Mikä mun pojalla voi olla? Lapsen muuttunut persoona

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "huolestunut äiti"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

"huolestunut äiti"

Vieras
Moikka!
Meidän yksi lapsista, 5,5v poika, oli pienenä hirmu lahjakas motorisesti että kielellisesti, hirmu fiksu ja sosiaalinen, varsin iloinen lapsi. Tässä viime talvena sai päähänsä, että alkoi leikkimään vain ja ainoastaan yhtä leikkiä aiempien lukuisien erilaisten leikkien sijaan. Eräänlaista roolileikkiä yksinään, sisaruksetkin otti mukaan. He olivat avustajia joilla ei ko. leikissä ollut mitään virkaa. Se oli eräänlainen tutkijaleikki, eli poika tutkiskeli taloa kaikki päivät ja puhui itsekseen. En huolestunut vielä alkuun, mutta kun pojasta alkoi tulla aivan outo, ei ottanut oikein kontaktia ja alkoi hiljaiseksi, alkoi elämään ihan omassa maailmassa. Muut lapset alkoivat välttelemään sillä vaikkei poika mikään väkivaltainen olekaan, hän on oikeasti outo, höpöttää rosvoista sun muista joita hänestä toiset ihmiset on jne.
Loppujen lopuksi tuo leikki loppui ja poika alkoi siivoamaan. Hän ei tee enää mitään muuta kuin siivoaa. Tekee listan, mitä täytyy siivota ja sitten siivoa. Lisäksi höpöttää kaikenmaailman möröistä, järkevää keskustelua hänen kanssaan ei pysty käymään. Ei osaa asettua toisen asemaan, ei ymmärrä mikä toista sattuu/miksi toinen itkee jne. Kerhossa vain yksi kaveri, nuorempi poika joka on lievästi sanottuna yksinkertainen.
Meidän esikoistyttökin (15v) on tämän huomannut ja on hirveän masentunut ollut viimeaikoina, ovat olleet jotenkin hirmu tiivis sisaruspari mutta nykyään isosiskokaan ei ole oikein kiinnostanut. Kovasti poika haluaisi siskonsakin ja isoveljensä 8v kanssa olla, mutta ei siitä tule oikein mitään, koska ei tuon 5veen kanssa voi oikein mitään tehdä vaikka hän selkeästi itsekin haluaisi, muttei vaan jotenkaan enää osaa.
Huolestuttaa, itkettää, monia valvottuja öitä takana. Soitan huomenna neuvolaan, mutta olisiko kellään mitään veikkauksia mitä tää vois olla?
 
En halua pelotella, mutta skitsofrenia voi alkaa oireilla jo lapsena. Mun veljeni persoona muuttui 6-vuotiaana täysin, sitä ennen oli normaali, iloinen poika. Aikuisiällä diagnosoitiin paranoidinen skitsofrenia.
 
Ei terapeutti riitä. Psykiatrille pitäisi saada aika. Kuulostaa todella huolestuttavalta. Etkö ole siis aiemmin ottanut edes neuvolaan yhteyttä?? Antanut mennä noin pitkälle? Joka tapauksessa jaksamisia kovasti, toivottovasti lapsen vointi kohenee
 
En halua pelotella, mutta skitsofrenia voi alkaa oireilla jo lapsena. Mun veljeni persoona muuttui 6-vuotiaana täysin, sitä ennen oli normaali, iloinen poika. Aikuisiällä diagnosoitiin paranoidinen skitsofrenia.

Tunnen skitsofreenikkoja, ja tätäkin vaihtoehtoa olen miettinyt, mutta ei vaikuta siltä että pojalla olisi mitään aistiharhoja vaan lähinnä hän on vain nykyään tuollainen hyvinkin yksinkertaisen ihmisen oloinen jolla mahtuu päähän tasan 1 asia kerrallaan.
 
Tunnen skitsofreenikkoja, ja tätäkin vaihtoehtoa olen miettinyt, mutta ei vaikuta siltä että pojalla olisi mitään aistiharhoja vaan lähinnä hän on vain nykyään tuollainen hyvinkin yksinkertaisen ihmisen oloinen jolla mahtuu päähän tasan 1 asia kerrallaan.

No juuri tuon kaltaisia oireita mitä ylempänä luettelit, tuli veljellenikin. Mutta toivotaan ettei kumminkaan olisi mitään vakavampaa! Kannattaa selvittää ajoissa. Veljeni olisi ehkä päässyt helpommalla elämässä, jos sairaus olisi daignosoitu ajoissa.
 
Skitsofrenia mullekin tuli ekana mieleen. Niitä on monenlaisia, ja oireisto voi olla moninainen, ei ole aina välttämättä niitä harhoja. Toisaalta tuon ikäisellä ei ole helppo havaita harhoja, koska heillä muutenkin vilkas mielikuvitusmaailma.
 
Äkkiseltään tuli mieleen aivokasvain ja pandas -tauti. Lapsilla aivokasvain on useammin hyvälaatuinen, tosin mitä oireita luin niin ihan tuollaista käytöstä ei oltu kuvailtu. Kannattaa kuitenkin vaatia että aivot tutkitaan kunnolla myös fyysisesti eikä vain hankita lähetettä terapeutille tai psykiatrille.

Haluan vielä huomauttaa etten ole mikään lääkäri enkä edes hoitaja, utelias vain kun törmään johonkin erikoisempaan sairauteen. Mutta sitä mieltä kuitenkin olen että fyysinen puoli pitäisi aina tutkia ensin kun on tullut joku pysyvä muutos ihmisen terveydentilaan tai käytökseen.
 
Vaihtoehtoja on monia, mitä ekana tulee mieleen on asperger, autismi, skitsofreniaa voi oireilla mutta en pitäis niin todennäköisenä, tietysti pitää tutkia fyysinen puoli ja vasta sitten miettiä psyykkisiä vaihtoehtoja. Joskus näitä apuja pitää vaatia. Mutta monenkin oireyhtymän kanssa voi elää hyvää elämää joten tärkeintä olisi tässä vaiheessa tosiaan selvittää mistä on kyse.

Neurologi ja neuropsykologin testit on varmaan melko ensisijaisena tuossa, psykiatrille menon pitäisi tulla vasta ihan viimeisenä kun fyysiset sairaudet/oireyhtymät olisi poissuljettu. Esim. aspergerin oireyhtymään löytyy testejä netistä, voit alustavasti katsoa kuinka hyvin lapsi sopisi niihin. Mutta älä tee itse diagnoosia! On tietysti järkevä miettiä vaihtoehtoja, koska aina terveydenhuollossa ei osata ottaa kaikkea huomioon, jos et ole niin kiinnittänyt johonkin asiaa huomiota ja jätät sen sanomatta esim. aluksi.
 
Tuli mieleen jonkinlainen asperger- tai autismiajatuskin. Tämä vain siis ihan omasta kokemuksesta ja on pelkkä arvelu. On hyvä, että olet tällaisen muutoksen huomannut ja se tutkitaan, vaikka kyseessä olisikin vain harmiton kehitykseen kuuluva muutos.

Kerrothan, miten asia etenee? Pikku tutkija-siivooja vei jo sydämeni <3
 
Kuulostaa aspergerilta?

Aspergerin äitinä (ja moniin as-lapsiin tutustuneena) sanoisin että ei kyllä ihan yksiselitteisesti kuulosta. AS-lapset on AS-piirteisiä jo ihan pienestä pitäen, oireet muuttuu iän myötä, yleensä vahvistuu tuossa kouluiän kynnyksellä, mutta piirteet näistä on näkyvissä paljon pienempänä. Eli luonne ei kylläkään muutu yhtäkkiä aspergereilla.
 
  • Tykkää
Reactions: 4eliveto
kannattaa olla yhteydessä neuvolaan ja kysyä pääsäsittekö neuvolan lääkärin juttusille. hän sitten laittaa lähetettä lisätutkimuksiin jos niihin on aihetta.
 
Onko varma, ettei ole joutunut esim. seksuaalisen hyväksikäytön tms. traumaattisen kokemuksen (jäänyt esim. yksin pimeään) uhriksi ennen käytöksen muuttumista? Oletko jutellut lapsen kanssa niistä "möröistä"? Miksi kokee muut rosvoina? Mitä tärkeää häneltä on ryöstetty?

Psyykkiset jutut tulevat ensin mieleen, mutta entä esim. aivokasvain? Onko löynyt pahasti päänsä? Saanut punkin puremasta borrelioosin tms.?
 
Masennus

Traumaperäinen reaktio (onko pojalle voinut tapahtua jotain todella pelottavaa tietämättäsi?)

Skitsofrenia

Jotain aivoperäistä

Yleensä autismi, asberger kyllä oireilevat jo ihan pienestä. Siksi minusta 4,5-5 -vuotiaan lapsen täydellinen persoonallisuuden muutos viittaa kyllä johonkin muuhun. Ota ihmeessä vakavasti ja vaadi lapselle tutkimuksia.
 
Mullekin tuli mieleen jokin aivoperäinen sairaus, tai joku lapselle sattunut trauma. Asia tyätyy selvittää joten nyt heti maanantaina soitat neuvolaan tai lääkärille. Tulethan päivittämään tänne sitten lapsen tilan kehitystä.

Toivottavasti ei kumminkaan ole mitään vakavaa, tsemppiä :)
 

Yhteistyössä