Ap.
Moraalinvartija, mitä tarkoitiat? Enkö jo aloitusviestissä sanonut että pienempi itki ettei halua jäädä yksin ja kyseli että mihin isompi sisarus meni?
Muuten puhuit asiaa, mutta tuo viimeinen lause on vähän samaa sarjaa kuin se, että "vanhempien tärkein tehtävä on tuottaa lapsilleen pettymyksiä". Ei väliä, mikä on aihe tai syy, kunhan niitä pettymyksiä tulee.Sen lisäksi on pelkästään hyväksi tuolla 2,5 vuotaalle, että asiat ei aina mene hänen halunsa mukaan.
No ei kai häntä nyt sentään yksin jätetty?Moraalinvartija, mitä tarkoitiat? Enkö jo aloitusviestissä sanonut että pienempi itki ettei halua jäädä yksin ja kyseli että mihin isompi sisarus meni?
Minä kyllä luin jo aloituksesta, että ryhmäjako oli nimenomaan tavallisesta poikkeava ja tuli vähän kuin puun takaa.Ai tämä on taas näitä juttuja, missä ketjun edetessä onkin sitten kyse aivan eri asiasta kuin aloituksessa.
Itseasiassa vanhempien on yksi tärkeimmistä tehtävistä on opettaa lapselle kaiken muun mukana myös pettymyksiä ja pettymyksien käsittelyä.Muuten puhuit asiaa, mutta tuo viimeinen lause on vähän samaa sarjaa kuin se, että "vanhempien tärkein tehtävä on tuottaa lapsilleen pettymyksiä". Ei väliä, mikä on aihe tai syy, kunhan niitä pettymyksiä tulee.
Hiukan hämmentää kyllä tuo sinun voimakas tuohtumuksesi asiasta...Meillä on täällä pk missä ei ole kuin yksi ryhmä, siinä on kaikenikäiset.
Pienemmän kanssa ei olisi mitään ongelmaa ollut jos hänelle olisi jo vaikka autossa voinut selittää että tänään sinä menet sisälle aamulla leikkimään ja x menee pihalle ja sitten x tulee sisälle ja sinä menet retkelle. Tai joku olisi edes asian selittänyt kun lapset meni hoitoon. Ihmettelin siis vaan tätä kamalaa tarvetta erottaa muksut yhtäkkiä kun lapset (pienempi) ei ole siihen pk:ssa tottunut.
Kurvikissa, Sullako on sama fiilis olla oman perheesi kanssa kuin ihmisten joita tapaat jokusen kerran viikossa?
Minusta liioittelet nyt asiaa melko lailla.. Lapset joutuvat väkisinkin kohtaamaan elämässään pettymyksiä. Sinun tehtäväsi olisi ollut selittää lapselle, mitä tapahtuu, ja rohkaista häntä. Luultavasti lapsesi on pärjännyt ihan mainiosti hetken ilman sisarustaan. Pärjäähän hän sinuakin ilman päiväkodissajos lapsi kokee selvästi turvattomuutta
Eli kaksivuotiaan rutiinitkin saa rikkoa, jos taustalla on ylevä tarve tuottaa hänelle pettymyksiä?Itseasiassa vanhempien on yksi tärkeimmistä tehtävistä on opettaa lapselle kaiken muun mukana myös pettymyksiä ja pettymyksien käsittelyä.
Itselläni on 2,5 vuotias. Se kyllä yrittää tällä hetkellä ylittää jokaista rajaa ja testaa tasan tarkkaan miten pitkälle voi mennä ja kuinka paljon saa periksi. Että kyllä, tuossa tilanteessa on varmaan oikein hyvä, että se pieni ihminen ei saa periksi kaikkea mitä haluaa. Jos hoitaja sanoo, että menet sitten sisälle, niin sitten mennään sisälle. Vai kuvitteletko, että hoitajat pystyy pelaamaan päivähoidossa aamusta iltaan 16 lapsen kanssa "pingpongia" ja järjestää päivä sen mukaan, mitä kukakin kulloinkin tahtoo?
No se on normaalia elämää, että kaikki päivät ei mene saman kaavan mukaan, edes siellä päiväkodissa. Eikä se nyt pitäisi normaalille 2-vuotiaalle olla liian traumaattista, jos ilman ennakkovaroitusta tehdäänkin poikkeava ryhmäjako. Mielestäni kuullostaa oudolta, että vanhempien tulisi tietää etukäteen, jotta normaalia lasta täytyy erikseen valmistella tällaisen varalle. Tämä erilainen ryhmäjako on kuitenkin todennäköisesti kestänyt vain lounaaseen saakka, jolloin sisarukset pääsevät taas yhteen.Eli kaksivuotiaan rutiinitkin saa rikkoa, jos taustalla on ylevä tarve tuottaa hänelle pettymyksiä?
Ihan hyvä, ettet valinnut, kun suhtaudut noin ikävästi ap:n toiveisiin ja ylipäätään kasvatuskumppanuuteen.Tällaisten aloitusten jälkeen on kyllä niin huojentunut olo, ettei aikoinaan valinnut lastenhoitajan ammattia...
Ap; jos haluat ettei lapsesi ole hetkeäkään erossa sisaruksestaa, niin ota heidät kotihoitoon. So simple.
Mun mielestä on huolestuttavaa, jos jo kaksivuotiaalla on niin rutinoitunut elämä, että sen maailma romahtaa yhdestä muutoksesta.Eli kaksivuotiaan rutiinitkin saa rikkoa, jos taustalla on ylevä tarve tuottaa hänelle pettymyksiä?
Äh, sinä jankkaat nyt mustaa ja minä valkoista, totuus on harmaa.
Kuules, sun kaksivuotiaasi ei koe turvattomuutta vaan testaa rajojaan ja sitä, että miten pitkälle se voi mennä ja miten aikuiset hyppii sen pillin mukaan.Vierailija, kyllä mä poistun ihan normaalisti pk:sta lapset juoksee yleen iloisena leikkimään.
En oikeen ymmärrä, eihän tässä ole kyse lapsen TAHDON mukaan menemisestä vaan siitä että jos lapsi kokee selvästi turvattomuutta niin miksi sellaiseen tilanteeseen on pakko pieni ihminen laittaa? On eri asia vaatia vanukasta kun tarjolla on viiliä kuin että haluaisi olla tutun ihmisen seurassa. Tai ainakin että joku hieman valmistelisi jos asiat menee ihan erilailla mitä yleensä.
Niin. Aloitusviestissä olit sitä mieltä, että pienempää turhaan huudatetaan ja karaistaan erottamalla hänet isommasta sisaruksesta, heidän olisi voinut/pitänyt antaa olla yhdessä. Muutamaa viestiä myöhemmin he ovatkin oikein hyvin tottuneita leikkimään ilman toisiaan ja ongelma olikin oikeastaan se, ettei kukaan kertonut asiasta etukäteen.Moraalinvartija, mitä tarkoitiat? Enkö jo aloitusviestissä sanonut että pienempi itki ettei halua jäädä yksin ja kyseli että mihin isompi sisarus meni?
Minusta hoitajilla on ihan perusteltu oikeus tehdä "mielivaltaisia päätöksiä", kaikkeen ei voi kysyä lasten tai vanhempien mielipidettä saati tiedottaa etukäteen jostain pikkuasioista. Jos ryhmä on jaettu vaikkapa satunnaisesti tai jollain tietyllä perusteella, ja päästät Emmin vaihtamaan isosiskon kanssa samaan ryhmään, haluaa myös Niko vaihtaa ryhmää koska hänen naapurinsa ja paras kaverinsa on toisessa ryhmässä jne.Mutta jos kysymys on vain hoitajan mielivaltaisesta päätöksestä tai ajatusvirheestä, josta hän ei voi joustaa sen takia, että on niin hienoa oman auktoriteettinsa nimissä itkettää kaksivuotiasta (kyllä, itsellänikin on lapsia, ja tiedän, että niitä itkuja kyllä tulee järjestämättäkin) on mielestäni vähän älytöntä selittää asiaa millään suurilla kasvatuksellisilla periaatteilla.