rätinkin tukkimaan ilmankiertoa niin huh huh...

Kaikenlaisia muotivillityksiä, tämä taas niitä, joissa ei ole mitään mieltä. Aikuinen voi mennä hullunkin muodin mukaan ihan vapaasti, mutta älkää vauvoja sentään vahingoittako muotioikkujenne kanssa!
 
"Ööp"
Meillä oli tuollainen Dooky ja pidin sitä kesällä siinä hyttysverkon päällä niin, että ilma kiersi kunnolla alta mutta aurinko ei päässyt paistamaan vaunuihin. Vaunuissa oli vauvoilla lampaantalja ilman mitään pusseja, pitää viileänä eikä hiosta.
 
Ken guru
[QUOTE="Ööp";30101102]Meillä oli tuollainen Dooky ja pidin sitä kesällä siinä hyttysverkon päällä niin, että ilma kiersi kunnolla alta mutta aurinko ei päässyt paistamaan vaunuihin. Vaunuissa oli vauvoilla lampaantalja ilman mitään pusseja, pitää viileänä eikä hiosta.[/QUOTE]

Kesällä??
 
"mutsi"
Lampaantalja on myös viileä, eli voidaan käyttää kesällä vauvalla. Toki ei makuupussia tai paksuja vaatteita lampaantaljan kanssa. Meillä molemmat vauvat nukkuneet helteillä pelkissä vaipoissa lampaantaljan päällä. :) Viilentävä vaikutus johtuu samasta ominaisuudesta mistä lämmitävyyskin tulee, villa sitoo itseensä ilmaa jne.
 
harso.
Millasia hyttysverkkoja teillä on jos ne riittää varjostamaan?? Ja miten sen
harson saa siihen niin tiukasti ettei ilma kierrä, eikai kukaan kesällä käytä sitä
"kantta" (vai mikä se on nimeltään ????)?

Mä laitan hyttysverkon päälle harson jolloin varjostaa mutta jättää ilmarakoa reilusti.
 
mjooo
Mä viritän harson niinkuin tuossa kuvassa on laitettu. Lisäksi aika monissa vaunuissa on nykyään tuuletusräppänöitä kuomussa, joilla saa vielä lisää ilmanvaihtoa aikaseks.
 
vaunuilija
Alkuperäinen kirjoittaja mikä tolkku;30100983:
Kuomu, hyttyssuoja tai sadesuoja, päivänvarjo, kääntöaisa. Jos noilla ei pärjää vaan tarttee jonkun rätinkin tukkimaan ilmankiertoa niin huh huh...

Kaikenlaisia muotivillityksiä, tämä taas niitä, joissa ei ole mitään mieltä. Aikuinen voi mennä hullunkin muodin mukaan ihan vapaasti, mutta älkää vauvoja sentään vahingoittako muotioikkujenne kanssa!
Muotioikku? Harson käyttö vaunuissa on ollut muotia vasta...ööö...noin 30-40v.

Sadesuoja, se varmaan onkin paras tapa helteellä. Tuollainen muovikääre siis vaunuihin!
 
faktat kehiin
Jotta tuolla uutisella olisi edes jotain merkitystä, niin olisi pitänyt kertoa mikä se lämpötila oli ilman sitä kangasta. Jos vaunut vie suoraan auringonpaisteeseen, niin varmasti tulee kuuma ihan ilman sitä kangastakin.
Näinpä. Kuulostaa taas yhdeltä idioottitutkimukselta, jolla ei ole todellisuuden kanssa mitään tekemistä. Vaunuja on varmasti pidetty auringossa, mitä yksikään tervejärkinen vanhempi ei helteellä tee.
 

Yhteistyössä