En halua siskojen juhliin, onko mun pakko kokea syyllisyyttä?!

Tätä on jatkunut jo vuosia. Mun kaksi siskoa on haukkuneet, arvostelleet ja puuttuneet elämääni, no aika asiattomasti ja kohtuuttomasti. Mä en ole sortunut niitä kohtelemaan ala-arvoisesti, en ole puuttunut heidän ratkaisuihinsa saati arvostellut päin naamaa. Ehkä heillä on jotkin erityisoikeudet mun suhteen koska olen heitä vuosia nuorempi.

Anyway, tilaanne on siis sellainen että sairastuin aikanaan vakavaan masennukseen, paniikkihäiriöön ja ahdistukseen. Asuin myös kaukana. Toki mut ja perheeni kutsuttiin aina juhliin, oli synttäreitä ym. En pystynyt lähtemään tai ollut muita esteitä.

Mun elämässä on tapahtunut kurjia asioita ja olen tavallaan kyllä itsekin niihin syyllinen omilla valinnoillani mutta enköhän ole jo tarpeeksi kärsinyt.

Koitin aikani pitää yhteyttä soittelemalla silloin tällöin, yleensä ne puhelut meni siihen miten he sitä ja tätä, mun asiat ei kiinnostanut ja lopulta mua alkoi tympimään että en jaksa olla se joka yrittää yhteyttä pitää.

No kuitenkin he odottavat että pitäisi tulla juhliin (mun käsittääkseni muutenkin vois pitää yhteyttä esim. kauempana asuvaan sisarukseen kuin vain juhlimalla). Sit loukkaannuttiin ja sain kuulla että "sei ei taida välittää perhejuhlista". Tiesivät kyllä masennuksestani ja toinen sisko on hoitoalalla että siltä jos keltään olisi kuvitellut jonkinlaista ymmärrystä saavan asiaan.

Ok, he ovat menestyneet, minä en. Olen tiettyyn pisteeseen saakka aina iloinnut heidän menestyksestään.

Mutta sitten tuli mullekin raja vastaan kun eräänä syntymäpäivänä (joita en viettänyt enkä siis kutsunut ketään) toinen sisko pöllähti ovelleni lahjan kera. Siinä pihalla sitten alkoi paasaamaan mulle ja huutamaan ja itkemään kun sanoin että "hei, mulla on yksi äiti ja se riittää". Se oli ensimmäinen kerta kun sanoin vastaan. Tajusin jotenkin että hei, vaikka olenkin nuorempi kuopus jolle on saanut aina sanoa mitä vain, niin mä en ala enää olemaan kynnysmatto, mullakin on rajani!

Oli tavallaan laitettava rajat sille että mäkin olen ihminen jonka rajoja pitää kunnioittaa enkä vain mätisäkki jota saa arvostella, haukkua ja neuvoa miten lystää.

Siitähän sisko sai kilarit ja tosiaan huusi mulla naamapunaisena ja ryntäsi itkien autoon. Mä ihmekyllä olin ihan tyyni, olin kai sen verran äimistynyt että jollakulla on otsaa ja vielä toisen syntymäpäivänä!

Kaikenlaista paskaa on siis tapahtunut ja mm. niistä syistä mua ei enää oikeastaan huvitakaan mennä perhejuhliin. Äitini myös mua joka kerta niistä huomauttelee ja mulle tulee kauhea syyllisyys kun "ei taaskaan menty" ja "voi kun siellä olis niin haluttu että tultais."

Podenko mä syyllisyyttä aiheesta vai laitetaanko mun niskaan nyt turhia paineita?!

Enkö mä aikuisena, keski-ikäisenä saisi jo itse valita missä käyn, kenen kanssa ja mihin juhliin menen?
Loppuuko tää syyllisyys koskaan? Eikö nuo tosiaankaan itse tajua että ovat olleet törkeitä mua kohtaan ja kenties ei kiinnosta senkään takia tulla esittämään jotain kulissia heidän pippaloihinsa? Jotenkin mulle tulee kuitenkin sellainen fiilis että mä olen tässä se paha kun en mene ja olen kohdellut heitä jotenkin huonosti vaikka järjellä tiedän etten ole.

 

En oikein ymmärtänyt tuosta sepustuksesta, mitä siskosi ja äitisi ovat tehneet väärin. Siis suutuit siitä, kun siskosi toi sinulle syntymäpäivänäsi lahjan? Ja sen sijaan että olisit kiittänyt ja ilahtunut, sanoitkin siskollesi ""hei, mulla on yksi äiti ja se riittää"? Syytät sukulaisiasi siitä, että eivät pidä yhteyttä, toisaalta loukkaannut sekä juhlakutsuista että synttäriyllätyksestä? Ja koet loukkauksena, jos sanotaan, että sinä et taida välittää perhejuhlista?

Sori vaan, mutta sinä vaikutat äärimmäisen itsekeskeiseltä ihmiseltä. Meneekö se sitten sairautesi piikkiin vai onko kyse perusluonteesta, en tiedä. Joka tapauksessa varmasti onnistut läheisesi karkottamaan ja he tuskin menettävät mitään, vaikka et niihin juhliin mene.

 

En oikein ymmärtänyt tuosta sepustuksesta, mitä siskosi ja äitisi ovat tehneet väärin. Siis suutuit siitä, kun siskosi toi sinulle syntymäpäivänäsi lahjan? Ja sen sijaan että olisit kiittänyt ja ilahtunut, sanoitkin siskollesi ""hei, mulla on yksi äiti ja se riittää"? Syytät sukulaisiasi siitä, että eivät pidä yhteyttä, toisaalta loukkaannut sekä juhlakutsuista että synttäriyllätyksestä? Ja koet loukkauksena, jos sanotaan, että sinä et taida välittää perhejuhlista?

Sori vaan, mutta sinä vaikutat äärimmäisen itsekeskeiseltä ihmiseltä. Meneekö se sitten sairautesi piikkiin vai onko kyse perusluonteesta, en tiedä. Joka tapauksessa varmasti onnistut läheisesi karkottamaan ja he tuskin menettävät mitään, vaikka et niihin juhliin mene.

Sepustinko niin epäymmärrettävästi että sain tietenkin kakkaa niskaan :O

 

Niin siis sisko tuli kerran lahjan (varjolla) paasaamaan mulle sitä sun tätä ja kun sanoin että ei sen tarvitse huolehtia musta kun mulle riittää yksi äiti niin se suuttui (en suinkaan minä) ja alkoi rähjätä ja itkeä marttyyrimaisesti.

 

Ymmärrän ihan hyvin, että kaikkia ei haluta mennä vaikkapa nimppareille tai synttäreille. Ne eivät loppujen lopuksi aina ole kauhean antoisia eikä niissä useinkaan voi jutella kunnolla kenenkään kanssa. Ihmissuhteita voi hoitaa ihan muullakin tavalla. En tuntisi syyllisyyttä tuollaisesta.

Mieheni suku on todella riitaista ja siellä loukkaannutaan toisille kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta ja puhutaan jatkuvasti pahaa toisista. Vuosikaudet tanssittiin heidän pillinsä mukaan mutta nyt vihdoin ollaan lakannut välittämästä heidän loukkaantumisistaan, ja mm. jätetty suuri osa kissanristiäisistä väliin. Se on ollut aikamoinen helpotus, eikä kaduta yhtään.

Mutta loukkaannuitko siitä, kun siskosi toi sinulle lahjaa sinun syntymäpäivänäsi? Hänhän kaiketi tarkoitti vaan ihan hyvää?

 

Ok, joku oli sulle jo vastannut. Vaikka sinulla oiisikin ollut mt-ongelmia, ei silti tarvitse kaikkeen alistua.

 

Ymmärrän ihan hyvin, että kaikkia ei haluta mennä vaikkapa nimppareille tai synttäreille. Ne eivät loppujen lopuksi aina ole kauhean antoisia eikä niissä useinkaan voi jutella kunnolla kenenkään kanssa. Ihmissuhteita voi hoitaa ihan muullakin tavalla. En tuntisi syyllisyyttä tuollaisesta.

Mieheni suku on todella riitaista ja siellä loukkaannutaan toisille kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta ja puhutaan jatkuvasti pahaa toisista. Vuosikaudet tanssittiin heidän pillinsä mukaan mutta nyt vihdoin ollaan lakannut välittämästä heidän loukkaantumisistaan, ja mm. jätetty suuri osa kissanristiäisistä väliin. Se on ollut aikamoinen helpotus, eikä kaduta yhtään.

Mutta loukkaannuitko siitä, kun siskosi toi sinulle lahjaa sinun syntymäpäivänäsi? Hänhän kaiketi tarkoitti vaan ihan hyvää?

Niin tuon kohdan kirjoitin epäselvästi enkä todellakaan siis loukkaantunut siitä että sisko tuli tuomaan lahjaa, ilahduin toki ja ensin juteltiin hiukan ja sitten alkoi se siskon paasaaminen mulle. Mä en suuttunut tuossa tilanteessa mistään vaan sanoin rauhallisesti oman mielipiteeni ja sen että en kaipaa enempää äitejä elämääni. (Jotenkin tuohon tyyliin se meni.)

 

En oikein ymmärtänyt tuosta sepustuksesta, mitä siskosi ja äitisi ovat tehneet väärin. Siis suutuit siitä, kun siskosi toi sinulle syntymäpäivänäsi lahjan? Ja sen sijaan että olisit kiittänyt ja ilahtunut, sanoitkin siskollesi ""hei, mulla on yksi äiti ja se riittää"? Syytät sukulaisiasi siitä, että eivät pidä yhteyttä, toisaalta loukkaannut sekä juhlakutsuista että synttäriyllätyksestä? Ja koet loukkauksena, jos sanotaan, että sinä et taida välittää perhejuhlista?

Sori vaan, mutta sinä vaikutat äärimmäisen itsekeskeiseltä ihmiseltä. Meneekö se sitten sairautesi piikkiin vai onko kyse perusluonteesta, en tiedä. Joka tapauksessa varmasti onnistut läheisesi karkottamaan ja he tuskin menettävät mitään, vaikka et niihin juhliin mene.

Nyt tuli minulle sama kuva kuin tälle kirjoittajalle. Ap kertaa vielä tuo syntymäpäivätilanne. Siis kiititkö siskoasi lahjasta vai alkoiko riita heti?

Samoin tuo ihmetytti, että sinä olet kyllästynyt soittamaan kun he eivät pidä yhteyttä, mutta sinä et ikinä mene heidän juhliinsa kun sinut kutsutaan? Eikö tämä nyt ole hiukka molemminpuolista siis se, että ei pidetä yhteyttä ja ei kunnioiteta toista.

 

Nuo eivät mun mielestäni ole sellaisia asioita, joista tarvitsisi tuntea syyllisyyttä. Todellakaan. Olet sentään aikuinen ihminen, ja osaat varmasti itse päättää mitä teet. Kaikilla ihmisillä ei tarvitse olla samanlaisia tapoja hoitaa ihmissuhteita, ja sitä täytyy vaan kunnioittaa. Pidä vaan puolesi. Voit hoitaa ihmissuhteitasi muillakin tavoin. Kaikki eivät todellakaan pidä perhejuhlista ja muista sen tyyppisistä tilaisuuksisita, eikä siinä ole mitään vikaa.

 

Nyt tuli minulle sama kuva kuin tälle kirjoittajalle. Ap kertaa vielä tuo syntymäpäivätilanne. Siis kiititkö siskoasi lahjasta vai alkoiko riita heti?

Samoin tuo ihmetytti, että sinä olet kyllästynyt soittamaan kun he eivät pidä yhteyttä, mutta sinä et ikinä mene heidän juhliinsa kun sinut kutsutaan? Eikö tämä nyt ole hiukka molemminpuolista siis se, että ei pidetä yhteyttä ja ei kunnioiteta toista.

Niin kyllästyin olemaan aina se joka soitti ja kyseli kuulumisia mutta mulle ei jaksettu, keretty, muistettu soittaa. Lopulta ajattelin että olkoot, soittakoot jos haluavat. En edelleenkään ymmärrä että miksei normaali yhteydenpito kiinnosta mutta juhlissa pitäisi ravata.

Olen laittanut hajurakoa, enää en avaudu omista asioistani, syystäkin. Mä olen ollut tukena toiselle siskolle jolla oli aikanaan vaikeaa, ihan aidosti ja meillä olikin läheiset välit silloin. Valitettavasti mun elämä ei mennyt yhtä hienosti kuin heillä sitten ja alkoi se mun elämän rääpiminen joka ei ollut enää asiallistakaan.

Mä olen ollut isompien sisarusteni sylkykuppi lapsesta lähtien ja kai mullakin on oikeus laittaa rajat siihen miten mua kohdellaan?

Ja jos elämä ja yhteydenpito on juhlista kiinni niin sitten saa mun puolesta olla.

Hankalaa vaan kun äitini tulee vielä väliin sotkeutumaan ja järjestelemään.

Ehkä olen sitten niin saamarin itsekäs ihminen juu

 

Onko sinulla lapsia ja jos on, oletko heidät hoitanut hyvin? Vai onko mielenterveysongelmiesi ja valintojesi (päihteet?) vuoksi lapset laiminlyöty ja otettu huostaan?

Nimittäin muuten aikuiset ihmiset hoitakoot elämänsä miten haluaa eikä ole muiden asia rääpiä ja arvostella, mutta jos lapset kärsii, ymmärrän että se aiheuttaa suurta tuskaa läheisissä eikä asian voi vaan antaa olla.

Joka tapauksessa, nostat itsesi ihmeen suureen arvoon potiessasi syyllisyyttä siitä, että et mene perhejuhliin. Jos kerran muutenkaan siskojasi ei (enää) kiinnosta olla sinuun yhteydessä, niin miksi kuvittelet että he kovasti sitä surisivat, jos et heidän juhliinsa mene. Todennäköisesti kutsuvat sinut vain kohteliaisuuttaan ja tavan vuoksi. Äitisi toki varmaan sureekin menetettyä lastaan.

 

Onko sinulla lapsia ja jos on, oletko heidät hoitanut hyvin? Vai onko mielenterveysongelmiesi ja valintojesi (päihteet?) vuoksi lapset laiminlyöty ja otettu huostaan?

Nimittäin muuten aikuiset ihmiset hoitakoot elämänsä miten haluaa eikä ole muiden asia rääpiä ja arvostella, mutta jos lapset kärsii, ymmärrän että se aiheuttaa suurta tuskaa läheisissä eikä asian voi vaan antaa olla.

Joka tapauksessa, nostat itsesi ihmeen suureen arvoon potiessasi syyllisyyttä siitä, että et mene perhejuhliin. Jos kerran muutenkaan siskojasi ei (enää) kiinnosta olla sinuun yhteydessä, niin miksi kuvittelet että he kovasti sitä surisivat, jos et heidän juhliinsa mene. Todennäköisesti kutsuvat sinut vain kohteliaisuuttaan ja tavan vuoksi. Äitisi toki varmaan sureekin menetettyä lastaan.

Öh, mä en tiedä vaivaudunko enää edes vastaamaan... Siis mitenkä äitini on menettänyt lapsensa? Sun ei kannata pohtia enempää tätä keissiä, et näköjään ymmärrä alkuunkaan mistään mitään ja kaduttaa koko avauksen tekeminen jo! Kiitos ja näkemiin!

Kiitos parille asialliselle vastaukselle!

 

Sen verran vielä edelliseen että ei ole lapsia otettu huostaan, ei ole päihdeongelmia ja lapset on hoidettu hyvin. Mistä sä tällaisen edes vetäisit? :O Mitenkä lapsista huolehtiminen on verrannollinen siihen että ei kiinnosta pitää yhteyttä ihmisiin jotka haukkuu sua ja arvostelee vaikka et ole heille mitään pahaa koskaan tehnyt?! Ja koska nää sattuu olemaan siskoja jotka on kuitenkin tärkeitä jo yhteisen menneisyyden vuoksi niin onhan se surullista että asiat menee näin ettei olla enää oikein väleissä. Ja varmaankin aika inhimillistä kokea syyllisyyttä että joutuu tuottamaan pettymyksen kun ei heidän juhlissaan käy.

Liekö itselläsi päihteet nyt käytössä kun et tunnu tekstiä osaavan lukea, huoh

 

No ne nyt olisi ymmärrettäviä syitä siskojen käytökselle ja itsekin maalailet niin synkkää kuvaa elämästäsi, että ajattelin että jotain tällaisia rankempia juttuja voisi olla taustalla. Mutta hyvä jos veikkaukseni meni pieleen.

Mutta miksi sinä ajattelet, että siskosi niin kovin pettyvät jos et heidän juhliinsa mene? Ja miksi sillä on jotain väliä? Ethän sinä siskojasi arvosta, etkä usko että hekään sinusta mitään hyvää ajattelevat tai edes pahemmin piittaavat. Ei kaikki tule ainakaan kaikkien sisarustensa kanssa toimeen, ihan tavallista se tuntuu olevan eikä mikään pakko ole väkisin yrittää.

 

Edellinen kirjoittaja hakee sinusta syyllistä siskojesi käytökselle, ei ymmärrä, että siskosi voisivat olla itsekkäitä yms. Meidän yhteiskunnassa useinmiten "uhri" joutuu puollustautumaan, on hän sitten raiskattu, alistettu, hylätty yms. Myötätunto on vieras käsite meille, mutta syyllistäminen ja tuomitseminen on jokapojan oikeus ja se me kyllä osataan.

Älä hyvä ihminen tunne syyllisyyttä, jos et halua olla siskojesi kanssa yhteydessä. Olemme kuitenkin sitä mitä ajattelemme, joten suosittelen tarkkailemaan omia ajatuksia ja niiden kautta muuttamaan syyllisyyden esim. hyväksynnäksi. Useat negatiiviset ajatukset voimme muuttaa hyviksi, kun vain jaksamme harjoittaa sitä joka päivä. Ei meidän tarvitse kulkea tilikirjat kädessä sitä varten, että voimme kirjata kuka teki mitäkin, sillä uskon vakaasti, että kukin saa ansionsa mukaan, eikä meidän tarvitse siitä huolehtia, eikä mieltämme pahoittaa. En tarkoita, että täytyy alistua huonolle kohtelulle, vaan että pääsemme itse tasapainoon ja löydämme ilon ja rauhan. Sukulaisten tähden Jumala antoi meille hyvitykseksi ystävät.

 

Ihmeen sitkeitä siskoja sulla kun viitsivät kaltaistasi vielä yrittää pitää suvun geimeissä mukana. Joku lojaliteetti ja mahdollisesti velvollisuudentunto, syyllisyys...

Ota salainen numero ja osoitteeksi poste restante, etköhän pääse niistä siskoista eroon. Ja äidistäkin, kuoleehan sekin akka kuitenkin joskus.

 

Kuulostaa niin peruskuviolta. Olet varmasti suvun paskan projisointilaari ja heti tulee itkua kun "avun" vastaanottaminen loppuu. Ei voi kokea sinun kauttasi olla kunnon ihminen kun kehtaat sanoa vastaan. Haistatat juhlille paskat. Oikeasti kivoissa juhlissa kaikilla on hauskaa.

 

Osa jutuista kuulostaa tutulta, mulla on ikäeroa kahteen isosiskooni yli 10 vuotta. Aina sieltä on tulossa jos jonkinlaista neuvoa perusteella koska he vanhempina tietää paremmin, ja kun he muistelee miten he samassa elämänvaiheessa teki, myöskin kaikki vanhat astiat ja huonekalut olisivat tunkemassa mulle. Vaikka ärsyttää, yritän pitää mielessä että he kuitenkin haluaa mun parasta eikä vaan muista että nyt alkais olla jo korkea aika puhua mulle kuten aikuinen aikuiselle, en oo enää holhottava pikkulapsi. Neuvoni on kasvattaa itsellesi paksumpi nahka ja olla loukkaantumatta kaikesta.

 

Eiköhän ne perheen kanssakäymisen ongelmat tämmöisissä tapauksissa aina ole aika paljon kauempana ja syvemmällä kuin se, miltä se ensin näyttää.
Varsinkin, jos perheesä on joku ongelma, syntyy stereotyyppissiä rooleja ja niistä on tsi vaikea pästä aikuisena ulos -varsinkin jos niitä ei edes tiedosta.
Marttyyriys kuuluu ehdottomasti kuvioon; kaikki odotavat kiitosta omasta osuudestaan ja kokevat tekevänsä paljon enemmän kuin muut ja kunne siitä kiitosta tule, tulee iso ituku "kaikkeni aina yritän ja kukaan ei arvosta".
Joskus asiat voivat selvitä puhumalla, joskus on arempi oelastaa itsensä siitä sotkusta ja jättäytyä ulos. Omien rajojen asettaminen on kumminkin välttämätöntä, mutta jos semmoiseen ei ole totuttu, siitä saa kyllä kulla aluksi!
Syyllisyys on usein antitunne, eli tunne, jolla peitetään jotain muuta, usein vihaa. On hepompi kohdistaa viha syyllisyyden kautta itseensä kuin vihata esim. vanhempiaan jos on tullut lapsena kaltoinkohdelluksi.

Län viellä, että en nyt tarkoita ongelmalla sinun mielentervysongelmiasi, vaan kauempana, joko lasuudenkodissanne tai mahdollisesti vanhempien lasuudenkodissa olleit äsittelemättä jäänestä ongelmia; päihteet, työnarkomania, narsismi, peliriippuvuus....vaihtoehtojen kirjo on loputon, se virtahepo olohuoneessa voi olla mikä tahansa asia, joka vie kaikkien huomion ja peittää alleen arjen ongelmat -ne jää sitten seuraavien sukupolvien harteille.

 

Lainaus ed. "Ihmeen sitkeitä siskoja sulla kun viitsivät kaltaistasi vielä yrittää pitää suvun geimeissä mukana. Joku lojaliteetti ja mahdollisesti velvollisuudentunto, syyllisyys...

Sinulla olisi varmaan paljon hyvää sanottavaa, mutta se jää sanomatta. Tuntuu näin sivullisena, että olet kovin katkeroitunut itseesi ja elämääsi ja sen takia varmaan tuotat pahaa oloa kommenteillasi ihan tahattomasti. Joskus myös vääränlainen ylpeys selittää kaikkitietävyyden illuusion.