M
"muuttaja"
Vieras
[QUOTE="pieras";30007352]Metsä alkaa takapihalta. Tämä vihreyden määrä on jotain aivan ihmeellistä![/QUOTE]
Luonto on kieltämättä jotain aivan ihanaa ja siitä olenkin onnellinen, että pääsemme taas pidemmäksi aikaa sen äärelle
Ja perheen tietysti myös, ihanaa olla heitä lähellä. Muuten paluu tosiaan pelottaa myös minua, palaamme nimittäin samaan kaupunkiin, josta kuusitoista vuotta sitten lähdimme... Ja silloin olin mitä onnellisin siitä, että pääsin pois siitä kateuden ja pahantahtoisuuden mekasta
Tuntuu jopa hieman ikävältä altistaa lapset sille määrälle pahanpuhumista. Aina sanotaan, että Suomessa on niin hyvää se, että kaikki huolehtii naapureistaan ja tiedetään toisten asiat, mutta itse olen ulkomailla todennut kaikista parhaimmaksi mallin, jossa huolehditaan ystävistä ja muiden tuttujen asioista huolehtimiseen ja jauhamiseen ei riitä aikaa (niin hyvässä kuin pahassa). Mutta toivotaan, että pojasta on polvi parantunut sielläkin suunnalla...
Luonto on kieltämättä jotain aivan ihanaa ja siitä olenkin onnellinen, että pääsemme taas pidemmäksi aikaa sen äärelle