Jos tulisit nyt raskaaksi ja saisit tietää odottavasi kehitysvammaista lasta, mitä tekisit?

Moni ei ymmärrä mitä on olla vammaisen lapsen äiti. Itseltä meni parisuhdekin asian vuoksi, mies ei kestänyt lapsen vammaisuutta ja jatkuvaa huolenpitoa. Et voi mennä minnekään lapsen kanssa ilman että sinua katsotaan vinoon tai ihmetellään. Lapseni vamma aiheuttaa äänekkyyttä, joten huomio siirtyy meihin varmasti.

En käynyt riskiseulonnoissa nuoren ikäni vuoksi ja vamma ei niissä olisi näkynytkään.

Niin. Varmasti kovaa kuorta pitää kasvattaa. Ei ole helppoa, kun herättää huomiota missä ikinä liikkuukin. Mä niin toivoisin, että nykyaikana pystyttäisiin tukemaan vammaisen lapsen perhettä. Nämä on aika silopuhetta, tiedän, mutta jotenkin kun saisi yleisesti sellaista ilmapiiriä aikaan, että elämä on elämää, vammaisuuskin on elämää. Osattaisiin nähdä se ihminen vamman takana.

Uskallettaisiin kaikesta huolimatta liikkua ihmisten ilmoilla, vaikka muiden katsominen tuntuisi ikävältä. Muut ystävät ja sukulaiset ottaisivat elämään osaa ja yrittäisivät tukea. Niin ettei se vammaisuus olisi niin erikoista ja ihmeteltävää, vaan elämää ja vammainen yksi meistä.

 

Ootko sä entinen Tiiru? Sun tekstis on kuvottavaa ja kertoo susta ihan helvetin paljon. En yhtään ihmettele että sä pystyt tilaamaan abortin vain sormia napsauttamalla.
Etkös sä sellaisen ole jo tehnytkin että sulle tuttua puuhaa toi lasten tappaminen?
Entäs se keskenmeno? Kylmä vaan luulen että silläkin oli tarkoitus. harmi vaan että sun kaltaises lisääntyy ollenkaan kun maailmasta löytyis monia hyväsydämisiä ihmisiä jotka ei lapsia saa ollenkaan ja sit jotkut kuspäät saa. Todella epäreilua.

Ja omasta puolestani olisin järkyttynyt jos tulisin raskaaksi ja vielä saisin tietää sen olevan kehitysvammainen. Lapsiluku on täysi ja ikää jo liikaa, taloudellinen tilanne huono ja parisuhde lopussa. Mutta. En mä aborttia tekisi vaan ottaisin päivä kerrallaan mitä tuleman pitää. Ehkä toivoisin keskenmenoa luonnostaan sitten tai jotain muuta ettei lapsen tarvitsisi kärsiä turhaan. Mutta minulle ei ole sitä oikeutta annettu että päättäisin alkaneen elämän. Kaikella on tarkoituksensa, joten sillä mentäisiin.

Ja ehkä sun mielestä noillakin järkyttävillä asioilla on joku suuri tarkoitus, minä taas pidän sellaisen ajattelemista sairaana. Vai onkohan ne lapset olleet pahoja entisessä elämässä, että ihan ansaitsevat sellaisen elämän?

 

Ootko sä entinen Tiiru? Sun tekstis on kuvottavaa ja kertoo susta ihan helvetin paljon. En yhtään ihmettele että sä pystyt tilaamaan abortin vain sormia napsauttamalla.
Etkös sä sellaisen ole jo tehnytkin että sulle tuttua puuhaa toi lasten tappaminen?
Entäs se keskenmeno? Kylmä vaan luulen että silläkin oli tarkoitus. harmi vaan että sun kaltaises lisääntyy ollenkaan kun maailmasta löytyis monia hyväsydämisiä ihmisiä jotka ei lapsia saa ollenkaan ja sit jotkut kuspäät saa. Todella epäreilua.

Ja omasta puolestani olisin järkyttynyt jos tulisin raskaaksi ja vielä saisin tietää sen olevan kehitysvammainen. Lapsiluku on täysi ja ikää jo liikaa, taloudellinen tilanne huono ja parisuhde lopussa. Mutta. En mä aborttia tekisi vaan ottaisin päivä kerrallaan mitä tuleman pitää. Ehkä toivoisin keskenmenoa luonnostaan sitten tai jotain muuta ettei lapsen tarvitsisi kärsiä turhaan. Mutta minulle ei ole sitä oikeutta annettu että päättäisin alkaneen elämän. Kaikella on tarkoituksensa, joten sillä mentäisiin.

Minkälainen ihminen ottaa mukaan toisen keskenmenot väittelyssä ja ilkkuu niille? Olet hyvins airas mieleltäsi. Katso itseäsi peiliin seuraavalla kerralla ja mieti millainen olet. Jonain päivänä kaduttaa.

 

Miten sen vammaisuuden saisi tietää? Varmoja diagnooseja ei voisi saada kuin napaveri-, istukka- tai lapsivesitutkimuksilla yms. joten silloin olisi jo käynyt aika pitkän prosessin ja tehnyt sen mukaisia valintoja.

En suostuisi ultraa kummempiin seulontatutkimuksiin, sillä sitä raskautta olisi odotettu, toivottu ja yritetty ainakin seitsemän vuotta (riippuen, missä vaiheessa tulevaisuutta tämä hypoteettinen tilanne tapahtuisi), enkä haluaisi ottaa prosentin keskenmenoriskiä. Ultrissa kävisin, sillä niiden perusteella pystyisi mahdollisesti valmistautumaan henkisesti tulevaan ja saisi mahdollista tukea ja erityisseurantaa.

Jos vaihtoehtoina olisi varmasti kuolleen/kuolevan synnyttäminen nyt tai muutaman kuukauden päästä, niin silloin voisi abortti tulla kyseeseen. En tiedä sitten, miten voisivat mulle todistaa aukottoman varmasti, että sikiö olisi ehdottoman kuollut tai tyystin tuhoon tuomittu.

 

Kaiken tunne,järki, ym pohdinnan lisäksi voi miettiä sitä että abortointi on taatusti synti. Asiaa voi pyöritellä ja kaunistella mutta lopulta kyse on kuitenkin tietoisesta tappamisesta.

 

Ihan mielenkiintoista lukea teidän keskustelua. Itsellä on oikeasti kokemusta sen vammaisen sikiön synnyttämisestä. Tosin meidän tapauksessa vauva oli vaikeasti vammainen, ja elinikä olisi ollut lyhyt. En usko että lievät kehitysvammat edes näkyisivät ultrissa tai seuloissa.

Kyllä se päätös keskeytyksestä meillä oli helppo tehdä, en tiedä miten sitten jos kyseessä olisi ollut lievä vamma. Päätös oli helppo, mutta raskas.

 

Eiköhän ihan kaikille lapsille ole parempi olla syntymättä. Lapsen "mahdollisuus elää" (eli olemassaoloon pakottaminen) ei siis ole minusta kovinkaan hyvä perustelu aborttia vastaan. Kyllä tuo päätös on tehtävä ihan omien arvojen ja tavoitteiden pohjalta.

 

Minä en osaa yhtään sanoa, mitä tekisin. Mulla on olemassa selkeä riski saada kehitysvammainen lapsi, koska suvussa on periytyvää kehitysvammaisuutta. Kannatan oikeutta aborttiin, joten se ei ole poissuljettu vaihtoehto.

En ole kuitenkaan koskaan ollut raskaana, joten aiheen pohdinta on ollut vain hypoteettista.

 

Eiköhän ihan kaikille lapsille ole parempi olla syntymättä. Lapsen "mahdollisuus elää" (eli olemassaoloon pakottaminen) ei siis ole minusta kovinkaan hyvä perustelu aborttia vastaan. Kyllä tuo päätös on tehtävä ihan omien arvojen ja tavoitteiden pohjalta.

Onko ajattelusi taustalla jokin linkolalaistyylinen ympäristöaate, vai mistä tällainen mielipide nousee? (Muistelen, että olet vapaaehtoisesti lapseton, ja tämä on ihan vilpittömän utelias kysymys. Ei ole pakko vastata.)

 

Kaiken tunne,järki, ym pohdinnan lisäksi voi miettiä sitä että abortointi on taatusti synti. Asiaa voi pyöritellä ja kaunistella mutta lopulta kyse on kuitenkin tietoisesta tappamisesta.

Ateistille ei tuo syntikään toimi pelotteena..

 

Abortin.

 

En pitäisi lasta missään olosuhteissa, oli sitten terve tai ei. Abortti on ainoa vaihtoehto. Missään nimessä en aloita enää pikkulapsirumbaa alusta kun nykyiset lapset on jo täysi-ikäisiä.

 

Sillä mentäsiin, tapahtuu mitä tapahtuu. Jos ihan täysin varmasti pystyttäisiin sanomaan että lapsi tulee kärsimään ja kuolemaan heti synnyttyään, asiaa pitäisi miettiä ihan toiselta kantilta, mutta sellaista varmuutta ei voida antaa. Semmoisistakin tapauksista olen kuullut jossa näin piti käydä, mutta eipä käynytkään.
Lähtökohtaisesti en kenenkään kohtalosta lähde päättämään, vaikka vammaisen lapsen hoitamisen sitovuus kyllä voisi osua aika kovasti, kun tällä hetkellä ahdistaa jo ihan terveen lapsen sitovuuden ajatus, sekä pysyvän kodin, että avioliiton (jossa olen, muita ei ole). Mutta se olisi sitten niin ja siitä selvittäisiin niin hyvin kuin mahdollista.

 

Lisätään vielä että esim. lievää downia en edes osaa nähdä minään kovin kamalana juttuna, tai ehkä edes ollenkaan kamalana. Ainakaan näin teoreettisesti ajateltuna. Tosipaikkaa vaikea ennustaa.

 

Abortin tekisin joka tapauksessa, jos raskaaksi tulisin. En halua lisää lapsia, saati sitten vammaista palloa loppuelämäksi jalkaani.

Yllättäen taas tämäkin ketju paljasti, miten typeriä ja itsekkäitä ämmiä täällä hengailee..tulee typerä olo itsellekin, heh.
Etenkin ton Pinille naiiveja typeryyksiä laukoneen ja HG:n tekstit luettuaan tekee mieli kalauttaa pää seinään ja jää vain miettimään, miksei jo raskauden aikana voida havaita sikiön kapasiteetin keskivertoa poikkeavasta rajallisuudesta ja näin tietää abortoida tuollaiset yksilöt.
Jälkiabortti kun on valitettavasti laiton.

 

[QUOTE="noh";29855538]Onkohan vastaajien joukossa monellakin omakohtaista kokemusta kehitysvammaisuudesta? Mietin vain, millä perusteilla mietitte vastauksianne. Onko kyse vain mielikuvista vaiko todellisesta tiedosta, mitä tulossa olisi?

Tämä on vaikea kysymys itselle. Mulla on lievästi kehitysvammainen sisko. Raskausaikana kävin kyllä ultrassa, mutta verikokeeseen en suostunut. Miksi ihmeessä, kun en usko, että kehitysvammaisuus mikä siskolla on, ei näkyisi missään - ei ultrassa ei verikokeessa. Miksi vaivautua? En tiedä, jos sisko nyt tarkemmin tutkittaisiin, löytyisikö kehitysvammaisuuteen joku syy. Joku muu syy kuin itse epäilen - vaikeaa synnytystä ja happivajetta.

Raskaudenaikaiset seulonnat herättivät itsessäni suurta kiukkua suorastaan. En tiedä miksi. Moni tuttu tuskaili kohonneita riskiarvoja, jotka eivät lopulta tarkoittaneet yhtään mitään. En halunnut siksi verikokeeseen, en halunnut turhaa huolta. Kun tosiaan se mitä itse pahiten pelkäsin - ei näkyisi verikokeissa eikä ultrassa. Pelkäsin itse synnytystä, mitä siinä tapahtuisi - jos lapsi vaurioituisi siinä.

En tiedä, mitä olisin tehnyt, jos ultrassa olisi ollut jotain erikoista. Ehkä sitten olisin mennyt tarkempiin tutkimuksiin. Aborttikin tuntuisi aika kovalta ratkaisulta. Ehkä olisin vain tyytynyt, että näin on tarkoitettu. Vaikea sanoa.

Kun vielä sitten olisin väkisin miettinyt, olisiko oikein, että abortoisin lapsen, joka ei ihan olisi niin kuin muut ihmiset. Koska nykyisessä elämässä minulla on kehitysvammainen sisko. Merkitsisikö kehitysvammaisen lapsen abortointi sitä, että en hyväksyisi siskoanikaan? Kyllä, ei ole ollut helppoa se, että mulla on kehitysvammainen sisko. Mutta hän on minun siskoni ja tärkeä. Minulla tulee olemaan koko lopun elämääni vastuun tunne hänen elämästään - hän on siskoni eikä pärjää yksin. Se on vain osattava hyväksyä osana minun elämääni. Samalla mietin, että siskoani ei voi aliarvioida, hän osaa nähdä asioita eri tavalla kuin minä. Hän ei kauan murehdi vastoinkäymisiä vaan osaa iloita jo seuraavasta ilon aiheesta. Ei hänenkään elämänsä ole aina iloista, siihen kuuluu murheita ja surua, niin kuin kaikkien ihmisten elämään. Minua ärsyttää myös se, että aina yleisesti puhutaan, että kehitysvammaiset ovat aurinkoisia ihmisiä. Kehitysvammaiset ovat myös ihmisiä, heillä voi yhtä lailla olla tunteita laidasta laitaan, kehitysvammainen voi olla yhtä lailla ärsyttävä kuin kuka tahansa ihminen. Yhtä lailla siskolla on oikeus elää kuin kenellä tahansa ihmisellä.

Sisko toisaalta on vain lievästi kehitysvammainen. Ehkä siinä tapauksessa että tietäisin varmasti, että syntyvä lapsi olisi syvästi kehitysvammainen, jonka elämä olisi lyhyt ja tuskainen, ehkä sitten katsoisin abortin aiheelliseksi. Kuinka varmoja nämä testit sitten olisivat? Minun pitäisi olla 100% varma, mitä olisin tekemässä! Toisaalta syvästi kehitysvammaisenkin elämä voi olla hyvää, jos hänen lähellä olevat ihmiset jaksavat tehdä siitä hyvää. Niin, miten omat voimavarat riittäisivät.

Ja vaikka kuinka pohtisi näitä kysymyksiä, olisi vaikea ennustaa etukäteen, millaista elämä lopulta tulisi olemaan kehitysvammaisen lapsen kanssa. Mitkä olisivat omat voimavarat? Katuisiko lopulta sitä aborttia.

Kun ei tässä yhteiskunnassa liikaa tuijotettaisi sitä, millainen ihminen olisi tarpeeksi tuottavainen. Eikä pelättäisi liikaa ihmisiä, jotka tarvitsevat muiden ihmisten apua. Miksi kaikkien ihmisten pitäisi olla samanlaisia tavallisia. Ehkä hiukan erilaisella ihmisellä on kuitenkin jotain annettavaakin. Ehkä laittaa ainakin miettimään, miten sitä pitäisi elää, että elämä olisi elämänarvoista ja mukavaa. Ainahan se ei ole.[/QUOTE]

Vastasin aiemmin ketjuun, että abortoisin. Perustan oman mielipiteeni juurikin siihen, että läheiseni on kehitysvammainen. En luota yhtään siihen, että yhteiskunta varsinkaan jatkossa pitää huolta heikoimmista. Kun itse kuolisin, vammainen lapseni olisi yhteiskunnan armoilla. Se on ajatus, joka on vaikeampi kestää kuin abortti.