M
M32
Vieras
Sama. Tuo on epärehellisistä ja julmaa. Kynnysmattoihmiset voivat olla todella hääikäilemättömiä omassa passiivisuudessaan.
V
vierass
Vieras
Miksi et voi sanoa suoraan ettet halua nähdä häntä sen enempää? Mun mielestä on loukkaavaa seläntakana puhua jos ei pysty sitä toiselle sanomaan? Ajatuksiako hänen pitäisi osata lukea? Kaikki ihmiset ei ole sosiaalisesti niin taitavia että osaisivat lukea tilannetta (=ymmärtäisivät itse lähteä) mutta hölmö olet jos et sitä sano jos kuitenkin toivoisit että vierailu loppuu/ei tule uudestaan!
S
"Sanna"
Vieras
Eiköhän tossa tilanteessa voi sanoa että sori, vauva on pieni ja arki rankkaa joten nyt ei jaksa mitään ylimääräisiä vieraita. En mä jaksais katella pienen vauvan kanssa mitään hyviäkään kavereita, haluan pesiä rauhassa!
Juuri näin.
S
"Sanna"
Vieras
Itse en muuttaisi päiväohjelmaani, jos vieras ei tajua lähteä ajoissa, vaan sanoisin vaan, että nyt mun pitää lähteä vaunulenkille nukuttamaan vauvaa tai nyt menen vauvan kanssa itsekin päiväunille. Kiitos kun kävit, mutta vähään aikaan en jaksa ottaa vieraita vastaan, kun vauva valvottaa yöt ja olen niin väsynyt.
E
emäntä24 (ap)
Vieras
En minä mitään ystävää ole naamakkain esittänyt, nyt lopettakaa nuo nurinat selän takana puhumisesta!
En ole siis kuullut koko ihmisestä mitään yli 10 vuoteen. Sitten sain vauvan, ja hän oli lukenut siitä Facebookista (olemme olleet kavereita siellä, mutta mitään kanssakäymistä ei ole ollut). Sitten alkoi viestittely kaksi päivää sen jälkeen, kun pääsimme sairaalasta kotiin ja viestien sisältö oli päivittelyä siitä, miten vauvauutinen tuli hänelle ihan puun takaa ja kuinka hän haluaisi tavata. Sanoin jo silloin, että katsotaan sitten, kunhan olemme vauvan kanssa tutustuneet toisiimme paremmin ja arki alkaa rullata. Tietysti toivoin, että hän tajuaisi, etten ihan heti synnytyksen jälkeen ole ottamassa kotiini ihmistä, jota en ole nähnyt yli kymmeneen vuoteen ja joka tuntuu sen takia lähes kuin ventovieraalta. Mutta sitten yhteydenpito jatkui jo parin viikon päästä.
"Hei, käviskö siulle tällä viikolla maanantai tai torstai, tulisin silloin niille kahveille, joista oli puhetta". Tämä oli se tapa, jolla ihminen siis pyysi itsensä meille. Ja olinhan jo luvannut aiemmin, että "kyllä, joskus sitten". Vähän vaikeroiden sanoin, että torstai käy. "Missä asut, kerro osoite? Saanko puhelinnumerosi, että voimme pitää yhteyttä, minulla ei ole sitä". Ja näin tämä henkilö ilmoitti tulevansa meille torstai-iltana ja sai minulta osoitteen ja jopa sen halvatun puhelinnumeron. Minä jäin huuli pyöreänä rattaineni ihmettelemään, että mitä just äsken tapahtui. En muista, että kukaan olisi samalla tavalla kutsunut itseään kylään.
Hän tuli kylään ja jo kahden tunnin kohdalla katsoin, että huh, onpa hän viipynyt kauan. Olimme jo juoneet kahvit aikoja sitten, ja hän istui yhä olohuoneessa näpräämässä puhelintaan ja esittelemässä kuvia koirastaan. Keitin toiset kahvit ja viimeistään niiden jälkeen ajattelin, että normaali ihminen kyllä ymmärtää lähteä, mutta ei. Muutaman kerran sanoin, että minun täytyy varmaan lähteä nukuttamaan tästä vauvaa yöunille, mutta hän vain nakotti sohvalla ja sanoi "ei se haittaa, minä odotan". Lopulta meni kuusi tuntia ja hän sanoi, että taitaa olla aika lähteä kotiin.
Ja minun pitäisi ottaa hänet vielä uudestaan? "Lopettaa ystävän esittäminen, sanoa asiat suoraan ja lopettaa selän takana jauhaminen"? Miten ylipäätään sanoa lähes kokonaan vieraalle ihmisille suoraan, kun hän ei tunnu ymmärtävän oikein mitään?
Koko tapaamisen ajan olin normaalin ystävällinen, ihan kuin kaikille muillekin meillä käyville ihmisille. En mitenkään mielistellyt tai ollut erityisen ystävällinen, pikemminkin kireä ja stressaantunut, mahavaivojaan itkeskelevä pikkuvauvakin oli koko ajan sylissä ja itse valuin hikeä kuin saavista kaatamalla. Eikä minun ole koskaan tarvinnut vihjata, saati sanoa suoraan yhtään kellekään vierailijalle, että nyt olisi aika lähteä. Eikä yksikään vieras ole kertaakaan uppoutunut oman kännykkänsä kanssa sohvalle kuluttamaan aikaa puhumatta meidän isäntäväen kanssa.
Siksi kysyin nyt neuvoja, mitä itse tekisitte samassa tilanteessa, kun itse olen ihna neuvoton.
Itselleni koti on sellainen paikka, johon vetäydyn, jos haluan olla rauhassa. Mielelläni en ota ketään lähes ventovierasta tuntikausiksi kotiini istumaan, hyvät ystävät ja siskoni ovat asia erikseen. Mieluummin haluaisin tavata näin vieraita ihmisiä kahvilassa (sitten, kun se on vauvan kanssa ylipäätään mahdollista, tällä hetkellä tuo ei siedä yhtään liikkumattomissa vaunuissa olemista tai pitkään sylissä pitämistä), mutta näin vieraaseen ihmiseen tutustuminen tuntuu aivan liian isolta taakalta tällä hetkellä. Varsinkaan, jos ihmisellä ei näytä edelleenkään olevan yhtään tilannetajua.
En ole siis kuullut koko ihmisestä mitään yli 10 vuoteen. Sitten sain vauvan, ja hän oli lukenut siitä Facebookista (olemme olleet kavereita siellä, mutta mitään kanssakäymistä ei ole ollut). Sitten alkoi viestittely kaksi päivää sen jälkeen, kun pääsimme sairaalasta kotiin ja viestien sisältö oli päivittelyä siitä, miten vauvauutinen tuli hänelle ihan puun takaa ja kuinka hän haluaisi tavata. Sanoin jo silloin, että katsotaan sitten, kunhan olemme vauvan kanssa tutustuneet toisiimme paremmin ja arki alkaa rullata. Tietysti toivoin, että hän tajuaisi, etten ihan heti synnytyksen jälkeen ole ottamassa kotiini ihmistä, jota en ole nähnyt yli kymmeneen vuoteen ja joka tuntuu sen takia lähes kuin ventovieraalta. Mutta sitten yhteydenpito jatkui jo parin viikon päästä.
"Hei, käviskö siulle tällä viikolla maanantai tai torstai, tulisin silloin niille kahveille, joista oli puhetta". Tämä oli se tapa, jolla ihminen siis pyysi itsensä meille. Ja olinhan jo luvannut aiemmin, että "kyllä, joskus sitten". Vähän vaikeroiden sanoin, että torstai käy. "Missä asut, kerro osoite? Saanko puhelinnumerosi, että voimme pitää yhteyttä, minulla ei ole sitä". Ja näin tämä henkilö ilmoitti tulevansa meille torstai-iltana ja sai minulta osoitteen ja jopa sen halvatun puhelinnumeron. Minä jäin huuli pyöreänä rattaineni ihmettelemään, että mitä just äsken tapahtui. En muista, että kukaan olisi samalla tavalla kutsunut itseään kylään.
Hän tuli kylään ja jo kahden tunnin kohdalla katsoin, että huh, onpa hän viipynyt kauan. Olimme jo juoneet kahvit aikoja sitten, ja hän istui yhä olohuoneessa näpräämässä puhelintaan ja esittelemässä kuvia koirastaan. Keitin toiset kahvit ja viimeistään niiden jälkeen ajattelin, että normaali ihminen kyllä ymmärtää lähteä, mutta ei. Muutaman kerran sanoin, että minun täytyy varmaan lähteä nukuttamaan tästä vauvaa yöunille, mutta hän vain nakotti sohvalla ja sanoi "ei se haittaa, minä odotan". Lopulta meni kuusi tuntia ja hän sanoi, että taitaa olla aika lähteä kotiin.
Ja minun pitäisi ottaa hänet vielä uudestaan? "Lopettaa ystävän esittäminen, sanoa asiat suoraan ja lopettaa selän takana jauhaminen"? Miten ylipäätään sanoa lähes kokonaan vieraalle ihmisille suoraan, kun hän ei tunnu ymmärtävän oikein mitään?
Koko tapaamisen ajan olin normaalin ystävällinen, ihan kuin kaikille muillekin meillä käyville ihmisille. En mitenkään mielistellyt tai ollut erityisen ystävällinen, pikemminkin kireä ja stressaantunut, mahavaivojaan itkeskelevä pikkuvauvakin oli koko ajan sylissä ja itse valuin hikeä kuin saavista kaatamalla. Eikä minun ole koskaan tarvinnut vihjata, saati sanoa suoraan yhtään kellekään vierailijalle, että nyt olisi aika lähteä. Eikä yksikään vieras ole kertaakaan uppoutunut oman kännykkänsä kanssa sohvalle kuluttamaan aikaa puhumatta meidän isäntäväen kanssa.
Siksi kysyin nyt neuvoja, mitä itse tekisitte samassa tilanteessa, kun itse olen ihna neuvoton.
Itselleni koti on sellainen paikka, johon vetäydyn, jos haluan olla rauhassa. Mielelläni en ota ketään lähes ventovierasta tuntikausiksi kotiini istumaan, hyvät ystävät ja siskoni ovat asia erikseen. Mieluummin haluaisin tavata näin vieraita ihmisiä kahvilassa (sitten, kun se on vauvan kanssa ylipäätään mahdollista, tällä hetkellä tuo ei siedä yhtään liikkumattomissa vaunuissa olemista tai pitkään sylissä pitämistä), mutta näin vieraaseen ihmiseen tutustuminen tuntuu aivan liian isolta taakalta tällä hetkellä. Varsinkaan, jos ihmisellä ei näytä edelleenkään olevan yhtään tilannetajua.
V
vierass
Vieras
Mä olisin sanonut viimeistään illalla, että mun pitää nyt mennä nukuttamaan vauvaa ja meen sit iteki nukkumaan, että oli kiva kun kävit mut nyt alkaa iltatoimet. Ihan suoraan vaan. Luultavasti oisin jättänyt toiset kahvitkin keittämättä jos/kun jo siinä vaiheessa oisin ollut kypsä vierailuun.
Jos ei tilannetajua ole, hän tuskin tuosta edes loukkaantuisi vaan saattaa olla jopa tottunut että hänet "ajetaan ulos" ja pitää sitä normaalina tapana päättää vierailu.
Jos ei tilannetajua ole, hän tuskin tuosta edes loukkaantuisi vaan saattaa olla jopa tottunut että hänet "ajetaan ulos" ja pitää sitä normaalina tapana päättää vierailu.
N
no jos
Vieras
ihminen on niin tilannetajuton ettei ole oikein realiteeteissa kiinni, niin ei kai sellaista haukuta. Haukutko kehitysvammaisiakin? Sanot vaan asiallisesti suoraan ja jos ei auta, niin sitten lakkaat vastailemasta viesteihin ja poistat facebookista. Olen itse tehnyt kerran noin. Ei ollut kivaa, mutta pakko.
E
emäntä24 (ap)
Vieras
Olenko missään vaiheessa sanonut, että olisin aikeissa haukkua tämän kaverin?
Olen valmis pitämään hänet hyvän päivän tuttuna, jonka kanssa voi muutamat kuulumiset vaihtaa aina silloin tällöin vaikka siellä huoltoaseman kassalla, jossa hän on töissä. Mutta en aio toista kertaa ottaa häntä kotiini kuudeksi tunniksi tai alkaa kaveerata enempää varsinkaan tässä elämäntilanteessa. Oli jälkikäteen ajateltuna virhe ottaa häntä meille sitä ensimmäistäkään kertaa, koska se sai hänet selvästi luulemaan liikoja meidän mahdollisesta ystävyydestämme
Mutta miten sanoa asia ihmiselle, se tässä vaikeaa onkin. Ei ole koskaan aiemmin ollut vastaavaa tilannetta Nyt hän viestin, voisiko tulla käymään tänään ja minä olen niin lukossa, etten tiedä miten kieltäytyä. Koska en halua häntä tänne kuluttamaan aikaansa tänään, enkä huomenna, enkä ylihuomenna, koska en tiedä mitä tehdä, jos tilanne vierailun aikana menee taas niin kiusalliseksi kuin viime kerralla, etten osannut vaatia häntä lähtemään ajallaan...
Olen valmis pitämään hänet hyvän päivän tuttuna, jonka kanssa voi muutamat kuulumiset vaihtaa aina silloin tällöin vaikka siellä huoltoaseman kassalla, jossa hän on töissä. Mutta en aio toista kertaa ottaa häntä kotiini kuudeksi tunniksi tai alkaa kaveerata enempää varsinkaan tässä elämäntilanteessa. Oli jälkikäteen ajateltuna virhe ottaa häntä meille sitä ensimmäistäkään kertaa, koska se sai hänet selvästi luulemaan liikoja meidän mahdollisesta ystävyydestämme
Mutta miten sanoa asia ihmiselle, se tässä vaikeaa onkin. Ei ole koskaan aiemmin ollut vastaavaa tilannetta
Nyt hän viestin, voisiko tulla käymään tänään ja minä olen niin lukossa, etten tiedä miten kieltäytyä. Koska en halua häntä tänne kuluttamaan aikaansa tänään, enkä huomenna, enkä ylihuomenna, koska en tiedä mitä tehdä, jos tilanne vierailun aikana menee taas niin kiusalliseksi kuin viime kerralla, etten osannut vaatia häntä lähtemään ajallaan...
V
vieras .
Vieras
vastaat että valitettavasti ei sovi, palataan asiaan myöhemmin.
"Hei, meille ei valitettavasti sovi"
"Hei, meille ei valitettavasti sovi"
M
"mie"
Vieras
Mä niin tiedän tuon ihmistyypin.
Miehen lapsuudne kaverin vaimo. Ihan samanlainen. Ensinnäkään en ollut nähnyt häntä kuin kahdesti ennen kuin esikoisemme syntyi. Niilläkin kerroilla piipahdimme heillä pikaisesti kun mies kävi tekemässä jotain putkihommia - kun sillä alalla on. JA sen vuoksi kävimme heillä.
No esikko syntyi - pikkukeskoksena. Mieheni oli laittanut onnellisena isänä tekstiviestiä tutuilleen. Mukaan lukien tämä lapsuuden kaveri (joka kanssa oli yhteydessä ehkä noin kerran vuodessa ja silloin kun he kaipasivat mieheltäni työhön liittyvää apua).
Eikö mitä. Tämän lapsuuden kaverin rouva oli kaivanut mun puhelinnumeron. OK, onnittelut oli ihan kivat eikä siinä mitään. Mutta sitten alkoi soittelu. Oli soittanut mulle useaan otteeseen. EN vastannut koska lapsemme oli vastasyntyneiden teholla ja aiheesta tiedottaminen kaikille ulkopuolisille EI kiinnostanut. Vain läheiset tiesi missä mennään. Ja kun mä en vastannut niin soitteli mun miehelle. JA loppujen lopuksi jätti vastaajan viestin: MIKSI ette voi vastata?
Eikö ihmisillä ole mitään käryä miten käyttäytyä? Joo, saattoihan tuo nainen haluata tarjota apua, heillä lievästä kehitysvammainen lapsi. Mutta eikö jotain hienotunteisuutta voisi olla? Ei tarvitse sentää kymmentä kertaa soittaa (eihän me osastolla voitu ees vastata, puhelimet pukukaapissa). Saati jättää tuohtuneita viestejä puhelimeen. Ei sillä hetkellä ollut tarve kertoa pienen ihmisen tilasta sellaiselle henkilöllle jota hädin tuskin tuntee, vaikka kuinka olisi "vertaistukea" tarjonnut. Eikähän heidän tilanne ollut edes sama, heidän lapsen kehityshäiriöt todettiin vasta 3 vuoden ikäisenä...Mutta kaikki ei ymmärrä.
Mä olen sujuvasti pitänyt siitä lähtien etäisyyttä. En kaipaa kavereita joiden tilanne taju on tuo. Olkoon perusteet mitä tahansa käytökselle. Valitettavasti tuntuu että taisi olla vaan uteliaisuutta välittämisen sijaan. Mutta saatan toki olla väärässä. Silti - pysyn etäällä jatkossakin.
Miehen lapsuudne kaverin vaimo. Ihan samanlainen. Ensinnäkään en ollut nähnyt häntä kuin kahdesti ennen kuin esikoisemme syntyi. Niilläkin kerroilla piipahdimme heillä pikaisesti kun mies kävi tekemässä jotain putkihommia - kun sillä alalla on. JA sen vuoksi kävimme heillä.
No esikko syntyi - pikkukeskoksena. Mieheni oli laittanut onnellisena isänä tekstiviestiä tutuilleen. Mukaan lukien tämä lapsuuden kaveri (joka kanssa oli yhteydessä ehkä noin kerran vuodessa ja silloin kun he kaipasivat mieheltäni työhön liittyvää apua).
Eikö mitä. Tämän lapsuuden kaverin rouva oli kaivanut mun puhelinnumeron. OK, onnittelut oli ihan kivat eikä siinä mitään. Mutta sitten alkoi soittelu. Oli soittanut mulle useaan otteeseen. EN vastannut koska lapsemme oli vastasyntyneiden teholla ja aiheesta tiedottaminen kaikille ulkopuolisille EI kiinnostanut. Vain läheiset tiesi missä mennään. Ja kun mä en vastannut niin soitteli mun miehelle. JA loppujen lopuksi jätti vastaajan viestin: MIKSI ette voi vastata?
Eikö ihmisillä ole mitään käryä miten käyttäytyä? Joo, saattoihan tuo nainen haluata tarjota apua, heillä lievästä kehitysvammainen lapsi. Mutta eikö jotain hienotunteisuutta voisi olla? Ei tarvitse sentää kymmentä kertaa soittaa (eihän me osastolla voitu ees vastata, puhelimet pukukaapissa). Saati jättää tuohtuneita viestejä puhelimeen. Ei sillä hetkellä ollut tarve kertoa pienen ihmisen tilasta sellaiselle henkilöllle jota hädin tuskin tuntee, vaikka kuinka olisi "vertaistukea" tarjonnut. Eikähän heidän tilanne ollut edes sama, heidän lapsen kehityshäiriöt todettiin vasta 3 vuoden ikäisenä...Mutta kaikki ei ymmärrä.
Mä olen sujuvasti pitänyt siitä lähtien etäisyyttä. En kaipaa kavereita joiden tilanne taju on tuo. Olkoon perusteet mitä tahansa käytökselle. Valitettavasti tuntuu että taisi olla vaan uteliaisuutta välittämisen sijaan. Mutta saatan toki olla väärässä. Silti - pysyn etäällä jatkossakin.
G
gsdgs
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja emäntä24 (ap);30012754:
Ei vaan sinä kutsuit hänet. Sanoit itse että torstai käy ja vaikka tulit toisiin aatoksiin, et perunut asiaa, vaan annoit hänen tulla.
Olisit voinut vielä perään laittaa viestiä et "anteeks kun joudun nyt perumaan, mutta ku mietin tarkemmin niin en ookkaan vielä ihan valmis ottamaan vieraita vastaan". Esimerkiksi. Tai mitä tahansa, olet todellakin täysin kädetön ja syytät siitä ystävääsi, joka ei ymmärrä, koska et anna ymmärtää mitään!!
V
vierass
Vieras
V
vierasss
Vieras
T
"tuntematon"
Vieras
Mulle jäi nyt epäselväksi: ekassa viestissä ap sanoi ettei itse halunnut pitää yhteyttä 10 vuoteen, tokassa viestissä että ystävästä ei kuulunut mitään 10 vuoteen? Siis kummin on?
Muuten vastaukseni on, että on reiluinta sanoa suoraan. Mikä siinä on että aikuisten on niin vaikea sanoa suoraan vaan valehdellaan ja annetaan ymmärtää että juu, mutta kun on niin paljon kiirettä nyt. Tuo ystäväkin saisi sitten tilaisuuden etsiä muuta seuraa.
Muuten vastaukseni on, että on reiluinta sanoa suoraan. Mikä siinä on että aikuisten on niin vaikea sanoa suoraan vaan valehdellaan ja annetaan ymmärtää että juu, mutta kun on niin paljon kiirettä nyt. Tuo ystäväkin saisi sitten tilaisuuden etsiä muuta seuraa.
T
"tuntematon"
Vieras
[QUOTE="mie";30012960]Mä niin tiedän tuon ihmistyypin.
Miehen lapsuudne kaverin vaimo. Ihan samanlainen. Ensinnäkään en ollut nähnyt häntä kuin kahdesti ennen kuin esikoisemme syntyi. Niilläkin kerroilla piipahdimme heillä pikaisesti kun mies kävi tekemässä jotain putkihommia - kun sillä alalla on. JA sen vuoksi kävimme heillä.
No esikko syntyi - pikkukeskoksena. Mieheni oli laittanut onnellisena isänä tekstiviestiä tutuilleen. Mukaan lukien tämä lapsuuden kaveri (joka kanssa oli yhteydessä ehkä noin kerran vuodessa ja silloin kun he kaipasivat mieheltäni työhön liittyvää apua).
Eikö mitä. Tämän lapsuuden kaverin rouva oli kaivanut mun puhelinnumeron. OK, onnittelut oli ihan kivat eikä siinä mitään. Mutta sitten alkoi soittelu. Oli soittanut mulle useaan otteeseen. EN vastannut koska lapsemme oli vastasyntyneiden teholla ja aiheesta tiedottaminen kaikille ulkopuolisille EI kiinnostanut. Vain läheiset tiesi missä mennään. Ja kun mä en vastannut niin soitteli mun miehelle. JA loppujen lopuksi jätti vastaajan viestin: MIKSI ette voi vastata?
Eikö ihmisillä ole mitään käryä miten käyttäytyä? Joo, saattoihan tuo nainen haluata tarjota apua, heillä lievästä kehitysvammainen lapsi. Mutta eikö jotain hienotunteisuutta voisi olla? Ei tarvitse sentää kymmentä kertaa soittaa (eihän me osastolla voitu ees vastata, puhelimet pukukaapissa). Saati jättää tuohtuneita viestejä puhelimeen. Ei sillä hetkellä ollut tarve kertoa pienen ihmisen tilasta sellaiselle henkilöllle jota hädin tuskin tuntee, vaikka kuinka olisi "vertaistukea" tarjonnut. Eikähän heidän tilanne ollut edes sama, heidän lapsen kehityshäiriöt todettiin vasta 3 vuoden ikäisenä...Mutta kaikki ei ymmärrä.
Mä olen sujuvasti pitänyt siitä lähtien etäisyyttä. En kaipaa kavereita joiden tilanne taju on tuo. Olkoon perusteet mitä tahansa käytökselle. Valitettavasti tuntuu että taisi olla vaan uteliaisuutta välittämisen sijaan. Mutta saatan toki olla väärässä. Silti - pysyn etäällä jatkossakin.[/QUOTE]
Ehkä tuo nainen oli ihan oikeasti tietämätön siitä että teillä oli keskonen. Toisin kuin sinä, kaikki eivät ole ajatustenlukijoita.
Miehen lapsuudne kaverin vaimo. Ihan samanlainen. Ensinnäkään en ollut nähnyt häntä kuin kahdesti ennen kuin esikoisemme syntyi. Niilläkin kerroilla piipahdimme heillä pikaisesti kun mies kävi tekemässä jotain putkihommia - kun sillä alalla on. JA sen vuoksi kävimme heillä.
No esikko syntyi - pikkukeskoksena. Mieheni oli laittanut onnellisena isänä tekstiviestiä tutuilleen. Mukaan lukien tämä lapsuuden kaveri (joka kanssa oli yhteydessä ehkä noin kerran vuodessa ja silloin kun he kaipasivat mieheltäni työhön liittyvää apua).
Eikö mitä. Tämän lapsuuden kaverin rouva oli kaivanut mun puhelinnumeron. OK, onnittelut oli ihan kivat eikä siinä mitään. Mutta sitten alkoi soittelu. Oli soittanut mulle useaan otteeseen. EN vastannut koska lapsemme oli vastasyntyneiden teholla ja aiheesta tiedottaminen kaikille ulkopuolisille EI kiinnostanut. Vain läheiset tiesi missä mennään. Ja kun mä en vastannut niin soitteli mun miehelle. JA loppujen lopuksi jätti vastaajan viestin: MIKSI ette voi vastata?
Eikö ihmisillä ole mitään käryä miten käyttäytyä? Joo, saattoihan tuo nainen haluata tarjota apua, heillä lievästä kehitysvammainen lapsi. Mutta eikö jotain hienotunteisuutta voisi olla? Ei tarvitse sentää kymmentä kertaa soittaa (eihän me osastolla voitu ees vastata, puhelimet pukukaapissa). Saati jättää tuohtuneita viestejä puhelimeen. Ei sillä hetkellä ollut tarve kertoa pienen ihmisen tilasta sellaiselle henkilöllle jota hädin tuskin tuntee, vaikka kuinka olisi "vertaistukea" tarjonnut. Eikähän heidän tilanne ollut edes sama, heidän lapsen kehityshäiriöt todettiin vasta 3 vuoden ikäisenä...Mutta kaikki ei ymmärrä.
Mä olen sujuvasti pitänyt siitä lähtien etäisyyttä. En kaipaa kavereita joiden tilanne taju on tuo. Olkoon perusteet mitä tahansa käytökselle. Valitettavasti tuntuu että taisi olla vaan uteliaisuutta välittämisen sijaan. Mutta saatan toki olla väärässä. Silti - pysyn etäällä jatkossakin.[/QUOTE]
Ehkä tuo nainen oli ihan oikeasti tietämätön siitä että teillä oli keskonen. Toisin kuin sinä, kaikki eivät ole ajatustenlukijoita.
E
emäntä24 (ap)
Vieras
tuntematon: Jep, minä en ole pitänyt yhteyttä, eikä sen puoleen hänkään. Ja itseäni ei suuremmin ole kiinnostanutkaan. Olimme yläasteella kavereita, koska olimme samalla luokalla. Muuten emme varmaan olisi koskaan tutustuneetkaan.
Jep, ongelma on se, että itse menin häkeltyneenä lupaamaan,että torstai käy. Mutta tässä ei nyt ole ongelmana se, että hän kerran kävi meillä kylässä itsensä kutsumana vaan se, miten itse välttäisin mahdollisimman ystävällisesti kyseisen henkilön uuden kylättelyn? Mielestäni edellinen kerta ei ollut niin mukava, että haluaisin heti perään ottaa sitä uusiksi. Ja toistaiseksi tutustuminen uudelleen tuntuu liian raskaalta tähän elämänvaiheeseen sisällytettynä, tosin tämän viimeisimmän kokemukseni perusteella en edes tiedä, haluanko tutustua enempää. Tiedän meidän olevan niin erilaiset ja jos otan hänen tulostaan tälläisen stressin, niin se kertonee jo jotain asiasta. Hän varmaan vaan kuvittelee, että olisin valmis jatkamaan ystävyyttä siitä mihin se 10 vuotta sitten jäi. En tiedä...
Jep, ongelma on se, että itse menin häkeltyneenä lupaamaan,että torstai käy. Mutta tässä ei nyt ole ongelmana se, että hän kerran kävi meillä kylässä itsensä kutsumana vaan se, miten itse välttäisin mahdollisimman ystävällisesti kyseisen henkilön uuden kylättelyn? Mielestäni edellinen kerta ei ollut niin mukava, että haluaisin heti perään ottaa sitä uusiksi. Ja toistaiseksi tutustuminen uudelleen tuntuu liian raskaalta tähän elämänvaiheeseen sisällytettynä, tosin tämän viimeisimmän kokemukseni perusteella en edes tiedä, haluanko tutustua enempää. Tiedän meidän olevan niin erilaiset ja jos otan hänen tulostaan tälläisen stressin, niin se kertonee jo jotain asiasta. Hän varmaan vaan kuvittelee, että olisin valmis jatkamaan ystävyyttä siitä mihin se 10 vuotta sitten jäi. En tiedä...
V
"Vieraana"
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja emäntä24 (ap);30012852:
Vastaa ettet jaksa nyt tavata ketään etkä lähitulevaisuudessakaan. Jos tulee silti, älä avaa ovea.
N
nohh
Vieras
Tätä itsekin naureskelin. Aloittaja tuntuu kauhistuneelta siitä, että toinen on kutsunut itsensä kylään, vaikka hän on aivan itse ilmoittanut torstain olevan sopiva päivä kylään tulemiselle.
E
emäntä24 (ap)
Vieras
Eikö se nyt ole itsensä kylään kutsumista, jos ilmoittaa tulevansa maanantaina tai torstaina? Sain kyllä päättää päivän, ihme kyllä! Olisi pitänyt sanoa jo silloin ei, mutta en osannut. My bad. Hän kävi, hänellä oli ilmeisesti mukavaa, koska haluaa uudestaan. Ja minä en halua uudestaan häntä istumaan tänne ties kuinka moneksi tunniksi, vaikka ilmeisesti monen mielestä pitäisi, koska lupasin hänen saavan tulla jo kerran?? Onko lupaus kahvittelusta sama kuin lupaus siitä, että tule vaikka joka viikko istumaan kuudeksi tunniksi kahville ja aletaan vaikka bestiksiksi samantien? Mitä hittoa nyt oikeasti yritätte mulle selittää, että oli oma vika, kun annoin luvan tulla kerran kahville??
V
"Vieraana"
Vieras
V
vieras*
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja emäntä24 (ap);30013518:
Oikea vastaus olisi ollut kumpikaan ei käy, vauva valvottaa ja olet väsynyt.
Kukaan ei pääse sisälle, kun et avaa ovea.
J
"jepp"
Vieras
Tuttavallasi ei ilmeisesti ole tilannetajua. Näihin ihmisiin törmää joskus. Mulla oli äärimmäisen kuormittava tuttava, ei eees kaveri. Tapasimme kaverin bileissä ja heti liimautui kuin iilimato. Vaihdettiin numerot jos joskus käydään kahvilla, kaljalla tms. Alkoi hirvee pommittaminen. Lopulta olis tullu kylään omaa alitteisesti. Jätin kylmästi avaamatta oven. Ihminen ei uskonut, ettei tänää käy!!! Älys lopulta lopettaa, kun aikani sanoin, etten halua tavata enkä avannut ovea.
H
"Hanna"
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja emäntä24 (ap);30012852:Olenko missään vaiheessa sanonut, että olisin aikeissa haukkua tämän kaverin?
Olen valmis pitämään hänet hyvän päivän tuttuna, jonka kanssa voi muutamat kuulumiset vaihtaa aina silloin tällöin vaikka siellä huoltoaseman kassalla, jossa hän on töissä. Mutta en aio toista kertaa ottaa häntä kotiini kuudeksi tunniksi tai alkaa kaveerata enempää varsinkaan tässä elämäntilanteessa. Oli jälkikäteen ajateltuna virhe ottaa häntä meille sitä ensimmäistäkään kertaa, koska se sai hänet selvästi luulemaan liikoja meidän mahdollisesta ystävyydestämme
Mutta miten sanoa asia ihmiselle, se tässä vaikeaa onkin. Ei ole koskaan aiemmin ollut vastaavaa tilannetta
Vastaat vaan viestiin, että ei sovi. Ei siinä sen kummempia selittelyjä tarvita.
M
"mie"
Vieras
[QUOTE="tuntematon";30013099]Ehkä tuo nainen oli ihan oikeasti tietämätön siitä että teillä oli keskonen. Toisin kuin sinä, kaikki eivät ole ajatustenlukijoita.[/QUOTE]
Tasan tarkkaan tiesi.
Tasan tarkkaan tiesi.
H