Heippa.
Kertokaas millä tavalla pidätte painonne kurissa ja kuntonne muutenkin kohdillaan.
Olen taas pitkästä aikaa innostunut kuntoilusta, mutta kuntosalilla käynteihin ei ole aikaa eikä varaa. Kerran viikossa käyn pilatestunnilla, mutta siinä onkin se "maksullinen"-puoli.
Yritän (vaihtelevalla menestyksellä) käydä juoksemassa, mutta lenkit vielä n.2-3km kunnosta johtuen. Lisäksi jumppailen kotona välillä nettivideoiden opastuksella ja välillä vaan nostelen painoja tv:tä katsellessa.
Syömäpuolella olen karsinut lähes kaikki herkut pois, joka ei ole ollut vaikeaa kun en niistä kauheasti perusta muutenkaan. Syön paljon marjoja ja kasviksiakin, mutta proteiinia pitäisi varmaan jotenkin lisätä...
Ongelmanani on (ajan puutteen lisäksi), että vaikka mielestäni olen lisännyt kuntoilua reilusti ja ruokavalio on keventynyt ei tulosta synny siihen tahtiin kun toivoisin. Luulen, että teen jotain väärin tai jätän jotain oleellista väliin.
Olisi siis huippukiva kuulla miten te toiset ihan "normi-immeiset" (tarkoitan, että en treenaa fitneskisoihin) saatte tuloksia aikaan.
Miten paljon kuntoilette ja miten? Mitä syötte? Onko teillä ollut jotain ahaa-elämyksiä joiden avulla treeni on alkanut sujumaan ja tuloksia näkymään paremmin?
Kaikenlaisia vinkkejä otetaan innolla vastaan
Kiitos jos jaksat vastailla