Miten nopeasti voi uudelta kumppanilta pyytää, että milloin esittelet mut vanhemmillesi?

Niin tai sitten HG:n epävarmuus ja mustasukkaisuus johtuu vaan siitä, että on tuntenut tämän poikaystävän vielä niin vähän aikaa.

Umpirakastunut/ihastunut HG on kuten alkuun kuuluu, haluaa uskoa löytäneensä unelmiensa prinssin (ja voihan näin ollakin) ja haluaa uskoa hänen olevan täydellinen, mutta pieni osa aivoista, joka rakastumisesta huolimatta toimii, huutelee sieltä, että "et voi vielä tuntea kunnolla tätä poikaa, tilanne voi vielä kääntyä mihin vaan".

 

Tuo täydellisyys- sana on mulle kans yks peikko. Täydellistä miestä ei olekaan, eikä liioin naista. En usko, että ketkään voi olla toisilleen täydellisiä. Jos olisi niin ei olis koskaan ristiriitoja, kinaamista eikä ärsytystä toisen tekemisistä. Tämmöistä parisuhdetta ei olekaan.

 

[QUOTE="Maisa";30079914]Niin tai sitten HG:n epävarmuus ja mustasukkaisuus johtuu vaan siitä, että on tuntenut tämän poikaystävän vielä niin vähän aikaa.

Umpirakastunut/ihastunut HG on kuten alkuun kuuluu, haluaa uskoa löytäneensä unelmiensa prinssin (ja voihan näin ollakin) ja haluaa uskoa hänen olevan täydellinen, mutta pieni osa aivoista, joka rakastumisesta huolimatta toimii, huutelee sieltä, että "et voi vielä tuntea kunnolla tätä poikaa, tilanne voi vielä kääntyä mihin vaan".[/QUOTE]
Voit olla ihan oikeassakin, mutta taustalla on epävarmuus kuitenkin. Epävarmuus joko omasta viehätysvoimasta tai muutoin suhteen laadusta. Ja tätä epävarmuutta HG haluaisi hälventää kiirehtimällä asioita (kuten tuota vanhempien tapaamista). Kuitenkin hän varmasti on esitellyt poikaystäviään omalle äidilleen ja siitä huolimatta suhteet aiempien kanssa on päättyneet. Ei se vanhemmille esittely ole siis HG:lle itselleenkään mikään tae siitä, että suhde olisi jotenkin vakaalla pohjalla.

Mutta se ei kyllä ola normaalia umpirakastuneenakaan, että jo paria kuukautta ennen toisen opintojen alkua kokee ahdistusta ajatuksesta, että siellä koulussa on naisia. Naisia on joka paikassa. Kaupan kassatyttöönkin voi ihastua.

 

Voi sitä rauhoittua suhteen edetessä. Itse ainakin koen varmuuteni kasvaneen liittomme ikääntyessä. Turha pelätä jotain mikä ei ehkä koskaan tapahdu tai jos tapahtuukin, et voi sitä millään estää.

 

Sanoit, että mies näkee mielellään sinun perhettä, elli tarkoitatko perheellä omia vanhempiasi? Missä vaiheessa itse esittelit hänet omalle perheellesi? Siinä tapauksessa, jos olet jo itse hänet esitellyt, voisithan viattomasti sanoa, että olisi kiva tavata hänen vanhempansa jossakin vaiheessa. Muutoin en huolisi asiasta tai edes miettisi sitä kovinkaan paljon. Kaikki ajallaan. Olenpa nähnyt esimerkkejä niistäkin pareista, jotka etenevät salamavauhdilla ja suhde on sitten päättynytkin nopeasti. Maltti on valttia. Nauti nyt rakkaastasi

 

HG:n kirjoitusten mukaan sen entinen poikaystävä ei saanut mennä mihinkään ilman HG:ta, koska se ois kuitenkin pettänyt. Eli en usko, että toi häneltä menee ohi. Itse oon joskus aikoja sitten seurustellut pojan kanssa, joka oli vähän vastaava kun HG. Kauhean nopeasti piti edetä ja sitoutua toiseen enemmän ja enemmän. Ja sehän ois loppujen lopuksi mennyt siihen, että en voinut sukulaistenkaan luona käydä ilman, että piti tekstailla tai soitella välissä, koska jos musta ei kuulunut, ni olin luonnollisesti panemassa jotain toista miestä.. On siis syystäkin eksä.. HG:n kannattaisi oikeasti hakea apua omaan itsetuntoon, koska tolla mustasukkasuudella pilaa nykyisen ja tulevatkin suhteensa.

 

HG, tuntuu, että kuvittelet, että jos poikaystävä itse ehdottaa vanhemmilleen esittelyä, se on jonkinlainen tae siitä, että kaikki menee hyvin ja päädytte naimisiin ym. Ikäänkuin sillä saisit LOPULLISEN, IKUISEN lupauksen siitä että tämä homma kestää.

Ei ulkoisilla toimilla tai asioilla voi kuitenkaan taata mitään. Ei vanhemmille esittely tarkoita automaattisesti, että poika on päättänyt sitoutua sinuun loppuelämäksi ja on todella tosissaan. Jos tarpeeksi kyselet ja vihjailet vanhempien tapaamisesta, hän saattaa viedä sinut sinne vain saadakseen vihjailuillesi lopun. Se ei silti tarkoita, että omassa elämässään hän olisi sitoutunut sinuun yhtään sen kummemmin kuin ennenkään; päinvastoin saattaa pitää sinua hiukan puupäänä ( ei ne miehet ihan tyhmiä ole, sellaiset "leikkisät vihjailut" asioista on aika läpinäkyviä).

Mikään ulkoinen ei loppujen lopuksi takaa mitään. Ei kihlasormus, ei naimisiinmeno, ei yhteinen koti. Jos siellä yhteisessä kodissa sormus kädessä istuu nainen, joka vahtii ja vaatii mustasukkailee työkavereista ym., eikä osaa rauhassa ja luottaen elää parisuhteessa, voi olla että ne sormukset ja kaikki on ihan merkityksettömiä. Koska ilmiselvästihän ne on sille naisellekkin merkityksettömiä, jos vielä pitää mustasukkailla.

Sä sanoit aiemmin, että oli ihanaa, kun erikseen sovitte että seurustelette. Että nyt kaikki on selvää, kun erikseen sovittiin. Ja nyt nähdään, että se sopiminen riitti sulle takeeksi noin kahdeksi viikoksi. Nyt pitäis saada jo uusia takeita (vanhempien tapaaminen, "että on TOSISSAAN"). Poikaystäväsi ei ehkä jaksa osoitella sinulle parin viikon välein ikuisia, lopullisia, palavia tunteitaan, vaan voi käydä niin että tällaisilla nuoren naisen epävarmoilla tempuilla ajat hänet itse pois.

RELAAAA!!!

 

persetti, toi keittishän on sittenkin keittiöpyskolooki eikä mikään noita

vai liekkö se sama asia?

 

Ehdotan onnelliselle typylle patsasta Tikkurilan senaatintorille. Sen verran hyvin hämmentää palstan kuohuvaa keskustelusoppaa aloituksillaan. Loistava jatkokertomus, mutta nyt saattaisi olla aika harkita jotain toista lähestymistapaa. Toi provosoivan väitteen kysymykseksi muotoilu oli viimeksikin käytössä. Hyvät palautteet oot kuitenkin saanut vielä tällä kertaa.

 

persetti, toi keittishän on sittenkin keittiöpyskolooki eikä mikään noita

vai liekkö se sama asia?

Joo.

Mut pahaa pelkään, et HG tarttee ongelmaansa järeämpiä lääkkeitä kuin parhaallakaan keittiötsykologilla on antaa.

 

persetti, toi keittishän on sittenkin keittiöpyskolooki eikä mikään noita

vai liekkö se sama asia?

Vanhoina hyvinä aikoina opetettiin sairaanhoito-opistossa jonkun verran psykologiaakin

 

En halua millään tavalla olla "tyly ja lyttäävä kukkahattutäti" mutta mun on pakko ( :ashamed: ) kommentoida.... Vaikka te olisitte 24/7 yhdessä niin et voi oikeasti vielä tuntea toista parin kuukauden tuntemisen jälkeen. Voit tuntea hänet hyvin pintapuolisesti ja sulla voi olla hyvin oikea ja selkeä aavistus tai tunne siitä millainen hän on. Mutta ihan oikeasti et häntä tunne. Mutta tämähän ei ole tosiaankaan mitenkään huono juttu! Teillähän on aikaa tutustua ja oppia toinen tuntemaan!

Samaa mieltä! Alkuhuumaan tutustumiset ja juttelut 24/7 ei vielä merkkaa sitä että tuntis millainen toinen ihminen on pohjimmiltaan.
Toisen oppii tuntemaan vasta sitten kun on erottu. Siinä paljastuu sen toisen ihmisen luonne ja tarkoitusperät. Eli toisia vaan ei opi tuntemaan edes monen vuoden yhdessäolon aikana. Valitettavasti.
Ja aika ahdistavaa olis jos toinen painostais siinä että pitäisi esitellä vanhemmilleen joku aivan tuore heila jos ei sitä itse todella halua.

 

Vanhoina hyvinä aikoina opetettiin sairaanhoito-opistossa jonkun verran psykologiaakin

no sen kyllä huomaa, parinmuodostusrituaalien teoreemat osuu sh-opiskelijoissa kyllä hedelmälliseen maaperään

 

Eikai esittelyyn ole mitään aikarajaa. Mun vanhempi tyttäreni oli seurustellut lähes vuoden ennenkuin tuuppasi poikaparan koko suvun hämmästeltäväksi pikkusiskon rippijuhlissa, pojasta en oikein tiedä kauanko olivat seurustelleet mutta ei siihen mitään virallista esittelykäyntiä sovittu ja nuorimman tytön poikaystävän tapasin samana iltana kun he tapasivat (oltiin samalla laivalla). Muutenkaan en halua puuttua lasteni parisuhteeseen tai muutenkaan elämään, kyllä he tulee kysymään jos tuntevat että minun apua tarvitaan

Älä nyt HG kiirehdi asioita tai tee mistään parisuhteen etenemiseen liittyvästä kynnyskysymystä. Asiat etenee omalla painollaan omia aikojaan.

Poikaystäväsi tulee lopun ikäänsä tapaamaan uusia ihmisiä ja törmäämään naisiin, ellet lukitse häntä johonkin varastoon. Ei se silti tarkoita että hän on niitä kaikkia kuksimassa tai edes ihastumassa

 

Mä vaan mietin että mihin on hävinnyt se nuori naikkonen joka kiven kovaan ja oikein uhmaikäisen kiukulla ilmoitti saavansa ihan kenet vaan (miespuolisen) lankeamaan polvilleen kauneutensa edessä ym? Ja mikä on tämä tilalle tullut mustasukkainen ja epävarma harmaahiirulainen? :O

Mutta joo, aloitukseen. Sä sanot että sä haluat tehdä tämän jätkän kanssa kaikki oikein, eli silloin sä odotat niin kauan että hän vie sut omilla ehdoillaan vanhempia tapaamaan ja itse pidät suusi supussa aiheesta.

 

Muista kertoa appivanhemmille, kuinka alun jakamisesta huolimatta olet hyvä heidän lapsenlapsien tuleva äiti.

 

Voi, älä kiirehdi. Ehdit kylllä tavata vanhemmat kun aika on kypsä.

Oma tytär toi poikaystävän meille, kun olivat seurustelleet, hmmm vissiin 5 kk Kasiluokalla olivat molemmat. silloinkin isänsä pyysi, että tulkaa vaan meille, niin ei tarviotse pakkasella ulkona olla. Kohta 1,5 vuotta on nuorilla seurustelua takana.

MMinä aikanaan olisin ahdistunut kamalasti, jos joku poikakavereistani olisi vängännyt tapaamaan vanhempiani. Luonnollisesti ja omalla painollaan ne asiat sujuvat parhaiten. Ja jos teillä menee hyvin, niin keskity nauttimaan siitä, äläkä pilaa asioita hoppuilemalla esittelykäyntiä.

Näin neuvoisin vanhempana eukkona ja seurustelevan nuoren äitinä

 

Riippuu varmaan vähän ihmisestä.
Joillain ihmisillä kumppaneiden vaihtuvuus on niin suurta, ettei ehkä kannatakaan kovin nopeasti uutta hellua vanhemmille esitellä (eivätkä vanhemmat todnäk. haluakaan).

Sitten on niitä, jotka ovat olleet ehkä jo vuosikausia yksin, eikä uuden kumppanin suhteen ole sitä ongelmaa, että tulisi liian kepeästi esiteltyä läheisille.
Mä esimerkiksi en ole ikinä aikuisiälläni seurustellut ja vanhempani joskus ovat udelleetkin, että onko ollut mitään.
Uskon, että heille tulee olemaan iso asia, jos joskus vielä pariudun eikä todellakaan tarvitse miettiä, etteivätkö haluaisi nähdä kumppaniani.

Eli riippuu vähän tilanteesta, kuinka nopeasti kannattaa edes esitellä.
Joka tapauksessa en rupeaisi itse kärttämään tilaisuutta päästä "näytille", vaikka olisin kuinka utelias kumppanin perheen suhteen.
Jos suhteenne jatkuu, tulee tilanne eteen aivan varmasti. Aikaahan siihen voi mennä, kun asutte kaukana toisistanne.

 

5 vuotta ollaan oltu naimisissa enkä ole vieläkään tavannut miehen vanhempia. Asuvat eri maassa.

 

Ollaan oltu miehen kanssa yhdessa kaksi vuotta. Tapasin miehen vanhemmat ekan kerran viime vkloppuna. Ihan rehellisesti ei kiinnosta. Tapaamistahti tulee varmaan olemaan luokkaa kerran parissa vuodessa. Ihan hyvin voisin olla tapaamatta koskaan, mutta yritan vaikutta vahan normaalilta.

Mies on tavannut mun vanhemmat kerran. Mies ei puhu suomea ja mun vanhemmat ei mitaan muuta kuin suomea, niin vahan pointitonta.

 

Kiitos viesteistä ja rehellisistä mielipiteistä.
Aika ääripäistä tuntuu palstalla olevan porukka, mutta jotenkin kuvittelin, että ihmiset osaisi enemmän samaistua siihen alkuhuumaan ja siihen "hoppuun" tehdä suunnitelmia yhdessä ja pitää se toinen siinä vierellä kaikin keinoin. En nyt tarkoita kirjaimellisesti "kaikin keinoin" Mutta get the point...

Mustasukkaisuutta ei ehkä näistä ajatuksista voi sanoa sairaaloiseksi? Vaan jos teen jotain, tyyliin estän poikaystävää osallistumasta opiskelijabileisiin tai muihin menoihin. Ja sitä en ole tekemässä ellei ole aihetta, jos siis joku tyttö jossain olisi kiinnostunut hänestä jne..

Eipä yllättä, että heti diagnosoidaan sen sijaan, että yritettäisi ymmärtää ja samaistua naisena siihen inhimilliseen fiilikseen ja pelkoon, että mitä vaan voi tapahtua :/

 

Kiitos viesteistä ja rehellisistä mielipiteistä.
Aika ääripäistä tuntuu palstalla olevan porukka, mutta jotenkin kuvittelin, että ihmiset osaisi enemmän samaistua siihen alkuhuumaan ja siihen "hoppuun" tehdä suunnitelmia yhdessä ja pitää se toinen siinä vierellä kaikin keinoin. En nyt tarkoita kirjaimellisesti "kaikin keinoin" Mutta get the point...

Mustasukkaisuutta ei ehkä näistä ajatuksista voi sanoa sairaaloiseksi? Vaan jos teen jotain, tyyliin estän poikaystävää osallistumasta opiskelijabileisiin tai muihin menoihin. Ja sitä en ole tekemässä ellei ole aihetta, jos siis joku tyttö jossain olisi kiinnostunut hänestä jne..

Eipä yllättä, että heti diagnosoidaan sen sijaan, että yritettäisi ymmärtää ja samaistua naisena siihen inhimilliseen fiilikseen ja pelkoon, että mitä vaan voi tapahtua :/

Olenko jossain sanonut, etten ymmärtäisi sinua? Ymmärrän kyllä. Ja juuri sen vuoksi toivon, että tekisit jotain tuolle mustasukkaisuudellesi. Vai väitätkö, että ne ahdistuksen tunteet on sinusta mukavia ja nautit niistä? Ei, ne tunteet repii sun sydäntäsi hajalle ja mitä kauemmin annat niin tapahtua, sitä vaikeampi sun on olla enää luottavainen. On ihan normaalia, että seuraavan 30 vuoden aikana monikin nainen ihastuu nykyiseen poikaystävääsi. Et kuitenkaan voi estää häntä menemästä töihin tai ystäviensä kanssa ulos vain siksi, että joku nainen ehkä jossain on häneen ihastunut. Faktahan on, että kiusaat vain itseäsi tuolla mustasukkaisuudella. Ja mahdollisesti ajat miehen pois luotasi, kun et sanoistasi huolimatta luota häneen. Jos jo edellisessä suhteessasi et sallinyt miehen mennä ilman sinua, niin miten nyt sitten tämän uuden kanssa niihin opiskelijabileisiin? Suurinta tuskaahan tuo mustasukkaisuus aiheuttaa sinulle itsellesi, ei kenellekään muulle.

 

Sairaalloinen mustasukkaisuus on yleensä merkki omasta epävarmuudesta. Haluat uskoa luottavasi mieheen, mutta todellisuudessa et kuitenkaan luota. Jos jo nyt ahdistut siitä, että hän menee syksyllä kouluun, niin entä sitten ne kymmenettuhannet päivät, jolloin hän menee töihin? Naisvaltaisella alalla on yleensä myös työpaikoilla paljon naisia, ei pelkästään koulussa. Ja kun vuodet vierii, työpaikoille tulee uusia, nuoria, nättejä työntekijöitä. Sun elämäsi tulee olemaan aika tuskallista, jos joka ainoa päivä joudut pelkäämään ja ahdistumaan. Miten sun käy sitten, jos suhteenne jatkuu, hankitte lapsia ja sinä raskauden edetessä alat muistuttamaan ryhävalasta ja samaan aikaan miehesi lähtee aamuisin työpaikalle, jossa on kauniita naisia? Tarkoitan siis, että miltä susta silloin tuntuu, kun hormoonit vielä tekee omat temppunsa? Mahdollisesti kiukuttelet miehelle ja alat entistä enemmän pelätä, että ne työpaikan naiset saattavat olla vielä iloisempia ja mukavampiakin kuin sinä? Pahimmassa tapauksessa sä ajat miehen pois epäilyksilläsi. Joten todellakin suosittelen sulle avun hankkimista, jotta saisit itsevarmuutesi kuntoon ja turhan mustasukkaisuuden pois. Ei ole normaalia, että poikaystävän kouluun meno ahdistaa heinäkuun 10. päivä. Itse asiassa se ei ole normaalia edes syksyllä, kun koulu alkaa.

Jos nyt yksi asia kerrallaan, onhan yliopisto noin miljoona kertaa sosiaalisempi ja yhteisöllisempi ympäristö mitä työpaikka. Ja siellä todella tapaa samanikäisiä, samoista asioista kiinnostuneita ja jakavia ihmisiä jne.

En ala stressaamaan siitä, mulla on kesä aikaa tässä. Syksy on sitten syksyllä ja se on sen ajan murhe.

 

Mie olen elämäni aikana oppinut sen, että ei kannata pelätä "mitä vaan voi tapahtua." Kun sitten saattaa huomata 30 vuoden kuluttua, että mitään ei ole tapahtunut. Ja harmitella, että ihan turhaan pelkäsin kaikkea. Raskastahan tuollaisen pelon kanssa on elää.

Ja entisessä työssä opin kirjaimellisesti sen, että mitä tahansa tosiaan voi tapahtua. Mutta eihän sitä kannata etukäteen pelätä. Elää normaalisti, koettaa olla loukkaamatta muita, jaolla onnellinen - eikä aina tarvitse olla onnellinenkaan.

Ja estää ei toista aikuista ihmistä voi tekemästä mitään, mitä tämä ei halua. Mielestäni ei mitenkään. Jos jotaion haluaa tehdä, sen tekee. Ja ahdistettuna ehkä uhallaankin, kärjistetysti sanoen.

Minusta tekstiesi perusteella tuntuu sille, että sinulla on kaikki hyvin. Älä siis turhaan pelkää tulevaa, äläkä lataa siihen liikaa odotuksia, kuinka kaiken pitäiisi sujua. Kun elämässä ei ole käsikirjoituksia. Anna kaiken mennä painollaan, ja nauti suhteestasi ja onnestasi.

 

Kiitos viesteistä ja rehellisistä mielipiteistä.
Aika ääripäistä tuntuu palstalla olevan porukka, mutta jotenkin kuvittelin, että ihmiset osaisi enemmän samaistua siihen alkuhuumaan ja siihen "hoppuun" tehdä suunnitelmia yhdessä ja pitää se toinen siinä vierellä kaikin keinoin. En nyt tarkoita kirjaimellisesti "kaikin keinoin" Mutta get the point...

Mustasukkaisuutta ei ehkä näistä ajatuksista voi sanoa sairaaloiseksi? Vaan jos teen jotain, tyyliin estän poikaystävää osallistumasta opiskelijabileisiin tai muihin menoihin. Ja sitä en ole tekemässä ellei ole aihetta, jos siis joku tyttö jossain olisi kiinnostunut hänestä jne..

Eipä yllättä, että heti diagnosoidaan sen sijaan, että yritettäisi ymmärtää ja samaistua naisena siihen inhimilliseen fiilikseen ja pelkoon, että mitä vaan voi tapahtua :/

Ja sinä siis uskot, että mies kertoo, jos on aikeissa pettää? Kyllä se nyt vain taitaa mennä niin, että joko päästät bileisiin tai et päästä. Luotat tai et luota. Ei se mies sinulle kerro, koska kannattaa luottaa ja koska ei.