"Sisarusten pitää olla välillä erillään"

Moraalinvartija, mitä tarkoitiat? Enkö jo aloitusviestissä sanonut että pienempi itki ettei halua jäädä yksin ja kyseli että mihin isompi sisarus meni?

 

Sen lisäksi on pelkästään hyväksi tuolla 2,5 vuotaalle, että asiat ei aina mene hänen halunsa mukaan.

Muuten puhuit asiaa, mutta tuo viimeinen lause on vähän samaa sarjaa kuin se, että "vanhempien tärkein tehtävä on tuottaa lapsilleen pettymyksiä". Ei väliä, mikä on aihe tai syy, kunhan niitä pettymyksiä tulee.

 

Moraalinvartija, mitä tarkoitiat? Enkö jo aloitusviestissä sanonut että pienempi itki ettei halua jäädä yksin ja kyseli että mihin isompi sisarus meni?

No ei kai häntä nyt sentään yksin jätetty?

 

Ai tämä on taas näitä juttuja, missä ketjun edetessä onkin sitten kyse aivan eri asiasta kuin aloituksessa.

Minä kyllä luin jo aloituksesta, että ryhmäjako oli nimenomaan tavallisesta poikkeava ja tuli vähän kuin puun takaa.

Juu kyllähän lasten kanssa pitää olla tilaa suunnitelmanmuutoksille, mutta ap:nkin voisi pitää kartalla niistä. Hän kuitenkin on ilmeisesti sisarusryhmään omasta toiveestaan hakenut ja saanut paikat.

 

Muuten puhuit asiaa, mutta tuo viimeinen lause on vähän samaa sarjaa kuin se, että "vanhempien tärkein tehtävä on tuottaa lapsilleen pettymyksiä". Ei väliä, mikä on aihe tai syy, kunhan niitä pettymyksiä tulee.

Itseasiassa vanhempien on yksi tärkeimmistä tehtävistä on opettaa lapselle kaiken muun mukana myös pettymyksiä ja pettymyksien käsittelyä.
Itselläni on 2,5 vuotias. Se kyllä yrittää tällä hetkellä ylittää jokaista rajaa ja testaa tasan tarkkaan miten pitkälle voi mennä ja kuinka paljon saa periksi. Että kyllä, tuossa tilanteessa on varmaan oikein hyvä, että se pieni ihminen ei saa periksi kaikkea mitä haluaa. Jos hoitaja sanoo, että menet sitten sisälle, niin sitten mennään sisälle. Vai kuvitteletko, että hoitajat pystyy pelaamaan päivähoidossa aamusta iltaan 16 lapsen kanssa "pingpongia" ja järjestää päivä sen mukaan, mitä kukakin kulloinkin tahtoo?

 

AP kuulostaa samalta kuin kaverini joka menee lapsensa kanssa päiväkodin aamupalalle kun lapsen on niin vaikea aamulla erota äidistään. Päiväkodin tädit pyörittelee silmiään. Vaikka mentäisiin lapsilähtöisesti ei lapset voi päättää siitä mitä päiväkodissa tehdään.

Useinkin lapsella on eroahdistusta kun hänet jätetään hoitoon mutta yleensä se katoaa sillä samalla sekunnilla kun äiti katoaa näkyvistä. Kaverini pitkittää ihan turhaan sitä lähtemistä aamuisin ja tekee aamuista hankalia sekä itselleen, lapselleen että henkilökunnalle.

 

Meillä on täällä pk missä ei ole kuin yksi ryhmä, siinä on kaikenikäiset.

Pienemmän kanssa ei olisi mitään ongelmaa ollut jos hänelle olisi jo vaikka autossa voinut selittää että tänään sinä menet sisälle aamulla leikkimään ja x menee pihalle ja sitten x tulee sisälle ja sinä menet retkelle. Tai joku olisi edes asian selittänyt kun lapset meni hoitoon. Ihmettelin siis vaan tätä kamalaa tarvetta erottaa muksut yhtäkkiä kun lapset (pienempi) ei ole siihen pk:ssa tottunut.

Kurvikissa, Sullako on sama fiilis olla oman perheesi kanssa kuin ihmisten joita tapaat jokusen kerran viikossa?

 

Meillä on täällä pk missä ei ole kuin yksi ryhmä, siinä on kaikenikäiset.

Pienemmän kanssa ei olisi mitään ongelmaa ollut jos hänelle olisi jo vaikka autossa voinut selittää että tänään sinä menet sisälle aamulla leikkimään ja x menee pihalle ja sitten x tulee sisälle ja sinä menet retkelle. Tai joku olisi edes asian selittänyt kun lapset meni hoitoon. Ihmettelin siis vaan tätä kamalaa tarvetta erottaa muksut yhtäkkiä kun lapset (pienempi) ei ole siihen pk:ssa tottunut.

Kurvikissa, Sullako on sama fiilis olla oman perheesi kanssa kuin ihmisten joita tapaat jokusen kerran viikossa?

Hiukan hämmentää kyllä tuo sinun voimakas tuohtumuksesi asiasta...

Lapsille tulee monenlaisia tilanteita elämässä, joskus jopa pettymyksiä ja pahaa mieltäkin. Jonkin sorttinen "karaistuminen" elämää varten olisi kyllä hyväksi, vaikka rajansa toki karaisullakin. Minusta tämänlainen karaisu ei nyt kuulostanut aivan maailman ensiksi järkyttävimmältä asialta 2,5 -vuotiaalle, mutta äiti vaikuttaa olevan aivan tolaltaan?

Lapsesi oppisivat kukaties paremmin sietämään elämän pikku vastahankoja, jos hiukan asenteellasi voisit myötävaikuttaa siihen? "Hei näitä sattuu!" "Big deal!"

Yritä nyt kerätä palasesi kumminkin, ehkä lapsesi selviävät tästäkin torstaipäivästä...

 

Vierailija, kyllä mä poistun ihan normaalisti pk:sta lapset juoksee yleen iloisena leikkimään.

En oikeen ymmärrä, eihän tässä ole kyse lapsen TAHDON mukaan menemisestä vaan siitä että jos lapsi kokee selvästi turvattomuutta niin miksi sellaiseen tilanteeseen on pakko pieni ihminen laittaa? On eri asia vaatia vanukasta kun tarjolla on viiliä kuin että haluaisi olla tutun ihmisen seurassa. Tai ainakin että joku hieman valmistelisi jos asiat menee ihan erilailla mitä yleensä.

 

Olen päiväkodissa töissä ja näitä tilanteita tulee usein vastaan. Vanhemmat haluavat sisarukset samaan ryhmään, jotta pienemmän olisi parempi olla. Pidemmän päälle se usein on lapsille vain huonoksi. Isompi joutuu kantamaan huolta pienemmästä ja ottamaan mukaan kaikkiin leikkeihinsä, eikä voi leikkiä/toimia ikäistensä kanssa. Pienempi takertuu isompaan eikä myöskään saa omia kavereita. Juuri oli tilanne päiväkodissa, kun 3 v poika kädestä pitäen veti 6v isoveljeään omiin leikkeihinsä vaikka isompi olisi halunnut pelata eskarikavereidensa kanssa sählyä. Isompi koki selvästi velvollisuudekseen huolehtia pikkuveljestään, vaikka mieli teki ikäisten seuraan. i
Omilla lapsillani on 1.5 v ikäeroa ja halusin ehdottomasti heidät aikoinaan eri ryhmiin. Teki todella hyvää heille ja molemmat saivat omia kavereita. Illat kotona sujuivat myös vähemmällä kinastelulla, kun eivät olleet viettäneet koko päivää yhdessä myös päiväkodissa.

 

jos lapsi kokee selvästi turvattomuutta

Minusta liioittelet nyt asiaa melko lailla.. Lapset joutuvat väkisinkin kohtaamaan elämässään pettymyksiä. Sinun tehtäväsi olisi ollut selittää lapselle, mitä tapahtuu, ja rohkaista häntä. Luultavasti lapsesi on pärjännyt ihan mainiosti hetken ilman sisarustaan. Pärjäähän hän sinuakin ilman päiväkodissa

 

No kuulostaa kyllä siltä että ap vähän liioittelee asiaa. Ei tuo niin iso asia ole elämässä että sitä kannattaa jäädä vatvomaaan.

 

Itseasiassa vanhempien on yksi tärkeimmistä tehtävistä on opettaa lapselle kaiken muun mukana myös pettymyksiä ja pettymyksien käsittelyä.
Itselläni on 2,5 vuotias. Se kyllä yrittää tällä hetkellä ylittää jokaista rajaa ja testaa tasan tarkkaan miten pitkälle voi mennä ja kuinka paljon saa periksi. Että kyllä, tuossa tilanteessa on varmaan oikein hyvä, että se pieni ihminen ei saa periksi kaikkea mitä haluaa. Jos hoitaja sanoo, että menet sitten sisälle, niin sitten mennään sisälle. Vai kuvitteletko, että hoitajat pystyy pelaamaan päivähoidossa aamusta iltaan 16 lapsen kanssa "pingpongia" ja järjestää päivä sen mukaan, mitä kukakin kulloinkin tahtoo?

Eli kaksivuotiaan rutiinitkin saa rikkoa, jos taustalla on ylevä tarve tuottaa hänelle pettymyksiä?

Äh, sinä jankkaat nyt mustaa ja minä valkoista, totuus on harmaa.

 

Eli kaksivuotiaan rutiinitkin saa rikkoa, jos taustalla on ylevä tarve tuottaa hänelle pettymyksiä?

No se on normaalia elämää, että kaikki päivät ei mene saman kaavan mukaan, edes siellä päiväkodissa. Eikä se nyt pitäisi normaalille 2-vuotiaalle olla liian traumaattista, jos ilman ennakkovaroitusta tehdäänkin poikkeava ryhmäjako. Mielestäni kuullostaa oudolta, että vanhempien tulisi tietää etukäteen, jotta normaalia lasta täytyy erikseen valmistella tällaisen varalle. Tämä erilainen ryhmäjako on kuitenkin todennäköisesti kestänyt vain lounaaseen saakka, jolloin sisarukset pääsevät taas yhteen.

 

Joo ap, rauhoituppa vähän. Oletko tosiaan sitä mieltä, että työntekijöiden olisi eilen pitänyt sinulle ilmoittaa että lapset ovat eri ryhmissä aamulla, jotta olisit voinut pienemmän valmistella siihen? Pahimmillaan olisit saanut hänet "valmistettua" niin että olisi ollut aivan kauhuissaan, koska niin paljon siitä puhut ja "kannustat". Parempi noin miten tilanne meni, tadaa se on ohi nyt ja aivan varmasti lapsi pärjää ilman isompaa..

 

Meillä laitettiin sisarukset eri ryhmiin samassa päiväkodissa ovat pihalla yhdessä, mutta sisällä eri ryhmissä hyvä systeemi. Tuolla usein erotetaan kaksosetkin eri ryhmiin jos vanhemmat vain sen sallivat

 

Tällaisten aloitusten jälkeen on kyllä niin huojentunut olo, ettei aikoinaan valinnut lastenhoitajan ammattia...

Ap; jos haluat ettei lapsesi ole hetkeäkään erossa sisaruksestaa, niin ota heidät kotihoitoon. So simple.

 

Mun 2,5v. tyttö ja 5v. poika on ollu täs ny pari kuukautta hoidos ryhmikses. Pienempi on kovasti turvannu isompaan. Leikkivät kotona kivasti yhdessä ja ovat toisilleen tärkeitä.
Hoidossa on kuitenkin välillä erotettu lapset eri ryhmiin leikkimään. Hoitajien mukaan pienempi näissä tilanteissa ensin hetken itkee isomman perään mutta sen jälkeen alkaa leikkiä muiden kanssa, ja nää leikit sujuu paremmin silloin ku se isoveli ei ole samassa tilassa -> kun ovat samassa tilassa pienempi roikkuu koko ajan isoveljen perässä ja häiritsee näin myös isoveljen leikkejä muiden kanssa.
Eli erottamisesta on hyötyä molemmille vaikka se pienempi protestoi sitä aluksi.

 

Tällaisten aloitusten jälkeen on kyllä niin huojentunut olo, ettei aikoinaan valinnut lastenhoitajan ammattia...

Ap; jos haluat ettei lapsesi ole hetkeäkään erossa sisaruksestaa, niin ota heidät kotihoitoon. So simple.

Ihan hyvä, ettet valinnut, kun suhtaudut noin ikävästi ap:n toiveisiin ja ylipäätään kasvatuskumppanuuteen.

Ap ei ole missään vaiheessa toivonut, että lapset eivät olisi hetkeäkään erossa toisistaan. Hän ei ole edes toivonut lapsia samaan ryhmään. Mutta nyt he ovat samassa ryhmässä paitsi silloin, kun heidät lykätään jostakin meille tuntemattomista syystä eri ryhmiin.

Jos päiväkodin linja on, että sisarukset aina silloin tällöin laitetaan eri pienryhmiin, sen voisi kertoa ap:lle, ja hän voisi selittää asian lapsilleen. Jos ap:n lasten kohdalla on jokin erityinen syy, miksi näiden on hyvä olla erillään, hän erityisesti ansaitsisi kuulla sen.

Mutta jos kysymys on vain hoitajan mielivaltaisesta päätöksestä tai ajatusvirheestä, josta hän ei voi joustaa sen takia, että on niin hienoa oman auktoriteettinsa nimissä itkettää kaksivuotiasta (kyllä, itsellänikin on lapsia, ja tiedän, että niitä itkuja kyllä tulee järjestämättäkin) on mielestäni vähän älytöntä selittää asiaa millään suurilla kasvatuksellisilla periaatteilla.

 

Olisi ollut ok laittaa lapset eri ryhmiin jos asiasta olisi jo aiemmin tiedotettu (monessako pk:ssa kerrotaan edellisenä päivänä vanhemmille seuraavan päivän ryhmäjakoja?), mutta nyt tuo aiheuttaa pienelle ahdistusta? Eiköhän tuo ahdistus mene aika pian ohi jos hän on jo tottunut leikkimään muiden kavereiden kanssa ilman isosisaruksen seuraa.

Miksi ryhmäjako tehtiin noin, en tiedä ja sitä voi kysyä hoitajilta. Tässä on jo moneen kertaan todettu miksi sisaruksia on hyvä välillä eroittaa toisistaan ja vaikka kotona ei olisi ongelmia asian suhteen niin päiväkodissa pieni voi olla liian ripustautunut isompaan. Kun henkilökunta asiaa noin selitti niin varmaan siinä on jotain tarkoitusperää.

 

Ensin puhuttiin kuusta ja nyt tarina on jo muuttunut maaksi

On harmi, että lapsen mieli pahoittui. Mutta sellaista se elämä on. Jopa kaksivuotiaan kohdalla.

Meillä on lapset 1v1kk ikäerolla ja koen, että on enemmän kuin hyvä, että he ovat välillä myös toisistaan erossa. Pienempi kun tuntuu turvautuvan monesti isompaan (vaikka muutoin onkin luonteeltaan rämäpäisempi) ja isompi on kovin huolissaan aina pienemmästä, vaikka varsinaista syytä huoleen ei todellisuudessa ole.

Myös perheemme muut lapset saavat olla toisistaan erillään aina mahdollisuuksien mukaan, sillä kyllä jokainen lapsi kaipaa myös yksilöllista olemista. Ei ehkä vielä se 2,5v, mutta entäs sen 5v:n tarpeet? Meillä 5v nautii saadessaan tehdä "isojen juttuja", joissa ei pienet mukana sohlaa. Vaikka aivan yhtälailla hän nauttii siitäkin, kun saa olla pienten kanssa. Mutta tasapaino lienee tässä SE pointti.

 

Eli kaksivuotiaan rutiinitkin saa rikkoa, jos taustalla on ylevä tarve tuottaa hänelle pettymyksiä?

Äh, sinä jankkaat nyt mustaa ja minä valkoista, totuus on harmaa.

Mun mielestä on huolestuttavaa, jos jo kaksivuotiaalla on niin rutinoitunut elämä, että sen maailma romahtaa yhdestä muutoksesta.
Joo, rutiinit on hyvästä. Meilläkin syödään suht samoihin kellonaikoihin ja mennään nukkumaan ja pestään hampaat jne. Mutta kyllä mun lapset kestää sen, että lähdetäänkin hoidosta suoraan mummilaan vaikka yleensä mennään kotiin. Tai että nappaan toisen mukaani kauppaan ja toinen lähtee vaikka polkupyöräilemään isän kanssa jne.

Ja kyse ei nyt mielestäni ollut mistään rutiineiden rikkomisesta tai ylevästä tarpeesta tuottaa lapselle "tarkoituksella" pettymyksiä. Kyse oli siitä, että toinen sisaruksista meni pihalle ja toinen sisälle? Mitä siitä?
Elämä on pettymyksiä täynnä. Aina ei saa tehdä kuten haluaa. Jos pk- täti sanoo, että menet sisälle, niin sitten mennään sisälle. Ymmärrät varmaan, ettei sielä voida alkaa hyppiä yhden uhmaikäisen oikutteluiden mukaan. Joskus itkettää ja life goes on, se unohtuu hetkessä.

Ja mä en tiedä mitä sä jankkaat, mutta sen mä tiedän, että mä olen oikeassa

 

Vierailija, kyllä mä poistun ihan normaalisti pk:sta lapset juoksee yleen iloisena leikkimään.

En oikeen ymmärrä, eihän tässä ole kyse lapsen TAHDON mukaan menemisestä vaan siitä että jos lapsi kokee selvästi turvattomuutta niin miksi sellaiseen tilanteeseen on pakko pieni ihminen laittaa? On eri asia vaatia vanukasta kun tarjolla on viiliä kuin että haluaisi olla tutun ihmisen seurassa. Tai ainakin että joku hieman valmistelisi jos asiat menee ihan erilailla mitä yleensä.

Kuules, sun kaksivuotiaasi ei koe turvattomuutta vaan testaa rajojaan ja sitä, että miten pitkälle se voi mennä ja miten aikuiset hyppii sen pillin mukaan.
Mun mielestä sun on nyt aika valmistella sun uhmaikäistä siihen, että se ei ole aina vanhemman sisaruksensa kyljessä kiinni.

 

Moraalinvartija, mitä tarkoitiat? Enkö jo aloitusviestissä sanonut että pienempi itki ettei halua jäädä yksin ja kyseli että mihin isompi sisarus meni?

Niin. Aloitusviestissä olit sitä mieltä, että pienempää turhaan huudatetaan ja karaistaan erottamalla hänet isommasta sisaruksesta, heidän olisi voinut/pitänyt antaa olla yhdessä. Muutamaa viestiä myöhemmin he ovatkin oikein hyvin tottuneita leikkimään ilman toisiaan ja ongelma olikin oikeastaan se, ettei kukaan kertonut asiasta etukäteen.

Tämä kuvio on jo oikeastaan aika tylsä. "En ole ollut koskaan töissä, haluatko haukkua minua" - ja sitten ketjun edetessä aloittaja pikkuhiljaa kertoo, että hänellä ei ole käsiä eikä jalkoja ja hän on sokea ja sydänvikainen ja epileptikko ja asuu tämän takia jossain jumalan selän takana äitinsä kanssa eikä voi muuttaa kun kunta ei anna avustajia ja diipadaa. Sitä sitten 15 sivua.

 

Mutta jos kysymys on vain hoitajan mielivaltaisesta päätöksestä tai ajatusvirheestä, josta hän ei voi joustaa sen takia, että on niin hienoa oman auktoriteettinsa nimissä itkettää kaksivuotiasta (kyllä, itsellänikin on lapsia, ja tiedän, että niitä itkuja kyllä tulee järjestämättäkin) on mielestäni vähän älytöntä selittää asiaa millään suurilla kasvatuksellisilla periaatteilla.

Minusta hoitajilla on ihan perusteltu oikeus tehdä "mielivaltaisia päätöksiä", kaikkeen ei voi kysyä lasten tai vanhempien mielipidettä saati tiedottaa etukäteen jostain pikkuasioista. Jos ryhmä on jaettu vaikkapa satunnaisesti tai jollain tietyllä perusteella, ja päästät Emmin vaihtamaan isosiskon kanssa samaan ryhmään, haluaa myös Niko vaihtaa ryhmää koska hänen naapurinsa ja paras kaverinsa on toisessa ryhmässä jne.

Minusta ap suhtautuu nyt vähän turhan vakavasti, mutta toisaalta myös päiväkoti olisi voinut toimia fiksummin ja edes selittää lapselle ja vanhemmille, miksi tehtiin niin kuin tehtiin, ja jutella sisarusten erottamisesta ja tuoda omat huominsa/näkökantansa esiin ylipäätään vastaisuuden varalle. Päiväkoti saattaa pitää itsestäänselvyytenä, että lapset erotetaan välillä, ap taas sitä että lapset saa olla yhdessä. Ap:lla on nyt ainakin hyvä tilaisuus selittää pienemmälle lapselle, että päiväkodissa toimitaan välillä erilaisissa ryhmissä ja sisarus ei välttämättä ole joka tilanteessa mukana, mutta siitä ei tarvitse hätääntyä