Tutkijat löysivät viitteitä Jeesuksen ja Marian avioliitosta!

  • Viestiketjun aloittaja viaras
  • Ensimmäinen viesti
viaras
Tämähän on jo todistettu aidoksi matskuksi.

Vasta julkistetun tekstin uskotaan olevan ainoa teksti, jossa viitataan mahdollisuuteen, että Jeesus oli naimisissa.

Yhdysvaltalaisen tutkijan mukaan jotkut varhaiset kristityt uskoivat Jeesuksen olleen naimisissa.

Historiantutkija Karen King Harvardin yliopistosta on kertonut papyruslöydöstä, jossa kysymys Jeesuksen mahdollisesta avioliitosta nousee esiin.

Jeesus sanoi heille, minun vaimoni.

– Varhaiset kristityt

Kingin mukaan kreikankielinen teksti on kirjoitettu neljännellä vuosisadalla, ja siihen sisältyy dialogi, jossa Jeesus viittaa vaimoonsa. Kyseisen tekstin osan katsotaan viittaavan Maria Magdalenaan, ja se kuuluu:

- Jeesus sanoi heille, minun vaimoni.

King on auttanut tekstin kääntämisessä, ja kertoi siitä konferenssissa Roomassa tiistaina.

Hänen mukaansa teksti ei todista, että Jeesus olisi ollut naimisissa, vaan se puhuu perhettä ja avioliittoa koskevista kysymyksistä, joita varhaiset kristityt pohtivat.

Kingin mukaan oppilapset keskustelevat kappaleessa Marian kelpoisuudesta, ja Jeesus sanoo, että tämä voi olla hänen oppilaansa.

Teksti kuuluu yksityiseen kokoelmaan, jonka nimettömänä pysynyt omistaja otti yhteyttä Kingiin sen analysoimiseksi. Sen uskotaan olevan alun perin peräisin Egyptistä.

Raamantuntutkija Ben Witherington kehottaa ihmisiä varovaisuuteen dokumentin epämääräisen alkuperän vuoksi.

Monet asiantuntijat pitävät dokumenttia aitona, mutta lopullinen päätös sen aitoudesta tehdään vasta jatkotutkimusten jälkeen. Niihin kuuluu muun muassa musteen kemiallisen koosteen tutkinta.

Lähteet:
AP, AFP

Tutkijat löysivät viitteitä Jeesuksen ja Marian avioliitosta | Yle Uutiset | yle.fi
 
"Entinen Ksantippa S."
Ei kai tämä niin ainutlaatuinen uusi tieto ole. Kyllähän Marian evankeliumissakin sanotaan, että Jeesus rakasti Mariaa oppilaistaan eniten.

Toinen juttu on sitten se, että kaikki nämä tekstit on kirjoitettu pitkän aikaa Jeesuksen elämän jälkeen.
 
turhaa kohua
no tuota, heikoissa kantimissa tämä näyttö. ainakin verrattuna siihen, miten moninkertaisesti on todisteita nykyisen raamatun paikkansa pitävyydestä. monin verroin enemmän.
 
työtoveri, ei vaimo
[QUOTE="Entinen Ksantippa S.";29813199]Ei kai tämä niin ainutlaatuinen uusi tieto ole. Kyllähän Marian evankeliumissakin sanotaan, että Jeesus rakasti Mariaa oppilaistaan eniten.

Toinen juttu on sitten se, että kaikki nämä tekstit on kirjoitettu pitkän aikaa Jeesuksen elämän jälkeen.[/QUOTE]

Rakkauttakin on monenlaista, ja Jumalalla (Jeesuksella) rakkaus ei ole yhtä kuin lihallinen rakkaus, seksisuhde ja avioliitto.
Jos totean "Jeesus rakastaa minua" niin se ei tarkoita samaa kuin että "Jeesus tahtoo sänkyyn ja naimisiin kanssani". Näin oli myös Marian suhteen asia.

Lisäksi vielä näissä teksteissä käytetään Mariasta sanaa, joka tarkoittaa paitsi "vaimo" myöskin "työtoveri". Ja Jeesuksen työtoverihan Magdalan Maria oli.

“Jeesuksen vaimo” -papyrus ei ole moderni väärennös – Kotimaa24

Lainaus:

"– Se perustuu oletukseen, että toisella vuosisadalla eläneen Valentinoksen seuraajat olisivat voineet ajatella Jeesuksen olevan naimisissa.
Tämä oletus on ongelmallinen. Valentinolaisissa teksteissä ei ole yksiselitteisiä todisteita tästä näkemyksestä.
Valentinolaisessa Filippuksen evankeliumissa Mariasta käytetään sanaa, joka voi tarkoittaa puolisoa, mutta myös työtoveria."

Eli se siitä "vaimosta", on sitä osattu paskaa jauhaa ennenvanhaankin.
Jos vaimo olisi ollut olemassa, olisi hänestä toki tiedetty heti, mutta nyt väitteitä vaimon olemassaolosta alettiin esittää vasta 700 vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen!
 
viaras
Alkuperäinen kirjoittaja työtoveri:

Onkos sinulle koskaan tullut mieleen, että Raamattu on miesten kirjoittama? Ja kirjoitettu satoja vuosia Jeesuksen kuoleman jälkeen suurimmaksi osaksi. Miehet, jotka Raamatun ovat kirjoittaneen, ovat käyttäneet niitä tarinoita omaksi hyödykseen. Katsos valta se on, joka oli miehillä jo mielessä kauan aikaa sitten.
 
nainen mutta silti aivot

Tuo ei kelpaa todisteeksi eikä argumentiksi vaimon puolesta, että miehet ovat kirjoittaneet. Koko ihmiskunnan kirjoitettu historia on yhtälailla miesten kirjoittamaa, mekö epäilemme näinollen koko kirjoitettua historiaa?

Ja niin ovat nekin 700-luvulta jKr. peräisin olevat tekstit miesten kirjoittamia joissa uskotellaan vaimon olleen olemassa.
Eli itseäsi jos loogisesti seuraamme niin ei noihin miesten esittämiin vaimoväitteisiinkään ole uskominen.

Ei täällä tyhmiä olla vaikka mammapalstalla olemmekin, koitas pistää tuota vaimopropagandaasi vaikka Hesariin niin siellä suvakit saattavat juttusi vaikka uskoa.
 
"niina"
Onkos sinulle koskaan tullut mieleen, että Raamattu on miesten kirjoittama? Ja kirjoitettu satoja vuosia Jeesuksen kuoleman jälkeen suurimmaksi osaksi. Miehet, jotka Raamatun ovat kirjoittaneen, ovat käyttäneet niitä tarinoita omaksi hyödykseen. Katsos valta se on, joka oli miehillä jo mielessä kauan aikaa sitten.
Uusi Testamentti on kirjoitettu siten, että osa kirjoittajista on ollut Jeesuksen aikalaisia ja tapahtumien silminnäkijöitä ja tuoreimmatkin osat Uudesta Testamentista ovat kirjoitetut maksimissaan vuoteen 150 jKr mennessä.

Uusi testamentti – Wikipedia

"Uusi testamentti sisältää 27 kirjaa."

"Uuden testamentin kirjat kirjoitettiin vuosina 50–150 koineekreikaksi."

Eli sinä todella näköjään valehtelet kaiken, myöskin UT:n kirjoitusten kirjoittamisajat.
No, eipä ollut yllätys aloituksesi perusteella tämä valheellinen jatkopropagandasikaan.
 
niinpä niin
Neljännellä vuosisadalla varmaan jo kirjoitettiin että Jeesus oli Suomesta...
Ja viimeistään ensivuonna saamme kuulla väitteen, että Jeesuksella olikin sukupuolineutraali parisuhde mieheen oikein kunnon punavihreän kulttuurimarxilaisen homopropagandan mukaisesti!
Elleivät sitten tutkijat jo esitä "lähes varmana tietona", että olivatkin polyamoristeja koko opetuslapsiporukka!

Näin se luopumus, jonka Raamattukin lopunaikoihin ennustaa, etenee! Sillä ainoastaan kristitty voi luopua, vain kristityllä on usko mistä luopua.
 
  • Tykkää
Reactions: Echo
"vieras."
Tämähän on jo todistettu aidoksi matskuksi.

Vasta julkistetun tekstin uskotaan olevan ainoa teksti, jossa viitataan mahdollisuuteen, että Jeesus oli naimisissa.

Yhdysvaltalaisen tutkijan mukaan jotkut varhaiset kristityt uskoivat Jeesuksen olleen naimisissa.

Historiantutkija Karen King Harvardin yliopistosta on kertonut papyruslöydöstä, jossa kysymys Jeesuksen mahdollisesta avioliitosta nousee esiin.

Jeesus sanoi heille, minun vaimoni.

– Varhaiset kristityt

Kingin mukaan kreikankielinen teksti on kirjoitettu neljännellä vuosisadalla, ja siihen sisältyy dialogi, jossa Jeesus viittaa vaimoonsa. Kyseisen tekstin osan katsotaan viittaavan Maria Magdalenaan, ja se kuuluu:

- Jeesus sanoi heille, minun vaimoni.

King on auttanut tekstin kääntämisessä, ja kertoi siitä konferenssissa Roomassa tiistaina.

Hänen mukaansa teksti ei todista, että Jeesus olisi ollut naimisissa, vaan se puhuu perhettä ja avioliittoa koskevista kysymyksistä, joita varhaiset kristityt pohtivat.

Kingin mukaan oppilapset keskustelevat kappaleessa Marian kelpoisuudesta, ja Jeesus sanoo, että tämä voi olla hänen oppilaansa.

Teksti kuuluu yksityiseen kokoelmaan, jonka nimettömänä pysynyt omistaja otti yhteyttä Kingiin sen analysoimiseksi. Sen uskotaan olevan alun perin peräisin Egyptistä.

Raamantuntutkija Ben Witherington kehottaa ihmisiä varovaisuuteen dokumentin epämääräisen alkuperän vuoksi.

Monet asiantuntijat pitävät dokumenttia aitona, mutta lopullinen päätös sen aitoudesta tehdään vasta jatkotutkimusten jälkeen. Niihin kuuluu muun muassa musteen kemiallisen koosteen tutkinta.

Lähteet:
AP, AFP

Tutkijat löysivät viitteitä Jeesuksen ja Marian avioliitosta | Yle Uutiset | yle.fi
Uudempi uutinen tältä vuodelta kertoo, että muste on todettu aidoksi.
 
"Entinen Ksantippa S."
Täällä on porukkaa, joilla on paljon enemmän tietoa aiheesta kuin minulla, ja jotka vaikuttavat uskovan Raamatun kirjojen jumalalliseen alkuperään. Heiltä haluaisin kysyä vilpittömästi ja kettuilematta: kuinka se vaikuttaisi Raamatun olennaiseen sisältöön, vaikka Jeesuksella olisi ollut vaimo? Eikös useimmilla juutalaisilla miehillä tuohon aikaan ollut?
 
"vieras."
Alkuperäinen kirjoittaja niinpä niin;29813761:
Ja viimeistään ensivuonna saamme kuulla väitteen, että Jeesuksella olikin sukupuolineutraali parisuhde mieheen oikein kunnon punavihreän kulttuurimarxilaisen homopropagandan mukaisesti!
Elleivät sitten tutkijat jo esitä "lähes varmana tietona", että olivatkin polyamoristeja koko opetuslapsiporukka!

Näin se luopumus, jonka Raamattukin lopunaikoihin ennustaa, etenee! Sillä ainoastaan kristitty voi luopua, vain kristityllä on usko mistä luopua.
Uskostaan luopuvat kristityt ovat siis syynä maailmanloppuun, ei homot. Pitäkääs nyt ne omanne ruodussa!
 
toinen vieras
[QUOTE="vieras.";29813784]Maria oli sitten opetuslapsi?[/QUOTE]

Varsinaisia opetuslapsia olivat 12 miestä (ja heistä tuli myöhemmin apostoleja paitsi Juudaksesta joka kavallettuaan Jeesuksen tappoi itsensä ja jonka tilalle valittiin uusi mies opetuslapseksi), mutta näiden kahdentoista lisäksi Jeesuksen lähipiiriin kuului paljon muutakin oppilasporukkaa ja joukkoon kuului myöskin naisia.

Luokka:Opetuslapset – Wikipedia

Apostoli – Wikipedia
 
viaras
"Evankeliumien kirjoittajat, evankelistat, muokkasivat perimätietoa ja tulkitsivat sitä eteenpäin, mikä oli yleinen käytäntö antiikin maailmassa. Kirjoittajat eivät kopioineet lähteitä suoraan vaan tekivät niihin uskonnollisia tulkintoja. Teksteihin jääneitä aukkoja saatettiin paikata kirjoittajien omilla tarinoilla."

Paavali on kirjoittanut 13 UT:n 27 kirjasta. "Apostolien tekojen mukaan Paavali kohtasi ylösnousseen Jeesuksen matkalla Damaskokseen.."

Siis Paavali ei edes tavannut Jeesusta elävänä.
 
"Entinen Ksantippa S."
Alkuperäinen kirjoittaja työtoveri:
Eli se siitä "vaimosta", on sitä osattu paskaa jauhaa ennenvanhaankin.
Jos vaimo olisi ollut olemassa, olisi hänestä toki tiedetty heti, mutta nyt väitteitä vaimon olemassaolosta alettiin esittää vasta 700 vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen!
Niin, mikä oli Maria Magdalenan rooli? Opetuslapsi vai naapurin täti? Raamatun perusteella se jää vähän epäselväksi.
 
aito muste ja aito valhe
[QUOTE="vieras.";29813794]Uudempi uutinen tältä vuodelta kertoo, että muste on todettu aidoksi.[/QUOTE]

Tietysti muste on aitoa. Miksi musteen pitäisi olla väärennettyä? Mitä edes on "väärennetty muste"?

Olennaista on kysyä, ONKO AIDOLLA MUSTEELLA KIRJOITETTU PELKKÄÄ PUHDASTA VALHETTA? Ja siltähän tuo tietysti vaikuttaa, että valheita on kirjoiteltu. Aidolla musteella.
 
Sitähän sinä et tiedä. Jotenkin olen taipuvainen luottamaan tutkijoihin enemmän kuin satunnaiseen palstahihhuliin. Joten odotellaan jos aiheesta tulee lisätutkimuksia.
 
niinpä niin
[QUOTE="Entinen Ksantippa S.";29813797]Täällä on porukkaa, joilla on paljon enemmän tietoa aiheesta kuin minulla, ja jotka vaikuttavat uskovan Raamatun kirjojen jumalalliseen alkuperään. Heiltä haluaisin kysyä vilpittömästi ja kettuilematta: kuinka se vaikuttaisi Raamatun olennaiseen sisältöön, vaikka Jeesuksella olisi ollut vaimo? Eikös useimmilla juutalaisilla miehillä tuohon aikaan ollut?[/QUOTE]

Ei mielestäni vaikuttaisi mitenkään, mutta pohdinta vaimosta on sikäli turha että vaimon olemassaoloa ei mainita missään alkuteksteissä. Olisi vaimo tietysi ollut niin tärkeä henkilö että hänet olisi mainittu, puhuttiinhan Jeesuksen äidistä ja sisaruksistakin teksteissä.

Jos vaimo olisi ollut, hän olisi ollut, mutta kun ei tiettävästi ollut niin turha on silloin vaimosta vakavissaan puhua.
 
Yhteistyössä