Jos tulisit nyt raskaaksi ja saisit tietää odottavasi kehitysvammaista lasta, mitä tekisit?

abortin tekisin, ei musta olis kehitysvammaisen äidiksi

 

Todennäköisesti abortin.

 

En pitäisi lasta. En tosin pitäisi tervettäkään lasta jos vahinko kävisi, meidän lapsiluku on täynnä.

 

Riippuisi kehitysvamman laadusta, mutta hyvin todennäköisesti päätyisin aborttiin.

 

Laatu ja ennuste vaikuttaa. Mutta mieluummin synnyttäisin kuin keskeytys jos vauva ei kärsi syntyessään. esim ilman aivoja synytyvä vauva.

 

tuntuu todella pahalta lukea tätä keskustelua. En usko, että suuri osa vastaajista pystyisi oikeasti tekemään aborttia tosi tilanteessa. Ei abortti ole varmastikaan isolle osalle sen tehneistä mikään pikkujuttu, vaan elinikäinen trauma. Oletteko lukeneet tutkimuksia, kuinka iso osa siitä kärsii lopun elämäänsä? Se voi pilata pitkäksi, ellei koko lopun elämän ajaksi elämän. Tuntuu kamalalta, että sitä pidetään niin "helppona" vaihtoehtona, kun monikaan ei tiedä etukäteen mitkä jäljet siitä jää ihmiselle.
Niin, ja tuli mieleeni, että lapsihan voi syntyä terveenä, mutta hän voi elämänsä aikana vammautua pahastikin. Eihän silloinkaan ajatella, että ihmisellä ei olisi oikeutta elää.
Jokainen tehköön päätöksensä, ja eläköön niiden kanssa, mutta minusta tuntuu, että kuitenkin on niin, että on luonnollista antaa raskauden mennä loppuun asti. Se on luonnollista, ja siksi siitä ei jää ihmiselle elinikäistä traumaa, elämä suojelee niin ihmistä. Jos vaikka synnytys olisi traumaattinen kokemus, mutta se ei ole omalla toiminnalla aiheutettu, siitä selviää.
Abortti on omalla toiminnalla aiheutettu trauma, josta voi jäädä hirvittävät jäljet lopuksi elämää, ja josta ei oikeasti selviä välttämättä koskaan. Se ei välttämättä tunnu väärältä ratkaisulta pitkään aikaan, mutta voi jossain vaiheessa elämää alkaa tuntumaan pahalta.

 

Olen ollut siinä tilanteessa, ja pidin lapsen. Tekisin saman uudestaan. Toki toivon että niin ei enää käy. Järkytys se oli, mutta nyt olen onnellinen juuri tästä lapsesta. <3

 

Minä odotan tällä hetkellä kolmatta lasta, np-ultra tulossa parin viikon päästä. Ja nyt kun mietin, niin tuskin tekisin aborttia, ellei olisi lapsi todella vaikeasti kehitysvammainen. Mutta onhan tässä jo kohonnut riski autistilapseen, se vähän tuppaa mietityttämään. Autismi kun ei näy raskausaikana, eikä edes välttämättä vauva-aikanakaan...

Mitä tarkoitat kohonneella riskillä autistilapseen?

 

tuntuu todella pahalta lukea tätä keskustelua. En usko, että suuri osa vastaajista pystyisi oikeasti tekemään aborttia tosi tilanteessa. Ei abortti ole varmastikaan isolle osalle sen tehneistä mikään pikkujuttu, vaan elinikäinen trauma. Oletteko lukeneet tutkimuksia, kuinka iso osa siitä kärsii lopun elämäänsä? Se voi pilata pitkäksi, ellei koko lopun elämän ajaksi elämän. Tuntuu kamalalta, että sitä pidetään niin "helppona" vaihtoehtona, kun monikaan ei tiedä etukäteen mitkä jäljet siitä jää ihmiselle.
Niin, ja tuli mieleeni, että lapsihan voi syntyä terveenä, mutta hän voi elämänsä aikana vammautua pahastikin. Eihän silloinkaan ajatella, että ihmisellä ei olisi oikeutta elää.
Jokainen tehköön päätöksensä, ja eläköön niiden kanssa, mutta minusta tuntuu, että kuitenkin on niin, että on luonnollista antaa raskauden mennä loppuun asti. Se on luonnollista, ja siksi siitä ei jää ihmiselle elinikäistä traumaa, elämä suojelee niin ihmistä. Jos vaikka synnytys olisi traumaattinen kokemus, mutta se ei ole omalla toiminnalla aiheutettu, siitä selviää.
Abortti on omalla toiminnalla aiheutettu trauma, josta voi jäädä hirvittävät jäljet lopuksi elämää, ja josta ei oikeasti selviä välttämättä koskaan. Se ei välttämättä tunnu väärältä ratkaisulta pitkään aikaan, mutta voi jossain vaiheessa elämää alkaa tuntumaan pahalta.

Toi on niin itsekästä ajattelua! Ei tehdä aborttia, ettei itselle jää traumoja. Vammainen lapsi joutuu kuitenkin ihan itse sen elämänsä elämään. Vaikka kuinka rakastetaan ja hoidetaan, elämä voi vammaiselle ihmiselle olla pelkkää kärsimystä.

Ihan eri asia on, jos vammautuu onnettomuudessa, tässä on kyse vammaisen lapsen abortoinnista.

 

Abortti, kehitysvammasta tai sen asteesta riippumatta. Myös downin. Työssäni näen kuinka paljon he työllistävät, joten tähän arkirumbaan en vaan jaksais.

 

Kyllä minäkin olen yllättynyt/oikeastaan järkyttynytkin miten iso osa vastaajista ilmoittaisi tekevänsä abortin. Aika rankkaa. Itse uskon ettei ihmisellä ole oikeutta päättää syntymättömän lapsen elämästä. Rv 13 sikiö on
jo aivan oikea ihminen, totesin sen omin silmin raskaasti keskenmenon yhteydessä. Tuntuu kamalalta että joku on valmis tappamaan sikiön, oli sairas tai ei.

 

Pitäisin lapsen.

 

Jos lapsi on kehitysvammainen, oli se sitten miten syvä kehitysvamma tahansa, ei hän tunne kipua sen johdosta ja eliniän ennusteeseen lähinnä vaikuttanee pystyykö kävelemään vai ei. En minä lastani tappaisi kehitysvamman vuoksi. Jos kyseessä jokin muu liikunnallinen tai elimellinen juttu, komorbideetti niin en usko että vaikuttaisi sekään. Jos lapsella olisi jokin tosi vaikea ja kivulias, lyhyttä elinaikaa povaava juttu, voisin harkita keskeytystä.

Aivan...ja lapsi voi vammautua myös synnytyksessä. Mikään ei ole koskaan varmaa. Olen aika samoilla linjoilla kanssasi. Tämä on aika liikuttava tarina isästä ja pojasta:

RICK and DICK HOYT - The story of GREAT LOVE - YouTube

 

Aivan...ja lapsi voi vammautua myös synnytyksessä. Mikään ei ole koskaan varmaa.

Lapsi voi vammautua myös myöhemmin. Terveenä syntynyt lapsi ei tarkoita, ettei mikään "vaara" enää uhkaisi.
Omalla lapselleni tuli sairaus, jonka vuoksi vaatii erityistä hoitoa ja huolehtimista, Kela maksaa vammaistukea. Senkään vuoksi en jaksaisi jo valmiiksi vammaista... Kylmää, mutta tärkeämpää on jaksaa näiden jo olemassa olevien kanssa :heart:

 

Lapsi voi vammautua myös myöhemmin. Terveenä syntynyt lapsi ei tarkoita, ettei mikään "vaara" enää uhkaisi.
Omalla lapselleni tuli sairaus, jonka vuoksi vaatii erityistä hoitoa ja huolehtimista, Kela maksaa vammaistukea. Senkään vuoksi en jaksaisi jo valmiiksi vammaista... Kylmää, mutta tärkeämpää on jaksaa näiden jo olemassa olevien kanssa :heart:

Ymmärrän tuonkin

 

tuntuu todella pahalta lukea tätä keskustelua. En usko, että suuri osa vastaajista pystyisi oikeasti tekemään aborttia tosi tilanteessa. Ei abortti ole varmastikaan isolle osalle sen tehneistä mikään pikkujuttu, vaan elinikäinen trauma. Oletteko lukeneet tutkimuksia, kuinka iso osa siitä kärsii lopun elämäänsä? Se voi pilata pitkäksi, ellei koko lopun elämän ajaksi elämän. Tuntuu kamalalta, että sitä pidetään niin "helppona" vaihtoehtona, kun monikaan ei tiedä etukäteen mitkä jäljet siitä jää ihmiselle.
Niin, ja tuli mieleeni, että lapsihan voi syntyä terveenä, mutta hän voi elämänsä aikana vammautua pahastikin. Eihän silloinkaan ajatella, että ihmisellä ei olisi oikeutta elää.
Jokainen tehköön päätöksensä, ja eläköön niiden kanssa, mutta minusta tuntuu, että kuitenkin on niin, että on luonnollista antaa raskauden mennä loppuun asti. Se on luonnollista, ja siksi siitä ei jää ihmiselle elinikäistä traumaa, elämä suojelee niin ihmistä. Jos vaikka synnytys olisi traumaattinen kokemus, mutta se ei ole omalla toiminnalla aiheutettu, siitä selviää.
Abortti on omalla toiminnalla aiheutettu trauma, josta voi jäädä hirvittävät jäljet lopuksi elämää, ja josta ei oikeasti selviä välttämättä koskaan. Se ei välttämättä tunnu väärältä ratkaisulta pitkään aikaan, mutta voi jossain vaiheessa elämää alkaa tuntumaan pahalta.

Onko sulle tehty abortti, vai perustatko nämä näkemykset ainoastaan kuulopuheisiin?

Itse todennäköisesti tekisin abortin, meillä on lapsiluku täynnä ja minut on siitä syystä steriloitukin.

 

Mitä tarkoitat kohonneella riskillä autistilapseen?

Meillä on ennestään yksi autistinen lapsi, joten riski autismiin on suurempi myös tulevien lasten kohdalla. Prosenttia en muista tarkalleen, olikohan 20 %.

 

Abortin. Tällä hetkellä musta tuntuu, etten olisi valmis vastaanottamaan enempää lapsia muutenkaan - terveitä tai ei.

 

Abortin. Mutta en kehitysvamman takia, vaan koska en halua lisää lapsia enää.

 

Mä olin täällä heti ensimmäisenä vastaamassa että rakastaisin vammaistakin lastani niin paljon että hänet pitäisin. Ajattelin lähinnä down-syndroomasta kärsiviä vauvoja tai muista lievistä kehityshäisiöistä kärsiviä. En missään tapauksessa siis abortoisi lasta, jos hällä olisi suhteellisen lievä vamma. Sellaiset ihmiset elävät usein onnellisen ja iloisen elämän, ehkä jopa iloisemman kuin muut.
Vasta sitten, kun olisi tiedossa että lapsi ei eläisi pitkään (korkeintaan muutamia vuosia) ja siihenkin aikaan kuuluisi pääosin leikkauksia ja sairaalassa makaamista tai muuten hyvin kivuliasta, voisin harkita aborttia. Järkisyistä se pitäisi tehdä, tottakai, ettei lapsi joutuisi kärsimään, mutten tiedä olisinko itse tarpeeksi vahva.
Katsoin vastikään dokumentin viimeisen kolmanneksen aborteista, joita tehdään amerikassa, kun lapsi on hyvin sairas. Itkin koko dokkarin ajan välillä tietämättä tarkalleen, mistä syystä.

 

Saman kuin täysin terveen lapsen kanssa, abortin.

 

Onkohan vastaajien joukossa monellakin omakohtaista kokemusta kehitysvammaisuudesta? Mietin vain, millä perusteilla mietitte vastauksianne. Onko kyse vain mielikuvista vaiko todellisesta tiedosta, mitä tulossa olisi?

Tämä on vaikea kysymys itselle. Mulla on lievästi kehitysvammainen sisko. Raskausaikana kävin kyllä ultrassa, mutta verikokeeseen en suostunut. Miksi ihmeessä, kun en usko, että kehitysvammaisuus mikä siskolla on, ei näkyisi missään - ei ultrassa ei verikokeessa. Miksi vaivautua? En tiedä, jos sisko nyt tarkemmin tutkittaisiin, löytyisikö kehitysvammaisuuteen joku syy. Joku muu syy kuin itse epäilen - vaikeaa synnytystä ja happivajetta.

Raskaudenaikaiset seulonnat herättivät itsessäni suurta kiukkua suorastaan. En tiedä miksi. Moni tuttu tuskaili kohonneita riskiarvoja, jotka eivät lopulta tarkoittaneet yhtään mitään. En halunnut siksi verikokeeseen, en halunnut turhaa huolta. Kun tosiaan se mitä itse pahiten pelkäsin - ei näkyisi verikokeissa eikä ultrassa. Pelkäsin itse synnytystä, mitä siinä tapahtuisi - jos lapsi vaurioituisi siinä.

En tiedä, mitä olisin tehnyt, jos ultrassa olisi ollut jotain erikoista. Ehkä sitten olisin mennyt tarkempiin tutkimuksiin. Aborttikin tuntuisi aika kovalta ratkaisulta. Ehkä olisin vain tyytynyt, että näin on tarkoitettu. Vaikea sanoa.

Kun vielä sitten olisin väkisin miettinyt, olisiko oikein, että abortoisin lapsen, joka ei ihan olisi niin kuin muut ihmiset. Koska nykyisessä elämässä minulla on kehitysvammainen sisko. Merkitsisikö kehitysvammaisen lapsen abortointi sitä, että en hyväksyisi siskoanikaan? Kyllä, ei ole ollut helppoa se, että mulla on kehitysvammainen sisko. Mutta hän on minun siskoni ja tärkeä. Minulla tulee olemaan koko lopun elämääni vastuun tunne hänen elämästään - hän on siskoni eikä pärjää yksin. Se on vain osattava hyväksyä osana minun elämääni. Samalla mietin, että siskoani ei voi aliarvioida, hän osaa nähdä asioita eri tavalla kuin minä. Hän ei kauan murehdi vastoinkäymisiä vaan osaa iloita jo seuraavasta ilon aiheesta. Ei hänenkään elämänsä ole aina iloista, siihen kuuluu murheita ja surua, niin kuin kaikkien ihmisten elämään. Minua ärsyttää myös se, että aina yleisesti puhutaan, että kehitysvammaiset ovat aurinkoisia ihmisiä. Kehitysvammaiset ovat myös ihmisiä, heillä voi yhtä lailla olla tunteita laidasta laitaan, kehitysvammainen voi olla yhtä lailla ärsyttävä kuin kuka tahansa ihminen. Yhtä lailla siskolla on oikeus elää kuin kenellä tahansa ihmisellä.

Sisko toisaalta on vain lievästi kehitysvammainen. Ehkä siinä tapauksessa että tietäisin varmasti, että syntyvä lapsi olisi syvästi kehitysvammainen, jonka elämä olisi lyhyt ja tuskainen, ehkä sitten katsoisin abortin aiheelliseksi. Kuinka varmoja nämä testit sitten olisivat? Minun pitäisi olla 100% varma, mitä olisin tekemässä! Toisaalta syvästi kehitysvammaisenkin elämä voi olla hyvää, jos hänen lähellä olevat ihmiset jaksavat tehdä siitä hyvää. Niin, miten omat voimavarat riittäisivät.

Ja vaikka kuinka pohtisi näitä kysymyksiä, olisi vaikea ennustaa etukäteen, millaista elämä lopulta tulisi olemaan kehitysvammaisen lapsen kanssa. Mitkä olisivat omat voimavarat? Katuisiko lopulta sitä aborttia.

Kun ei tässä yhteiskunnassa liikaa tuijotettaisi sitä, millainen ihminen olisi tarpeeksi tuottavainen. Eikä pelättäisi liikaa ihmisiä, jotka tarvitsevat muiden ihmisten apua. Miksi kaikkien ihmisten pitäisi olla samanlaisia tavallisia. Ehkä hiukan erilaisella ihmisellä on kuitenkin jotain annettavaakin. Ehkä laittaa ainakin miettimään, miten sitä pitäisi elää, että elämä olisi elämänarvoista ja mukavaa. Ainahan se ei ole.

 

Kyllä minäkin olen yllättynyt/oikeastaan järkyttynytkin miten iso osa vastaajista ilmoittaisi tekevänsä abortin. Aika rankkaa. Itse uskon ettei ihmisellä ole oikeutta päättää syntymättömän lapsen elämästä. Rv 13 sikiö on
jo aivan oikea ihminen, totesin sen omin silmin raskaasti keskenmenon yhteydessä. Tuntuu kamalalta että joku on valmis tappamaan sikiön, oli sairas tai ei.

Itse kolme keskenmenoa kokeenena ja niitä kovasti sureneena tekisin siltikin hetkeäkään jahkailematta abortin, jos sikiö todettaisiin sairaaksi.

Uskoisin abortin olevan helpompi kestää kuin km. Abortin valitset itse ja osaat varautua siihen. Km tulee yllättäen ja välttämättä koskaan et saa selville, mikä sen aiheutti. Luultavasti sikiö on ollut sairas, mutta ihan terveitäkin sikiöitä menee kesken.

 

Tulen olemaan aina yhden vammaisen lapsen äiti, koska en pystyisi aborttiin ja toista vammaista lasta en jaksaisi enää. Jos jostain syystä olisinkin raskaana ja saisin vammaisen lapsen, luultavasti joutuisin antamaan adoptioon/laitoshoitoon. Moni ei ymmärrä mitä on olla vammaisen lapsen äiti. Itseltä meni parisuhdekin asian vuoksi, mies ei kestänyt lapsen vammaisuutta ja jatkuvaa huolenpitoa. Et voi mennä minnekään lapsen kanssa ilman että sinua katsotaan vinoon tai ihmetellään. Lapseni vamma aiheuttaa äänekkyyttä, joten huomio siirtyy meihin varmasti.

En käynyt riskiseulonnoissa nuoren ikäni vuoksi ja vamma ei niissä olisi näkynytkään.

 

Ootko sä entinen Tiiru? Sun tekstis on kuvottavaa ja kertoo susta ihan helvetin paljon. En yhtään ihmettele että sä pystyt tilaamaan abortin vain sormia napsauttamalla.
Etkös sä sellaisen ole jo tehnytkin että sulle tuttua puuhaa toi lasten tappaminen?
Entäs se keskenmeno? Kylmä vaan luulen että silläkin oli tarkoitus. harmi vaan että sun kaltaises lisääntyy ollenkaan kun maailmasta löytyis monia hyväsydämisiä ihmisiä jotka ei lapsia saa ollenkaan ja sit jotkut kuspäät saa. Todella epäreilua.

Ja omasta puolestani olisin järkyttynyt jos tulisin raskaaksi ja vielä saisin tietää sen olevan kehitysvammainen. Lapsiluku on täysi ja ikää jo liikaa, taloudellinen tilanne huono ja parisuhde lopussa. Mutta. En mä aborttia tekisi vaan ottaisin päivä kerrallaan mitä tuleman pitää. Ehkä toivoisin keskenmenoa luonnostaan sitten tai jotain muuta ettei lapsen tarvitsisi kärsiä turhaan. Mutta minulle ei ole sitä oikeutta annettu että päättäisin alkaneen elämän. Kaikella on tarkoituksensa, joten sillä mentäisiin.

En mä sanout, että abortti olisi jotenkin helppo homma henkisesti. Päätös siihen tulisi vaan aika herkästi. En ole koskaan tehnyt aborttia ja kyllä, keskenmenot tuntuivat henkisesti karseilta, vaikka menivätkin aikaisin jokainen neljä. En minä niitä itkenyt sen vuoksi, että vauva olisi kuollut, vaan toive sellaisen tulemisesta murehtui joka kerta. Kiitos kun taas joku viitsii ilkkua, että ansaitsin ne. Se kertoo sinusta myös paljon.